IRC-Galleria

oumaigaadoumagaadPerjantai 10.10.2008 03:07

HALLELUJA IHME ON TAPAHTUNUT löysin tattari-suurimoita stokkalta ja oon ettiny niit kaikista kaupoista, mutta luulin jo epätoivoisena tilaavani junalipun venäjälle, jotta saisin haluamaani ruokaa. ah!

Toiseks: tänään on ollut raha menokas päivä, koska maksoin vuokran, sekä ostin tupareihin kaikkee tarjoiltavaa. ( ainii frendit muistakaapas tulla sitte lauantaina ihguu äää)
+ostin tosi maukkaan tuoksusia kynttilöitä, koska syksy on saapunut.
aamulla töihin mennessäni oli pakkasta, joten laitoin untuvatakin päälle eli jou gangster hytiskää te vaan minareissanne.(takki oli muutes mirellan,siis kiitos lainasta mirella(galtsus:nolo))
Huomenna aijon kävellä mahdollisesti k-rautaan tai sitten biltemakin käy, riippuu siitä, mistä saa ostettua vasaran sekä nauloja. Pitää nimittäin naulailla vähän ikkunakarmia.

Sain isiltäni lahjaksi hirmusen kivan julisteen eli kiitsa vaan kuules fatsi! love
Tänään päästin kaksi 3millilitran kyyneltä, liikuttuttuani rakkaan kissani pedron hellyydenkipeydestä.
Nyt aijon mennä nukkumaan. c u niggaz

ainii ja ostin muutes minibanaanejaPerjantai 26.09.2008 02:26

roflmaoapimpPerjantai 26.09.2008 02:25

Ensinnäki bb niko on ihan vitsin omgomgomg idari paska ja se vois lentää menee, vaik onha miiaki iha mallikas viiltely angsti muidu.

JA seuraavaksi: minun puhelin on hajonnut (viestiominaisuus) eli ei kantsi lähettää mulle viestiä, koska en kuitenkaan saa sitä. Onneks te kaikki bestis loveri bubsukat 4evahh jaxatte aina lukee meitsin päivist ni ei tuu sit miljoonan laskuu teille turhaa,onnex mutzit maxaa.

Tänään on ollut todella mukava mbar terassi-ilma.Siihen asti kun jouduin kiiruhtamaan töihin.
Nyt olisi kyllä korkea aika mennä nukkumaan, koska aamulla taas ruma työasuni saa pukea minua.




FITYYKeskiviikko 24.09.2008 18:13

no löysin sika hienon mangneetin,minkä haluaisin ostaa.
ja sitten myös tänään yllätin banaanikärpäsen meidän keittiöstä. ei saatanan bioastia hippikierrättäjät

moi rakas päivikirjaKeskiviikko 24.09.2008 18:11

No ensinnäki, aika paska päivä ollut. Olen odottanut kotona että nähtäisiin mun ystävän kanssa, niinkun oltiin sovittu, mutta tämän 5 tunnin odottelun jälkeen hän ilmoittaakin että tapaamisemme ei sittenkään sovi hänelle.Eli tiedoks vaan asianomaiselle, että tosi perseest tollanen.
Mutta ehkä lähden stadiin sitten vähän moikkaamaan ystäviäni ja paistattelemaan kaunista päivää, (jonka olen viettänyt sisällä) ja epäilen et katkeroidun pikkuhiljaa täs koska harmittaa ihan sikana nyt tuo tämänpäiväinen.
Laitoin just ihguu kynsilakkaa tiedoks vaan

moikka

rakas päivyriPerjantai 19.09.2008 03:48

On ollut erikoinen päivä tänään. Minulla todettiin epilepsia, eli tervetuloa epilepsia raivotus vaahtobileisiin nollakasi ja highfive vaan kaikille.
Olimme rakkaalla ystävälläni Ainolla ja teimme maukasta fetasalaattia.
Tarkoituksenamme oli myös valmistaa korvakoruja, mutta aikeemme jäi takasijalle kun aino alkoi nautiskelemaan huurteista, megatajari kokoista sandelsiansa ja valmistautumaan misfitsin säestämään iltaan. jos illaksi sitä voi kutsua, eli ennemminkin yöhön.
Onneksi ystäväni Roopet (roope&roope utriainen) tulivat noutamaan minut autolla ja pyyhälsimme shellille ostamaan maitoa.
Mirella oli töissä 12 asti joten yksinolon välttämiseksi pyysin pojat meille iltateelle.
Teeveden poristessa päätimme verestää kesäisiä muistoja katsomalla vanhoja kuvia jo lähes loppuun palaneelta, romulta tietokoneeltani.
Puhuin äidin kanssa maratooni puhelun ja se oli erittäin antoisa ja mukava keskustelu.
Huomenna menen töihin ja illalla ajattelin nähdä kavereitani ja maistaa kupposen kaakaota ja jos rommiin tulee,niin taitaa jäädä pulloon, ellei ystäväni salinkuningatar kirjaimellisesti kaada porisevaa kurkustani alas (pontikkaa)

