IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

voielämäMaanantai 27.12.2010 16:01

Jos saat yli 30, sinulla on elämää.
[1] karannut ikkunasta
[2] esiintynyt jonakuna toisena henkilönä
[3] syönyt jollekulle toiselle määrättyjä reseptilääkkeitä
[4] rikkonut tahallaan jotakin
[5] heitellyt esineitä
[ ] ollut ambulanssin kyydissä
[ ] vaihtanut nimeä koska kyllästyin vanhaan
[ ] rikkonut lasin baarissa
[ ] häiriköinyt suurta tapahtumaa
[6] kulkenut vappupäähine päässä muulloin kuin vappuna
[ ] matkustanut pummilla
[ ] ollut velkaa jollekin yli 200 euroa
[ ] kävellyt talvella ulkona piikkikoroissa ja minihameessa
[] shoppaillut tilini tyhjäksi
[ ] värjännyt hiukseni kolme kertaa viikon sisällä
[ ] lukenut tai nähnyt elokuvana Virgin Suicide
[7] tanssinut pöydillä
[ ] valvonut päivän, yön ja seuraavan päivän putkeen
[8] kiivennyt puuhun
[9] jumittunut vessaan
[10] nukkunut väärinpäin sängyssä
[11] kuvitellut olevani satuhahmo
[12] leikkinyt ruoalla
[ ] juoksenut kyttiä karkuun
[ ] ollut kylässä tuntemattomalla
[ ] heittänyt jonkun ulos kodistani tai tullut heitetyksi ulos asunnosta
[13] elänyt päivän / päiviä pelkällä karkilla
[14] valehdellut ikäni
[ ] joutunut poliisin / vartijan kanssa tekemisiin
[15] kuullut tai nähnyt harhoja
[16] pohtinut olenko oikeasti olemassa
[ ] suunnitellut hautajaiseni
[17] kuunnellut samaa kappaletta nonstoppina yli tunnin
[ ] käyttänyt mustia rajauksia silmien ympärillä
[18] pukeutunut täysmustaan
[19] keksinyt esineille uusia käyttötarkoituksia
[ ] sytyttänyt jotain tuleen tahallaan / vahingossa
[ ] soittanut terveysneuvontaan
[ ] lähtenyt tuntemattoman mukaan
[20] lukenut yli kolmea kirjaa yhtä aikaa
[21] käyttänyt teinisanontoja kuten ihqu tai omg
[ ] värjännyt kaverini hiukset väärän värisiksi
[ ] kärsinyt oudoista fobioista
[ ] kirjoittanut yli kolmekymmentä päiväkirjaa
[ ] kirjoittanut yleisönosastokirjoituksen
[ ] nukkunut ratikassa tai bussissa pysäkin ohi
[22] pitänyt bileet ilman syytä
[ ] hylännyt alkoholijuomia kadunvarteen
[23] käynyt useammin kuin kerran kesässä huvipuistossa
[ ] fantasioinut vampyyreista
[ ] iskenyt jotain ruokakaupassa
[24] uinut vaatteet päällä
[25] aiheuttanut palohälytyksen
[ ] ostanut useammat kuin yhdet korkokengät saman päivän aikana
[26] laulanut musikaalikappaleita keskikaupungilla
[27] laulanut singstaria
[ ] käynyt sing-a-long elokuvissa
[ ] salakuljettanut jotain tullissa
[ ] sammunut ennen jatkoille lähtöä
[ ] suunnitellut karkaamista ulkomaille
[ ] käynyt ennustajalla
[28] kirjoitellut vessan seiniin
[ ] korjannut kielioppivirheitä yleisellä ilmoitustaululla olevasta ilmoituksesta
[29] kirjoittanut itselleni kirjeitä vuosien päähän
[30] nähnyt enneunia
[ ] saanut paniikkikohtauksen
[ ] joutunut riitaan tuntemattoman kanssa
[31] eksynyt kotiin mennessäni
[ ] avannut oven ja löytänyt sen takaa poliisit
[ ] asunut yli vuoden jossain muussa paikassa kuin siellä missä olen kirjoilla
[ ] tapellut kelan kanssa
[32] maannut koko päivän peiton alla
[ ] ollut nukutuksessa
[ ] lintsannut koulusta yli kolme päivää putkeen
[33] leikannut omia hiuksiani
[ ] ottanut lävistyksen jonnekin muualle kuin korviin
[ ] ottanut tatuoinnin tai hennatatuoinnin
[34] sekoittanut todellisuuden ja unen
[35] heittänyt kännykän seinään
[36] paiskannut luurin korvaan monta kertaa peräkkäin samalle henkilölle
[37] riidellyt itseni kanssa
[38] nauranut hysteerisesti ilman mitään syytä
[ ] mennyt baariin pukeutuneena 70-luvun vaatteisiin
[39] saanut turpaan
[ ] itkenyt joka päivä viikon ajan
[40] huutanut jollekkin tuntemattomalle
[41] saanut raivarin
[42:'(] nähnyt kun ihminen tai eläin kuolee
[43] ollut hautajaisissa
[ ] juonut alkoholia koulussa
[ ] jäänyt kiinni tupakan poltosta
[ ] yrittänyt murhata opettajan
[ ] haistattanut koulussa jollekkin paskan
[ ] polttanut tai melkein kokonaan metsän tahalteen tai vahingossa
[44] lukittautunut jonnekkin
antanut bestikselleen turpaan [ ] pussannut bussikuskia[ ]

