IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Perjantai 28.08.2009 15:08

:) <sydän>

[Ei aihetta]Perjantai 07.08.2009 19:43

Kopioi tämä itsellesi jos välität!

Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.

Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?

Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.

En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.

Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.

Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.

Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.

Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.

Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.

Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.

Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.

Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.

Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.

'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.

Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!

Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.

Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.

Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.

Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.

Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!

JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'

Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät

Niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.

Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.

Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia

Kopioi tämä itsellesi jos välität

[Ei aihetta]Torstai 06.08.2009 16:25

TEE TÄMÄ SISKOSTASI TAI VELJESTÄSI TAI MUUTEN TULEE MAAILMANLOPPU

1. Millä kirjaimella hänen toinen nimensä alkaa ? - P
2. Seurusteleeko hän ? - no ei taijja :D
3. Kuinka monta vuotta teillä on ikäeroa ? - 2
4. Pidätkö hänestä ? - hmm, aina välillä :'DDD
5. Korvaisiko kukaan toinen häntä veljenä / siskona ? - Ei kukaan pysty samaan ku toi :'DD
6. Näytättekö samoilta ? - emme :D
7. Onko hän kiltti ? - olisikin.
8. Mikä hänen nimensä on ? - Jenna
9. Oletko velkaa hänelle ? - en, se o on mulle velkaa koko mailman ;D
10. Soittaako hän jotain instrumenttia ? - joo, suutaan...
11. Millaista musiikkia hän soittaa / kuuntelee ? - sellaista mitä mä en kuuntele...
12. Onko hänellä irc-galleriaa , nick ? - jennasdf
13. Osaako hän muokata kuvia ? - osaahan tuo. :D
14. Oletko matkustanut hänen kanssaan ? - joo, milloin missäkin...
15. Sano jotain hyvää hänestä ? - hyh
16. Minkä ikäinen hän on ? - 17 :D

[Ei aihetta]Sunnuntai 02.08.2009 15:12

Sulla on ylitöitä ja pää on kipeä
Kun riittää tekosyitä niin ei vaan lipeä
Sun ei tee ikinä mieli, muhun koske et millään

Kai tiedät hyvin, mihin tällainen johtaakaan
Vain tyttöporukalla laivalla Tallinnaan
Mä vedän hillityt perseet, raahaan jonkun mun hyttiin

Kiireesti terapiaan, et mä en petä sua
Nyt se tutkitutetaan, mikset sä haluu mua
Ei riitä yks kerta vuodessa, jos on ihan terve

[kerto:]
Mä en aio erota
koska en vaan halua
Mutta täytyy puhua

Hymisee vastapäätä ymmärtäväinen suu
Kyselee molemmilta: miltä teistä tuntuu?
Ja sitten kumpikin pohtii, missä menikään pieleen

Sua painaa yt-suma, lapsuus ja vanhemmuus
Ei, mä en ole ruma, nyt on vain vaihe uus
Otetaan kädestä kiinni, vähän katsellaan silmiin

Enhän voi olla vielä niin vastenmielinen
ainakin vaatteet päällä oon hyvännäköinen
Ja turhan takia taas illalla pukeudun pitsiin

[kerto]

Yksityissektorilla on melko kallista
Saan antidepressantit, varmuuden varalta
Jos vaikka masennus piilee, kun oon kova ja viilee

Ne tekee diagnoosin, että sua ahdistaa
Saat oikein sairauslomaa, minä en mitään saa
Ja kohta rahat on loppu, pantu lekurin taskuun

Nyt sut on lomautettu, rupesit ryyppäämään
Miksen vaan ollut hiljaa, pettänyt menemään
Mikään ei ikinä muuttuis, jos ei tietäis, ei suuttuis

[kerto]x2

<3Sunnuntai 02.08.2009 15:02

Oli mahtvaa tulla eilen kotiin, kissaa ei näy ei kuulu.
Läskipääni oli karannut ulos :s
Tiedä sitten kauan se oli ollut ulkona, mut kun raukka pääs kotiin nii ei muuta ku halailua ja mun housuissa roikku vaan ja vaati rakkautta, nyt se sit nukkuu repun sisällä<3

[Ei aihetta]Tiistai 23.06.2009 14:01

olipa mukava yö -_-
vitut.

[Ei aihetta]Maanantai 22.06.2009 02:50

Milka : ei voi hengittää tollein ku muuten tulee kuset housuun, tuuks siivoo jäljet sitten? :D
Leli : kysytkisdidivndnhg... hahahaha..
Leli : kysytigjdjkggldjgh.
Milka : kyllä mä kulta tiiän et osaat suomeen... :D
Leli : kysyitKÖ et tuunko siivoo jäljet?? :D:D
Milka : juu ! :D

MilkaKanssaMunsuomenTaitoKadonnut :((

joo ! eve osaa !Perjantai 19.06.2009 23:11

eka tää tiputtaa ison kasan levyjä, sit se foundaa gimmelin ekan ja kaiketi vikan levyn ! XD
nyt sitten soi gimmel - etsit muijaa seuraavaa! XD

mikäs tässä, äsken soi naikkarit XD

mitä seuraavaksi??? :DD::D

kari tapio???? XD

Pikkusiskoni<3Perjantai 19.06.2009 03:00

Lasku on nyt ohi, taas 355 päivän päästä taas laskemme. :)

jep jep, 19w. Hullu känni siis vaan aamusta heti !

anteeksi jenna.Torstai 18.06.2009 23:06

mutta 3h ja noin 54min :))