IRC-Galleria

laura_sfa

laura_sfa

Eihän galtsua osaa enää käyttääkään, selkeästi liian kauan aikaa poissa täältä.

möyTorstai 29.05.2008 13:50

pikapikaa tuntien välissä.
Tiistaina oli pientä paniikkia ilmassa, kun tossa reilun 20 metrin päässä asuntolasta roihusi tulipalo. valtavat lieskat vaan loimusi ikkunasta.
Mut ei meille käyny kuinkaan.

Ostettiin eilen paluuliput. kotona 14.6. jeah.

Fraseologian tunnit on muuten aika tappokamaa.

katellaan.
Kuvassa ehkä maailman pienin jäätelötuutti.
Heippa hei!
Lisäsin kuvia! Venäjällä, Syyään eka ja Puluja kansioihin, käykää tsekkaa;)

Enpä taas ole aikoihin nettikahvilassa istuskellut. Ensinnäkin siksi, että yksin on niin
tympeä lähteä ja toisekseen siksi, että pikkutaunin verkko tosiaankin suojattiin. Mirka lähti messiin, se tekee nyt läksyjä. munkin ehkä illalla on vähä pakko..
Mutta nyt oli kyllä vähän pakko taas tulla lisäilemään kuvia, kun porukatkin kerran jo suomeen palasivat Lahdenpohjasta. Ja mesetreffit. Täytyyhän suhteita nyt jotenkin pitää yllä.
Viime viikko oli NIIN kylmä, ettei mitään järkeä. Piti vuorotella lämpöpatterin kanssa, kun Mirkan patteri ei oikein toimi..

Tai no, maanantaina oli ihan lämmin ensin, käytiin syömässä chicken housessa. Sit ku päästiin
kämpille, niin taivas räjähti, tuli kaamea ukonilma.
Mut torstainahan kirjottelinkin alkuviikosta kai kaiken oleellisen, kun tosiaan pääsin koneelle
kokonaista 25 minuutiksi. Sitten Opettaja tuli ryhmänsä kanssa häätään mut pois.
Mut ah, kerranki ku pääsi nettiin, nii ei enää tienny, mitä siellä olis ees tehny..
Torstaina opiskeltiin yhen luennon verran, keskusteltiin ekologiasta.. ilmastonmuutos ym.
Käytiin myös kirjastossa, Mirkakin viimein hankki kirjastokortin.

Oon täs viime päivinä vähän kans pelaillu semmosta kivaa farmipeliä (Harvest moonin joku Gameboy versio). Mirka istuu vieressä sitten jännitetään pikkukaupungin ihmissuhteitä kuin salkkareita ikään. Välillä täytyy tietty vähän käydä heittelemässä kanoja,et ne pysyy onnellisina.. Älkää kysykö..

Perjantaina piti lähteä puistoon kävelylle, mutta satoi vettä, niin katottiinki joku trilleri
"Indigo" sen nimi oli, venäläinen leffa kyl. Ja sitten tänään keskusteltiin siitä,
ja opettaja innoissaan selitti lapsista, joilla on yliluonnollisia telepaattisiä kykyjä ja voimakas aura.
Viimeviikolla horoskooppeja ja nyt jotain new age hörhöilyä. hulluksihan täällä tulee... :P

Kaiken kaikkiaan katoin perjantaina 4 leffaa. yhen Ghiblin animen. Ja sitten illalla telkasta tuli joku
Keanu Reeves leffa, pakkohan se ny oli kattoo.. ;) sit viel jumitettiin "tiedän yhä mitä teit viime kesänä"
Alan jo pikkuhiljaan tottua siihen, että kaikki on aina dubattu..

Lauantaina vähä käppäiltiin torilla, mut oli aika kylmä. Kerranki en ostanu mitään.
Syötiin ja sit lähettiin seurakuntaan Kinoklubiin. Elokuva Evan Almighty. Tietty venäjäks dubattuna,
niin meni taas aika paljon ohi.
Siellä sit heiluttiin pyörittiin ja lähettiin kämpille.
Outoa oli, että palattiin keskustaan trollibussilla nro 3. Se numero ei kyl todellisuudessa kulje siellä Rossijalla päinkään. Mut no, sillä kuitenkin tultiin.

