IRC-Galleria

jozzuh

jozzuh

liekeissä! miauuuuuuuu <3å

hyvää juhannusta kaikille! :))Perjantai 20.06.2008 16:41

[Ei aihetta]Torstai 19.06.2008 21:09



Ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.

Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan. Ajattelin itsekseni: "Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä? "Taitaa olla varsinainen nynny."
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle, pippaloita ja jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä. Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani. Hetken päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti. He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon. Hän nosti päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.

Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä Etsien lasejaan, kyynel silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin: "Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen." Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi. Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.

Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui. Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa. Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen kirjoista. Hän osoittautui mukavaksi pojaksi. Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa. Hän vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.

Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa kanssa. Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat muskelit. Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.

Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit. Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla, mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.

Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja nimittelin häntä nynnyksi. Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä. Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.

Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan. Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen. Olin joskus kateellinen.

Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin se menee!" Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."

Hän ryki hieman ja aloitti puheensa. "Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista. Vanhempia, opettajia, sisaruksia, valmentajiakin kenties... mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä sanomassa teille, että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla hänen ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan." Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä, jolloin ensi kertaa tapasimme. Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna.Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja ottanut kaikki tavarat mukaansa, ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä keräämään niitä koulusta jälkeen päin.

Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili. "Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni pelasti minut tekemästä jotain kamalaa." Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään heikoimmillaan.

Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden syvyyttä.

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan suuntaan.

Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1) Voit välittää tämän viestin ystävillesi.
2) Voit hävittää tämän viestin ja toimia ikään kuin se ei olisi vaikuttanut sinuun mitenkään.

Kuten huomaat, minä valitsin vaihtoehdon numero 1.

"Ystävät ovat enkeleitä, jotka nostavat meidät takaisin jaloillemme silloin, kun siipemme eivät enää pysty muistamaan, miten lennetään."

[Ei aihetta]Keskiviikko 18.06.2008 00:45

jooo o.. sossussa tuli käytyä ja samalla selvis että ne on maksanu mulle viim. puol vuotta liian vähän tukia.. nyt korjaavat virheensä ja saan juhannukseks rahaa, rahahuolet ohi ihanaa :))
jäi mietityttää vaan että ne on varmasti enemmänkin velkaa, täytys vaan pyytää katsomaan kaikki päätökset mutta siitä en sitte tiiä huomioiko ne parin-kolmen vuoden takasia päätöksiä :D 60e jääny joka kuulta uupumaan, ja toisinaan sekin raha olis tullut tarpeeseen.. täytyy tastä lähtien olla tarkkana ettei käy samanlaista mokaa jos sossun luukulle täytyy syystä tai toisesta mennä
työtkin loppuu pian ja pääsen lomalle kuukaudeks tytön kanssa ja sitten elokuussa takas töihin.. 7 päivää enää jäljellä hui kun on nopeaa tääkin kk mennyt :D

NÄHTY!Torstai 12.06.2008 20:21

Kommentoi tähän NÄHTY, jos olet nähnyt minut joskus reality maailmassa.
Sen jälkeen kopioi tämä ja lisää omaan blogiisi ja katso ketkä ovat bonganneet sinut!
Suomen luontaistuoteala on joutumassa Lääkelaitoksen omavaltaisen toiminnan uhriksi. Viranomainen on ryhtynyt kansallisella linjauksella luokittelemaan useissa muissa EU-maissa vapaasti kaupan pidettyjä rohdosvalmisteita vain apteekkien myytäväksi. On mahdollista, että jopa 40 vuotta vapaasti kaupan pidettyjä valmisteita katoaa kauppojen hyllyiltä.

LUE LISÄÄ JA ANNA NIMESI
http://www.luontaistuoteala.fi/page1001.aspx

Millainen vanhempi olet? -testiTorstai 29.05.2008 14:14

Luomuvanhempi
Uskot, että lapsen kanssa pärjää, kun on oma itsensä ja tekee asiat sekä vaistonvaraisesti että luonnonmukaisesti. Onnellinen lapsuus ei mielestäsi ole kiinni materiasta, tärkeämpää on vanhemman aito läsnäolo. Tätä filosofiaa haluat väittää lapselle myös kulutusvalinnoissasi.

Hyvät puolet: lapsi oppii moniarvoiseksi.
Huonot puolet: joskus olisi kiva leikkiä legoilla käpylehmien sijaan.

http://poll.mederra.com/testit/millainen-vanhempi-olet

OHI ON!!! \o/Keskiviikko 28.05.2008 16:13

huomenna avainten palautus ja lopputöiden haku kotiin sit perjantaina saadaan paperit käteen jiiihaaaaaaaaa ooon niiiiiiiiiin fiiiliksissä vihdoin monen vuoden uurastus ohi <3
maalari maalaa taloa.. :DDD
Kuvaile minua yhdellä sanalla! :)

Sinä, joka luet tätä, kuvaile minua yhdellä sanalla.
Siis vain yhdellä ( 1 ), ja sen jälkeen laita tämä omaan päiväkirjaasi, jotta näet mitä muut ajattelevat sinusta.

KIITOS