[Ei aihetta]Maanantai 15.09.2008 16:13

1. Kun heräät aamulla, mitä teet ensimmäiseksi?
en herää

2. Jos saisit matkustaa minne vain maapallolla, niin minne menisit?
no en oikeestaa osaa just päättää.ainaki koht menen lontooseen

3. Jos sinulla olisi kissa, mikä olisi sen nimi?
- öö no on neljä kissaa ja ne on ihania

4. Onko sinulla parasta kaveria?
- äitini

5. Unohdatko aina unesi?
- en todellakaan kun oon kirjoittanut kirjan mun sairaista unimaailmoista

6. Mitä ostaisit satasella?
no verhot sinänsä ajattelin ostaa ettei naapurit näe mun olkapäitä

7. Haluatko aikuisena perheen ja lapsia?
haluun hilloo ja keittiösaarekkeen

8. Onko sinulla joku sairaus?
- no todellaki on ja siks jään tosi paljon kaikest ihanasta paitsi, kuten kalanmaksaöljy möller paska kapseleista ja disperiinistä

9. Itketkö usein?
- nyt

10. Minne menet kun sinulle tulee paha mieli?
-mitä vitun huora angsti kysymyksiä nämä on. meen vessaan viilteleen


11. Onko koulussa kivaa?
- joo filosofian tunneilla. ja allun kanssa

12. Onko sinulla lemmikkejä?
- on mut ne ei ole mun kotona

13. Onko vanhempasi eronneet?
-joo ei ne seukkaa mut ne on bestiksii

14. Nauratko usein?
- yleensä nauran sillee et mul valuu räkää nenäst ja oksennan + loppuvaiheilla tukehdun ja pissaan housuunki vielä

15. Onko sinulla tyttö- tai poikaystävää?
- ei, oon cool sinkku.seukkaus on homoille

16. Onko elämä ihanaa vaiko typerää?
- fityn gangstaa

17. Jos maailmanloppu tulisi, mitä tekisit viimeisenä päivänä ennen sitä?
-huutaisin halleluja ja tarjoisin koko kuninkaalan spurguille viinaa ja rommai

18. Onko sinulla pikkusisaruksia?
-joo kadonnut sisko bb:ssä

19. Tykkäätkö negativestä?
- eikun lovexista

20. Missä kännykkäsi on nyt?
- varmaan mun mahalaukussa

21. Minkä värisen hammasharjan omistat?
- pinki

22. Onko rakkautta olemassa?
- joo itkin kylläkin sikana kun näin mun kissat viikkoon jälkeen

24. Pidätkö kahvista?
-pidän latesta

25. Mitkä 1-5 juttua ottaisit mukaan autiolle saarelle?
- rambopuukon tietty mil leikkaisin alkuasukkaiden hiukset sit leikkaisin tietty iteki kaljuks ja kynsilakkaa ja cliniquen no.2 kasvoveden ja jonkun kuuman JÄTKÄN

26. Mihin yleensä käytät rahasi?
hyväntekeväisyyteen offfffffffffffcourrrrrrrrrze

27. Oletko varakas?
en mut onneks oon hippi ja dyykkaan mun ruoat rodest

28. Mikä on lempivärisi?
liila vaiks

29. Mikä nimesi on?
- larr

30. Oletko vasenkätinen?
- mun isi on

31. Minkä väriset hiukset sinulla on?
- vihreit ja sinisii tiikeriraitoija

32. Mitä näät oikealla?
kuulokkeet ja yöhousut

33. Missä huoneessa olet nyt?
mirellan

34. Tykkäätkö lävistyksistä?
öö en enää kovasti, ennen tykkäsin vähän

35. Käytätkö aina jotain tiettyä kaulakorua?
-en mut mun kaveri konsta käyttää

36. Millaisen kihlasormuksen haluat?
- jonkun pullonkorkinrenkaan tai sit tietty mieluiten polttohaava tai viiltely on kans nice

37. Pidätkö tanssimisesta?
- pidän siideristä

38. Mikä on lempivaatekauppasi?
tarjoustalo

39. Mitä asioita haluaisit vaihtaa itsessäsi?
- no kalle haluis et leikkaisin mun korvat irti eli opetelkaa sit vampit viittomakieltä