Sitten tunti tuskaisaa odottelua ja viimein alkoi Euroviisut 2008 finaali.
Telkkarin kuva vaan oli aika huono, koko ajan sai väntää antennia. Mut kyllä lopulta ihan hyvin näki ja kuuli.
Sit vielä katteltiin samalla ikkunasta upeeta ilotulitusta. Kaupunginpuistossa oli taas ollu joku tapahtuma,
harmi, että ne tajuu aina vasta siinä vaiheessa, kun näkee loppuilotulituksen. Meni ehkä taas jotain hienoa sivu suun..
Mut jännitin vaan, että voittaako Dima ja sehän voitti ;)
Oo, se oli siistiä. Mutta aika lailla Plushenkon ansiota, ei kellään muulla ollu taitoluistelijaa messissä. hih.
Pitää ostaa loputkin Diman levyt.. tai itse asiassa.. en oo varma, kai mulla ne kaikki jo on koneella ainakin.. :P

Sitten katteltiin venäläisten omaa voitonpuintiohjelmaa ja sit muuten vaan jumiteltiin viiteen asti hereillä.
Sunnuntai oli lepopäivä, aamupala vasta joskus puol 1 ja sitä rataa.
Käytiin vähän kävelyllä, mut oli aika kylmä.
Tehtiin makaroonilaatikkoa ruuaksi. Oli hyvää. (tietty)
Sit Sasha kävi pitkin iltaa ovella tuomassa lippuja ja lappuja, kun se lähti viimeyönä täältä kokonaan pois. jeps.

Tänään meidän ryhmään tuli 2 uutta suomalaista naista.
Ja puhekurssilla opettaja ei kiinnittäny alkuun niihin mitään huomiota, alotettiin vaan suoraan
keskustelupaneeli aiheesta Globaalit ekologiset ongelmat. Sit niidenki piti vaan osallistua keskusteluun kylmiltään.
Oi, mä olisin ollu niin lukossa siinä tilanteessa.
Vasta tunnin jälkeen herra alexander suvaitsi kysyä heiltä nimiä ym.. huoh.

Tänään paistoi (ja paistaa) aurinko. Ihanaa vaihtelua kamalaan kylmyyteen. Ehkä kesäkin taas palaa tänne.

Eilen olin kyl jo ihan sitä mieltä, et nyt vois lähteä kotiin, mut ei tässä vaiheessa enää viiti luovuttaa.
Ja sitä paitsi ne pisteet on kyl ihan kiva saada, niin kai sen 18 päivää täällä vielä kököttää. Sitäpaitsi en oo vielä tehny
sitä seuraavaa animaatiota, joka on ollu työlistalla jo kuukauden..
Keskiviikkona mennään varmaan ostaan paluuliput.
Ja Julia (p-irlantilainen) tulee kai huomenna teelle. Se lähtee muuten sunnuntaina junalla Vladivostokiin. Ihan vaan siksi, että se on mahdollista. Hiukan siistii kyl :)
Mut joo.
Terveisiä vaan sinne kotisuomeen!
Meiltä on nyt aamutunnit peruttu, ja ah, kaikki 3 konetta valtavassa atk-luokassamme ovat vapaita.

Perjantaina tosiaan suurin osa lähti pois, itketti kyllä ja paljonkin.
Mut lauantai oli jo jäämisen arvoinen päivä:
Klo 12.10 täyttyi kahden vuoden odotus, kun mentiin leffaan katsomaan Narnian tarinat: Prinssi Kaspian.
Vaik se oli venäjädubattu, niin se oli niiiin hyvä.
Odottakaa te kurpat vaan suomiensi-iltaa. se on kai mun syntymäpäivänä heinäkuussa;P
Ja kaikkein hauskin yksityiskohta: päivänäytökseen lippu maksoi vaan reilu 2 euroa!
Meitä oli leffassa siis mä, H-K, Mirka, Polina, Misha, Katja ja Dasha.
Leffan jälkeen mentiin Polinan ja Katjan kaa pitsalle.
Sit päiväunille.
Ja illalla viimeinen nuortenilta tänä keväänä (tai no ens la on vielä kinoklubi)
Leikittiin kaikkia mahdollisia ilmapalloleikkejä. Ja opetin niille Norjalaista. Näytettiin myös Normipäivä-leffa, sai hyvän vastaanoton, vaikka olikin "kurli kurli - kielellä"
Mut kaikki loppuu aikanaa ja piti lähteä ennen kymmäntä kotio, kun marsut (ne pakettiautominibussit) ei kulje enää 10 jälkeen. Yöllä piti vielä kattoon, kun suomi otti lätkästä pronssia.

Sunnuntaina herättiin aikasin ja mentiin jo ysiltä torille, kun H-K:n piti viel ostaa kaikenlaista. Sitten mentiin aamukokoukseen kirkkoon, no myöhästyttiin puol tuntia, mut hyvin ehti vielä ylistelemään.
Ja pastorin vaimo piti saarnan talenteista.
Kokouksen jälkeen hengattiin nuorten kaa aulassa ja H-K hyvästeli ne ja mua alko melkeen itkettään, ku tajusin, että kohta se lähtee oikeesti pois ja sitten on taas yksi luku tarinasa lopussa.
Sit pakkailua iltapäivä ja illalla lätkän kultaottelu. (Go venäjä Go!) nukkuun puol yksi.

