IRC-Galleria

[Ei aihetta]Maanantai 28.02.2011 11:24

- minä olen tyttö, joka potkaistiin pois kotoaan koska tunnustin äidilleni olevani lesbo.
- minä olen sisar, joka puolustaa homoveljeään piinallisten, kyynelten täyttämien öiden läpi.
- me olemme vanhemmat, jotka hautasivat tyttärensä kauan ennen hänen aikaansa.
- minä olen mies, joka kuoli yksin sairaalassa, koska kumppaniani, jonka kanssa olin ollut kaksikymmentäseitsemän vuotta, ei päästetty huoneeseen.
- minä olen ottolapsi, joka herää painajaisiin, joissa minut viedään pois kahden isäni luota, jotka ovat ainoa rakastava perhe, joka minulla on ikinä ollut. Toivon, että he voisivat adoptoida minut.
- me olemme pari, jotka saivat kiinteistönvälittäjän kannoilleen, kun hän sai selville, että halusimme vuokrata yksimakuuhuoneisen asunnon kahdelle miehelle.
- minä olen äiti, joka ei saa edes tavata synnyttämiäni, hoitamiani ja kasvattamiani lapsia. Tuomioistuin sanoo, että olen epäsopiva äidiksi, koska asun nykyään toisen naisen kanssa.
- minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jolla ei ole tukijärjestelmää, jonka puoleen kääntyä, koska olen miespuolinen.
- minä olen mies, joka kuoli lääkärien lakattua hoitamasta minua heti, kun he saivat selville minun olevan transseksuaali.
- minä olen henkilö, joka tuntee syyllisyyttä, koska uskoisin voivani olla paljon parempi ihminen, jos minun ei aina tarvitsisi välittää yhteiskunnan minua kohtaan osoittamasta vihasta.
- minä olen mies, joka lakkasi käymästä kirkossa, ei koska en usko, vaan koska sen ovet suljettiin minun kaltaisiltani.
- minä olen henkilö, jonka täytyy piilotella sitä, mitä tämä maailma tarvitsee eniten: rakkautta.
kopioi tämä edelleen omaan päiväkirjaasi, jos olet sitä mieltä, että homofobia on väärin!

[Ei aihetta]Torstai 24.02.2011 00:26

1. SEURUSTELU
[ ] En ole ikinä seurustellut
[x] Olen seurustellut, mutta en juuri nyt seurustele
[ ] Seurustelen
[x] Olen ihastunut
[x] Olen rakastunut

2. MEIKKAUS
[x] Käytän meikkiä.
[ ] En käytä meikkiä.

3. LÄVISTYKSET
[ ] Napa
[ ] Kulma
[ ] Bridge
[ ] Unicorn
[ ] Huuli/medusa
[ ] Smiley
[ ] Kieli
[ ] Tongueweb
[ ] Nenä
[ ] Septum
[ ] Poski
[x] Korvalehti
[ ] Rusto
[ ] Venytyskoru
[ ] Nänni
[ ] Muu, mikä ?
[ ] Ei ole lävistyksiä.

4. HIUKSESI TÄLLÄ HETKELLÄ
[ ] Blondi
[ ] Punapää
[x] Brunette
[ ] Mustat

5. YSTÄVÄT
[ ] Minulla on useita ystäviä.
[x] Minulla on muutama hyvä ystävä, mutta useita kavereita.
[ ] Minulla on useita ystäviä ja useita kavereita
[x] Olen yksinäinen

6. PERHE
[x] Äiti.
[x] Isä.
[ ] Vanhemmat eronneet.
[ ] Äitipuoli.
[ ] Isäpuoli.
[ ] Sisko/Siskoja.
[ ] Veli/Veljiä.
[x] Siskopuoli/siskopuolia.
[x] Velipuoli/velipuolia

7. TIETOKONEET
[x] Oma kone.
[ ] Perheen yhteinen kone.
[x] Kannettava.
[x] Tavallinen.
[ ] Windows 2000 tai vanhempi.
[x] Windows xp tai uudempi.
[ ] Joku muu käyttöjärjestelmä, mikä ?
[ ] Ei ole konetta kotona.
[ ] Käyn kavereilla koneella
[x] Koulussa.
[ ] Muualla, Missä ?