40. Onko ihminen, jonka kanssa puhuit viimeksi puhelimessa, sinulle tärkeä?
- aino no mitä oikee luulet

41. Mitä kuuntelet nyt?
- cutcopyy

42. Onko sinulla hiljaista kaveria?
- on ja vituttaa just tollaset urpot hiljaset hetket eli turpa vaa kiinni pellet.onneks vaan yksi, huh. olen röyhkeä mut opippa puhumaan

43. Mikä on mielestäsi parhain treffipaikka?
- en oo ikin käyny treffeil ni pitäskö mun tietää

44. Minkä laulun omistaisit rakkaallesi?
-omistaisin mun kaverille mirellalle mun eilen laulaman hevisoolon

45. Oletko omistavainen?
- no viinaa ja rahaa voin jakaa tietty mun kaiffareille ja yhteiset poikaystävät ja fb on ok mut sitku seurustelen ni hei älkää pliide antako mun yllättää teitä yhdessä syömässä ben&jerrysii

46. Onko mahdollista rakastua ensisilmäyksellä?
- joo tietty.kyl munki vanhemmat rakastu muhun heti vaik olin pieni ruma apina syntyessämni

47. Oletko syönyt tänään ruisleipää?
- en kun jotain uuttaleipää mitä äiti suositteli minun ostavan

48. Millaiset housut sinulla on juuri päälläsi?
- sideffest 08 kirkkovene pikkarit

49. Käytätkö tavallista lyijykynää vai lyijytäytekynää?
- kuulakärki tai tussssi

50. Oletko koskaan ollut Puuhamaassa?
- joo ipen ja antin kaa ku ne pelasi pelikoneluolassa jotain naurettavia rahapelejä kun pahimmat mummit sokoksen äsmarketin peliosastolla

51. Oletko ollut lempibändisi keikalla?
- muutaman

52. Oletko koskaan kävellyt unissasi?
- viime yönä heräsin siihen että puhun ainolle.

53. Onko unelmamiehelläsi kiharat hiukset?
- ei

54. Oletko pitkä?
- vitun satakolkyt kilsoo

55. Pitäisikö tyttöjen käyttää vain hameita?
- mekkoja

56. Mikä on lempipelisi?
- alias

57. Mistä tuoksusta pidät eniten?
-pidän kesän tuoksusta ja syksyn ja talven ja kevään en niin kun haisee paska(runkkari koiran ulkoiluttajat) ja sit pidän limen tuoksusta ja sit vanilijasta

58. Mikä on horoskooppimerkkisi?
- gala

59. Harrastatko säännöllisesti liikuntaa?
- en todd ja sen huomaa täst ghettobuudist

60. Käytkö kesäisin jäätelökiskalla?
-no ainaki olin töis ja ne oli aika tosi idari paskoi siel

61. Kuinka usein käyt mäkissä?
- en käy

62. Mitä tv-sarjoja seuraat?
- en katso telkkaria

63. Kuunteletko radiota?
- joo väillä

64. Poltatko päivittäin?
- en

65. Soitatko kitaraa?
- soitin hahhahaha

66. Minkä väriset ovat lempilakanasi?
-liilat ja vihreet on kivat

67. Onko sinulla kuvia netissä?
ei mul kyl oo

68. Mitä lehtiä tilaat?
- hezari ja trendi

69. Juotko joka viikonloppu?
-juon joka päivä puoltoist brenkkupulloo, ja myös oon aa kerhossa koska olen alkoholisti.mut syytän siitä mikaelan painostusta viikkotumulle

70. Oletko huijannut poliiseja?-
en ole.olen vain kyselly niiden prätkäpoliisien nahkahaalareista ja käsiraudoista ja vapaa-ajasta

71. Onko sinulla pitkä koulumatka?
- no joo

72. Mikä on lempielokuvasi?
- amelie,miehet elämässäni,pariisin varpunen,juno

73. Tykkäätkö halailusta?
- joo todellaki just makeet

74. Habotatko, käytkö siis habbossa?
- käytän happoja

75. Mitä teet yleensä arki-iltaisin?
- nauran ton yhen mirella vampin kanssa jA juodaan iltateetä

76. Joudutko usein pulaan?
- no toisaalta on mulla vähän huono tuuri

77. Pidätkö piirtämisestä?
- pidän siirtämisestä

78. Pidätkö punaisesta?
- joo

79. Mikä on paras kirja?
- myyty

80. Mitä julisteita on seinilläsi?
- the rasmus,him,tiktak,movetron ja taikapeili

81. Tykkäätkö imuroimisesta?
- joo

82. Kuinka monta kertaa olet muuttanut?
- kolme

83. Rakastatko suklaata?
- em

84. Mitä haluat seuraavaksi?
lehtisaareen

85. Minkä väristä kynsilakkaa kynsissäsi on?
- pinkkiä

86. Onko sinulla sukset?
- ei tietenkään hölmö

87. Pyydätkö usein anteeksi?
- no jos pitää ni sitt tottakai

88.keikutko tuolilla? en.mua raivostuttaa se, eli terveisii vaan kaikille vanhoille luokkalaisille, esim joonakselle