Maanantaina ylös puol 5. Saatoin Hanna-Kaisan asemalle. Kun se nousi junaan, niin tuli se itkukin multa lopulta. Oli niin haikea olo. Palauduin kämpille nukkuun.
Kymmeneltä alkoi tunnit.
Meillä on tällä hetkellä kuuden hengen ryhmä: Mä, Mirka, Sasha, Viktor, Ufuk(turkista) ja Dou (kiinasta) Ihan mukava porukka, ens viikolla tulee kai vielä 2 hlö suomesta lisää.

Arki on lähtenyt taas rullaamaan. 2 luentoa, ruokaa, jakso Narutoa koneelta, sitten leffaan tai euroviisuja. Ehkä läksyjäkin. Ja jee, tänään tulee taas euroviisuja :)
(pienistä asioista se on ilonsa revittävä..)

Tiistai oli kyl vähän syvältä, kun sähköt oli poikki 8 tuntia. saatiin tehtyä lämmintä ruokaa vasta puol 9 illalla...
Mut muuten täällä sujuu melko mukavasti.

Eilen ku kysyttiin Zhannalta, että koska tää jakso loppuu, niin se huolissaan kysyi meiltä, että onko kaikki oikeesti ok, vai onko jotain huonosti.
No, kyllähän aina valittamisen aihetta löytyy, mut ihan hyvin tääl menee.
Ja ei enää kauaa,niin oon suomessa. jee jee.

Terkkuja kaikille, varsinkin teille, ketkä julmasti jätitte meidät tänne;)
Nähdään!

Ja Majurittaret! pitäkää lippu korkeella!

-Laura

Ohi on (joillakin)Perjantai 16.05.2008 13:31

Tänään oli todistusten jako.
Tytöt hyppii riemuissaan, ne lähtee yöllä suomeen.
Katottiin eilenillalla melko huono venäläinen komedia. Ainoo hyvä läppä oli ville haapasalon sivurooli juopuneena suomalaisena. Se puhui suomea, joten venäläisiltä menee parhaat vitsit ohi..
Möy möy. Mennään tänään vielä pitsalle.
Mun vakkarinettikahvilan verrko on muuttunut suojatuksi ja maksulliseksi. Vähän kukkarosta oikeesti.
Mut toisaalta nyt kun suuin osa suomalaisista lähtee pois, niin täällä varmaan on useemmin tilaa. 3 konetta kyl vaan..
Sais ne britit ja turkkilaisetkin lähteä, ne vaan asuu koneella aina.
No mut joo.
Palaillaan taas.

MOOOTorstai 15.05.2008 13:15

Oon nyt vaan nopee koulun koneella kääntymässä.
Koeviikko on nnyt takana.
Äsken oli vika tentti (kirjallisuudesta), meni ihan hyvin. (karseeta, kun ne on täällä suullisia..)
Sain sen tuskaisen referaatinkin tehtyä ja palautettua ja esiteltyä ja plaaplaa.
Suurin osa porukasta lähtee huomenna Suomeen. Saadaan huomenna myös todistukset ja semmosta.
Minä hullu jään tänne vielä kökkimään. Mut en onneks oo ainoo hullu. Pidetään Mirkan kanssa lippua korkeella.

Viime lauantaina oltiin baletissa Moskovassa. (prinsessa ruusunen) En vaan tajuu niitä miesten sukkahousuja! pakarashow se siis ainakin oli. Muuten kyllä tykkäsin, onhan se uskomattoman nättiä kun naiset seisoo varpaillaan ja hyppii.. mutta ne sukkahousut!
Ja sunnuntain väänsin koko päivän referaattia. (sain siitä muuten arvosanan 3)

Tänään vielä katotaan yksi leffa loppuun ja se on sit siinä.
Tosin maanantaina alkaa taas uusi rumba.

Ikävä kaikkia. Mut ei vielä niin ikävä, että olis ihan pakko palata kotiin.
Nähään sit kesäkuussa :)

Meen taas..
..koska edellinen oli aika täydellinen. siis. Ja kun kävelin äsken pikkutauniin (perus nettikahvila) niin se olikin kiinni ja piti kävellä kilometri lisää.. huoh. ja täällä ei oo sähköpistokkeita, niin oon vaan akun varassa..
Mut rustataanpa nyt ees jotain:

