IRC-Galleria

johnnyotr

johnnyotr

Johnny on the Rocks

Hyvää tiistaita!Tiistai 29.05.2007 16:31

Lievä väsymys, joka luultavammin saadaan karsittua päivän aikana pois.
Tänään minusta tuli tilan omistaja.
Elikkä pitää varmaan lähteä ostamaan henkseleitä joita paukutella kylällä kun joskus ennätän tiluksiltani pois.

Lauantaina alkoi siis kesäloma ja kohta olisi edessa tukan leikkuu.
hiukset lähtee lyhyiksi tunnin kuluttua.
Lomaparran kasvatuskin alkoi. Kunnon Deppit taas tuloillaan :)

Huomenna olisi sitten armotonta dokausta tiedossa työkavereitten kanssa.
Lähdetään jätkä porukalla syömään ja bilettämään Lahden yöhön.
en malta odottaa.

Mutta nyt sitten kohti keskustaa, tukka pois, ostoksille ja johonkin syömään.

...Maanantai 21.05.2007 11:01

Millä vaistolla kuljen eteenpäin?
Mistä matkasta saan palkinnon?

Talven alta tulee esiin minun päiväni.
Herääminen uuteen uskoon.
Toiveitten täyttämään, rikottuun lasimaljaan.
Siitä vierii ulos lasihelmiä, joitten värit eivät ole tästä maailmasta.

Poimin ne helmet takaisin yhdeksi ja pyyhin käteni maljan siruista ja verestä.
Paikkaan päivääni paperilla ja kynällä. Oluella ja tupakalla.

Sekunnin puutuneisuus jolloin kaikki sumenee ja haen paikkaani.
Löydän sen taas hetkeksi ja annan sirpaleita itsestäni arvostelun eteen.

Ostan uuden lasimaljan.
Täytän sen tuhkalla joka minusta on jäänyt noustuani uuteen päivään.
Laitan maljan piiloon valolta.

Mutta pimeydestä huolimatta se kukkii.
Pienikin jälkeeni jättämä saattaa herättää jotain henkiin.

Poimin yhden kukkasen, sen väri on kuunhehku.
Asetan sen ikkunalle kuihtumaan ja odotan iltaa.

Auringon eteneminenMaanantai 21.05.2007 10:56


Saavuthan.
Tähän paikkaan, myöhempään hetkeen.

Muovaan kuvan mielessäni.
Kuinka paljon kaipasinkaan läsnäoloasi.

Käärin siitä itselleni paloja, lämpöä.
Jätän silti osan itsestäni siihen viileyteen.

Silloin piirtyy tarkkoja rajoja.
Jotain on ylitetty.
Varjon ja valon rajaa on vaikea erottaa.

Silloin luovutan.
Antaudun täysin lämmölle.
Valo sumentaa varjon häilyväksi.

Pehmeitä, herkkiä kosketuksen hetkiä kasvoillani.
Suonensisäinen valo liikkuu hitaasti, mutta varmasti.
Kaikki näkökentässäni on kuin turkoosia, tuulessa huojuvaa peltoa.

Luunvalkoista maata, jäänsininen taivas.

Rakastelemme hopeapajujen kaartuessa yllemme.
Sen samettisten varjojen antaessa alastomuudellemme helliä suudelmia.



SUOMI! KOIVU!!!!

Mitä näistä haluaisit tehdä minulle?Lauantai 12.05.2007 11:47

Noh pakkohan tää sit oli kopsata...huh huh.

1. Hymyillä
2. Halata
3. Tavata
4. Raiskata
5. Suudella
6. Jutella
7. Rakastella
8. Hakata
9. Seurustella
10. Inhota
11. Olla kaveri
12. Pyytää treffeille
13. Kaahata ylitse
14. Pyytää tanssiin
15. Heittää järveen
16. Pitää kädestä
17. Ajaa luudalla takaa
18. Olla lähekkäin
19. Soittaa pilapuhelun
20. Jtn muuta, mitä?


