On koti tyhjä, tunnoton.
Ikävän suuri jälkeesi jäi,
Vaikea ymmärtää,
Mahdoton käsittää.
Lähtöäsi osasin jo odottaa,
joka päivän elimme kuin päivän viimeisen.
Kipusi sattui minuun enemmän kuin mikään muu,
Ja ymmärsin, taival yhteinen kohta loppuu.
Kotit olla urhea, katsoit silmiin , sanoit:
“ älä äiti ole surullinen , kyllä minä jaksan, selviän”
Mutta sydämessäni tiesin, Sinun parempi mennä jo on..
Sydän ei voi tätä tuskaa ymmärtää, ei hiljaisuutta käsittää..
Ei naukumistasi enää ovella, ei silkkiturkkia sängyn vierellä.
Ei parasta ystävää huonona päivänä,
Ei rakkainta elämän tarkoitusta..
Muistoja mielessäin päivittäin nään,
Muistoja yhteisiä naurun, itkujen.
Vaikka tahtois en irti rakkaasta päästää,
Tahdon sinut kivuilta ja tuskalta säästää.
Sydämeni revittiin rinnasta mukanasi,
Rakkauteni särjettiin palasiksi , tomuksi maan vuoksesi.
Ystävät vanhat, rakkaat siellä sinua odottaa ,
Naukaisun pienen kuulen, kun heidät Sinä taas kohtaat.
Saat juosta, leikkiä pitkin niittyä vihreää,
Olla vailla huolenhäivää.
Ikävä ja suru minulla on loputon ,
Mutta ajattelen ,kivuton pienen rakkaani nyt olla on.
Toivon että olosi nyt on huoleton, tuskaton,
Että Sinun, rakkaimpani, olla levollinen on.
Saat juosta kilpaa kanssa auringon,
Nukkua enkelin siiven alla,
tiedän, Sun hyvä olla on.
Ajatuksissani sinut pienen rakkaan siellä nään,
Kun minua odottaen tuuleen käännät pään..
Jaksathan odottaa, vielä joskus sinut syliini nostan
ja turkkiisi poskeni painan..