nii että perjantaita ootelles:;):)Keskiviikko 13.10.2010 21:50

Koska näit tämän merkinnän, sinä saat perjantaina suudelman/PUSUN elämäsi rakkaudelta. Ihastuksesi pyytää sinua ulos tai jotain muuta käy.
Perjantai tulee olemaan elämäsi paras päivä. Kuitenkin, jos et kopioi
tätä blogiisi 00:00 mennessä tänä iltana, sinulla tulee olemaan huono onni rakkaudessa koko loppuelämäsi!

joomoroLauantai 28.08.2010 01:11

jos saat yli 18, olet tyhmä
[1] Purkka on pudonnut suustasi puhuessasi.
[2] Purkka on pudonnut suustasi, kun ET ole puhunut.
[3] Olet törmännyt lasiseinään/oveen
[4] Olet hypännyt ulos liikkuvasta ajoneuvosta.
[5] Olet ajatellut jotain hauskaa ja nauranut, minkä jälkeen kaikki ovat katsoneet sinua oudosti.
[6] Olet törmännyt puuhun.
[ ] Kyynärpäätä on mahdollista nuolla.
[ ] Yritit juuri nuolla kyynärpäätäsi.
[7] Et ole ikinä huomannut, että aakkoslaulu ja tuiki tuiki tähtönen lauletaan samalla sävelellä.
[8] Yritit juuri laulaa niitä.
[9] Olet kompastunut kengännauhoihisi.
[10] Olet meinannut tukehtua omaan kuolaasi.
[ ] Olet nähnyt the the Matrixin etkä vieläkään tajua sitä.
[11] Et huomannut, että edellisessä kysymyksessä 'the' oli kaksi kertaa peräkkäin.
[12] Varmistit äsken, että 'the' oli kaksi kertaa.
[13] Ihmiset ovat sanoneet sinua hitaaksi.
[ ] Olet vahingossa sytyttänyt jotain tuleen.
[ ] Yritit juoda pillillä, mutta juoma menikin nenääsi/silmääsi.
[ ] Olet huomannut kuolaavasi.
[ ] Olet nukahtanut luokassa.
[ ] Jos joku sanoo 'pieru', sinä naurat.
[ ] Nauroit juuri.
[14] Joskus vain lakkaat ajattelemasta.
[15] Unohdat joskus asian, mitä olit kertomassa.
[ ] Ihmiset usein kävelevät sinusta poispäin pudistaen päitään.
[ ] Sinulle on usein sanottu: 'kuuntele järjenääntäsi'
[16] Lasket helpot laskut sormillasi.
[17] Olet syönyt ötökän.
[18] Teet tätä testiä, kun sinun pitäisi tehdä jotain tärkeämpää.
[19] Olet laittanut vaatteesi väärinpäin tai nurinpäin tajuamatta sitä.
[20] Olet etsinyt jotain jokapaikasta vain huomataksesi, että se on ollut taskussasi/kädessäsi.
[21] Rikot paljon tavaroita.
[ ] Ystäväsi tietävät, että et ymmärrä sivistyssanoja.
[ ] Lyöt joskus päätäsi, kun et ymmärrä jotain.
[22] Olet pudonnut tuolilta.
[ ] Kun makaat selälläsi, yrität löytää kuvioita katosta.
[23] Käytät 'öööö' äännähdyksiä usein