8. ASUMINEN
[x] Omakotitalo.
[ ] Rivitalo.
[ ] Kerrostalo.
[ ] Solu.
[ ] Muu, Mikä ?

9. MUSIIKKI
[x] Omistan mp3.
[ ] En omista.
[x] Kuuntelen musiikkia koneella.
[ ] En kuuntele koneella musiikkia.
[x] Minulla on omat stereot/radio.
[ ] Lordi oli oikea voittaja Euroviisuissa.
[x] Kuuntelen paljon musiikkia laidasta laitaan.
[ ] Minulla on oma lempi "musiikkityyli".

10. VIIMEISIN
*Henkilö jonka näit ? - Äiti
*Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa ? - Jaa'a
*Henkilö jota halasit ? - Åsku
*Henkilö jonka kanssa tekstailit ? - Miia
*Kappale jonka kuuntelit ? - Huaran....penikka? en mää muist xD ja periaattees se ol vaa video :D

11. TÄNÄÄN
*Mitä teet myöhemmin ? - kone/nukun
*Mitä teet nyt ? - kone
*Mitä olet tehnyt tänään ? - datannu ja tapelle wowin kans.
*Mitä olet syönyt tänään ? - kaikkee paskaa

12. TÄLLÄ HETKELLÄ
*Rakastatko ketään ? - joo
*Kaipaatko ketään ? - joo
*Mikä fiilis ? - semmonen et pitää men vessaa :D

13. KYLLÄ/EI
*Olen halailija - emt
*Olen aamuihminen - E
*Olen tällä hetkellä raskaana - no e
*Olen toipumassa sydänsuruista - olen
*Olen vasenkätinen - en
*Kadun tällä hetkellä jotain mitä olen sanonut - jep
*Pidän puhelimessa juttelusta - e
*Minulla on paljon opittavaa - o
*Minulla on tapana ihastua "vääriin" ihmisiin - on ;_;
*Kaikki isovanhempani ovat elossa - ei
*Minulle on sanottu että olen viisas - joo
*Minulle on sanottu että minulla on hyvä huumorintaju - joo
*Olen vaihtanut vaipan - olen :D
*Olen muuttunut viimevuosien aikana - joo

HAHAHKeskiviikko 23.02.2011 19:12

Mene google kääntäjään. Laita kieliksi saksa->turkki, kirjoita ä-kirjain 15 kertaa peräkkäin ja naura.

[Ei aihetta]Maanantai 21.02.2011 23:51

VASTAA KYLLÄ TAI EI/EN, EIKÄ MITÄÄN SELITYKSIÄ!

olen varastanut tämän listan joltakin - Kyllä
olen pyörtynyt - En
olen polttanut sikaria - Kyllä
olen ollut poliisiautossa - Kyllä
olen ollut rakastunut/ihastunut - Kyllä
olen valehdellut ystävälle - Kyllä
olen nähnyt jonkun kuolevan - kyllä
olen oksentanut juovuksissa - Kyllä
olen nähnyt osan itsestäni palavan - En
olen syönyt sushia - En
olen tullut pidätetyksi - En
olen suudellut tuntematonta - Kyllä
olen ottanut särkylääkettä - Kyllä
rakastan tai kaipaan jotakuta juuri nyt -kyllä
olen tehnyt lumienkelin - Kyllä
olen pitänyt teekutsut - En
olen rakentanut hiekkalinnan - Kyllä
olen hypännyt vesilätäkköön - Kyllä
olen hypännyt lehtikasaan - Kyllä
olen fuskannut pelissä - Kyllä
olen ollut yksin - Kyllä
nukahtanut koulussa/töissä - kyllä
olen käyttänyt vääränlaista henkkaria - En
olen katsonut auringonlaskua - Kyllä
olen ollut mukana maanjäristyksessä - En
olen koskettanut käärmettä - Kyllä
olen nukkunut tähtien alla - En(kai?)
olen tullut kutitetuksi - Kyllä
olen tullut ryöstetyksi - Kyllä
olen kävellyt/mennyt päin punaista liikennevaloa - Kyllä
olen ollut auto-onnettomuudessa - Kyllä
olen tuntenut itseni ulkopuoliseksi - Kyllä
olen inhonnut ulkonäköäni - Kyllä
olen ollut eksynyt - Kyllä
olen uinut meressä - Kyllä
olen itkenyt itseni uneen - Kyllä
olen laulanut karaokea - Kyllä
olen maksanut ruoasta pelkillä kolikoilla - Kyllä
olen soittanut pilaria/häläriä - kyllä
olen tanssinut sateessa - Kyllä
olen kirjoittanut kirjeen joulupukille - Kyllä
olen katsonut auringonlaskua jonkun sellasen kanssa kenestä välitän - Kyllä
olen puhaltanut kuplia - Kyllä
olen sytyttänyt tulen rannalla - En
olen saanut toteutettua jonkun toiveeni - Kyllä
olen maistanut eläimenruokaa - Kyllä
olen laulanut suihkussa - Kyllä
olen pitänyt mustaa mekkoa - Kyllä
olen uneksinut että menen naimisiin jonkun kanssa - En
olen liimannut käteni johonkin - Kyllä
olen suudellut kalaa - En
olen istunut katolla - Kyllä
olen huutanut niin paljon etten melkein saa henkeä - Kyllä
olen puhunut puhelimessa enemmän kun 5 tuntia yhteenmenoon - Kyllä
olen poiminut omenan puusta ja syönyt sen heti - Kyllä
olen kiipeillyt puussa - Kyllä
olen tullut työnnetyksi uima-altaaseen - kyllä
on sanottu että olen söpö - (kuka on sanonut???)
olen kalastanut kalan ja sitten syönyt sen - Kyllä
olen saanut perhosen kiinni - Kyllä
olen nauranut niin paljon että itken - Kyllä
olen itkenyt niin paljon että nauroin - Kyllä
olen fuskannut kokeessa - En
minulla on ollut Britney Spears-cd - Kyllä
olen unohtanut jonkun nimen - Kyllä
olen lyönyt jotakuta/jotakin - Kyllä
olen itkenyt metro/juna-asemalla - En
olen puhunut ventovieraan kanssa enemmän kuin 5 min - Kyllä
olen syljeskellyt jonkun päälle, kenestä en pidä - En
olen ollut mustasukkainen - Kyllä
osaan kirjoittaa ilman että katson näppäimiä - Kyllä
olen valehdellut kyselyn aikana - En

