IRC-Galleria

”Sä et voi viettää joulua tollai.”

Watch me.

Viimeiset kaksi viikkoa puhelimeni on soinut ja mese vilkuttaa kuin joulukuusi. Ihmisillä tuntuu olevan kohtuuttoman suuri tarve vaikuttaa joulusuunnitelmiini ja moralisoida, syyllistää ja painostaa minua muuttamaan niitä.

Mikä minun joulussani sitten on vialla? Minäpä kerron teille.

Ensinnäkin, minulla on kaksi kissaa. Kaksi maailman suloisinta palleroa, joita rakastan enemmän kuin yhtäkään ihmistä tässä maailmassa. Ja minä en halua jättää niitä yksin kotiin. Eikä niitä myöskään voi viedä sukulaisille, koska ne, jotka eivät ole niille kuolettavan allergisia vihaavat niitä. ”Nehän on vaan kissoja, kyllä ne voi kotiin jättää.” Kiitos tästä, tämä lause viimeistään helpotti päätöksen tekoani.

En halua viettää onnellista, yhteistä perhejoulua. En ole statuksessa, jossa ikään kuin ”kuuluisin” mihinkään porukkaan. olen siis mielummin yksin. Minulla kesti kaksi vuotta hyväksyä se, etten saa takaisin sitä, mitä minulla on joskus ollut. Jos nyt tuudittaudun suloiseen perhejouluun, tapan itseni ensi jouluna, jollen saakaan sitä. Minä vietän perhejoulua taas sitten, kun joku höyrypää on tarpeeksi sitoutunut minuun. Tai ainakin sen verran, että todella haluan viettää joulua yhdessä. Minulla on kissat, joissa on minulle rakastettavaa riittävästi.

En syö jouluruokia. Tai syön, kinkkua, herneitä ja juustoa, glögiä ja punaviiniä sekä suklaata. Jos jonkun elämä menee rikki siitä, etten diggaa perinteisistä laatikoista, voi tukehtua lanttuunsa.

En juurikaan pidä joululauluista. Jotkin klassikot ovat toki ookoo, mutta minun kodissani soi jouluna rokki ja metalli. Se on minun tapani rauhoittua.

En käy hautausmailla. Ikinä. Viimeksi vuonna 2000 kun isäni haudattiin. (Äidin mielestä minun piti olla paikalla.) Muistakaa ihmisiänne, ja käykää hautausmailla viemässä kynttilöitä, jos haluatte. Ja antakaa minun tehdä se omalla tavallani. Minun kynttiläni palaa ikkunalla, isin kuva on hyllyssä, eikä rakkauteni jo edesmenneitä ihmisiä kohtaan kärsi inflaatiota omien tapojeni myötä.

En halua nähdä sukulaisiani. Osittain voi johtua myös siitä, että joka kerta, kun näin tapahtuu, mussutuksen määrä on oleva kaamea. Normaalisti kestän sen, mutta en todellakaan halua viettää jouluani kuunnellen miten olen epäonnistunut, huono ihminen kun en mennyt naimisiin exän kanssa (enkä koskaan pääsekään naimisiin, kun olen tällänen), näytän venäläiseltä huoralta, minulla ei ole kunnon työpaikkaa, koska ”taiteilija” ei ole ammatti (vakkariduuni, kk palkka…Mikä on kunnon ammatti?) olen tyhmä, koska en käynyt ammattikorkeaa tai yliopistoa ja kuolen nuorena (luulisi heidän sitten iloitsevan siitä?) koska minulla on aids, kuppa ja malaria lävistysten ja tatuoinnin myötä. Jos teillä on kiva suku, kiva. Mulla ei pääsääntöisesti ole :D

Juon alkoholia ja aion olla ainakin yhtenä iltana kännissä. Minulla ei ole velvollisuuksia kuten töitä tai pieniä lapsia, antakaa saatana ihmisen juoda pari pulloa punaviiniä tai terävää glögiä. Jos sammun sohvalle ja oksennan suklaata, on se oma valintani.

En soittele ihmisille jouluna ja voivottele, miten kamalaa niillä mahtaa olla. Oletan siis, että minullekaan ei tänä vuonna tehdä niin. En ymmärrä mikä on niin hirveää siinä, että saan olla 4 päivää yksin kotona ja tehdä mitä haluan, nukkua sohvalla kissojen kanssa ja katsella elokuvia halutessani vaikka alasti.

Pitäkää ihmeessä kiinni kauniista perinteistänne. Minullakin on sellaisia ja elämän myötä varmasti tulee uusia tai jotkut muuttuvat. Viettäkää rauhallinen, rentouttava joulu tai hyppikää sängyllä, jos siltä tuntuu.

Oleellisinta joulussa on olla onnellinen, tavan saa valita itse.
Minä annan teidän valita. Antakaa tekin minun.