torstai 1.5. vappu. heräsin klo 5 ja olin juna-asemalla hyvissä ajoin vastassa perhettä ja jimiä. Hihii, oli superkivaa nähdä ne.
Torstaipäivä pyörittiin Tverissä ja tutustuttiin venäläiseen vappuhulinaan. Ja syötiin paljon sashlikkia, pelmenejä. ja jäätelöä. tietysti jäätelöä.
Perjantaina matkattiin paikallisjunalla moskovaan ja leikittiin turisteja. Punainen tori taas kaluttu läpi. Ostettiin läheisestä kauppakeskuksesta jimin kaa pieni teeastiasto.. :)
Ja sit käveltiin paljon pitkin vanhaa arbaattia (turistikatu), käytiin syömässä muu muu -ravintolassa ja ihasteltiin metrotunneleita.
Ei kai ihmeempiä, illalla takasin Tveriin.
Lauantai oli toripäivä ja hotellipäivä ja hmm.. Raahasin Jimin nuorteniltaan. Sen tukka keräsi katseita (sekä kadulla, että nuortenillassa) ja toimi kyllä hyvänä jäänmurtajana.
Tulkkasin melkeen kokonaan opetuksen jimille simultaanisti.. H-K tulkkas kans jotain pätkiä.
Tulkkaaminen onkin yllättävän raskasta, alkoi meinaan särkeä vähän päätä jo tunnin jälkeen... hehe.
Sunnuntainakin vaan oleiltiin Tverissä, kierreltiin kauppoja. Sit yöllä suomivieraat poistuivat. Ikävä jäi.
siinä se olikin. tosin aika tiivistettynä.
Ja irina muuten kokeili animaation tekoa. tuloksen näette tästä: http://www.youtube.com/watch?v=gHMDD8SOax8

Hassua: torstai ja perjantai oli pyhiä, niin sitten sunnuntai olikin arkipäivä. Esim. osalla oli kouluakin (me saatiin neuvoteltua tunnit pois)j

Sit maanantaina paluu harmaaseen arkeen. Ostin venäläisen näppäimistonja nyt oon tehny referaattia jo 3 sivua!

Ja eilen katteltiin tv:stä presidentti Medvedevin virkaanastujaisia. Hihii. vähän helmeä. Putin piti pitkän puheen ja Medvedev kanssa. Jotain tajusinkin, puhuivat niin ihanan hitaasti. Toista on yrittää ymmärtää uutistenlukijoita. Ne papattaa niin nopeeta, ettei ajatus ehdi millään mukaan.
Ja pidettiin myös sashalle pienimuotoisen yllätyssynttärit..

Huomenna aateltiin juhlistaa Hannan ja H-K:n synttäreitä tekemällä kiinalaista ruokaa ja herkuttelemalla. Kun on kerran vapaatakin, voiton päivä (2. maailmansodan loppumisen kunniaksi)

Ens viikolla on loppukokeet ja sit muut suomalaiset lähteekin perjantaina kotiinsa, paitsi mä mirka ja sasha jäädään urheasti tänne.
Nimittäin huomenaamulla venäjän aikaa 6.25 maailman onnellisin tyttö menee omaa kultaa vastaan juna-asemalle :) <3 (niin ja isää ja äitiä ja siskoa ja veljeä vastaan myös..)

Viikko on ollu taas ihan täyteläinen.

Keskiviikko 30.4. eli tänään oli luentoja 10-15.30. Mitäs muuta tässä muka olis ehtiny tekemään.
Referaatti on edelleen ihan vaiheessa ja sen pitäis olla tiistaina valmis. Yhen sivun oon pipertänyt siihen tekstiä. Ja to-su en aio ajatellakaan opiskelua.
No, mitäs pienistä.

Tiistaina 29.4. innostuin leikkimään karamelliväreillä. Värjäsin pari kananmunaa, puoli rullaa wc-paperia ym ym. Rakentelin värikkäitä lavasteita seuraavaa leffaa varten. (Ne munat siis ei liity siihen leffaan mitenkään. piti vaan jotenkin edes jälkijunassa juhlistaa pääsiäistä)

Maanantaina 28.4. OPISKELTIIN pihalla, kun oli niin lämmintä. Kävin myös varaamassa hotellihuoneet porukoille. Ihanaa kun on niin kesä jo :)

Sunnuntaina 27.4. vaan lepäiltiin ja vähän tehtiin kyl läksyjäkin, esim kirjotin esseetä 3½ sivua, enää loppulause puuttuu.
Jaa niin, aamupäivällä kävin tosiaan ostaan torilta kullanväriset tennarit, kun ne vaivas mua koko yön. Aika tyylikkäät kieltämättä ;)

Lauantaina 26.4. köyhdyttiin torilla. Ostin nätit saappaat ja maailman tyylikkäimmän vyönsoljen. khyl.
Illalla sit mentiin seurakuntaan kinoklubiin. Katottiin sielä joku venäläinen sotaleffa, oli se ihan ok.

Mut nyt tulin Tauniin lähinnä ettiin matskua referaattiin ja muutenkin tekeen läksyjä, että eiköhän tää riitä tälläkertaa. Enkä just nyt muuta muistakaan, kun en kirjottanu kämpillä sepustuksia valmiiksi.

Jee Jeeeeee. Olis jo aamu <3

Heipä hei!
Tällä kertaa vanhin merkintä on alimmaisena. Niinkun noin loogisesti ajateltuna kuuluukin.