V'ttu, just näin näitä tehdään!Lauantai 12.05.2007 11:32

- Oletko saanut suukon: olen
- Oletko saanut postikortin: olen
- Onko sinulla oma huone: on
- Onko sinulla lemmikki: ei
- Onko sinulla oma kone: on
- Onko sinulla sisko/siskoja: on
- Tupakoitko: kyllä
- Oletko sinkku: kyllä
- Onko sinulla msn: on
- Oletko hyvä koulussa: en
- Vihaatko jotakin ihmistä juuri nyt: en
- Onko sinulla oma TV: on
- Kuunteletko musiikkia: kyllä
- Oletko itkenyt: olen

MINKÄLAINEN/MINKÄLAISET:
- Hiirimatto: on
- Hiukset: on
- Matto: on
- Päiväsi oli: oli
- Lävistys/Lävistykset:On
- Silmät: on

:) :) :) :) :)

Tuli taas kopsailtua...soriPerjantai 11.05.2007 05:15

Olen: Sysmän Johnny Depp :)
Haluan: Tällä hetkellä jotain hyvää.
Minulla on: ilmeisesti kiima
Toivon: Että saisin opiskelupaikan
Vihaan: Strutseja!
Pelkään: Että koen saman paskan uudestaan joka on kerran kärsitty.
Kuulen: Kaiken mitä haluan.
Rakastan: Perhettä, ystäviä ja tätä kevättä.
Minä aina: Otan muut huomioon
Minä en ole: Liian tyhmä
Laulan: Lähes aina
Itken: Toisinaan, kun joku koskettaa tai sattuu.
En ole aina: Kotona
Kirjoitan: runoja
Tarvitsen: rahaa, ja öhöm...rakkautta
Minun pitäisi: Mennä nukkumaan

KYLLÄ VAI EI
Pidätkö päiväkirjaa? Kyllä pidän
Onko ruuanlaitto sinusta hauskaa? On, ja olen siinä vielä hyvä :D
Onko sinulla salaisuus jota et ole kertonut kellekkään? Todellakin
Pidätkö valokuvattavana olemisesta? En pahemmin tiedä. Yleensä otan kuvat ja minä unohdun
Oletko kiivennyt puuhun viimeisimmän puolen vuoden aikana? Kyllä olen
Oletko koskaan hengittänyt heliumia ilmapallosta,jotta saisit puhua hassulla äänellä? Aina kun mahdollista


SEKALAISTA
Oletko ihastunut? Kyllä
Haluatko mennä naimisiin? Joskus kyllä, mutta ei sekään ole välttämätöntä.
Kärsitkö matkapahoinvoinnista? En kärsi.
Oletko terveysintoilija? En ole
Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa? Tulen, vähemmän vietän kyllä heiden kanssa aikaa.
Pidätkö ukkosmyrskyistä? Ehdottomasti
Tämän hetkinen hiustesi väri? Omaa vaaleanruskeata ja jotain vanhaa väriä latvoissa.

LEMPI
Numero: ei ole
Väri: Musta
Päivä: Lauantai
Kuukausi: Ei ole, varmaan keväästä tai kesästä joku.
Laulu: Death to birth, monuments and melodies...voisin jatkaa koko yön. Mutta tuossa jotain
Vuodenaika: Kyllä se taitaa olla se kevät, maby syksy.
Juoma: Vesi ja olut
Puu: Koivu

KUMMAN VALITSET
Söpöily vai vehtaus?
~ Varmaan vehtaus.
Ystävät vai poika/tyttöystävä?
~ Ystävät.
Kylmä vai kuuma kaakao?
~ Kylmä
Maito-,tumma vai valkosuklaa?
~ Maitosuklaa
Vanilja vai suklaa?
~ Suklaa.
Mansikka vai vadelma?
~ Vadelma.
Peruna,riisi vai pasta?
~ Peruna ehdottomasti.
Auringon lasku vai nousu?
~ Nousu.
Tähdet vai kuu?
~ Tähdet.

VIIMEISIMMÄN PÄIVÄN AIKANA OLETKO
Itkenyt?
~ Enpä ole, on ollu aika happy happy.
Auttanut jotakuta?
~ Kyllä olen, tietyllä tapaa.
Ostanut jotain?
~ juu, jos kahvi ja tupakka lasketaan.
Jutellut ystävän kanssa?
~ Jeps, monenkin
Ollut sairas?
~ pientä niiskutusta ilmassa. Ja sitten toi rintakehä vähän vielä tunteillu.
Käynyt elokuvissa?
~ en ole
Käynyt ulkona syömässä?
~ Tavallaan. Olin kaverilla grillaamassa.
Sanonut: minä rakastan sinua?
~ En ole tänään.
Kirjoittanut oikean kirjeen?
~ en, mutta kirjoittanut itselleni.
Puhunut entiselle tyttö/poika ystävälle?
~ Miksi hitossa?!!
Kirjoittanut päiväkirjaa?
~ Jepulis
Puhunut vakavia?
~ Kyllä, suunniteltiin hankintoja bändikämpälle.
Ikävöinyt jotakuta?
~ Kyllä
Halannut jotakuta?
~ Juu, äitiä kävin halasemassa.
Riidellyt ystävän kanssa?
~ En, sitä ei tapahtu oikeastaan koskaan.

