IRC-Galleria

JENNI OSAA<3Perjantai 16.10.2009 19:46

Laita Googlen hakusanaksi nimesi ja osaa esimerkiksi "Emma osaa", muista lainausmerkit ! Listaa 10+ asiaa, jotka "osaat" ja laita kavereillesi eteenpäin.

1. Jenni osaa kuoluttaa koiria.

2.Jenni osaa pukeutua, mutta perusasusteena vanha nahka ei ole kovin edustavaa.

3.Jenni osaa soittaa haitaria ja laukaista tilanteen.

4. Jenni osaa tehä tämmösii mahottoma hianoi sivui.

5.Jenni osaa myös ajaa pyörällä ja on iloinen siitä, että voi pyöräillä äidin kanssa yhdessä kauppaan. Tähän kun ei sisko pysty.

6.Jenni osaa jo kirjan varsin hyvin – paremmin kuin minä.

7.Jenni osaa laulaa!

8.Jenni osaa nähdä kokonaisuuksia.

9.Jenni myös osaa priorisoida ja delegoida asioita siten, että asiat hoituvat.

10.Sitten on minäminäminäminä-läppä, jonka vain Jenni osaa sanoa oikealla painotuksella ja oikeassa paikassa.

=)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.