25.4. Perjantai
Melkeen kaikki muut kääntäjät lähti tänään Moskovaan. H-K heräs kaiketi siis jo kuudelta. Kerrankin en ees heränny siihen.
Mut mua ei oikeestaan yhtään huvittanut lähteä. Ja mennään sinne joka tapauksessa porukoiden ym. kanssa viikon päästä. Mitä sielä turhaan ravaamaan, kun ei oo mitään asiaakaan...
Heräsin myöhään, skippasin taidemuoseoekskursion (oikeestaan ei mua sinne ees odotettu, kun mun nimi oli moskovaan lähtijöiden listassa)
Sen sijaan opiskelin. Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, kerrankin huvitti opiskella. Sitten kävin muutaman kerran ettimässä pyykkimummoa. Lopulta kahen aikaan sain siltä lakanat mun suomi-vieraille.
joka kerrokseen on nyt asennettu valvontakamera ja jokaiseen kämppään "domofon" (talon sisäinen puhelin) Tänään ne kierteli testailemassa niitä.
Sitten lähdin kampaajalle. Siellä ovimummo otti takin naulakkoon ja sitten joku toinen mamma (nuorempi) leikkas mun tukan. tästä tuli ihan nätti mun mielestä. Tosin nyt se on
föönattu, niin en oo ihan varma, miltä se näyttää sit normaalisti. No kattellaan. Hiustenleikkuuoperaatiosta maksoin 290 ruplaa (n. 8 euroa)
Sit hengailin kaupungilla, kun oli niin nätti ilma. Alkaa taas olla lämmintä.

24.4. Torstai
Torstai on hyvä päivä käydä nukketeatterissa.
Tverissä on upea ja kuuluisa valtiollinen nukketeatteri. Kävi vaan silleen, että aikuisille suunnattuja näytöksiä ei just nyt oo tarjolla,
niin oltiin sitten n. 400 päiväkoti-ikäisen lapsen kanssa katsomassa "Aladdin ja taikalamppu". Olin oikeesti yllättynyt, miten hienosti esitys oli toteutettu.
Osin esitettiin nukeilla, osin näyteltiin. Tosi onnistunu ja sujuva kokonaisuus. Sit näytöksen jälkeen ostettiin hattara ^^. Sitten meille pidettiin esittelykierros aulan museossa ja kulisseissa.
Olisin halunnu päästä hypistelemään nukkeja.. Mut se nainen (ex-näyttelijä) puhui vaan ja puhui. Ihan mielenkiintoisia juttuja kyllä menneistä näytelmistä.
Tuolla vois kyllä käydä uudestaan. Sitäpaitsi lippu näytökseen maksoi vaan 70 ruplaa! (2 euroa)
Nukketeatterissa näytteleminen vaatii ihan tajuttomat muskelit kyllä..
Iltapäivällä oli vielä väsyttävä kirjallisuuden tunti. Katottiin elokuvaa, joka on tehty Koiran sydän -kirjan pohjalta. Kohta pitää palauttaa aiheesta essee.

23.4. Keskiviikko
Tasan viikko sen jälkeen, kun ostin muovailuvahat, sain viimein valmiiksi Normipäivä-leffan lopullisen ääniraidan. Laitoinpa sen Youtubeen. Nauttikaa. http://www.youtube.com/watch?v=QWJyARrxpvo
Ehkä jonain sadepäivänä teen seuraavan leffan, hahmot on jo valmiina, juoni vaan puuttuu..
Muuten oli aika normipäivä. "Yhteiskuntaopin" tunnilla esittelin taas mielenkiintoisen artikkelin Medvedevistä. Tasan kahen viikon päästä pitää olla tehtynä
5-sivuinen referaatti oman aiha-alueen artikkeleista. Äyh. pitäis tehdä, mut innostus on nollassa..
Kävin muuten ekaa kertaa ulkona tällä viikolla. Vieläkin vähän kipeä.

22.4. Tiistai
Olin jo sen verran terve, että raahauduin tunneille. Silmät vuoti ja nenä ja kurkku tukossa. Mut minkäs teet. Ei ees noussu kuume.. Illalla tein ahkerasti läksyjä
(No joskus on vaan pakko)

21.4. Maanantai
Мой самый ужасный понедельник до сих пор... Eli siis kamalin maanantai tähän mennessä.
Olin, ihan kuollut, niin en lähteny luennoille. (ilmeisesti vilustutin itseni eilen) Päähän sattui ja lepäilin aamupäivän. Sitten kun päänsärky hellitti niin iski tajuttomat kuukautiskivut. Elämäni
kamalimmat 40 minuuttia, kun odotin, että särkylääke alkaa vaikuttaa. Ei vaan. Tällä kertaa en onnistunut oksentamaan (vaik tosissaan yritin!). Aina kerran kuussa hetken melkein toivoo,
että olisi sittenkin mies. Mut onneks se menee aina ohi. :P
Kamalimman tuskan hellityttyä käänsin yhen dima bilanin biisin suomeksi ja kirjoitin pillerihuuruissa (Varmasti) vakuuttavan esseen esiaviollisen seksin huonoista seurauksista. tai jotain.

