IRC-Galleria

työhakemusLauantai 15.03.2008 20:15

Hullujen huoneelta terveisiä,tuleva pomoni.
Minä tahtoisin hakea paikkaa xylitolpurkan valmistajaksi. Minulla on viiden vuoden kokemus kaupungilla hillumisesta ja minua pidetään kummallisena keksijänä,joten ette tule pettymään taitoihini. Käyttäydyn töissä ahdistelevasti ja suoritan kaiken sitä mukaan kun saan ilmaisen hiusten värjäyksen.
Toivoisin tätä paikkaa,sillä valmistuin juuri helsingin yliopistosta,parhailla mahdollisilla papereilla. Linjani oli matematiikkaa 24/7,joten sen pitäisi helpottaa työtäni huomattavasti. Loppuun minun kuitenkin täytyy sanoa että olet älytön selkäänpuukottaja.

Julistan hätätilan jonna.



(1), tuleva pomoni. Minä tahtoisin hakea paikkaa (2). Minulla on viiden vuoden kokemus (3) ja minua pidetään (4), joten ette tule pettymään taitoihini. Käyttäydyn töissä (5) ja suoritan kaiken sitä mukaan kun saan (6).

Toivoisin tätä paikkaa, sillä valmistuin juuri (7), parhailla mahdollisilla papereilla. Linjani oli (8), joten sen pitäisi helpottaa työtäni huomattavasti. Loppuun minun kuitenkin täytyy sanoa, että (9).

(10), *laita nimesi tähän*

1 - MINKÄ VÄRISET HIUKSET SINULLA ON?
ruskeat: pahanhajuista päivää
mustat: pimeät hallooweenit
vaaleat: liian hyvää päivää
punaiset / oranssit: hidas heippanderi
moniväriset: hullujenhuoneelta terveisiä
värjätyt: tahtoisin treffeille kanssasi

2 - MINKÄ VÄRISET SILMÄT SINULLA ON?
siniset: pakastintyöntekijäksi
vihreät: xylitolpurkan valmistajaksi
ruskeat: ostarimuusikoksi
sekaväriset: huumediileriksi
harmaat: kylähulluksi
jotain muuta väriä: tyhjäntoimittajaksi

3 - MITÄ MUSIIKKIA KUUNTELET MIELUITEN?
rockia: kaupungilla hillumisesta
heviä: snobeilusta
poppia: peilien rikkomisesta
tanssimusiikkia: strippaamisesta
kantria: deodoranttien testaamisesta
klassista: henkkareiden väärentämisestä
hiphopia: larppaamisesta
r & b:tä: pehmolelujen keräilystä
bluesia: vessassa jumittamisesta
reggaeta: hihojen sammuttamisesta
jotain muuta: hyvistelystä

4 - MIKÄ ON TYYLISI?
tavis / normaali: loistavana löysäilijänä
pissis / fruittari: parhaana painojennostajana
emo: hurmurina
lolita: tikkareiden tuhlarina
gootti: juottopaikkojen myrkyttäjänä
punk: murhaajana
hippi: viikonloppuryyppääjänä
nörtti: namusetänä
joku muu: kummallisena keksijänä

5 - MILLAINEN PAITA SINULLA ON PÄÄLLÄSI NYT?
toppi: huonosti
t-paita: kummallisesti
pitkähihainen: liian hyvin
huppari: värikkäästi
puolihihainen: ahdistelevasti
ei mikään ylläolevista: vastoin käskyjä

6 - MISSÄ KUUSSA OLET SYNTYNYT?
tammikuussa: donitseja
helmikuussa: ilmaisliput jääkiekkomatsiin
maaliskuussa: sitä
huhtikuussa: kosteusrasvanäytteitä
toukokuussa: uusia leluja
kesäkuussa: ilmaisen hiustenvärjäyksen
heinäkuussa: tupakkaa
elokuussa: klimppisoppa
syyskuussa: vauvan
lokakuussa: kokonaisen syntymäpäiväkakun
marraskuussa: matkan uranukseen
joulukuussa: näppylöitä otsaani

7 - MIKÄ ON LEMPIMATKAKOHTEESI?
mökki: mielisairaalasta
kaverin talo: turun yliopistosta
amerikka: metsälän ammattikorkeakoulusta
australia: oman paikkakuntani pahimmasta opinahjosta
italia: en-yhtikäs-mistään
saksa: takapuolen yliopistosta
thaimaa: mitä-se-sinulle-kuuluu-paikasta
jokin muu: helsingin yliopistosta

