IRC-Galleria

kiitos.Perjantai 15.02.2008 02:19

kiitos näistä ihanista hetkistä mitä oon saanut teidän nuva05.n kanssa viettää opistolla.
oon oppinu teiltä niin paljon, ilman teitä minä en olis edes puoltakaan. ootte mulle kaikki kaikessa vaikka välillä aurinko ei olekkaan niin kirkkaasti paistanut, mutta onneksi mielessä pyörii vaan ne hyvät ja kauniit muistot.

antaisin teidän edestä mitä vaan.

meidän ihana luokka on ollut jotain niin parasta etten vaihtaisi sitä mihinkään.
senkin höpsöt pojat ja niin ihanat tytöt.
nyt vaan pelottaa että entä jos aika ajaa meidät erilleen. entä jos teitä ei nää enää koskaan.
ja toivottavasti se että sanotaan toisillemme et "ollaan yhteyksissä ja soitellaan" pitää myös paikkaansa eikä sitä sanottaisi vaan tavan vuoksi.

miltei kolme vuotta mulla on ollu ilo tuntea teidät, nauttia teidän ihanasta seurasta. mutta huomisen jälkeen on enää päättärit ja sitten jokainen meistä alkaa suunnitella ja toteuttaa omia unelmia ja haaveita. toivottavasti jokaisen unelmat toteutuvat.

kerronpa nyt teille mikä minun toivomukseni tulevaisuutta ajatellen; haluaisin jatkossakin jakaa teidän kanssa ne kaikki tulevat onnen hetket niin kuin surutkin. ootte ollu mulle kun perhettä. kaikki niin hirvittävän rakkaita! samoin kun tietenkin kakkoset ja te uudet ykkösetkin :)

nyt on pakko lopettaa muuten kastuu koko näppäimistö! märistään sit lisää päättäreissä <3