20.4. Sunnuntai (palmusunnuntai venäjällä)
Lähettiin Babtistikirkkoon ja tällä kertaa jopa päästiin sinne asti. Lämmin vastaanotto ja muutenkin seurakunta vaikutti mukavalta. Ja joku mummo kysyi multa, että oonko mä olga.
Joko mua luullaan venäläiseksi? huoh. Tosi kylmä päivä ja kirkkoon piti laittaa hame, niin olin aika jäässä.. Kun raitiovaunutkin on niin hyvin ilmastoitu
(ikkunat auki ja sitä rataa..)
Illemmalla Vaihdeltiin Sashan kanssa musiikkeja ja nyt mulla on 200 uusinta venäläistä hittiä koneella. Ja sit jotain vanhempaakin. Hihii, vähän siistiäää!

19.4. Lauantai
Aamulla H-K lähti lenkille ja mä pidin itelleni raamattutunnin 1. Johanneksen kirjeen 3 ekasta luvusta. Niissä on oikeesti asiaa!
Sitten piti vaan vähän käydä ulkona ja palata opiskelemaan, mut törmäsin käytävässä muihin tyttöihin. Ne oli lähössä torille, pitihän sinne sit lähteä mukaan.
Kierreltiin siellä. Tällä kertaa mukaan tarttui tosi nätti hame. Siinä kun luki,että "LAURA fashion fou you" niin enhän mä voinu olla ostamatta. Vaik se maksoikin 600 ruplaa.
Se on semmoinen musta/kultainen. No joka tapauksessa tooosi nätti :) Sit käytiin vielä tyttöjen kanssa pitseriassa. Ja koko tän ajan H-K teki läksyjä.. hmm.
Poden huonoa omaatuntoa? nääh. Kun palasin kämpille, niin sit jo lähettiinkin nuorteniltaan. Seurakunnassa oli tehty päivällä remonttia ja Alekseista huomas,
et se oli vähän väsyny. Mut oli ihan mukava ilta. Annettiin viimein Alekseille ne salmiakit. Sit ku jotkut pojat maisto niitä, niin reaktiot oli kyl unohtumattomat.
Ah, salmiakkia on aina hauska syöttää ulkomaalaisille. Ootan vaan, että saadaan vähän turkinpippureita ;)

Kylmä ja sataaPerjantai 18.04.2008 20:33

Moi.
Kaikille huolestuneille tiedoksi: oon vielä elossa, ei vaan oo huvittanu lähteä nettikahvilaan. Ensin oli liian nätti ilma istua koneella ja sitten liian huono ilma lähteä ulos :P Nytkin tihuttaa.
Oon päässyt aika lailla täysin nettiriippuvuudestani eroon. Toisaalta se tarkoittaa myös sitä, että olen hylännyt parhaan kanavan pitää yhteyttä ihmisiin. No ehkä ei vaan aina jaksa olla tavoitettavissa. Ja onhan mulla puhelin. Jos jollakulla ois oikeesti ollut ikävä, niin olishan se soittanut (No joo, isä soitti "miksei susta kuulu mitään?" Ja se oli sunnuntaina.
Lupasin mennä pian nettiin. Ehkä nyt on ihan tarpeeksi pian.
Sellaista infoa, että lisäjakso kestää ehkä vaan 14.6. asti, meillä ei ookaan lomaa välissä. Ihan sikakiva juttu! :)

Uusia kuvia tuolla laura_sfa tuolla: laura_sfa ja tuolla laura_sfa
Sitten pitkää listaa tekemisistäni, jatkan siitä, mihin viimeksi jäin:

5.4. Lauantai
Moskova. Käytiin tutustumassa venäläiseen animaatioelokuvastudioon. HArmiksi nähtiin vain jotain historiallisia laitteita ja museo. Mut oli kyl ihan mukavaa siellä. Sitten katottiin jotain niiden tuotoksia.
Kummallinen nukkeanimaatio, jossa ihminen kasvattaa kania lapsenaan.. Ja se kani luki siinä jotain playboytissilehteä. Uh, ei ihme, että venäläiset musavideot on ihan pornoo, jos lastenleffoissakin on jo tollasta.. plöö.
Sitten pyörittiin vielä punaisella torilla.Siellä oli varmaan 10 hääparia pyörimässä.. Käytiin vähän katteleen sitä Moskovan kalleinta kauppakeskusta. Oli iso ja hieno kyl.
Paluumatkalla Käytiin -ah aina niin eksoottisessa- Mäkkärissä syömässä (no kai se on eksoottista, kun Tverissä on vaan Chicken house, ei mäkkäriä) Ja bongasin siel kaupungissa Dima Bilanin keikan mainoksia. Ääh, niin lähellä vaan niin kaukana. Meillä oli kyl Hanna-Kaisan kaa missio päästä sen keikalle, mut ei siitä taida mitään tulla. Ellei se nyt äkkiä keksi tulla Tveriin..

