IRC-Galleria

ekvalisaattorin väärinasetettujen tasojen runtelemien tärykalvojen
ja paskapuheiden teutaroiman mielen kera vaellan

omaa kultaista keskitietäni etsien

sivupolut vievät oikeaan suuntaan
vaikka osa tienviitoista on kadoksissa

oikoteitä on turha etsiä, koska sellaista en löydä koskaan

neuvoa on turha kysyä, eihän kukaan minun tietäni voi tuntea
tai ymmärtää

joskus tarvitsee levähtää ja ottaa tukea, onneksi muutamia
tukevia, hyväsydämisiä puita on olemassa

mutta lopullinen vastaus ja irtautuminen löytyy itsestä

se on piilossa, mutta ei mahdottomassa

kun tammikuussa muuttelen keskustoihin ja otan inter netin vakituiseen käyttöön taasen niin näitä turhia päiväkirjamerkintöjä esiintyy säännöllisin väliajoin aivan helvetisti, ja sekös teitä vituttaa BUAHah

kun viettää istuma-asennossa pitkiä ajanjaksoja tietynlaisella tuolilla (mustat kangaspehmusteet, jotain stupidass materiaalia dunno urgh), niin perse hikoaa -> tukala

nyt on ku kuuntelis dubii ja polttais budii

vaik ei tekiskään niin

huhu, vähän kääntämällä oon skarppina.
mut kuka kääntää en minä jaksa

WEWWEww, hassuttaa.

heikot vakaumukset vaiko avoin mieli

eilispäivän huurteissa, sokaistuina vaeltavat autuaat tietämättömät, ollen kuitenkaan merkittävästikään tyhmempiä kuin ennalta viisaat. mene tiedä.

muut meni nukkumaan mul on tylsää.

tänään oli aluks tylsä päivä, ja sitä lauran kanssa manailtiin runsaasti. tekemistä oli pakko keksiä. siinä sitten laura heitti ässän hihasta, ateenassa olisi kuulemma vuosisadan mahtavimmat reivit. meillä pennittömillä, mutta silti viileimmillä kesäpummeilla ei paljon vaihtoehtoja ollut, matkustustavaksi oli pakko valita tuo surullisenkuuluisa apostolinkyyti.

ei muuta kun sukat jalkaan ja menoks. heitin pikkulenkin ähtärin kautta ja herrasmiehenä heitin lauran reppuselkään. otettiin funkkia ja housea mukaan kasettimankkaan, fiilis oli korkealla ja aurinko paistoi. eukonkannon maailmanennätyksiä rikkoen matkasimme läpi maiden ja merien ja läpi harmaiden kivien, mehän perkule mennään reiveihin ja kukaan ei meiän tielle asetu. kyllä siinä matkalla parin karhun kanssa piti painia, meressä hait vähän häiritsi mutta ne kyllä pelästyi kun vähän räki ja huuteli. jossain vaikeanimisessä baltian maiden lähettyvillä sijaitsevassa valtiossa orjakauppiaat yrittivät kaapata meidät myytäväksi, mutta kun he tajusivat että me ollaan aika huonoa kauppatavaraa, sillä perusteella että me ei sovita heidän normeihinsa, niin rauhassa saatiin lähteä.

jo parikymmentä kilometriä ennen kreikan rajaa kuului basson jyminä. innostus iski meihin, ja päätin ottaa loppukirin. ateenassa oltiin kymmenessä minuutissa, ja löysimme tiemme mahtavimpiin reiveihin mitä maapallo on kokenut. miljoonien ihmisten keskellä musan pauhatessa riehuimme valkoisissa vaatteissa, nauttien laittomista päihteistä ja tärykalvoja tärisyttävästä musiikista. jossain vaiheessa hauskuus saavutti huippunsa, ja loppuillan muistikuvat ovat hyvin pitkälti hämärän peitossa. kotimatkan kulusta ei ole mitään hajua, mutta kotiin kuitenkin päästiin.

sellanen sunnuntai meillä viileimmillä.

mä lähen ähtäriin, ja oon viilein.

oli paras juhannus!