8 - MIKÄ ON LEMPIVUODENAIKASI?
talvi: kuvataide
kevät: tyhjäntoimittajakoulutus
kesä: matematiikkaa 24/7
syksy: psykologia
en osaa valita: biologia/maantieto

9 - NIMENI ETUKIRJAIN ON...
A: haluan pizzaa
B: minua väsyttää huomattavasti
C: tapan sinut jos kieltäydyt treffipyynnöstä
D: en halua ikinä kuullakaan sinusta
E: varoitan pervoudestani
F: eläintenrääkkäys on lopetettava
G: näin sinut eilen alasti
H: joulu on tulossa
I: minua pelottaa
J: olet älytön selkäänpuukottaja
K: minä olen kuningas
L: sinä et ansaitse minua työntekijäksi
M: nukkejen kapina alkaa pian
N: hullujenhuone odottaa
O: autot ovat yliarvostettuja
P: apinoita kello kolmessa
Q: join eilen tynnyrillisen kaljaa
R: sinä-olet-tumpelo
S: suunnitelma B
T: tahdon kiduttaa sinua
U: olen hieman seonnut
V: tulethan kanssani vaatekomeroon
W: olen eksynyt
X: minua ei kannata palkata
Y: jättiläiset ovat iskeneet
Z: tuuttuut
Å, Ä tai Ö: minuun ei kannata luottaa

10 - SUKUNIMENI ENSIMMÄINEN KIRJAIN ON...
A: SINÄ-OLET-VAIN-LELU!!!
B: löysin avaruusaluksen
C: huomenia jälleen
D: odotan tappamistanne
E: kiitos
F: sininen koira
G: muumit ovat salainen aseemme
H: olen nettihuijari
I: olen hieman homssu tänään
J: pahoitteluni
K: oo-oo
L: julistan hätätilan
M: lopettaisitko karjumisen
N: hyvää pääsiäistä
O: taidan olla rakastunut
P: nähdään kukaties, tulevapomomies
Q: aulis gelander, hyvää iltaa
R: hei.
S: sinä et saa enää aamupalaa
T: olen peeaa
U: auttaja saapuu
V: minulla on jo rikosrekisteri
W: perhosien kapina
X: olen hyvin kokenut
Y: minä en ole oikeasti se kuka olen
Z: tuomari odottaa tapaamistanne
Å, Ä tai Ö: kirje on pelkkää valet

[Ei aihetta]Sunnuntai 24.02.2008 00:17

Tunnustan, että olen:
[x] luntannut kokeessa
[ ] menettänyt neitsyyteni tuntemattomalle
[ ] ajanut mopolla/autolla kännissä
[ ] katsonut pikku kakkosta tämän vuoden aikana ainakin kerran
[x] rakastunut
[x] jäänyt koukkuun johonkin tv-sarjaan
[x] kiroillut vanhempieni kuullen
[ ] saanut arestia
[ ] kävellyt päin seinää
[x] kiusannut tarkoituksella
[ ] tappanut eläimen
[x] soutanut veneellä
[x] epävarma uimataidoistani
[x] lintsannut
[x] vittuillut
[x] nukahtanut kirkossa
[x] nukahtanut tunnilla
[ ] saanut nelosen jostain kokeesta tänä vuonna
[ ] syönyt tupakan
[x] valehdellut

NYKYHETKI:
1. Mitä sinulla on juuri päällä? – housut ja huppari.
2. Mitä syöt/juot juuri? – en mitään.
4. Millä tuulella olet juuri? - päätä särkee ja väsyttää.
5. Millainen sää ulkona? – ihan ok.
6. Oletko tyytyväinen elämääsi tällä hetkellä? – juu kai.
7. Mikä musiikki soi? – ei mikään.
8. Mitä sinun pitäisi olla juuri tekemässä? – ei kai mitään.
9. Mitä sinun tekisi juuri mieli syödä/juoda? – emt. ei kai mitään.
10. Miten hiuksesi ovat juuri? – auki.

TULEVAISUUS:
1. Mitä aiot tänään vielä tehdä? – ainakin polttaa tupakkaa kattoo tv:tä ja nukkua.
2. Mitä kokeita/muita koulujuttuja sinulle on tulossa? – ei mitään en käy koulua.
3. Mitä aiot ostaa seuraavaksi? - jaa-a?
4. Mitä odotat tulevaisuudeltasi? – en kai mitään.
5. Mihin ammattiin uskot päätyväsi? – jaa-a?
6. Mitä uskot tekeväsi tunnin kuluttua? – ei voi tietää.
7. Mitä aiot tehdä viikonloppuna? – nyt on v-loppu enkä tee mitään.