6.4. Sunnuntai
Piti lähteä babtistikirkkoon MUTTA raitiovaunut ei jostain syystä kulkenut, niin ei sitten menty. Sen sijaan mentiin Hanna-Kaisan kanssa torille. Ostin ihanan farkkutakin <3 ja laukun.
Ah, mulla on varmaan ekaa kertaa elämässäni naisellinen käsilaukku! miettikääpä sitä. Torilla meni 3 tuntia ja 50 euroo..
Sit illalla lähettiin H-K:n, Ainon ja Juhanan kanssa Luterilaiseen kirkkoon, kun sinne tuli joku suomalaisryhmä. Olipa kyllä kummallista olla pitkästa aikaa luterilaisessa kirkossa. Mut ihan mukavaa. Tosi pieni seurakunta, tällä hetkellä ne kokoontuu Katolisen kirkon kellarissa... Sitten ne Suomalaiset vei meidät syömään niiden kaa ravintolaan ja käytiin kattomassa luterilaisen kirkon uusia tiloja. (paitsi H-K ei lähteny, kun sen oli pakko mennä tekeen esseetä..) Mukavia ihmisiä oli. Yritettiin vähän leikkiä tulkkejakin. Jossain vaiheessa sitten selvis, että ne oli jotain esikoislestadiolaisia... Ja yksi pappi oli hämeenlinnalainen.

7.4. Maanantai
Ei ihmeempiä. Koulua. Sit käytiin kävelyllä, kun oli niin ihanan lämmintä. Kesä melkein.

8.4.Tiistai
Katteltiin suullisen tunnilla leffaa, ihan jees, aika liikuttava. Siivouspäivä. Sain jonkun hullun opiskelukohtauksen ja istuin pöydän ääressä 4 tuntia. Tein 2 suomi-venäjä käännöstä,
kun meillä alkaa nyt käännöskurssi. Ja palautin kirjoitustunnille esseen, joka alkoi "älä lue tätä esseetä" sitten ope vielä kehui, että olipa tässä oivallinen magneetti alussa :)
Esseessä pohdin, että jäänkö tänne kesäkuuksi vai en. Päätin jäädä.

9.4. KEskiviikko
Meni hermot läksyihin, niin päätin räpsiä kuvia kinderlelusta. Teinpä sitten elämäni ensimmäisen nukkeanimaation. Se kestää ehkä 15 sekkaa. Hauskinta oli tehä äänet. Laitoin sen Youtubeen.
Ihailkaa ;P http://www.youtube.com/watch?v=YB1ShJ41y9c Ja Yöllä juttelin Jimin kaa puhelimessa varmaan 40 minsaa.

10.4. Torstai
Mentiin luentojen jälkeen Tverin musiikkiopiston juhlakonserttiin. Siellä kuvattiin ja näytettiin pätkää Tverin "läänin" paikallisuutisissa. Hihii, näyin siellä yleisön joukossa.
Tähtihetkeni telkkarissa venäjällä ^^

11.4. Perjantai
Oltiin tutustumassa yliopiston pedagogisen tiedekunnan teologian opiskelijoihin. Menin ihan shokkiin, kun meidät istutettiin pöytään ja jäin kulmaukseen mottiin venäläisten keskelle ja en oikein tienny mitä sanoa.. Noi "No niin, nyt tutustukaa!" -jutut ei aina oo hirveen kivoja. Kierreltiin vähän luokkia. Yy, bilsanluokassa oli sammakon sisälmyksiä :(
Sitten pelailtiin ja laulettiin niiden opiskelijoiden kanssa. Lopulta oli ihan hauskaa. Oltiin sielä varmaan 3½ tuntia. Iltapäivällä sitten kokattiin Hanskin kaa herkullista kanaa ja kasviksia hapanimeläkastikkeessa..
mmm. oli hyvää.


12.4. Lauantai
Perinteiseen tapaan tuhlattiin rahaa torilla. Sää muuttui kylmemmäksi ja oltiin alipukeutuneita, niin ostettiin sitten hanskat ja paidat ym. Ja kilo viinirypäleitä :)Illalla mentiin sit nuorteniltaan. PIti viedä Alekseille (nuorisotyöntekijä) salmiakkia, mut se ei ollu siellä.. Mut oli kyl mukava ilta.