KIELILÄVISTETTY <3Torstai 07.02.2008 15:50

[Ei aihetta]Keskiviikko 06.02.2008 09:39

Aleksi = todennäkösesti skeittaa ja pipo pääs jopa ruokapöydäs eli ei mitää tapoja
Antti = voi olla iha mukava luonteeltaan, mut juntti
Arttu = ystävällinen luonne, hyvä kuuntelija, osaa arvostaa naista, unelmavävy
Dani = nuorempiin menevä, hoppari, aika wannabe
Daniel = nuorempiin menevä, fruittis, aika wannabe, alkaa 3-kymppisenä pitää pukua ja laittaa astetta pidempiä hiuksiaan geelillä
Eerik = kohtelias & korrekti, tosielämän Mark Darcy (kts. Bridget Jonesin päiväkirja)
Eero = vaikuttaa ihan naapurin pojalle, mut en haluis tavata yksin pimeellä kujalla
Esa = omaa usein kieroutuneita perversioita
Harri = päästään vajaa runkkari, ei tajuu naisist mitää
Heikki = vähä slippery fish, vaikee saada minkäälaista otetta, toisaalta nimiki saa jo vähä epäilee.. vai mistä luulit termien helppoheikki tai häntäheikki saaneen alkunsa?
Henri = tietää olevansa hyvännäkönen eli ylimielinen paska, ei ota huomioon muiden tunteita, vitun kylmä
Ismo = paha runkku, nynny
Jaakko = rento tyyppi, hauska, rakastaa college-housujen pitoo
Jani = tyhmä runkku
Janne = no jaa.. Jannen kans kannattaa olla varuillaan, ei koskaan tiiä mitä saa
Jari = njää, ei
Jarkko = syvältä, monet vitun sekasin ellei jopa psykopaatteja, älli ei riitä älykkääseen debattiin, joten turvautuu väkivaltaan
Jarmo = sama ku Jarkolla
Jarno = jauhaa vitusti paskaa, ei tiiä itekään ollako lintu vai kala, lupaukset 100 teot 0
Jere = jääkiekkoilijan nimi, pää voi olla ottanu vähä liikaa hittiä kaukalos
Jesse = rento, hyvää seuraa
Jimi = söpö, mut vaikee ymmärtää sen aivotuksia
Joni = mukava äijä, välittää toisista, ei tekis pahaa kärpäsellekään, mut kiinnostuu vääristä naisista
Jori = pervo, ei oo kuullu yksiavioisuudesta (toisaalta voiko siitä syyttää, ku nimiki on ku vanhalla likasella pervolla?)
Joonas = hyvä seuramies, useimmiten naistenmies, luulot itestä kuitenki turhan isot
Juha = kusipää, hakkaa CS 24/7
Juho = kusipää, näsäviisas, hakkaa tattia 24/7, ei kuitenkaa yhtä paha ku Juha
Jussi = juntti kusipää, ois loukkaus maalaisia kohtaan sanoo Jussia landeks.. joutaa silppuriin
Juuso = rehti ja suoraselkäinen (maalaispoika)
Kalle = leffadiggari, kaikkien kaveri
Kari = jätä väliin
Kimmo = vähä avuton, voi olla myös luuseri ja ärsyttävä, hellyttävä jos tykkää peräs juoksevist koiranpennuist
Lauri = iha jees, tuntee yleensä trendit ja tykkää bilettää, juo mieluummin drinkkejä ku kaljaa
Marko = kusipää
Markku = tylsä
Markus = diplomi-insinööriön tutkinnon nimeen pitäis yhdistää nimi Markus, enough said?
Matti = kiltti luonne, suurimmalla osalla vaaleet hiukset
Miika = haluaa naisista vaan itselleen pelinappuloita, joilla pelata miten tahtoo
Mika = player, vähä tylsä niinku nimiki
Mikael = hyvä seuramies, ensivaikutelma OK, pilaa kumminki kaiken loppupeleis, wannabe-player, mut ote lipsuu
Mikko = onneton hönö, lapsellinen, kaverina jees
Miro = aika uniikki kuten nimikin, uskaltaa olla erilainen
Nico = kato Nico, vielä enemmän wannabe-cool, liukas ku saippua
Niklas = yleensä söpö fruittari, mut suuttuu ja unohtaa jos ei saa haluamaansa
Niko = itserakas, outo, ärsyttävä paskiainen
Olli = on joskus kuullu käytöstavoista, toisinaan jopa noudattaa niitä, ihan jees tyyppi, tunteellinen jätkäks (eli ymmärtää pienen vinkin jälkeen kirjottaa meses %u201Dmoi<3%u201D ku lähtee)
Olli-Pekka = kaksosaset nimet ei oo koskaan hyvä merkki..
Otto = osaa antaa hyvän ensivaikutelman, mut useimmiten se jää valitettavasti pelkäks ensivaikutelmaks
Pasi = vähä hajuton ja mauton, useimmiten juntti
Pekka = vähä pelurin vikaa, mut legendan mukaan Pekan saa myös kesytettyä
Pete = muista ihmisistä välittämätön paska, täysin lost case.. en suosittele
Roni = 24/7 koneella. runerunecscs.
Repe = syy miks ammattiapuu on, kuolematon lause %u201DRepe älä hakkaa!%u201D kuultu laivalla viereisestä hytistä
Sami = juoppo, haiskahtaa luuserille
Sebastian = kiltti ja söpö, saa muijia sympaattisuudellaan
Teemu = kiva jätkä, mut kontaktin saaminen/sielunelämän tulkitseminen avaruusfysiikan tasosta
Tero = tykkää ottaa chillisti, hauska ja sympaattinen, mut vähä valju
Timo = jees tyyppi, mut ei saa aikeita teoiks ts. saamaton
Tomi = vaikee ja vaikeesti lähestyttävä, kumminki ihanan miehekäs
Tommi = luokan todennäköisin häirikkö, monella Tommilla on myös ad/hd, mut Tommit on iha jees
Toni = kylmä, vaikee ja vittumainen
Tuomas = itsekäs kusipää, ei osaa käsitellä naista
Vesku = aina kupilla, cool tyyppi, mut Veskuista ei ota selvää
Ville = yleensä söpö amis, mut voi olla myös tyhmä trendipelle, hyvä pussaamaan, voi olla kiltti poika tai sitten todella villi tapaus

[Ei aihetta]Maanantai 04.02.2008 17:01


Alkoholisti
[+] Lantraan viinaa mehuun jne.
[ ] En lantraa, raakana menee!
[ ] Juon kavereitten kans joka viikonloppu..
[+] ..tai vähintään joka toinen
[ ] Juon usemmin kuin joka viikonloppu
[+] Kännissä on hauskaa! (kunhan ei olla liian kännissä)
[ ]Koulussa sain/saan aina kutosia kutosen perään..paljon paljon huonompiaki
[ ] Lopetin koulun kesken koska kouluun ei saanut ottaa alkoholia mukaan
[ ] Jos juon, niin juon kunnolla kans sitten!
[ ] Juon viikollaki. |joskusharvoin
3/10