lylSunnuntai 20.02.2011 02:54

TÄMÄ ON VAIN TYTÖILLE !

oletko parisuhteessa ? - e
tai kenties ihastunut ? - juu
väsynyt ? - e
nukkunut ikinä päivä unia ? - joo
valvonut koko yön ? - joo
hassutellut ? - joo
lihonut ? - jaa'a
laihtunut, jos niin miksi ? - jaa'a
laihduttanut ? - jaa'a
kärsitkö syömishäiriöstä ? - e
paljonko nukut keskimäärin yössä ? - 6-8h
ikä ? - 17
paino ? - en kerro
pituus ? - n. 157
nimi ? - Tanja , duh
omistatko parasta kaveria, jos niin kenet ? - joo, Ida
mainitse joku hyvä ystäväsi ? - Ida
mainitse vihamiehesi ? - niit o liikaa :D
ethän varmasti ole poika ? - e
koska tämä testi on tarkoitettu vain tytöille ? -

creep!Maanantai 14.02.2011 21:42

Neljä tyttöä pitivät kotibileitä ja katsoivat telesiviosta elokuvaa. Yhtäkkiä leffa keskeytyi ja joka kanavalta tulivat ylimääräiset uutislähetykset, jossa kerrottiin, että mielisairaalasta on karannut kannibaalipelle. Tytöt nauroivat eivätkä uskoneet... Uutistoimittaja jatkoi ja kertoi että siitä tietää että pelle on lähistöllä, kun kuuluu surumielinen pelle musiikki, eli ti ti tiidi diidi di ti tiidi... ja mitä nopeampana musiikki kuului, sitä lähempänä pelle oli. Tytöt nauroivat eivätkä uskoneet vieläkään. Yhtäkkiä tuli aivan pimeää ja yksi tyttö lähti kellariin tarkistamaan sulakkeita. Kellarissa oli pieni avonainen ikkuna josta paistoi kuunvalo. Kun tyttö vaihtoi sulakkeita alkoi yhtäkkiä kuulua musiikkia... "TI TI TIIDI DIIDI DI TI TIIDI..." Tyttö meni aivan paniikkiin ja juoksi takaisin ylös ja huusi: "Äkkiä!!!! Se pelle tulee, piiloon!!!!" Kaikki muut tytöt juoksivat vessaan, mutta se viimeinen tyttö jäi ulkopuolelle, eivätkä muut enää uskaltaneet avata ovea.
Tyttö kuuli musiikkia takaansa yhä nopeampaa... Heidän pihallaan oli uima-allas, ja hän ajatteli hypätä sinne pakoon. Hän hyppäsi altaaseen ja nousi pian pintaan. Hän katsahti altaan reunalle siristi silmiään nähdäkseen paremmin. Siellä oli... Kaluttuja luita ja ihmisen PÄÄKALLO!!!! Hän sai hirveän paniikkikohtauksen ja lähti uimaan kohti rappusia. Sitten... hän heräsi. Se olikin ollut vain unta! "Ihanaa!!!" tyttö ajatteli ja lähti alakertaan tekemään aamiaista. Hän laittoi itselleen rauhassa voileipää kunnes kaapista kuului: "Ti ti tiidi diidi di ti tiidi..."
Jos et lisää tätä blogiisi heräät yöllä kello 3.03 tuohon kyseiseen musiikkiin.