NYT:
1. Oletko rakastunut? – kyllä kai.
2. Missä olet? – täällä näin.
4. Ollut sairas? – en nyt.
5. Tuntenut itsesi tyhmäksi? – välillä.
6. Ikävöinyt jotakuta? – en tällä hetkellä.
7. Saanut kokeesta nelosen? - en kai.
8. Tanssinut hitaita? – joskus.
9. Leikkauttanut hiuksesi? – monta kertaa.

KUMMAN VALITSET?
1. Kukkia vai suklaata? – suklaata.
2. Harmaa vai musta? – musta
3. Värikäs vai tumma? – tumma
4. Viha vai rakkaus? – rakkaus
5. Aurinko vai kuu? – aurinko
6. H&M vai Only? - h&m
7. Valvominen vai aikaisin herääminen? – valvominen
8. Kuuma vai kylmä? - kuuma
9. Oikea vai vasen? – oikea.
10. Ilo vai suru? – ilo

OLETKO KOSKAAN?
1. Valvonut yli keskiyön? – lähes joka yö.
2. Ollut yökylässä? –joo.
3. Itkenyt? – joo
4. Nauranut niin, että vedet tulee silmistä? –joo
6. Ollut jääkiekko matsissa? – joo
8. Ollut ulkona yli ilta kahdeksan? – joo
9. Pelästynyt jotakin? – joo
10. Nukahtanut yleisellä paikalla? – joo

birgittaMaanantai 11.02.2008 20:55

1. (2 Points) Nimeni: birgitta

2. (6 Points) Sukunimeni: nurminen

3. (2 Points) olenko ihastunu: tää on vähän niinku rakastaa ei rakasta.

4. (3 Points) Missä tapasin hänet: varmaan nuutajärvellä sinin ja jennan kautta?

5. (4 Points) Arvaus toisesta nimestäni: hannele. muistaakseni?

6. (2 Points) Mitä teen aamuisin: käyt vessassa ruokit vauvan ja itsesi?

7. (3 Points) Mitä pelkään: hmm... en osaa yhtään vastata. yksinäisyyttä?

8. (2 Points) Poltanko: et enää.

9. (1 Points) Juonko paljon: Et.

10. (1 Point) Onko minulla sisaruksia: On.

11. (2 Points) Montako: 5. kaksi veljeä ja kolme siskoa.

12. (3 Points) Mainitse kaksi lempipuuhaani: juoruaminen ainakin. ja sit vaikka toi lucaksen hoito?

13. (1 Point) Kuinka monta lävistystä minulla on: voihan nyt... oisko nyt ollu niin et ei sulla oo enää mitään missään?

14. (3 Points) Millaista on mielimusiikkini: sellanen popahtava. niinku lauri tähkää jne...

15. (4 Points) Olenko ujo vai ulospäinsuuntautunut: riippuu seurasta. tuttujen kanssa ulospäinsuuntautunut ja tuntemattomien seurassa ujompi.

16. (3 Points) Olenko "kapinallinen" vai noudatanko sääntöjä: kyllä sä taidat nykyään enemmän sääntöjä noudattaa.

17. (3 Points) Lempivärini: nyt pisti pahan. öö... vaikka sininen?

18. (3 Points) Mainitse jotain, mitä vihaan: seläntakana paskan puhumista. ja paljon muuta.

19. (4 Points) Yksi taitoni: olet hyvä äiti.

20. (4 Points) tiedätkö puhelinnumeroni: kyllä tiedän.

21. (2 Points) onko minulla korviksia: ei muistaakseni enää.

22. (4 Points) Onko minulla lemmikkejä: ei enää...

23. (2 Points) Tapailenko ketään tällä hetkellä: avoliitossa.

24. (3 Points) Kauanko olen tapaillut häntä?: noin niinku virallisesti deittaillu vähän yli kaksi vuotta.

25. (5 points) Kuinka pitkä olen? öö??? 167?

26. (5 Points) Mikä on huonoin tapani: hmm? kai se on se juoruilu ku ei muuta taida olla.

27. (5 Points) Mitä ottaisin mukaan autiolle saarelle? jaa-a? seuraa,puhelimen,musiíkkia??? ja tietysti jotain syötävää ja juotavaa.

Kommentoin vastauksiesi perään pisteesi!
Liitä tämä vastaamisesi jälkeen omaan päiväkirjaasi.

75-82 Points; Bestis
66-74 Points; Hyvä ystävä
31-65 Points; Ystävä
16-30 Points; Hengaa mun kaa lisää!
00-15 Points; Paska kaveri (tai puolituttu)

[Ei aihetta]Maanantai 28.01.2008 02:10

Dr. Phil sai testistä 55 pistettä, ja kun hän teki
tämän Oprahille hän sai tästä 38 pistettä.
On olemassa ihmisiä, jotka ovat valmiita maksamaan, jotta saisivat selville tämän testin tuloksen.