VOITKO KOSKAAN
syödä hyönteistä?
~ Kyllä, näin on käynnytkin monesti
hypätä benji-hyppyä?
~ Ehdottomasti voisin kokeilla
hypätä laskuvarjohyppyy lentokoneesta?
~ Just oli tästä puhetta, olis pakko kyllä kokea.
kävellä tulisilla hiilillä?
~ Juu, tätäkin tekisi mieli kokeilla
lähteä jonkun kanssa treffeille vain hänen ulkonäkönsä takia?
~ No näin on päässy käymäänkin. Ainahan ihmiset kiinnittää huomiota ulkonäköön.
laulaa karaokea?
~ Juu, on tullu vedettyäkin
vetää ympärikännejä?
~ Juuh, kuules...kyllä hoituu
huijata kokeessa?
~ Voisin varmaan, mutta ei ole koskaan tarvinnut.
yrittää jonkun toisen tyttö/poikaystävää?
~ En. Ehkä eron jälkeen paitsi jos kyseinen seurusteli ystäväni kanssa.
seurustella 10 vuotta itseäsi vanhemman kanssa?
~ Miksipä ei.

LUETTELE 8 ASIAA MITÄ HUONEESI SEINILLÄ ON:
1. Rikkinäinen LP
2. Piirrustuksia inttiajoilta
3. Tauluja
4. Kello
5. Hirviästi paperia
6. Kirkkoveneitä ja rivoja tekstejä
7. tasohyllyjä
8. naulakko

LUETTELE 6 PAIKKAA MISSÄ OLET TÄNÄÄN OLLUT:
1. Koti
2. Oldi (toinen koti)
3. Bändikämppä ( myös toinen koti)
4. Kaverilla
5. Äitin työpaikalla
6. Euromarketissa

TOSIASIOITA SINUSTA:
Nimikirjaimesi? S.M.K (Suomen masokisti kerho)
Montako syksyä olet elänyt? 24
Minä viikonpäivänä synnyit? Ei mitään hajua.


MIELIPITEITÄ:
Pidätkö enemmän lumi- vai vesisateesta? Lumisateesta, toisinaan myös vesi.
Mistä musiikista pidät? Kaikenlaisesta. Lähinnä kuitenkin Rock
Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi juuri se on ylitse muiden? Kyllä se on kevät. Juuri se luonnon herääminen ja sopiva lämpö. Syksyllä taas värien kauneus.
Minkälaisista elokuvista pidät? Laidasta laitaan. Eniten menee: Jännitys, toiminta jne.
Pidätkö jonkun maan kulttuurista erityisen paljon? Kotimaani ompi suomi!!! Itämaissa on kyllä silti paljon minua kiehtovaa. Esim. Kiinan kulttuuri ja historia.


RUOKA:
Eksoottisin ruoka jota olet maistanut/syönyt? Oliskohan kenguru
Onko sinulla erikoisruokavalio? joo, en syö omar-karkkeja ja silliä...pthyi saatana!
Mistä juomista pidät? Kahvi, Vesi, Maito, Pommac, Olut, Kuiva omppu sidukka...ahh, sahti.
Mitä ajattelit syödä tänään? En varmaan mitään, katotaan ehtiikö. jonku nopeen.
Pidätkö ruuanlaitosta? Eiks tätä jo kysytty? juu pidän!

VAPAA-AIKA:
Pidätkö piirtämisestä? Kyllä, ei oikeen osaa elää ilman sitä.
Pyöräiletkö paljon? Heti kun saan pyörän kuosiin, niin joka paikkaan.
Mitä musiikki merkitsee sinulle? Erittäin tärkeää ja lähellä sydäntä.
Harrastatko mitään vakituisesti? piirtämistä, musisointia, koneella jumitusta, kirjoittamista.
Haluaisitko aloittaa jonkun harrastuksen? En oikeestaan. Nämä riittää tällä erää.