[Ei aihetta]Keskiviikko 02.02.2011 22:12

alle 10, olet nössö.
alle 20, olet tylsä.
20-40, rohkeutta!
40-50, olet järkevä.
50-60, olet teini.
60-80, olet pahis.
80-yli 90, olet nuorisorikollinen !

Olen...
[1] Maistanut tupakkaa
[2] Polttanut vakituisesti
[ ] Pöllinyt yli vitosen edestä
[ ] Pöllinyt yli satasen edestä
[3] Lintsannut koulusta
[4] Haukkunut opettajia selän takana
[5] Haukkunut opettajia päin naamaa
[ ] Väärentänyt nimikirjoituksen
[6] Ollut jälki-istunnossa
[7] Ollut yli kuudessa jälki-istunnossa
[ ] Juhlinut juhannusta yllämainitulla tavalla
[ ] ...tai uutta vuotta
[ ] Varastanut rahaa
[8ala-asteel] Ollut opettajan puhuttelussa
[9ala-asteel] Ollut rehtorin puhuttelussa
[10] Rikkonut koulun sääntöjä rangaistukseen asti
[11] Soittanut pilapuheluita
[ ] Saanut rikosrekisterin
[ ] Ansaitsisin rikosrekisterin
[12and i am not happy about it] Pettänyt tyttö-/poikaystävääsi
[ ] Tullut petetyksi
[13] Kuunnellut heviä
[ ] Häiriköinyt suurta tapahtumaa
[ ] Päässyt rikkeilläsi lööppeihin
[14sory] Lukenut salaa jonkun viestejä
[15not happy] Lukenut salaa jonkun päiväkirjaa
[16] Käynyt pornosivuilla
[17] Heittänyt ihmistä kivellä
[ ] Uhannut jotain puukolla
[18] Levittänyt juorua
[19] Pukeutunut mustaan
[20] Valehdellut vanhemmillesi
[21] Katsonut tv:stä/ elokuvista jotain salaa jota et saisi
[22] Katsonut alaikäisenä K15 elokuvia
[23] Katsonut alaikäisenä K18 elokuvia
[24] Leikkinyt sytkärillä
[ ] Sytyttänyt tahallisesti tulipalon
[ ] Harrastanut nettiseksiä
[ ] Raiskannut
[25] Rikkonut lakia
[ ] Joutunut tarkkikselle
[26] Joutunut sairaalaan
[27] Kävellyt päin punaisia
[ ] Ajellut pillurallia
[28] Meikannut
[29] Leikellyt hiuksiasi ilman lupaa
[ ] Yrittänyt/tehnyt lävistystä ilman lupaa
[30] Kuunnellut musiikkia lähes korvien räjähtämispisteisellä volyymillä
[ ] Tappanut
[31lasken sen ku koulus oltii semmoses paikas, jos ammuttii tauluihi :D] Ampunut tahallisesti
[ ] Puukottanut
[ ] Soittanut seksilinjalle
[32] Matkustanut jäniksenä
[ ] Liftannut tuntemattomille
[33] Ollut käyttämättä kypärää
[34] Käynyt salaa perheen viina/viini/ym. pulloilla
[35] Pihistänyt joltain karkkia huomaamatta
[36] Oksentanut alkoholin vuoksi
[ ] Syönyt tupakan sisukset että tulisit kipeäksi
[ ] Saiko yllämainittu asia sinut innostumaan?
[37] Ollut häirikkö
[38] Haahuillut kaupungilla ilman kunnon syytä
[ ] Lyönyt jonkun silmän mustaksi
[ ] Lähettänyt pilakirjeitä
[39] Valehdellut ikäsi
[ ] Joutunut poliisikuulusteluun
[ ] Ollut ambulanssissa
[40] Katsonut pornoa
[41] Käyttänyt bikineitä
[42] Laittanut herutuskuvia
[ ] Kuvannut tiettyjä elimiäsi
[43] Etsinyt netistä seurustelukumppania
[ ] Tanssinut rock tansseja
[44] Koputellut oviin ja häipynyt paikalta
[ ] Huudellut rivoja ohikulkijoille
[45] Stripannut
[46] Ärsyttänyt tositarkoituksella
[47] Saanut kuulla olevani huora/lutka/pissis ym.
[48] Kutsunut jotakin huoraksi/lutkaksi/pissikseksi ym.
[49] Piirtänyt pervoja
[50] Puhunut pervoja
[51] ollut opettajan silmätikku
[52] kiroillut
[53] Haukkunut jotain päin naamaa
[54huonost tosi] Piirtänyt graffitteja
[55] Sanonut opettajalle suoraan mielipiteesi hänestä
[56] Haukkunut opettajaa niin, että tämä on sattunut kuulemaan
[57] hulissut tunneilla
[58] Puhunut pahaa selän takana
[59] Saanut jonkun itkemään
[ ] Kokeillut spiritismiä
[60] Ajanut mopoa alaikäisenä
[ ] Hakannut jonkun sairaalaan
[61] Piirrellyt pienenä salaa (seiniin . jotka löytyy vieläki )
[62] Vilautellut
[63] Rikkonut jotain tarkoituksella
[64] Heittänyt jotain jollakin
[65] Lyönyt
[66] Repinyt jotain hiuksista
[67] Piilottanut joltain jotakin
[ ] Palvonut saatanaa
[ ] Lukenut kauhukirjoja
[ ] Imenyt imurilla ihoa JA väittänyt fritsuiksi
[68] Mennyt salaa jonnekin
[69] Nukkunut bussissa
[70] Juonut alkoholia