Tämä testi on erittäin mielenkiintoinen ja sen tekeminen kestää vain 2minuuttia. Muista kuitenkin tätä tehdessäsi, ettei tarkoitus ole kerätä eniten pisteitä (pienempi määrä pisteitä ei tarkoita huonompaa arvostelua).
Vastaa kysymyksiin totuudenmukaisesti, sillä tämä testi on vain sinua itseäsi varten.


Aloita.

1. Koska olet parhaimmillasi?
a. ( ) aamulla
b. (x) iltapäivällä ja aikaisin illalla
c. ( ) myöhään illalla

2. Tavallisesti kävelet...
a ( ) melko nopeasti, pitkin askelin
b ( ) melko nopeasti, lyhyin askelin
c ( ) ei niin nopeasti, pää pystyssä
d (x) vähemmän nopeasti, katse maahan luotuna
e ( ) hyvin hitaasti

3. Kun puhut ihmisille,
a (x) seisot kädet puuskassa
b ( ) pidät kädet yhdessä
c ( ) pidät yhden tai molemmat kätesi lantiolla
d ( ) kosket ihmistä, jolle olet puhumassa
e ( ) kosket leukaasi, korvaasi tai hiuksiasi

4. Rentoutuneena istut...
a ( ) polvet ja jalat yhdessä
b ( ) jalat ristissä
c ( ) jalat venytettynä eteenpäin tai suorina
d (x) käpertyneenä jalkojesi päälle

5. Kun jokin todella huvittaa sinua, reagoit...
a ( ) isolla äänekkäällä naurulla
b ( ) hillitymmällä naurulla
c ( ) hiljaisella naurahduksella
d (x) hymyllä

6. Mennessäsi juhliin tai sosiaaliseen tilanteeseen...
a ( ) teet näyttävän sisääntulon, jotta kaikki huomaisivat sinut
b (x) teet hiljaisen sisääntulon ja katselet ympärillesi tunnistaaksesi tuttuja kasvoja
c ( ) teet todella hiljaisen sisääntulon, jotta pysyisit mahdollisimman huomaamattomana

7. Jos joku keskeyttää sinut työskennellessäsi intensiivisesti, niin
a ( ) olet tyytyväinen tauosta
b ( ) olet ärtynyt keskeytyksestä
c (x)olet vaihtelevasti edellisiä vaihtoehtoja

8. Mistä seuraavista väreistä pidät eniten?
a ( ) punainen tai oranssi
b ( ) musta
c ( ) keltainen tai vaaleansininen
d ( ) vihreä
e (x) tummansininen tai liila
f ( ) valkoinen
g ( ) ruskea

9. Illalla, juuri ennen nukahtamista, makaat sängyssä...
a ( ) selälläsi, vartalo suorassa
b ( ) mahallasi, vartalo suorassa
c (x) kyljelläsi, vartalo taipuneena
d (x) käsi pään alla
e ( ) pää peiton alla

10. Mistä näet usein unta?
a (x) putoamisesta
b ( ) taistelemisesta
c ( ) jonkin tai jonkun etsimisestä
d ( ) lentämisestä tai kellumisesta
f ( ) unesi ovat aina miellyttäviä


PISTEET:
1. (a) 2 (b) 4. (c) 6
2. (a) 6 (b) 4 (c) 7. (d) 2 (e) 1
3. (a) 4 (b) 2 (c) 5 (d) 7 (e) 6.
4. (a) 4 (b) 6 (c) 2. (d) 1
5. (a) 6. (b) 4 (c) 3 (d) 5 (e) 2
6. (a) 6 (b) 4. (c) 2
7. (a) 6. (b) 2 (c) 4
8. (a) 6 (b) 7 (c) 5 (d) 4 (e) 3. (f) 2 (g) 1
9. (a) 7 (b) 6. (c) 4 (d) 2 (e) 1
10.(a) 4 (b) 2. (c) 3 (d) 5 (e) 6 (f) 1

YLI 60 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut turhamaisena, itsekeskeisenä ja äärimmäisen dominoivana. Toiset saattavat ihailla sinua ja toivoa olevansa hieman enemmän sinunlaisesi, mutta eivät aina luota sinuun. He saattavat myös epäröidä syvemmän suhteen luomista sinuun.

