IRC-Galleria

laulaja

laulaja

energiahoitoja ja intialaista päähierontaa

JouluaTiistai 23.12.2008 23:57

Kinkku on paistettu, koti on siivottu, kuusi koristeltu, lahjat paketoitu. Pyykkikone vielä pyörii...

Aamulla yhdeltätoista laulamaan kirkkoon ja toiseen kirkkoon kolmelta. Sitten alkaa meidän joulu. Suvin perhe ja Sami tulevat meidän kanssa. Ihanaa!
Sitten illalla myöhemmin myös Tarja liittyy porukkaan.

Hyvää joulua kaikille <sydän>

ElämänohjeitaLauantai 20.12.2008 22:44

Varttumisen myötä saat oppia, että jopa se henkilö, jonka ei koskaan pitäisi
tuottaa sinulle pettymystä, todennäköisesti kuitenkin tekee sen.

Sydämesi särkyy varmaan useammin kuin kerran, ja joka kerta se tuntuu
entistä kipeämmältä. Myös sinä itse särjet sydämiä. Joten muista miltä
tuntui kun oma sydämesi särkyi.

Tappelet varmasti myös parhaan ystäväsi kanssa. Moitit uutta rakkauttasi
asioista, joihin vanha
rakkautesi oli syypää. Itket sitä, että aika kiitää liian nopeasti, ja että
ennen pitkää menetät jonkun rakkaasi.

Joten ota liian monta valokuvaa, naura liikaa ja rakasta niin kuin sinua ei
olisi koskaan satutettu, koska jokainen allapäin vietetty kuusikymmentä
sekuntia merkitsee yhtä onnen minuuttia, jota et saa koskaan takaisin.

Älä pelkää elämäsi päättymistä. Pelkää mieluummin sitä, ettei elämäsi pääse
koskaan alkuun.

40++Torstai 11.12.2008 09:59

Andy Rooney sanoo:
"Kun ikää tulee lisää, arvostan eniten yli nelikymppisiä naisia".
tässä vain pari syytä miksi (tämä on siis MIEHEN näkökulma nelikymppisistä
naisista)

Yli nelikymppinen nainen ei ikinä herätä sinua yöllä kysyäkseen "mitä
mietit?", sillä häntä ei todellakaan kiinnosta mitä mietit.

Jos yli nelikymppinen nainen ei halua katsoa matsia, hän ei istu
perseellään valittamassa siitä. Hän tekee jotain, mitä haluaa tehdä. Ja se
on yleensä jotain paljon kiinnostavampaa.

Yli nelikymppinen nainen tuntee itsensä tarpeeksi hyvin ollakseen varma
siitä, kuka hän on, mitä hän haluaa ja keneltä sen haluaa. Harvat yli
nelikymppiset naiset vähät välittävät siitä, mitä sinä mahdat ajatella
siitä, mitä he tekevät.

Yli nelikymppiset naiset ovat arvokkaita. He harvoin aloittavat
huutotappelua kanssasi oopperassa tai ravintolassa. Tietenkin, jos aihetta
on, he eivät epäröi ampua sinua, jos heillä vain on mahdollisuus selvitä
siitä seuraamuksitta.

Naiset eivät kitsastele kiitoksissaan, jopa ansaitsemattomissa sellaisissa.
He tietävät millaista on olla aliarvostettu.

Yli nelikymppisellä naisella on pokkaa esitellä sinut ystävättärilleen.
Nuorempi nainen, jolla on mies, usein jättää parhaan ystävänsäkin
huomioitta. koska ei luota mieheensä muiden naisten seurassa. Yli
nelikymppistä naista ei voisi vähempää kiinnostaa, jos olet ihastunut hänen
ystäväänsä, koska hän tietää, etteivät hänen ystävänsä petä häntä.

Naisista tulee selvännäkijöitä kun he ikääntyvät. Sinun ei tarvitse
tunnustaa syntejäsi yli nelikymppiselle naiselle. He tietävät ne jo.

Yli nelikymppinen nainen näyttää hyvältä kirkkaanpunaisessa huulipunassa.

Kun hän pääsee henkisesti yli muutamasta rypystä, on yli nelikymppinen
nainen rutkasti seksikkäämpi kuin hänen nuorempi vastineensa.

Yli nelikymppiset naiset ovat suorasukaisia ja rehellisiä. He kyllä
kertovat suoraan, että olet nuija, jos käyttäydyt kuin nuija. Sinun ei
koskaan tarvitse miettiä, mitä mieltä he sinusta ovat.

Kyllä, me ylistämme yli nelikymppisiä naisia hyvin monista syistä
valitettavasti se ei ole molemminpuolista. Jokaista tyrmäävää, fiksua,
pärjäävää, seksikästä yli nelikymppistä naista kohti on kalju, pönäkkä,
epäsiisti, muinaisjäännemiekkonen verkkaripöksyissään tekemässä itsestään
idioottia jonkun parikymppisen tarjoilijattaren kanssa...

Laita tämä kiertämään kaikille tuntemillesi, 40+ ja 50+ naisille sekä
miehille. Miksei myös nuoremmillekin naisille, hekin vielä saapuvat tähän
ikään!

Kotikatsomo 8.12.08Tiistai 09.12.2008 15:12

http://areena.yle.fi/toista?id=1707959

Tossa olin mukana kilistelemässä kuohuviinilaseja, taidenäyttelyssä (mustat vaatteet, turkoosi huivi) ja sitten vielä Anastasian palkintsemistilaisuudessa pianististina.
Pitää katsoa itekin vielä :o)

Pikkujouluista juuri kotiutuneenaLauantai 06.12.2008 03:19

Kaksi vanhempaa herrasmiestä keskusteli vanhainkodin pihalla:

- Kuules, olen 83v ja joka paikkaa kolottaa ja särkee. Kuinkas sinä voit?
- Jaa minä? - Aivan kuin vastasyntynyt lapsi.
- Kyllä käyp katteeks...
- En ny sanoisi. Ei hiuksia, ei hampaita ja sitäpaitti taisin juuri sotkea vaippani.


