IRC-Galleria

Mitä vähemmän ajattelee asioita, sitä vähemmän vituttaa. Ei hyviä, eikä huonoja tunteita, pelkkää samaa harmaata päivästä toiseen.

Jätän siis aivoni narikkaan myös huomiseksi.

Onko epätavallista miettiä aina vain uudestaan onko elämä elämisen arvoista? Mikä saa jaksamaan huomiseen?

Kai se on se kun tuntee olevansa tärkeä. Nyt vain on jäljellä muisto siitä. Ja ikävä.

Mitä korkeammalla lentää, sitä enemmän sattuu kun siivet menee rikki.

Pitäishän se jo tässä vaiheessa tietää...

Vaikka ulkona sataa, niin mulla paistaa aurinko.

Sä saat olemassaolollas säteet loistamaan risukasaankin :)

Taas tulee sama tunne.

Tuntuu kuin katselisi näyteikkunasta jotain. Jotain minkä arvoa ei voi mitata. Tavallisella ihmisellä siihen ei ole varaa. Joskus kuitenkin tulee päivä, jolloin se on tarjouksessa. Silloin jos laittaa kaiken omaisuutensa likoon, saattaa saada sen.

Monesti kuitenkin käy niin ettei juuri silloin satu kulkemaan näyteikkunan ohi.

Liikkeessä on myynnissä myös ns. halpoja kopioita. Ne toimivat välillä samoin kuin ykköstuote, mutta aiheuttavat aika ajoin käyttäjälleen harmaita hiuksia. Niillä ei ole elinikäistä takuuta. Niihin ei voi luottaa.

Itselläni on monesti käynyt niin että tarjous menee ohitse. Olenkin miettinyt käynkö liian harvoin liikkeen edessä? Vai näkeekö kauppias jo kaukaa että olen tulossa ja poistaa tarjouksen? Enkö ole sen arvoinen?

Tällä hetkellä tuntuu kuin näyteikkunan ykköstuotettakin olisi montaa eri lajia. Tuntuu kuin tällä hetkellä katselisin parasta tähän mennessä. Sellaista jota oikeasti tarvitsisi elämässä. Sen näkeminen tuo aina hyvän mielen. Kuitenkin erottamassa on lasi. Lasi josta näkee kaiken läpi, muttei kuitenkaan pysty koskettamaan.

Niin lähellä - mutta samalla niin kaukana.

Välillä tekisi mieli murtautua liikkeeseen. Se olisi kuitenkin väärin. Vääryydellä hankittu ei ikinä tule olemaan parasta.

Toivottavasti joskus vielä satun oikeaan aikaan paikalle. Silloin voin luvata antavani kaikkeni sen eteen. Ja pidän kuin kukkaa kämmenellä. Jotta saan sen.

Onnellisen elämän.

Näin unta että näin sut sattumalta pitkästä aikaa. Oltiin jossain koulurakennuksessa ja paljo porukkaa meni rappusissa. Ehdittii vaihtaan muutama sana samalla rappusia kävellen. Sit kävellessä tapahtu jotain ja katsoin muualle. Katsottuani muualle palasin suhun mutta et ollutka enää siinä. Olit hävinny jonnekki. Etsin sua hetken mutta turhaan. Lopuksi en enää edes tienny mihin itse olin ollut menossa. Siinä ihmettelin missä mahdan olla. Kaikki muutkin ihmiset olivat mystisesti hävinneet. Ei ollut ketään keneltä kysyä minne mennä.


Heräsin ja oli aamu. Sä olit edelleen hukassa vaikka hetki sitten näin sut. Tiesin missä olin, mutta silti olin eksyksissä.