äääöäö 23 D:

nomoiTiistai 13.07.2010 13:49

MITÄ SINULLA ON?
? Ikävä - noo jooo
? Taskuissasi - ei mitään
? Laukussasi - öö rahaa?:D
? Nälkä - eii ole
? Intohimona - hmm
? Päälläsi - shortsit ja paita:p
? Hajuvettä - ei nyt
? Tarve - kaikkeen:D
? Stressiä - ei kaii
? Pakkomielle - kyllä:D
? Hiuksissasi - ei mitään
? Kynsissäsi - ei mitään
? Kipuja - käsis
? Mielessä - kaikenlaista:D
OLETKO?
? Stripannut - eeen
? Valehdellut - juuu..:D
? Pettynyt - kyl!
? Vihainen - vähän aikaa sit viimeks:d
? Valokuvauksellinen - tosi joo
? Lukiossa - en ole
? Surullinen - en:)
? Onnellinen - juu =)
? Purevaa tyyppiä - hhehe:D
? Veloissa - en paljo:D
? Mustasukkainen - enn
? Herkkä - juuu
? Kipeä - en
? Särkenyt jonkun sydämmen - en usko
? Valvonut koko yön - kyyllä
? Riippuvainen jostakin - khyl;)
? Oksentanut tahallisesti - yritin, ja onnistuki ::D
? Ajanut traktoria - een
? Lähettänyt yli 100 tekstaria päivässä - voipi olla et joskus oon
? Katunut tekojasi - todellaki!
? Vienyt toisen miehen/naisen - no en
ONKO?
? Joku ihastunut sinuun - empäs tiedä
? Joku särkenyt sydämesi - ei
? Joku kehunut ulkonäköäsi - joo o
? Lyönyt sinua - jooo, aina!:D
? Suomalaisissa jokin vika - eii
? Ulkomaalaisissa jokin vika - ei kaai
? Mielesi pinnallinen - ööhmm
? Rusketus kaunista - onn!
? Joku ahdistellut sinua - ::DD:D
?Mielessäsi alkoholipitoinen viikonloppu - eipä ole ei
YLEISTÄ:
? Horoskooppisi? - leijona ;)
? Mitä pelkäät? - käärmeit nyt ainaki! :s
? Haluatko mennä naimisiin? - joo joskus
? Montako lasta haluat saada? - 2 tai 3 ois ihan ok:D
? Lempijäätelö? - suklaa=)
TURHAMAISUUS:
? Kuinka monta kertaa katsot päivässä peiliin? - riippuu vähä..
? Hyväksytkö plastiikkakirurgian? - öö
? Mitä teet kun kukaan ei näe? - ööhöm
? Kuinka monta kenkä/laukku paria on? - ei montaa
? Menetkö sateella ulos? - kyl joskus:)
VIIMEISIN:
? Henkilö jonka näit? - vepsuu:D
? Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa? - vepsulin;p
? Henkilö jota halasit? - maaret
? Henkilö jonka kanssa tekstailit? - eve!!:D
? Kappale jonka kuuntelit? - en muista
? Asia jota mietit? - kesää ja kaikkee:)
? Itku? - viime viikol?
OLETKO:
? Itsepäinen? - aika joo..:D
? Viisas? - tietty!
? Hyvä koulussa - iihan juu:)
? Tylsä - en ikinä ole ;D
? Huutanut jollekkin kaverillesi & katunut - juuuu!:D
? Vakava - hmm joskus
? Narsistinen - mikä oli?
? Tunnevammanen - een:D
- Vanhemmat »