Fruittari
[ ] En ikinä laita hiuksiani, joten ne ovat aina sekaisin, eli aina hyvännäköiset!
[+] Oon värjänny yli 30 kertaa hiukset
[ ] Käytän hikinauhoja, puuhelmiä, tai rukousnauhoja 24/7
[ ] Vyö ei oo sen takia että housut pysyis ylhäällä, vaa sen takii ku se on nii hieno!
[ ] Farkuista on pakko olla puntit ylöspäin
[ ] Kenkien on pakko olla LACOSTEA !
[ ] En kuuntele muita kuin listahittejä.
[ ] Viikonloppuna ainoastaan ryypätään
[ ] ..ei, vaan isketään muijia/jätkiä!
[ ] Paitojen on pakko olla kireitä ja värikkäitä
1/10

Kapinallinen
[ ] Vanhemmat määräilee mua liikaa!
[ ] Systeemi ei toimi!
[ ] Asuisin mielummin jossai etelän banaanivaltios ku Suomes!
[+] Roskat on pakko heittää maaha, ketä ne siin muka haittaa?
[+] Heitän roskat jopa sillon maahan, vaikka roskis olisi vieressä
[+] Kävelen punaisia päin.. (joskus joutuu)
[ ]vaikka tulisi autoja
[ ] Valtavirta saa mun karvatki pystyy!
[ ] Merkkivaatteita mul ei oo, vastustan valtavirran painostamista
[ ] Koulu on pelkkä kidutuslaitos lapsille!
3/10

Pissis
[ ] Sidukka on parast alkoholijuomaa
[ ] Kimalle sekä pinkki on pakollist vaatteis
[+] Matti Nykäsen suurin saavutus on Matti-elokuva
[ ] No daa!
[ ] Muisti menee joka ryyppyiltana
[ ] Poppi on parast!
[ ] Juorulehet on just best!
[ ] KUKAAN EI RAKASTA MUA!
[+] Juon ja poltan
[ ] Pakko olla koko ajan sellanen muutaman sentin paksune meikkikerros naamassa!
2/10

Pelimies
[ ] Perjantai illat vietän VIP-bileis
[+] NUPIT KAAKKOON!
[ ] Ammun raketit kädestä...
[ ] ..senkin takia koska se on vaarallista!
[ ] Kourin aina hitaissa
[ ] Armeija on pakolline!
[ ] Aurinkolasit on vaan sen takia että ne näyttävät hyvältä
[ ] Mieluiten juon tuopin kuin jonkun drinkin
[ ] Ryyppäämistä ei lopeteta koskaan!
[ ] En syö ikinä kasviksia
1/10

Vihreä
[ ] Reilunkaupan tuotteet rocks!
[ ] Kirpputorit pakollisia
[ ] käyn aina mielenosoituksissa
[ ] Turkistarhaus pitäisi lopettaa
[ ] En syö lihaa
[ ] olen kasvissyöjä
[ ] Armeija pitäisi poistaa
[+] Maapallon suurin uhka on ilmastonmuutos
[ ] Marijuana pitäisi laillistaa
[ ] Joukkoliikenne kunniaan!
1/10

Hyvä ihminen
[ ]Autan ihmisiä kadun yli
[+]Mielipiteeni eivät riipu siitä missä seurassa olen
[ ] Jos tarjoilija antaa liian paljon takaisin, huomautan asiasta heti hänelle
[+]Pidän salaisuudet visusti itselläni
[ ]Jos suutun, kätken sen
[ ]Toivon aina että ystäväni voittaisi Ässä-arvalla vaikken itse voittaisi
[+]Jotkut elokuvat saavat minut hyvälle tuulelle
[ ] En kiroile
[ ] En auo päätä ikinä kenellekkään
[+]Pidän kaikki lupaukset toisille (yritän)
3/10