13.4. Sunnuntai
Aamulla oltiin Hanna-Kaisan kanssa kirkossa (siellä perus karismaattisessa, en vieläkään tiiä sen nimeä..) siellä oli englantilainen puhuja, oli kiva kuunnella saarnaa ja tulkkausta.
Sitten käytiin kämpillä ja sitten lähettiin Mihailin (Misha) luo kylään. Siellä oli muutamia nuoria seurakunnasta, juteltiin, syötiin ja pelailtiin. Ja kateltiin jotain Mishan isosisko häävideoo (why?) Syötettiin niille salmiakkisuklaata. Sai ihan kohtuupositiivisen vastaanoton (strannie finskie konfeti;) Oli tosi mukavaa.
Oikeesti Tosi kiva, että on saanu seurakunnan kautta venäläisia tuttuja. Täällä olis aika turhauttavaa, jos ei olis mitään kontakteja keneenkään. Misha oli kyllä tässä suhteessa aika pelastava enkeli :)
Superkiva päivä. Polina sanoi, että ollaan ekat suomalaiset, joihin ne tutustuu silleen, että on vielä yli viikko siihen, että palaa suomeen. No, onhan mulla viel 2 kk.
Ja palattiin viel kämpille onnistuneesti marshrutkalla (pakettiautominibussireittitaksi whatever)

14.4. Maanantai
Aivan yliväsynyt päivä, pelasin koneella hamtaroa ja kirjoitin venäjäksi esseen aiheesta "mitä seuraa jos nukkuu liian vähän".

15.4. tiistai
Juhlittiin Mirkan synttäreitä, käytiin ulkona syömässä, tosin ei päästy ekaan ravintolaan sisälle, koska meillä oli niin "sportivnii kostum" ehkä se riittää, kun osalla oli lenkkarit jalassa. Mentiin sitten toiseen ravintolaan. Hyvää ruokaa. Sitten ostettiin kakku ym. herkkuja ja mentiin kämpille mässäileen :) Oli kiva päivä.

16.4. Keskiviikko
Kävin lelukaupassa ostaan muovailuvahaa, muotoiltiin niistä sallan ja Teijan kanssa ukkeleita ja sitten kuvasin niillä animaation. Siitä tuli vähän tärisevä, kun ei mulla oo kameratelinettä. :( Mut voitte ite kattoo, miten onnistuin, kun laitoin sen youtubeen tuossa linkki: http://www.youtube.com/watch?v=MfB7xQa_Tz4 Tehtiin upeet ääniefektit ja dubbaus myös;)

17.4. Torstai
Ostin levykaupasta 2 Dima Bilanin levyä! :) jee. 150r/kpl (alle 4,5e) Oltiin myös paikallisessa peruskoulussa kattelemassa, miten sielä opiskellaan.
Fysiikantunti vaikutti ihan kiinnostavalta. Vanha koulu ja vähän huonossa kunnossa, mut ihan mukavaa muuten.
Saatiin myös kaikki kulkukortit, joita pitää näyttää ovimummoille aina kun kulkee ovesta. Tämä siksi, että täällä oli liikkunu jotain outoja miehiä ja yheltä tytöltä oli varastettu kamera
(mut ne olikin tyhmät unohtanu laittaa oven lukkoon..) Ja tänne ehkä asennetaan jotain valvontakameroita tms. saa nyt nähä. mut on hyvä, et ne tekee asioille jotain..

Paluu arkeenPerjantai 04.04.2008 19:55

Istun taasen Taunissa ja syön mansikkajäätelöä :)
Täällä on jo ihan kesäkuulämmintä.
Ostin tänään uuden takin laura_sfa , kun talvitakki oli aivan liian kuuma ja ohut takki on vaaleansininen. Siis se on ihan kiva, mutta jotenkin siinä tulee täällä ihan ufo olo, jos sitä pitää koko ajan.
Kävin tänään myös kirjastossa. Se sujuu jo ihan rutiinilla. Osasin kysyä, kenen jälkeen on mun vuoro ja lainata kirjankin ilman kommelluksia.
Viikko on menny tehtäviä tehdessä ja kevättä ihmetellessä.
Siirryttiin sunnuntaina kirjaimellisesti kesäaikaan, ½metrisestä lumihangesta lumettomaan.
Kesäajasta tulikin mieleen. Venäjällä ilmeisesti edes kesäaikaan siirtyminen ei vaikuta junamatkojen pituuteen. Kun juna normaalisti on n. 10 tunnin matkan jälkeen Tverissä klo 6.30, niin sunnuntaina se oli kellojen siirron ja n.9 tunnin matkan jälkeen Tverissä 6.35. En edelleenkään ymmärrä, miten se on mahdollista! no, venäjällä kai kaikki on..

Keskiviikkona käytiin melkein koko asuntolan voimin leffassa kattomassa venäläinen komedia "den radio" (~radiopäivä) Hauskinta siinä oli se, että vaikka iso osa jutuista meni ohi, niin nauroin silti melkein koko ajan. ihan hauska ja harmiton leffa oli :)

Eilen käveltiin ympäri kaupunkia vain siksi, että oli niin lämmin.

Ei kai tässä ihmeempiä. Huomenna moskovaan ekskursiolle piirroselokuvastudioon. Ja punaiselle torille myös. Ootan innoissani :) ja kerron siitä sit joskus, kun taas jaksan raahautua nettiin. Ei oo viime päivinä ees haluttanu. Kai se on tää kesä, mikä sen tekee..

Jaksamisia teille sinne missä olettekin :)

Ja terveisiä tulevalle anopille. (hih, muistinpas laittaa)