51 - 60 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut jännittävänä, impulsiivisena ihmisenä; synnynnäisenä johtajana, joka kykenee tekemään nopeita päätöksiä, joskaan ne eivät aina välttämättä ole niitä oikeita ratkaisuja. He näkevät sinut rohkeana ja seikkailunhaluisena, sellaisena,
joka yrittää kaikkea kerran, ja joka ottaa riskejä ja haasteita vastaan. Muut nauttivat seurastasi luomasi jännityksen ja säteilyn vuoksi.

41 - 50 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut tuoreena, eläväisenä,charmanttina,hauskana, käytännönläheisenä ja aina kiinnostavana; sellaisena henkilönä joka on usein huomion keskipisteenä, mutta onnistuu tasapainottelemaan asemansa kanssa kuitenkaan antamatta sen nousta päähän.
He myös näkevät sinut kilttinä, huomaavaisena ja ymmärtäväisenä; sellaisena henkilönä joka on aina valmis auttamaan ja piristämään muita ihmisiä.

31 - 40 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut järkevänä, varovaisena ja käytännönläheisenä. He näkevät sinut fiksuna ja lahjakkaana, mutta myös vaatimattomana. Ei henkilönä, joka tekee ystäviä nopeasti ja helposti, mutta joka on erittäin lojaali ystävilleen ja joka odottaa ystäviltään myös samaa.
Ne, jotka oppivat tuntemaan sinut hyvin ymmärtävät, että vaatii paljon karistaa luottamuksesi ystäviin, mutta jos näin käy, vaatii myös paljon, jotta luottamus palautuu.---

21 - 30 PISTETTÄ: Ystäväsi näkevät sinut varovaisena, hitaana, äärimmäisen tarkkana ja tiukkana suunnittelijana. He yllättyisivät paljon jos tekisit joskus jotain impulsiivista, tai pitkään
ja tarkoin harkittuasi toimisitkin vastoin tutkimustesi tulosta.

ALLE 21 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut ujona,
hermoilijana, joka tarvitsee toisia pitämään itsestäsi huolta ja tekemään päätökset puolestasi. Jotkut ihmiset pitävät sinua tylsänä.
Vain ne jotka tuntevat sinut hyvin, tietävät ettet ole sitä

[Ei aihetta]Maanantai 28.01.2008 00:42

#Onko sinusta koskaan tuntunut siltä, että koko maailma kaatuisi päällesi?
- khyyl. välillä vähän liiankin usein.

#Onko ollut aikoja, jolloin olet ajatellut, ettei sinulla ole merkitystä?
- onhan noitakin.

#Uskotko itseesi?
- joskus.

#Kadutko mitään?
- kyllä.

#Jos tietäisit, että sinulla olisi vain vähän elinaikaa jäljellä, mitä tekisit ennen kuolemaasi?
- kertoisin rakkaille ihmisille kuinka paljon heistä välitän. ja tietenkin suunnittelisin omat hautajaiseni.

#Tiedätkö keneen voit todella luottaa?
- tiedän.

#Jos ihmissuhteesi eivät toimisi haluamallasi tavalla, yrittäisitkö löytää ratkaisut ongelmiin vai luovuttaisitko?
- en oo luovuttaja tyyppiä..

OSIO 2 - Onnellisuus

#Nimeä muutama asia, jotka tekevät sinut todella onnelliseksi.
- emt.

#Yleisesti ottaen, pidätkö itseäsi onnellisena ihmisenä?
- joo ja en.

#Jos saisit vaihtaa paikkaa kenen kanssa vaan, vaihtaisitko?
- ehkä.

#Luotatko vaistoihisi?
- useimmiten.

#Minkä sanoisit olevan paras ominaisuutesi?
- hmm.... emt.

OSIO 3 - Yleiset

#Antaisitko toisen mahdollisuuden ihmiselle, joka on pettänyt?
- en enää. huomasin edellisessä suhteessa et jos mies pettää kerran niin se tekee sen toistekin.

#Uskotko ihmisiä, kun he sanovat, että "asioiden on tarkoitus tapahtua"?
- en.

#Kuvittele tämä: Olet eksyksissä jossain ja sinulla on kännykkä, jolla voit soittaa ja pyytää jotain hakemaan sinut, kello on 03.00... Kenelle soittaisit ilman epäröintiä?
- pekalle.

#Toivoisitko elämäsi olevan erilaista nykyiseen verrattuna?
- ehkä hieman.

MITÄ TEIT:

5 minuuttia sitten - poltin tupakkaa.
30 minuuttia sitten - söin.
tunti sitten - kattelin varmaan telkkaa.
vuorokausi sitten - nukuin.

