IRC-Galleria

laura_sfa

laura_sfa

Eihän galtsua osaa enää käyttääkään, selkeästi liian kauan aikaa poissa täältä.

Blogi

« Uudemmat -

jouluPerjantai 24.12.2010 01:00

johonkin tääkin vuosi taas katosi..

Tämä pieni ihminen kiittääTorstai 02.09.2010 01:32

Elämässä on pieniä hetkiä, joihin pitää tarttua voidakseen aidosti elää.
Kiitos sinulle Taivaan Isä kaikistä näistä hetkistä, myös niistä vähän vaikeammista.

Kiitos myöskin ystävistä, joita olet elämääni johdattanut. Ihanaa, että elämässäni on ihmisiä, joiden kanssa voi itkeä ja nauraa. Erityisesti kiitos miehestä, jonka minulle annoit. Siunaa meidän liittoamme yhä edelleen ja vahvista sitä niin, että se kestää suuremmatkin myrskyt.

Kiitos myös paikasta, jonne olet meidät johdattanut. Vaikka olo onkin välillä epävarma, niin kiitän, että saamme kuitenkin joka päivä turvata sinuun.

Kiitos että näet elämämme, menneen ja tulevan. Auta minua jotenkin tuomaan sinun todellisuuttasi esiin elämälläni. Tahtoisin olla enemmän poikasi kaltainen.

Hyvää yötä, vaikka ethän sinä koskaan nuku. Kiitos siitäkin. Tuntuu nimittäin levolliselta tietää, että joku valvoo aina, että vaikka ympärillä riehuisi ukkosmyrsky, niin olen silti turvassa.

http://www.youtube.com/watch?v=KErllRMU76E

heinäkuuTorstai 01.07.2010 14:10

johonkin se kesäkuu taas hurahti.
sen voisi tiivistää kolmeen sanaan: Israel, työt ja editointi.
Viikonloppuna kesäjuhlat :)
Eilen oli aika pitkä päivä, kun herätys oli 5.25. Sit töihin täyttämään sämpylöitä. Nopeasti meni työpäivä.
Iltapäivä Hengattiin kaverin luona, joka leipoi sämpylöitä.
lltaa vietettin porukalla Piratessa, jossa söin herkullisen kanahampurilaisaterian. Erinomainen sämpylä.

Itsekin olen joskus kuin sämpylä. Kova ulkokuori, mutta pehmeä sisältä.
joku viisas on joskus sanonut: "Usein vasta kun on päässyt perille, huomaa, että tärkeintä oli sittenkin matka".

Kulunut viikko on ollut hyvin mieleenpainuva monella tapaa.
Yksi elämän etappi on saavutettu, kun vuoden raamattukoulu loppui. Piti hyvästellä paljon ihmisiä, osa vain kesäksi, mutta osa ties kuinka pitkäksi aikaa. Ainakin on varmaa, ettei samaan ole enää paluuta, tämä vuosi on ollut kyllä ainutlaatuinen. Kevätjuhlassa sain juuri ja juuri pidäteltyä itkua puheosuuteni ajan, murruin, kun pääsin takaisin penkkiin. Oli vähän samanlainen olo kuin silloin 2008 Tverissä, kun pakollinen jakso loppui ja suurin osa lähti kotiin. Silloinkin itketti kovasti.

Onneksi maailma on pieni ja meillä on netti, niin voi melko helposti olla yhteydessä ihmisiin.

Musikaalin kaksi viimeistä näytöstä oli aika huippuja. Tuli vähän tyhjä olo, kun sekin rupeama loppui kuin seinään - tai no ei aivan, kyllähän mulla on vielä editointia ja dvd:n tekoa edessä.

Yliopistollakin kävin tekemässä viimein kypsyyskokeen. Kesäkuun aikana valmistun hum. kandiksi ja sitten sekin homma on ohi. Taidan silti jäädä vielä roikkuun listoille poissaolevaksi, eihän sitä koskaan tiiä, jos tarttis vielä tehä joku kurssi.

Tampereella kävellessä tapahtui jännä juttu, kun törmäsin lukiokaveriin, jota en ole nähnyt moneen vuoteen. Juteltiin yli tunti kaikesta mahdollisesta tapahtuneesta. Se oli hienoa. Muutenkin oon nyt tavannut kaikkia vanhoja ystäviä, joille on myös joskus joutunut jollain tapaa sanomaan hyvästit.


Parasta on kuitenkin se, että kun sanoo hyvästit jollekulle Jeesukseen uskovalle, niin tietää, etteivät jäähyväiset ole lopulliset, vaan saamme sitten taivaassa olla yhdessä ikuisesti.

Siihen luottaen, Lauranne

AnteeksipyyntöPerjantai 21.05.2010 00:02

Hyvä munankeitin,
vaikka alkutaipaleemme olikin hieman huono, olen viimeisen vuoden aikana oppinut todella pitämään sinusta.
Saimme sinut häälahjaksi, ja alkuun hieman ylenkatsoin käyttötarkoitustasi. Mitä tekisin sinulla, onhan minulla jo kattila, joka ajaa aivan saman asian.

Onnistuin jopa kuumalla höyrysuihkullasi saamaan käteeni palohaavan, joka näkyy siinä yhä, puolen vuoden jälkeen. Oikeasti haava oli vain oman huolimattomuuteni seurausta, mutta silti haukuin sinua turhakkeeksi.
Kuitenkin jokin veti minua puoleesi, ja kun lojuit sopivasti keittiön pöydällä, niin havaitsin, että oletkin oikeastaan melko käytännöllinen.

Kuin huomaamattani olen alkanut syödä useammin keitettyjä kananmunia. Enää ei tarvitse vahtia munakellon kanssa kypsyysastetta, riittää, että kääntää säätimestä. Veden kiehumistakaan ei tarvitse odotella koko päivää, olet huomattavasti nopeampi ja kätevämpi kuin liesi ja kattila. Sinut on suunniteltu juuri tuota tehtävääsi varten, siksi oletkin siinä niin hyvä.

Haluaisinkin nyt näin julkisesti pyytää anteeksi kaikkea pahaa, jota olen puhunut sinusta selkäsi takana.

vilpittömästi sinun, Laura.



Niinpä niin. ei kannata muodostaa kenestäkään lopullista mielipidettä pelkän ensivaikutelman perusteella.
...vaikka ei ole edes torstai.
Jee, mä sain kesätöitä :)
Ja lisäksi sain kandityön eilen illalla palautettua ja tehtyä kaikki raamattukoulun rästit pois äsken.
Olipa toimelias olo. hihii.
nyt vähän sosekeittoa ja ruisleipäkrutonkeja. nams.

Argh.Tiistai 18.05.2010 01:31

Mä VIHAAN mun läppäriä juuri nyt yli kaiken. paitsi ehkä vielä vähän enemmän tätä frikin kanditutkielmaa!! Otti niin päähän, että löin itteeni sanakirjalla ja nyt tulee kuhmu. Pitääpä ollakin tällainen idiootti. Nyt en pääse ikinä nukkuun.

Tv-jumisLauantai 24.04.2010 20:24

Kattelinpa viimein meidän jumalanpalveluksen :)
Olipa kyllä aika huippu :P
katso sinäkin!

http://areena.yle.fi/video/911137
Israelinmatka on nyt sitten lopullisesti peruttu.
kun taivaalta sataa tuhkaa, niin minkäs sille mahtaa.
Koitetaan sitten joku toinen kerta uudestaan...
« Uudemmat -