IRC-Galleria

Kaksi kolikon kovaa maajoukkuetta on kerjännyt tiensä, Helsingissä järjestättävään kolmipäiväiseen finaaliin!

Suomen punainen risti vs. Rahattomat romanialaiset

Tule seuraamaan jännittävää finaalia vaikkapa esim. rautatientorille!

[Ei aihetta]Lauantai 09.08.2008 07:09

hoi sie!

36hTiistai 01.07.2008 06:19

Dööd!

Tyhjä arpa!Torstai 26.06.2008 09:03

Taksikuskin maailma on pieni, joidenkin maailma on vielä pienempi!

Kirpeän viileä ilta on muuttumassa aamuun ja aurinko lämiittää ilmaa ensimmäisillä säteillään! Kello lyö 15 yli 4 ja lähenevää vuoron loppua noteeraamatta, Taksi-Jimbo kurvaa kohti keskustaa hakemaan, yhdelle kavereiden kanssa lähteneitä jalkapalli fanaatikkoja. Keskuksesta saapuu ilmoitus jonka mukaan faneja on rautatientorilla aivan jonoksikin asti. Nurkan takaa renkaat ulvoen Jimbo suuntaa mersun keulatähtäimen kohti rautatientorin taksitolpalla värjöttelevää kansaa. Kyytiin nousee "jokseenkin" juopunutta ja "raikkaalle" tuoksuvaa kansaa, vaalea nainen ja hänen miespuoliset ystävänsä. Jostain syystä vaalea nainen muistuttaa Jimboa jostain mutta Jimbo ei vaan saa päähänsä mistä.

-Kallioon! Käy ensimmäinen käsky.

Matka taittuu mukavasti pitkääsiltaa, kohti hakaniemeä ja asiakkaat pohtivat mm. pitäisikö käydä nakkikioskilla ennen kotiinmenoa.

-Eiköhän mennä grillille ja nainen jatkaa matkaa! Kuuluu takapenkiltä möreällä äänellä.

Auto pysähtyy ja nakkikioskille janoava kansa nousee autosta.

- Jaahas mihispäin sitä sitte tästä jatketaan? Taksi-Jimbo kysäisee
- Vuosaareen mutta voidaanko polttaa tässä tupakat kun pitäs yhtä kaveria odotella ku se tulee samaan kyytiin mun kanssa!? Nainen kysyy takapenkiltä.
- Tottahan tässä tupakit voidaan poltella, mutta sun piikkiin.

Nainen suostuu ja nousee ulos autosta. Jimbolla on tässä vaiheessa jo naisen nimen kuultuaan jotain pientä havaintoa naisesta joka muistuttaa häntä jostain. Tupakilla seistessään nainen ilmeisesti nimeltään Kate (nimi muutettu) aloittaa keskustelun ja kyselee Jimbolta perinteisiä kysymyksiä ammatinvalinnan syistä yms. Kysymyksiin vastattuaan Jimbo päättää tehdä epäilyksilleen pisteen:

- Noh, mites meni juhannus? Jimbo kysäisee reippaasti (tietenkin)
- No me oltii mun miesystävän ja kaverin kanssa Naantalissa!

Silloin Taksi-Jimbo sai vastauksen kaikkiin kysymyksiinsä ja epäilyksiinsä! Kysymyksessä todellakin oli Jimbon epäilemä heila jolta mm. Arto Muna ja Butt-Head sai juhannuslämpöä ja -lempeä!

Tupakin poltettuaan Kate nousee autoon ja toikaisee kaverinsa tulevan 5 minuutissa paikalle ja että matka voi sitten jatkua kohti Vuosaarta kuten aijemmin sovittiin!

Minuutit kuluvat ja Katen kaveri saapuu kuin saapuukin paikalle ajallaan. Matka kääntyy kohti Vuosaarta ja matkalaiset rupattelevat niitä näitä. Jostain satunnaisista sanoista Jimbo yhdistelee mielessään kokonaisuutta ja käsittää että kyytiin tullut mies saattaisi olla itse Katen miesystävä. Asiat muuttuvat täysin kun ollaan Itäkeskuksen kohdilla:

- Nii minne sä oot menossa? Kysyy nainen joka on vaihtanut tupakkitauolla paikkansa etupenkille.
- Sun luo Vuosaareen!? Vastasi mies takapenkiltä
- Hmmmm no mut sun pitää lähtee sit ennen kaheksaa. Nainen vastaa epäilevästi.

(hiljaisuus)

- Niin, mihinsä nyt oot menossa? Nainen toistaa etupenkiltä.
- Sinne teille mä oon tulossa! Mies vastaa epäilevällä äänellä.
- Et sä voi sinne tulla! Mun mies on kotona! Nainen kiljahtaa.
- Noh, se on hyvä syy. Kuuluu vaimeasti takapenkiltä.

Taksi-Jimbo penkkiin painautuneena ja ulos sivuikkunasta katsellen hädintuskin pystyy pidättämään kaiken hauskuuden ja naurun sisällänsä.

Vuosaaressa nainen nousee autosta ja toivottaa hyvät yöt niin Jimbolle kuin jäädyttämälleen äijälleen ja poistuu hoiperellen talon hämärään rappuun.

- Nonniin ei menny ihan nyt nappiin tää juttu. Otetaan suunta Espooseen. Kuuluu takaa surkuhupaisella äänellä.

Matka taittuu 15 min ja yhtäkkiä takapenkiltä kuuluu kysymys:

- Eiks tää oo nyt sit se legendaarinen tyhjä arpa? Mitä sä ite sanoisit tässä vaiheessa?

Jimbo naurahtaen toteaa:

- Näinhän se on... Paska tsägä.



Sitä pieni ihminen ihmettelee miten voi maailma ollakkaan näin pieni paikka. Ja just niistä 5000 ihmisestä jotka keskustassa oli nii just mun kyytiin sattuu kyseinen kaveri! Muuten ja tällä kertaa oli tajunnu jättää sormuksenki himaa! :DDD

Taksi-Jimbo kiittää ja kuittaa!

Niin ja tämä siis kaikille paskaa juhannusta naantalissa viettäneille!

[Ei aihetta]Maanantai 23.06.2008 02:28

Paska juhannus!

[Ei aihetta]Maanantai 16.06.2008 13:37

Hej! Jag heter Jimi och jag har krapula i kuuppa! :D

Terveisiä perseestä!Keskiviikko 04.06.2008 06:23

Hohhoijaa... On se mukavaa olla töissä kärkkymässä illan viimesiä bilehileitä baareistaan! Täällä sitä sitä tylsistytään ja tehdään elämääkin tärkeämpiä asioita: haistaan pahalle, poltetaan tupakkaa, juodaan kahvia, puhutaan paskaa ja jaetaan illan ärsyttävimmät ja illan hauskimmat jutut näin kolleegoiden kesken. Niin ja viimeisinpänä mutta ei vähäisimpänä surffataan internetin ihmeellisessä muailmassa (irc-galleria ja iltalehti.fi :
D ) kiitos helsingin kaupungin langattoman verkkoyhteyden joka kattaa alueen X?... Kohta onkin pilkun aika ja yön eliöt kaivautuvat koloistaan ja toivottavasti löytävät itsensä taksitolpalle ja sitäkautta kotiin!

Hyvästi! Tai pahasti!
Taksi 297 @ Erottaja

Voiku mukavaa!Keskiviikko 16.04.2008 06:23

Mikä vois olla mahtavampaa ku lähteä tähän aikaan töihin!? Noh ei auta itku markkinoilla! Atjöö!

Haha!Maanantai 14.04.2008 07:21

Se on positiivista! :D