Kaksi veteraania jutteli joulujuhlassa:
-Kumpi sinusta on mukavempaa? Naiminen vai joulu?
-Ilman muuta joulu...se on joka vuonna!

Hyvää itsenäisyyspäivää! Kiitos veteraaneille!

Miten pysyä nuorena ja virkeänä?Torstai 04.12.2008 14:48

KUINKA PYSYÄ NUORENA JA VIRKEÄNÄ?

1. Heitä mielestäsi turhat numerot.
Niihin kuuluvat:
ikä, pituus ja paino.
Anna lääkärisi huolehtia niistä.
Siitähän sinä hänelle maksat.

2. Pidä vain iloluontoiset ystävät.
Hapannaamat saavat sinutkin masentumaan.

3. Jatka oppimista.
Opettele tietämään enemmän tietokoneista,
käsitöistä, puutarhanhoidosta, mistä tahansa.
Älä ikinä anna aivojen laiskotella.
'Joutilas mieli on paholaisen työkalu.'
Ja paholaisen nimi on Alzheimer.

4. Nauti pienistä asioista.

5. Naura usein, pitkään ja äänekkäästi.
Naura kunnes joudut haukkomaan henkeäsi.

6. Joskus kyyneleet vaan tulevat.
Kestä se, sure ja jatka elämää.
Ainoa ihminen joka on kanssamme elämämme loppuun saakka,
katsoo vastaan peilistä.
ELÄ niin kauan kuin olet elossa.

7. Ympäröi itsesi asioilla joita rakastat, olipa se perhettä,
lemmikkieläimiä, muistoja, musiikkia, kasveja,
harrastuksia, mitä tahansa.
Kotisi on turvapaikkasi.

8. Pidä huolta terveydestäsi:
Jos se on hyvä, säilytä se.
Jos se on häilyvä, paranna sitä.
Jos et voi itse sitä parantaa, hanki apua.

9. Älä tee matkoja syyllisyyteen.
Tee reissu ostoskeskukseen,
tai toiseen kaupunkiin, tai jopa toiseen maahan.
Mutta älä mene sinne missä syyllisyys asuu.

10. Jokaisen tilaisuuden tullen:
kerro rakkaimmillesi että rakastat heitä.

JA MUISTA AINA

Elämää ei mitata hengenvetojen määrällä,
vaan niiden hetkien määrällä,
jotka saavat henkemme salpautumaan.

Ellet lähetä tätä vähintään kahdeksalle ihmiselle, niin mitä sitten.
Mutta jaa tämä kuitenkin jonkun kanssa.
Meidän kaikkien pitäisi elää täyttä elämää joka päivä.

Pemmeet kälet <3Maanantai 01.12.2008 15:19

Lauantaina illalla kateltiin jotain lastenohjelmaa Viivin ja papan kanssa. Jesse oli pesuhuoneessa ja kuului veden lorinaa. Jonkin aikaa kuunneltuani menin katsomaan, niin Jebuli siellä oli laittanut käsienpesualtaan täyteen kylmää vettä, joka vaahtosi hienosti ja tuoksui hyvälle.
Paidan hihat oli kyynärpäitä myöten märät.

Kysyin, että mitä Jesse laitto siihen veteen, niin sanoi, että "aippuaa" ja näytti mummin Cliniquen kasvopesupulloa :o/. Pullosta oli sitten about puolet siellä vedessä ja poika vaan tuumi, että "Essellä pemmeet kälet ja Amin paita ihan määkä", kun oli Samin joku vanha paita päällä.

No, pääasia, että lapsella oli pehmeet kädet, vaikka mummin suht arvokas naamanpesuaine menikin muualle, kun mihin se oli tarkotettu. Oma vika, kun olin jättänyt sen siihen :o))

Isovanhemman hauskoja hetkiä :o)

liikennemerkkejäLauantai 29.11.2008 01:00

Ei meikäläinen enää taitaisi autokoulua läpäistä. Noita liikennemerkkejä on näköjään tullu aivan uusia:
www.tosimiehet.org/ekstrat/Liikennemerkit.pdf

Joululahjavinkki uudelleen luettavaksi ;o)Perjantai 28.11.2008 20:07

Joululahjavinkki ;o)
Tämän päivän kiireiselle ihmiselle, sukulaiselle, ystävälle, yhteistyökumppaneille, levähdystä, tai lohdutusta, tai rentoutusta tarvitsevalle kaunista, hiljentävää, rentouttavaa musiikkia.

Syyskuussa ilmestynyt Tuulien teitä - Hyvän mielen lauluja -levyni on hyvä joululahja- tai vaikkapa syntymäpäivälahjavinkki.

laulaja

Levyn hinta on 20 eur + pk 4,75 eur postiennakolla toimitettuna ja jos haluat maksaa levyn etukäteen tililleni, siten, että lähetän sen, kun suoritus näkyy tililläni, hinta on 21,20 eur postikuluineen :o)

Jos levy kiinnostaa, niin laitapa viestiä osoitteen kera ja miten haluat maksun suorittaa.

Edellinen kuuden laulun levyni, Rakkauden liekki, jossa on kuusi laulua, maksaa 15 eur + samat postikulut, kuin ed.

laulaja