[Ei aihetta]Keskiviikko 02.02.2011 22:05

JOS SAAT 0-5 » OLET HIKKE
JOS SAAT 6-10 » OLET HIEMAN VILLI
JOS SAAT 11-15 » OLET VILLIINTYNYT
JOS SAAT 16-20 » OLET AIKA KOVA HÄIRIKKÖ
JOS SAAT 21-25 » OLET HÄIRIKKÖ
JOS SAAT YLI 26 » OLET PAHA HÄIRIKKÖTUNNILLA
OLEN
* [1] nauranut
* [2] hihitellyt koko tunnin
* [3] puhunut kaverille
* [4] - niin että opettaja on joutunut huomauttamaan
* [5] kiljunut
* [6] haukkunut opettajaa päin naamaa, tai muuta henkilökuntaa
* [7] riehunut
* [8] lähetellyt lappuja
* [ ] ja niin että opettaja on lukenut ne ääneen luokassa
* [9] ollut tekemättä tehtäviä, joita olisi pitänyt tehdä
* [ ] luntannut
* [10] ajatellut mukavia
* [11] vastannut opettajan kysymykseen ”en tiedä”
* [12] vastannut opettajalle ”häh”
* [13] saanut jälki-istuntoa
* [14] heitetty ulos luokasta
* [ ] siirretty takapulpetista eteen häiriköinnin takia
* [15] laulanut
* [16] viheltänyt
* [17] rummuttanut jaloilla häiritsevästi
* [18] kommentoinut opettajan tekemisille
* [19] vaeltanut luokassa
* [20] repinyt tärkeitä papereita
* [21] keikkunut tuolilla
* [ ] kaatunut tuolilla
* [22] piirtänyt pulpettiin
* [23] piirtänyt koulukirjaan/vihkoon
* [ ] hajottanut huonekaluja
* [24] kiroillut
* [ ] näyttänyt kieltä
* [25] häirinnyt oppituntia tahallasi
* [ ] joutunut puhutteluun
* [26] häipynyt kesken tunnin ilman lupaa
* [27] lukenut saapuneen tekstiviestin
* [28] tekstannut
* [29] puhunut puhelimessa.
total : 29

Lauantai 29.01.2011 00:38

Jos sinulla on henkilö,
joka on mielessäsi 24/7,
jota ikävöit,
jota tahtoisit halata,
joka piristää päiväsi,
jonka kanssa tahtoisit nauraa,
jonka hymyn tahtoisit nähdä,
josta oikeasti välität,
kenelle voisit sanoa "rakastan sinua" & tarkoittaa sitä,