IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

JyväskyläKeskiviikko 14.03.2007 02:51

Voi kun olikin tänne ikävä.. Huoh. Ehkä mä kesään asti jaksan :-) Mustiin ja Mirriin hommiin sitten, mikäli se vastaavalle opettajalle passaa. Ja muutto Jyväskylään jossa sitten asustelisin marraskuun alkuun ainakin.

Tulee oleen varmaan vähän yksinäinen kevät, kun ukko lähtee Äkäslompoloon hommiin. Minä ja koirat.. No, onneksi on kaverit :) Ja koulu.

Nelostie pohjoiseen kutsuu taas lauantaina.

Tofun silmätarkastusPerjantai 20.10.2006 01:30

Käytin Tofun silmätarkastuksessa Oulussa tänään. Peikkoja CEA ja PRA ei löytynyt, mutta jotain muuta kyllä. Oikeassa silmässä asteen kaksi PHTVL. Eli pysyviä verisuonijäänteitä mykiön suonikalvosta. Eläinlääkäri ihmetteli, kun ei muista yhtäkään tapausta, että olisi sen sheltiltä löytänyt. Koiranetistäkään ei äkkiä löytynyt kuin kahdeksan. Nekin syntyneet vuosien 1988 ja 1995 välillä.

Silmät oli terveet pentuna ja sitä sitten ääneen ihmettelin. Selityskin löytyi, pennuilla on niin paljon pienemmät silmät.

Aste 1 ei pahene tai muutu koiran ikääntyessä. Jos jäänteitä verisuonista on enemmän, silmä voi ärsyyntyä ja linssin takakapseli reagoi lisääntyvällä samentumisella. Asteesta 6 voi aiheutua jopa sekundäärinen harmaakaihi.

Hetken eläinlääkäri mietti, että onko aste 1 vai 2. Joten toivotaan, että ei pahene ja Tomppa näkee oikeallakin silmällään vanhoille päivilleen asti :-)

BeastPerjantai 29.09.2006 20:22

Täytti eilen viisi kuukautta. Säkää neidillä 29 cm, painoa 3,5 kiloa. Ensimmäiset hampaat lähti viikko sitten, eli säkää tulee enää korkeintaan sentti tai kaksi lisää. Massaa ja lihaksistoa kaipaillaan, pentuhan tuo vielä on, hitaasti ja varmasti kehittyy. Uusia kuvia tulossa parin päivän sisällä.

matkitaanullaa.com ;-)Sunnuntai 27.08.2006 17:33

Druidien puuhoroskooppi

Nimi
Omenapuu

Päivämäärät
23.12 - 1.1 ja 25.6 - 4.7

Laatu
Feminiininen

Elementti
Vesi

Luonnekuvaus
Omenapuu-henkilö on herkkä ja tunteellinen. Hän on pyyteetön ja laskelmoimaton ja joutuu joskus helposti petetyksi. Hän elää tässä päivässä ja on täynnä fantasioita. Mutta hänestä löytyy myös älykkyyttä, taipumusta mietiskelyyn ja loogisuutta.

Hän on myös tieteellisesti kyvykäs ja hänen tietomääränsä on hämmästyttävän suuri.

Ja toinen

Omenapuu (23.12 - 1.1 ja 25.6 - 4.7)

Sopusuhtainen, viehättävä ja sydämellinen omenapuu on ilo silmälle. Rakkaus kiinnostaa tunteellista, aina uskollista omenaa. Usein hän päätyy avioliittoon ilman suuria tunteita, mutta se ei tarkoita kieltäytymistä rakkaudesta. Pyyteetön omena joutuu helposti petetyksi. Hän antaisi paidan päältään, mutta ei hölmöyttään. Hän vain ei ajattele huomista. Omenaa ei pidä luulla kevytmieliseksi, sillä hän on myös älykäs, mietiskelevä ja looginen. Hän pitää kuitenkin tämän päivän nautintoja tuonpuoleisen siunausta parempina. Omenapuu viihtyy tunteiden vaihtelussa, tasainen onni on ikävystyttävää. Hän haluaa mutkistaa elämänsä aika ajoin.

Heh ;-)Perjantai 25.08.2006 20:51

Kiitos Ulla, nyt tiedän mikä puu itse olen ;-)

Kesä 25.-heinä 04. - Omenapuu

OMENAPUU (Rakkaus) - hento, charmikas, viehättävä, miellyttävä aura,
flirttaileva, seikkailunhaluinen, herkkä, aina rakastunut,haluaa
rakastaa ja olla rakastettu, uskollinen ja hellä kumppani, hyvin
antelias, tieteellisiä lahjoja, elää päivän kerrallaan, huoleton,
mielikuvitusrikas filosofi.

Siis mitäh??? Hennosta kaukana ja en kyllä läheskään aina lääpälläni.. Huonojakin päiviä on, ja filosofin piirteitä ei ainakaan löydy. Mutta hauskahan tämä oli, silti ravun luonnehoroskooppi liippaa lähemmältä.

7 päivää töitä ja kouluunKeskiviikko 02.08.2006 17:02

Kohta sanotaan heipat Keuruulle ja Keurusselälle, 63 neliöinen rivarikaksio odottelee Tervolassa... Että taas tuppukylään sitä sitten asetutaan, kun samanmoisesta pikku kyläpahasesta 3 vuotta kerkes olemaan pois. Poikaystävää odottaa työhaastattelu ja meikäläistä taas koulun penkki. 11. päivä starttaa muuttokuorma Ketvelniemestä.
Tämän jutun tarkoitus on osata kirjoittaa silmät kiinni. Joten ÄLÄ HUIJJAA!! Sinun pitää kirjoittaa se sana mikä on ekana tuossa, mutta silmät kiinni!!!!! Jos saat kaikki oikein olet mahtava.. Mutta jos saat kaikki oikein sinä huijaat! :D Haasta sen jälkeen 3 kaverisia. Kopioi tämä omaan kansioosi HETI!!


1. Sä oot kaunis: Sä oot aunis

2. Näytät aivan apinalta kuten siskosikin: Nörtrö auvabn aounalkta kuten siskosikin

3. Oon rakastunut suhun: Oom rakastuimit sihin

4. Anna ruokaa, mulla on nälkä: Amma riokaa, mulla on nälkä

6. Pissiksiä ei tueta: Pissiksi ei tueta

7. Mä kutsun sut mun syntäreille: Mä kutsun sut mun suttäreulle

8. Haluan nähdä sut alasti sitten aikuisena: Jaöiam n'sgä sit aöasti sottem soliosema

9. Kakka haisee kauhealle: Kakka haisee kauhealle

10. Voisinko halata sinua: Coisinko halata sinua

Tervolaan tieni vieMaanantai 19.06.2006 22:00

14.8. alkaa sitten eläintenhoitajan ammattitutkinto Länsi-Lapin ammatti-instituutissa Louella. Sanokaa hulluksi, mutta sinne lähden ;-) Kämppä Tervolasta etsinnässä..
- Vanhemmat »