Amis
[½] Omistan auton
[+] Siinä on joko karvanopat, wunderbaum, tai tummennetut takalasit
[+] Olen ajanut korttelirallia
[+] Käärin ite sätkät
[+] Olen valmistanut laittomia alkoholijuomia
[ ]Amispop never stop
[+] Tiedän yli viisi samaa tarkoittavaa sanaa sanalle "polttoaine"
[ ] Käytän rikkinäisiä farkkuja
[+] Luen auton myynti-ilmoituksia
[+] Olen ryypännyt autossa
7½/10

Kyylä
[ ] Huomauttelen ihmisille jos he kävelevät päin punaisia
[ ]Olen pitänyt päiväkirjaa jonkun toisen elämästä
[ ]Olen tehnyt paljon kirjallisia valituksia elämäni aikana
[+] Olen kirjoittanut jollekkin huomautuksen (esim. laittanut lapun postilaatikkoon)
[ ] Olen seurannut naapurieni elämää ikkunasta yli 15 min. putkeen
[+] Olen käskenyt jonkun olemaan esim. kirjastossa hiljaa
[ ] Olen viimeisen kahden viikon sisällä pistänyt korvani jonkun ovea vasten, jotta kuulisin mitä siellä puhutaan
[+] katson tosi-tv ohjelmia (mm. bb, selviytyjät jne.)
[½]Juoruan muiden asioista säännöllisesti
[+]Olen lukenut luvatta jonkun päiväkirjaa
4½/10

Psykopaatti
[ ] Petyn yleensä elokuvien loppuratkaisuihin
[ ] ..se johtuu siitä että olin "roistojen" puolella
[ ]Joskus minusta tuntuu siltä että minua seurataan
[+] muut ihmiset eivät ymmärrä minua
[ ]Olen suunnitellut huolellisesti että voisin tappaa jonkun, vaikka minulla ei ole ollut aikomusta tehdä sitä
[ ] Poliisit tahtovat vain pahaa
[ ] Muut ihmiset pelkäävät minua
[ ] Kiroilen joka toisen sanan perään
[ ] Ydinsotaa olisi hauska seurata tv:stä
[+] Hymyilen juuri nyt ilman syytä
2/10

olen amis :D

[Ei aihetta]Sunnuntai 03.02.2008 17:40

OLETKO:
1. Oletko jutellut tänään tytölle/pojalle johon olet ihastunut? - en
2. Oletko tajunnut tänään jotain uutta? - joo
3. Oletko tänään puhunut exälle? - en
4. Oletko kaivannut tänään jotakin? - kyllä

VIIMEISIN HENKILÖ:
5. Joka makasi sängyssäsi? - minä
6. Joka sai sinut itkemään? - ok
7. Jonka kanssa menit viimeksi leffaan? - suvi
8. Jonka kanssa menit shoppailemaan? - marianne
9. Kenen kanssa olit suihkussa? - ok
10. Joka sai sinut nauramaan? - heli
11. Joka sanoi sinulle rakastan sinua? - sisko
12. Joka laittoi sinulle viestiä keskellä yötä? - mutsi

YLEISTÄ:
13. Lempipaikka? - etupenkki
14. Tatuointeja? - ei oo
15. Mitä pelkäät eniten tällä hetkellä? - torstaita
16. Missä haluat mennä naimisiin? - laiturilla
18. Pitääkö kukaan sinusta? - kai musta joku pitää :D
19. Tykkäätkö olla ihmisten kanssa? - joo
20. Oletko yksinäinen tällä hetkellä? - en mää
21. Laulu joka soi päässäsi tällä hetkellä? - mc mane - hiljainen ilta feat.valveuni
22. Oletko ollut radiossa/tv:ssä? - jep
23. Oletko ikinä pitänyt henkilöstä joka on kohdellut sinua huonosti? - joo
24. Mikä laulu muistuttaa sinua ihastuksestasi? - mc mane - hiljainen ilta feat.valveuni
25. Mitäs sinulla on päälläsi tällä hetkellä? - vaatteet
26. Nimeä kolme asiaa jotka teet päivittäin? - tupakoin, kiroilen ja syön.
27. Paljonko sinulla on rahaa tällä hetkellä? - on
28. Onko sinulla sukat jalassa? - jeah
29. Kuka sai sinut rekisteröitymään galleriaan? - pau
30. Millä sivuilla surffaat eniten? - :D
31. Onko sinulla kasveja huoneessasi? - on
32. Sattuuko sinua johonkin nyt? - ei


