IRC-Galleria

muumit <3Tiistai 11.12.2007 02:17

Muumilaakson asukkaat, joita siellä elääkin paljon, kuten näkyy, ja niitä voi käydä katsomassa Naantalin Muumimaailmassa.

* Muumeissa esiintyy muitakin mielenkiintoisia hahmoja, kuten Hemuli, kasveja (ja mitäköhän kasveja...) kasvattava mekkoon pukeutuva vanha ukko(?).

Muita mielenkiintoisia hahmoja ovat esimerkiksi:

* Poliisilla (univormut tunnetusti kiihottavat...) ei ole oikein tekemistä, kun kaikki ovat niin perhanan kilttejä. Niinpä poliisi on keskittynyt Mymmelin, Pikku Myyn isosiskon pöksyihin pääsemiseen.

* Haisuli on poliisin ainoa työllistäjä. Paikan pahis ja "haisuli", nuorisorikollinen, karvainen pillu, jolla on raajat.

* Noita on metsässä virkavaltaa pakoileva vanha akka, joka keittelee mitä lie tajuntaa laajentavia sienikeittojaan ja pontikkaa. Yrittää pitää lapsenlapset kaukana huonoista vaikutteista.

* Aliisa on hänen lapsenlapsensa. Hän kävelee jo vettenkin päällä kuin Jeesus konsanaan sekä osaa jo hengittääkin siellä.

* Vilijonkka on snobbaileva uusrikas elitisti, jolla on kolme äpärää, jotka ovat siinneet neitseellisesti Vilijonkan täydellisyydestä.

* Taikuri on jostakin animesta karannut pantterilla lentelevä pitkähiuksinen ukko, joka puhuu mystisellä äänellä sekä pitää päässään samanlaista muka-tyylikästä silinteriä kuin Muumipappa.. Sieltä ilmestyy muuten taikapilviä.

* Hattivatit ovat liikkuvia, kiihotusnystyröillä varustettuja kortsuja, jotka jahtaavat muita asukkaita ja tappavat heitä sähköiskuilla. Heillä on hämäriä fiksaatioita meteorologisia mittalaitteita ja vesisuihkuja kohtaan.

* Mörkö on taas yhteiskunnan hylkiö, zombi, jota kaikki saavat vapaasti vihata, mikä lie telttasomali. Mörön älykkyysosamäärä on sama kuin 6-vuotiaan lapsen kengännumero. Möröllä ei ole jalkoja vaan se liukuu limassaan kuin jokin etana. Kerrotaan, että Mörkö pystyy istumaan hyhmäisellä takapuolellaan nuotiossa polttamatta persekarvojaan ja sitä se tekeekin sarjan kuluessa useita kertoja. Ja kaiken surkuhupaisuuden huipuksi kaikki pelkäävät sitä Muumilaaksossa! Mörköä on myös epäilty Hemulin skitsofreniseksi toiseksi puoleksi.

* Surku on iänikuinen ruikuttaja ja ääliömäinen valittaja, joka pitää päällään pitkää viittaa hakaneulalla kiinni sekä tonttulakkia (luultavasti Joulupukkia muistuttavalta rahastajalta varastettu).

* Tuutikki on uimahuoneessa asuva intersukupuolinen vanha tyyppi, joka kalastelee talvella jään alla. Lisäksi hän pitää aina päällä vankilatyylistä raitapaitaa.

* Piisamirotta on vanha ja raihnainen filosofi/pultsari, jolle kaikki on vain yhdentekevää ja jonka merkittävin teko on ehkä kakun päälle istuminen.

* Tiuhti ja Viuhti ovat kaksi rubiinin pöllinyttä rikollista toheloa, jotka puhuvat jotain ti-kieltä, josta ei ota selvää vanha erkkikään.

* Radamsa on tiskipöydän alla elävä karvainen riitaa haastava ääliö.

* Ötökkä-Salome on hemulia ja torvisoittoa yli kaiken palvova arkajalka.

* Esi-isä on pitkähäntäinen ja tuhoisa muumien "sukulainen" sekä karvapallo, joka rakastaa sotkemista ja jota Tuutikki ei edes päästäisi ulos komerosta.

* Silkkiapina on apina, joka rakastaa toisten häiritsemistä kovalla nauramisella ja toisten heittelyä hedelmillä.

* Ti-ti-uu on pieni outolainen, jolla ei edes ollut nimeä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.