89. Käytätkö sinistä ripsiväriä?
-everydei ja myös oranssia huulipunaa ja glitteriä vähäsen

90. Seuraava vaateostoksesi?
-sitä en voi vielä tietää

91. Kuka on lempimuumihahmosi?
- mymmeli on kovis

92. Millaiset ovat lempikenkäsi?
- haisevat paska konkkarit

93. Oletko purevaa tyyppiä?
- joo, siis mulla on sellanen ongelma et puren mielelläni vitun raivoissani vastaantulevii,mut sit sain kuonokopan kun sairastuin vesikauhuun

94. Oletko heppatyttö?
- olen ratsastanu kymmenen vuotta eli tottahelvetissä olen kunnon heppahuoragirl

95. Pelkäätkö käärmeitä ja hämähäkkejä?
- JOOO

96. Oletko koskaan hypännyt järveen vaatteet päällä?
-alasti mielummin kuumien palomiesten ja poliisien kanssa

97. Mitä kaikkea olet suunnitellut kesäksi?
-kesääbn on aika pitkä aika.ellen lähe viettämään kesää aiemmin jonnekin

98. Kuinka peset farkkusi?
-yheksäskympis ja puol pulloa huuhteluainetta ja klooria

99. Oletko koskaan saanut matikankokeesta täyttä kymppiä?
- NO MITÄ LUULET tottakai

100. Mistä ostit viimeksi kengät?
- dinzgo

101. Onko sinulla pehmoleluja?
-ei mut mirellal on vitsin ruma apina ja oon suunitellu et poltan sen

102. Tykkäätkö pingviineistä?
- no en oo ikin nähny

103. Oletko tyytyväinen nimimerkkiisi?
- joo ja tiedän myös et muut on vähä kateellisii ku niil on jotkut vitun rumat *beibs_85^^

104. Asutko kerrostalossa?
- joo vähäniiku

105. Mikä on parasta juhannuksessa?
- juhani

106. Kiroiletko liikaa?
- ainakin osaan käyttää kirosanoja oikeisiin tilanteisiin enkä esim bussissa lauo niitä vieressäistuvan mummon kuulolaitteeseen kuin mitäkin tuimia sammakoita.hyi vittu et vihaan sellasii ihmisii ketkä niin tekee

107. Käytkö joskus yökävelyllä?
- no ehkä

108. Nukutko koskaan laivalla?
- mitä helvettiä.joo tossa takapihalla mun jahdissa vietän kolme yötä viikossa ruorikapteenin kanssa

110. Katseletko usein tähtiä?
joo viime uudenvuoden kaks päivää jälkeen katoin viimeks

[Ei aihetta]Maanantai 15.09.2008 02:39

annis mulla on sua ikävä niin paljon

[Ei aihetta]Maanantai 15.09.2008 02:38

kuka toista haukkuu on itse paras

moi rakas päiväkirjaTiistai 09.09.2008 14:53

Noh, tänä aamuna heräsin odotettuun puhelinsoittoon ja samalla myös herätin siinä hälinässä Mirellankin.
Päätimme keittää aimo kupit lattea (ollaan snobeja) ja tehdä kauppalistaa, mutta sitten tajusimme, että mihin me ruokatarvikkeita mukamas tarvitsemme, sillä emme ole koskaan kotona.
Kavereiden (jotka katsovat jääkappiamme) iloksi voimme ostaa muovisia leikkiruokia kaappiin.
Oon löytänyt super hienon takin, mutta se on toisaalta turhan kallis (230) tälläisen köyhän opiskelijan pieneen budjettiin Eli wtf. Ei tule kuuloonkaan rouva larry!

Ajattelin illalla käydä ystävieni kanssa juomassa siiderin, eli ihan tiedoksi vaan.

Jännittävän elämäni keskeltä löytyy viheliäs häpeäpilkku, nimittäin käsiä poltteleva kahdenkympin kriisi.
En halua vanhentua,en halua alkaa käyttämään ryppyvoidetta,en halua lapsia vielä voi ei mikä nyt neuvoksi? vastaus: tapaan neuvoa kernaasti antavan äitini piakkoin.
Ainiin ja täytyy varmaan tehdä wanted ilmoitus yhdestä eilisestä ihgust söpöliini asiakkaasta.
Nyt menen varaamaan ajan mun kissoille (kuka lienee tietävän tämän lauseen merkityksen, senkin pahvipäät)

moi moi ja nägyy kaippikset (treffataan tänään kello 13.42 tarjoustalon pesuainehyllyllä)