MILLOIN VIIMEKSI:

joit alkoholipitoista juomaa - öö????? oiskohan ollu tossa kolmisen viikkoa sitten.
poltit - muutama minuutti sitten.
nukuit - aamulla.
halasit samaa sukupuolta olevaa henkilöä - en muista.
lähetit tekstiviestin - tänään.
soitit jollekin - tänään.
joku soitti sinulle - tänään.
ihastuit - yli kaksi vuotta sitten.
nauroit - tänään.
itkit - perjantaina.

VIHA:

Keneltä haluaisit pyytää anteeksi ja miksi?
- emt.

Mikä saa sinut raivostumaan?
- eräs ihminen en viitisi mainita nimeltä.

Oletko ikinä lyönyt ketään?
-olen.

Oletko mustasukkainen?
-olen.

Oletko ikinä toivonut kenenkään kuolemaa?
- olen.

Mitä tai ketä vihaat?
- tällä hetkellä erästä ihmistä. ja yleisesti selkäänpuukottamista.

AHNEUS/YLPEYS:

Oletko ikinä syyllistynyt rikokseen?
- olen.

Itsekkäin tekosi ?
- hmm???????


HIMO:

Missä kulkee pettämisen raja?
- jaa-a.

Oletko himoinnut kaverin kumppania?
- en.

Mitä himoitset?
- emt.

Mitä mieltä olet yhden illan jutuista?
- en mitään.

Millon joit ensimmäisen kerran alkoholia ja millainen kokemus oli?
- en muista.

TURHAMAISUUS:

Kuinka monta kertaa päivässä katsot peiliin?
- aina ku käyn vessassa.

Mitä mieltä olet plastiikkakirurgista?
- en mitään.

Mitä teet kotona kun kukaan ei näe?
- en niin yhtään mitään.

VALHEELLISUUS:

Teko, jota kadut?
- monia.

Oletko lukenut toisen päiväkirjaa? tai tekstiviestejä?
- olen.

Mitä teet jos kuulet ystäväsi kumppanin pettävän häntä?
- kysyisin siltä kumppanilta että kertooko se itse vai kerronko minä.

Teko jota et uskaltanut tunnustaa äidillesi kuin vasta vanhempana?
- ei ole sellaista.

Kutsuisitko hautajaisiin sen henkilön, joka on eniten vaikuttanut elämääsi?
- kyllä.

Soittaisitko häissäsi kappaletta, jota viimeisimpänä kuuntelit?
- tuskin.

Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään?
- joo.

Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi?
- tietää jo.

Laittaisitko koulukuvaasi samat vaatteet jotka sinulla on nyt päälläsi?
- tuskin.

Söisitkö koko loppuelämäsi ruokaa, mitä viimeisimpänä söit?
- en.

Laulaisitko karaokessa kappaletta, jota viimeisimpänä lauloit?
- en.

Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit?
- oon lyöny jo.

Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit?
- oon suudellu.

[Ei aihetta]Keskiviikko 23.01.2008 21:27

Kun kerta oraakkeli tietää kaiken. Päätä kuitenkin itse yksi asia. Kirjoita jonkun frendisi nimi.
Ihan kuka vaan saa olla.
Sinun täytyy kirjoittaa seuraavat kysymykset http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/ ..
sieltä tulee vastaus kaikkeen !


Aloitetaan...

Henkilön nimi: pekka

Missä hän asuu: Ei tässä maailmassa.

Onko hän mies vai nainen: heppuhan se.

Mistä hän pitää: Kulmabaarista.

Mikä on hänen ammatti: Palkanlaskija.

Ketä hän muistuttaa: Formula-addiktia Uudeltamaalta.

Mitä hän harrastaa: Musan kuunteluu.

Miltä hän tuntuu: Mereltä.

Miltä hän maistuu: Puhtaalta.

Miltä hän tuoksuu: pippurilta.

Mistä hänet yleensä ensimmäisenä löytää: Siwasta, yllättävän läheltä!

Hänen ikänsä: On sulla varmaan tosi nastaa..

Kuka on hänelle tärkein: Se, ketä rakastat juuri nyt.

Millainen hän on: Luulen että siitä tykkää kun tuntee vielä paremmin.

Kuka hänen paras ystävänsä on: Se yks tyyppi jonka hiuksetki muistuttaa mikrofonin tuulisuojusta.

Mikä on hänen lempiväri: Sininen ja valkoinen, värit ovat vapauden!

Missä hän tällä hetkellä on: Tuolla noin, ei kovin kaukana täältä.

anteeks birgitta=/Keskiviikko 23.01.2008 20:36

Kun kerta oraakkeli tietää kaiken. Päätä kuitenkin itse yksi asia. Kirjoita jonkun frendisi nimi.
Ihan kuka vaan saa olla.
Sinun täytyy kirjoittaa seuraavat kysymykset http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/ ..
sieltä tulee vastaus kaikkeen !