MITÄ JOS..
Ihastuksesi suutelisi sinua huomenna? - en tiiä, alakasin varmaan märisemään. onneks se on jo tottunu mun märinään ;D
Voittaisit lotossa miljoonan? - autokaupan kautta, asunto kaupoille, shoppailemaan ja ulkomaille.
Näkisit idolisi kävelevän ohitsesi kadulla? - yleensä me arjan kanssa ajetaan autolla :D
Saisit päättää; a) kuoletko ampumalla vai b) hukuttamalla. Kumman valitsisit? - ampumalla
Saisit valita, oletko tyttö vai poika? - tyttö

SEKALAISTA:
Oletko pitkä vai lyhyt? - siltä väliltä
Miten elämäsi sujuu yleensäkin? - välillä paremmin välillä huonommin
Oletko ihastunut tällä hetkellä? - kyllä
Onko paras ystäväsi hyvä koulussa?- perus tasoa
Lempielokuvasi? - muumipeikko ja pyrstötähti

OLETKO KOSKAAN:
Nolostunut vanhempiesi takia? - joo
Salannut jotain tärkeää asiaa vanhemmiltasi? - ai et oonko
Ollut sanoinkuvaamattoman onnellinen?- olen <3
Miltä sinusta tuntuu juuri nyt? - harmittaa, oon pettyny...
Kuunteletko nyt jotain kappaletta? - narcotis- rumat vs kauniit.
Oletko koskaan menettänyt ketään, jota et voi saada koskaan takaisin? - olen
Missä olet tällä hetkellä? - porukoilla
Missä haluaisit olla? - kaupungissa
Paistaako ulkona aurinko? - ei
Kahvia? - joo.
Teetä? - ei kiitos
Kaakaota? - passaa
Oletko musikaalinen? - kai mä oon
Paljon sinulla menee rahaa kerralla kun olet shoppailemassa? - liikaa, kaikki mitä on käytettävissä :D
Käytkö salilla? - miltäpä näyttää
Oletko koskaan meinannut kuolla? - olen
Oletko suomalainen? - joo
Kenelle lähetit tekstiviestin viimeksi, koska? - helille
Kuka lähetti sinulle tekstiviestin viimeksi, koska? - heli aamulla
Entä haluaisiko kukaan muu olla sinä? - en usko
Paljon kello on? - 15.40

Mc Mane: Hiljainen ilta feat. ValveuniTiistai 29.01.2008 23:30


Tule lähelleni tartu viel tiukemmin kiinni/
Laita kätes kaulaani ja katso mua syvälle silmiin/
Olis paljon asioita joita tekis mieli sanoo/
Mutten pysty kertoon puoliakaan niistä ääneen kato/
Ei vaan riitä sanat kuvaan tätä tunnetta mun rinnas/
Ei vaan riitä vaik sanoisin et oot täydellinen gimma/
Unelmieni nainen jonka haluun ikiomaksi/
Joka ei tule pistään sydäntäni kivikovaksi/
Vaan rakastais ja tukis aina vastoinkäymisissä/
Sun kanssa pelkästään beibe mä leijailen pilvissä/
Mut nyt ollaan hiiren hiljaa tule vielä lähemmäksi/
Anna käteeni sun käsi sulje hiljaa silmäsi/
Sä oot kun unelmaa jotakin niin erilaista/
Tuoksut vielä niin hyvälle et mieli tekis maistaa/
Noita sun täyteläisiä ja niin kauniita huulias/
Pelkkä hymyskin jo aiheuttaa tunteita suuria/

KERTSI:

Hiljainen ilta mennään pois kaupungilta/
Huoneesi hämärään olet satama ja sinuun minä jään/
Arka tunne välillämme niinkuin silta/
Hiljaa hengittää sama epävarmuus meidät yhdistää/

Tartun kii tiukemmin kosketan sun hiuksias/
Hyväilen sun ihoosi ja sä kosketat mua takas/
Kerrankin on rinnas polttava mut niin ihana tunne/
Tuntuu kun näin pitäs ollakkin vaik en sua edes tunne/
Tää ilta sekä tanssi on vaan omistettu meille/
Niin voi huomen kelaa hymysuin kuinka tanssittiin eilen/
Kuljetan sua hitaasti vaikken osaa kunnol tanssii/
Mut sun pelkkä kiinni pitäminen vaivuttaa mut transsiin/
Johon haluun jäädä iäks enkä koskaan herätä/
Vaan täs tunne tilassa sun kans elää tää elämä/
Tai vaikka edes tämä kaunis ja hiljainen ilta/
Jonka varaan rakennettiin tämä kauniin muiston silta/
en tajuu vaikka ympäril on tupa täynnä väkee/
Sä oot ainoo ihminen tääl kenetkä mä pystyn näkee/
Ihan kun me oltas kaksin muiden näkymättömissä/
Tanssittaisiin kaksistaan tää kaunis hetki pilvissä/