UNELMIA:
Odotatko aina huomista vai elätkö tätä päivää? Carpe diem...Mitä! ei karppa siel ollu! ehdottomasti tätä päivää ja hetkeä.
Mihin suurin haaveesi liittyy? Tehdä jotain suurta joka koskettaa ihmisiä.
Haaveiletko paljon vai pidätkö jalat maassa? Pidän haaveilusta mutta jalat ovat vakaasti maassa.
Uskotko kohtaloon? En oikeastaan tiedä. Aina sattuu ja tapahtuu.
Kerro jokin pieni mukava toiveesi? Olispa mulla suurempi...määrä rahaa tilillä.

VIELÄ LOPPUHÖPINÄÄ:
Onko sinulla hyvä ryhti? Mielestäni on
Oletko onnellinen? Erittäin, välillä vaan tulee kummia kaamos jaksoja joille ei löydä syytä.
Nautitko olla yksin? Todella paljon, nautin myös paljon ystävieni seurasta.
Pidätkö pimeästä vai valoisasta enemmän? Pimeydessä tulee vietettyä suurin osa ajasta. Joten valosta. Sitä kaipaisi enemmän. Parasta on kyllä kesäöiden kummallinen välimaasto.

MatkallaPerjantai 11.05.2007 02:40


Jokaiselle päivälle jotain.
Olkoon se sitten tunne tai kokemus.

Vedän toista toisen perässä.
Vihreyttä reunoilla ja päättynyttä elämää lähettyvillä.

Kovuuden ja pehmeyden välimaastossa.
Paikka jossa minä löydän oikean suunnan.

Jatkan eteenpäin.
Vilkaisen molempiin suuntiin.
En kuitenkaan taakseni, ellei jokin ääni kosketa minua.
Jatkan vielä, jaksan vielä.
Kohta olen perillä, kohta selvillä.

Vihreys taipuu, kylmyys väistyy.
Aika vähenee, ja ilta antaa anteeksi.

Tästä on hyvä jatkaaTorstai 10.05.2007 05:50

Istuin juuri piharappusillani.
Pihavalo sammui yläpuoleltani ja jossain taustalla kuului etäisesti ambulanssin sireeni.
Puhaltelin savua ilmaan ja kuuntelin Michael Pittin muminaa. Death to Birth.
Kohdassa "my cold dead face" sain taas kerran kylmät väreet. Ehkä viileällä tuulella oli myös osansa asiaan.

Käytiin tänään olohuoneessa, eli oldissa. Häppäri oluiden jälkeen oli hyvä siirtyä bändikämpille keväistä katua pitkin auringon laskiessa.
Tupakointia lastauslaiturilla. Edessä vanha mersu ja vieressä rikottu kirjoituskone. Kuinkahan monta tarinaa sillä oli kirjoitettu ennen kuin se oli lykätty nurkkaan ruostumaan.

Tämäkin yö meni taas hyvin pitkään valvomiseksi. Ei sillä väliä, huomenna on vapaapäivä.
Ajattelin ruveta hieman lueskelemaan ystäväni tekstejä ja jossain vaiheessa nukahtaa omaan hyräilyyni.


Jossain on tietoa, joka on varattu sen saavuttaville.
Jonkun toisen kurotukselta jalansijaa seuraaville.

Katselemme sitä sivusta, hetkittäin hymyillen toisillemme.
Välttelemme kosketusta vaikka janoamme sitä enemmän kuin mitään muuta.

Epävarmuus, ja sen tiedostaminen.
Halu parempaan, ja pelko onnesta. Onnellisuuden lopusta.

Emme kuitenkaan näe sitä niin.
Luotamme että voimme tehdä jotain kauniinpaa.

Joltain kopsattu...Torstai 10.05.2007 05:23

Kirjoita kysymyksiin vastaukset etunimesi ensimmäisellä kirjaimella.


Huoneeni seinät ovat: siistit
Aurinko on mielestäni: suuri

Pojat ovat melko: sankareita
Tytöt ovat melko: seksikkäitä

Sain ensimmäisen kalani: sysmässä
Sain ensimmäisen suudelmani: suulleni

Olen iloinen: syödessäni
Haistatan paskat: sodalle

Mummoni on: sieni
Pappani on: sisukas

Rakastan: seksiä
Inhoan: sairastumista
Vihaan: strutseja!

Haluaisin: sisääsi
Haluaisin että eräs henkilö: suutelisi minua

Ystäväni on tällä hetkellä: stadissa

Mielestäni musiikki on: superia!
Seurustelu on mielestäni: siistii! =)

The Rasmuksen musiikki on mielestäni: suht jees
Mew:n musiikki on mielestäni: siirappista
Basshunterin musiikki on mielestäni: syvältä