Aloitetaan...

Henkilön nimi: birgitta.

Missä hän asuu: tornissa.

Onko hän mies vai nainen: Veikkaisin ettei kumpikaan.

Mistä hän pitää: Sieltä minne äitisi kielsi sinua menemästä.

Mikä on hänen ammatti: kivenhakkaaja.

Ketä hän muistuttaa: katso peiliin...

Mitä hän harrastaa: Hifismiä.

Miltä hän tuntuu: hieltä.

Miltä hän maistuu: ruusutarhalta.

Miltä hän tuoksuu: Kissalta, vaikkei tästä julkisesti usein puhutakaan

Mistä hänet yleensä ensimmäisenä löytää:Siskonpedistä.

Hänen ikänsä: Ainakin sinua nuorempi.

Kuka on hänelle tärkein: Se jonka kanssa olet vaihtanut katseita jo jonkun aikaa

Millainen hän on: Se on ihan teini ja typerä, en haluaisi olla tekemisissä sen kanssa.

Kuka hänen paras ystävänsä on: Alkuperäisasukas.

Mikä on hänen lempiväri: tumma.

Missä hän tällä hetkellä on:Ravintolan roskiksessa.

tein uusiks.Tiistai 22.01.2008 03:30

Viimeisin suudelma: tänään.
Viimeisin lukemasi: tää kysymys.
Elokuvateatterissa: joskus vuosi sitten. kai?
Viimeisin syöty ruoka: hampurilainen.
Viimeisin soitettu biisi: negativen planet of the sun.
Viimeisin ärsytys: eräs immeinen.
Viimeisin juotu juoma: kahvi.

Voisitko:

Syödä hyönteistä?: tuskin.
Hypätä benji-hyppyä?: kyllä.
Hypätä laskuvarjohyppyä?: ehkä.
Tappaa ketään?: emt. jos en joutuis vankilaan niin sitten ehkä.
Kävellä tulisilla hiilillä ?: ei kiitos.
Lähteä jonkun kanssa treffeille vain hänen ulkonäkönsä takia?: voisin.
Olla kasvisyöjä?: en.
Lyödä tuntematonta?: joo.
Laulaa karaokea?: joo.
Vetää ympärikännejä?: kyllä mutta olen nyt juomalakossa hyvällä tuurilla juhannukseen.
Olla myymälävaras?: en.
Puraista kirjastotätiä?: miks?
Huijata kokeessa?: ehkä.
Yrittää jonkun poika/tyttöystävää?: voisin jos en tuntis sitä muijaa.
Laittaa jonkun itkemään?: en mä tahallani.
Seurustella 10 vuotta itseäsi vanhemman kanssa?: =D
Valvoa koko yön?: jep jep.

Uskotko:

Itseesi: kaippa mä joskus.
Kavereihisi: en mä kaikkiin aina.
Kohtaloon: emt.
Enkeleihin: en.
Ufoihin: en.
Jumalaan: en.
Lottoamiseen: en itse lottoa mut eikös jotkut voita joskus.



Onko sinulla poika/tyttöystävä: miesystävä.
Oletko ihastunut johonkuhun: nääh.
Oletko koskaan käyttäytynyt oudosti: harvasen päivä.
Oletko tuntenut jonkun ystäväsi kauan: kyllä.
Montako hyvää ystävää: pari.
Entä kavereita: jokunen.
Oletko ikinä pettänyt ystäviäsi: en tietääkseni?
Ovatko ystäväsi pettäneet sinut: kyllä jotkut.
Kenen kanssa itket mieluiten: yksin.
Kamalin tunne: yksinäisyys.
Paras tunne: rakkaus.
Mitä toivot tulevaisuudeltasi: en jaksa miettiä.
Oletko onnellinen elämässäsi: joskus on niitäkin päiviä.
Haluatko lapsia: haluan.


Ollut niin humalassa, ettet oikeasti muista eilisestä mitään: en.
Ollut auto-onnettomuudessa: kyllä.
Potenut sydänsuruja: kyllä.
Oletko pitänyt kaikki sinulle uskotut salaisuudet: olen jos on kielletty kertomasta.
Omistanut mielikuvitusystävää: kyllä.
Ihastunut kaveriisi: en.
Itkenyt elokuvan aikana: kyllä.
Rakastunut opettajaasi: en.
Ollut latotansseissa: en.


LEMPI:

Väri: musta,sininen,lila
Päivä vai yö: yö
Kesä vai talvi: kesä
Bändi/artisti: monia
Mainos: emt.
Elokuva: monia.
Jäätelö: minttu.
Kaupunki: emt.
Juoma: ed.