KERTSI

Ilta alkaa loppuun sua viimeisen kerran halaan/
Salaa korvaas kuiskan hiljaa sulle yhden ainoon sanan/
"Kiitos" ja se tulee sydämestä/
sen kyl huomaa silmäkulmast valuvasta kyyneleestä/
Päästän irti kädestäs ja poistun vähin äänin paikalta/
Mut tuun sut muistaan aina huulipunasta mun paidassa/
Jos me vielä tavataan ni se on kohtalo/
Joka meidät yhdistää viel jos sen aika kohta on/
Niin otan kyllä mieluusti sen tilaisuuden vastaan/
Et saisin susta pitää huolta aina ja rakastaa/
Jakaa kanssas kaiken ilot sekä surut/
Seistä kanssas alttarilla kuulla rakkauden urut/
Mut se aika ei oo vielä ehkäpä se vielä tulee/
Siksi toivon että nämä sanat vielä joskus kuulet/
Et aika oli lähtee silti sua kelaan vieläkin/
Muistan vieläkin sen illan kai muistat säkin/

KERTSI

kiitos ellu <3Sunnuntai 27.01.2008 22:58

viikonloppu oli taas pitkästä aikaa mukava <3

- chachachaacca menee chachahan ;)
- kuoharia viinalla lantrattuna
- klamydia
- chlamydia
- itkua
- varastetut viinat
- naurua
- kutitusta
- krapulaa
- ählyjä jotka ei oo auki sillon ko pitäs
- moottorikelkkailijamönkijäöppiäisiä
- unta
- känniset veljekset

kuskina on kiva olla!

[Ei aihetta]Torstai 24.01.2008 01:53

itserakkauskoituusullevieläjoskuskohtaloksi.

[Ei aihetta]Torstai 24.01.2008 00:40

en jaksa ymmärtää!

eikö olisi helpompaa olla puuttumatta muiden asioihin
eikö vaan voisi antaa olla
eikö sitä jauhamista voi edes lopettaa ko kerran asiasta sanotaan
eikö ihmisillä ole enää mitäään häpyä

onko niistä asioista pakko vielä juoruta ympäri kyliä ja tehdä muiden elämä vaikeeksi?
onkopakkoollaniinuuskapinallinenangstvittuteini!

[Ei aihetta]Tiistai 22.01.2008 18:30

OTA KÄNNYKKÄSI YHTEYSTIETOLUETTELO ESIIN JA KATSO KARUT TOTUUDET;

1. ON JUOPPO.
- aginaattori; nii se kyllä onki :D

5. SEURUSTELEE KANSSASI VUODEN PÄÄSTÄ.
- anna

10, 11. JA 13. HARRASTAVAT KIMPPAKIVAA.
- anttila, asiakaspalvelu ja benda :D

20. ON SALAA IHASTUNUT ISÄÄSI.
- ellu :D mut eiks se seurustele samin kaa :D

21. ON OIKEASTI KOTOISIN KUUSTA.
- elukka

25 VIHAA SINUA.
- essibeijbs :(

31 LUULEE TIETÄVÄNSÄ SINUSTA KAIKEN.
- heidi

36 RAKASTAA SINUA SALAA.
- helmi- niin minäkin sitä tyttöö <3

41 ON OIKEASTI HOPPARI.
- hevikake :D

42 SAI NEITSYYTESI.
- iisalmen srk :D

51 HALUAA SINUA ILTAISIN.
- isoH

63;LLA ON HYVÄ KROPPA.
- Jarrrkko

65 PETTÄÄ SINUA 66 KANSSA.
- juggaryymin juhanan kanssa :D

70 TEKISI MITÄ VAIN VUOKSESI
- Kainuko :D

72 ASUU SÄNKYSI ALLA.
- kaitsu... nyt sitä ei sitten uskalla ees enää nukkua :D