[Ei aihetta]Lauantai 19.01.2008 21:27

1. Kuka olit viime yönä?
- ihan itseni.

2. Mikä herätti sinut tänä aamuna?
- anoppi tuli herättää.

3. Missä olet?
- täällä näin.

4. Tuleeko huomisesta hieno päivä?
- ei kuulemma.

5. Suutelitko tai halasitko ketään tänään?
- juu.

6. Milloin viimeksi itkit?
- eilen illalla.

7. Oletko koskaan oksentanut julkisesti?
- oon.

8. Sammunut?
- en.

9. Ketä ajattelet juuri NYT?
- en ketään.

10. Ottaisitko luodin kenenkään puolesta?
- joo. pikkusisarusten puolesta.

11. Missä haluaisit asua?
- emt. talossa.

12. Millaisen kodin haluaisit?
- sellasen ison ja hienon.

13. Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?
- jaa-a. en niin missään.

14. Milloin viimeksi kaaduit/juoksit johonkin päin?
- en muista.

17. Kuunteletko musiikkia joka päivä?
- en.

18. Mitä söit viimeksi?
- en muista. enn oo tänään syöny vielä.

19. Oletko nopea kirjoittamaan näppiksillä?
- tarpeeksi.

20. Kuinka monesta ihmisestä olet välittänyt?
- monesta. perheestäkin löytyy jo kymmenen henkilöä.

21. Mitä aiot tehdä tänä viikonloppuna?
- en niin yhtään mitään.

22. Lempi virvoitusjuomasi?
- ed. läsketaanko se?

23. Virvoitusjuoma jota vihaat?
- emt.

24. Oletko koskaan voittanut palkintoa?
- olen.

26. Kuunteletko musiikkia juuri nyt?
- en.

27. Mitä siteerausta rakastat?
- emt.

28. Kuinka pitkä aika on syntymäpäivääsi?
- pitkä.

29. Milloin olit surullisin koko elämäsi aikana?
- on siitä jo 4-5vuotta.

30. Kuinka paljon kello on?
- 19:26

31. Kuinka paljon haluaisit kellon olevan
- ihan sama.

32. Mikä tekee sinut vihaiseksi?
- monikin asia.

33. Onko sinusta koskaan kirjoitettu laulua?
- emt. ei kai.

34. Mikä laulu tekee sinut iloiseksi?
- moni.

35. Mitä tykkäät kuunnella ennen nukkumaan menoa?
- en mitään.

36. Onko sinulla työpaikka?
- ei.

37. Menetkö suihkuun illalla vai aamulla?
- illalla. en tykkää aamulla mennä.

39. Mikä tekee sinut onnelliseksi?
- niinpä.

40. Mihin uskot?
- en mihinkään.

[Ei aihetta]Lauantai 19.01.2008 21:20

Montako kirjainta etunimessäsi on?
5

Montako tuntia olit tänään koulussa?
0

Onko sulla mese?
On

Onko sulla kännykkä?
on

Jos on, minkä värinen?
pinkki.

Entä koululaukkusi väri?
en omista.

Mitä harrastat?
en mitään.

Onko sinulla päälläsi musta paita?
on.

Entäs housujesi väri?
mustat.

Rastita oikea(t) vaihtoehdot:
Olen...
[ ] 10-12 v.
[ ] 13-17 v.
[x] 18 tai vanhempi

Lempi kouluaineeni on/oli...
[ ] Liikunta
[ ] Äidinkieli
[ ] Matikka
[ ] Biologia
[ ] Kuvis
[x]Joku muu

Minulla on...
[ ] Koira
[x] Kissa
[ ] Kani
[ ] Hamsteri
[ ] Gerbiili
[ ] Hiiri/rotta
[ ] Käärme
[ Kaloja
[ ] Lisko
[ ] Joku muu
[ ] Ei mitään

Ari Koivunen on...
[ ] Paras!
[ ] IhQ!!!
[ ] Hyvä laulaja, niin siis et osaa laulaa mut ei nyt mikää hyvä siis sillai :D
[ ] Ihan ok..
[ ] Huono
[ ]Surkea!!
[x] Laulaja siinä missä muutkin..


Osaatko mielestäsi laulaa?
jaa-a vaikee sanoa.

Onko joululahjalistasi pitkä?
en tee listaa viime jouluna en edes pyytäny muuta ku uuden puhelimen.

Lempi juomasi?
ed.

Ruoka?
jaa-a.

Onko sinulla nyt kynsilakkaa?
en käytä.

Entäs onko meikit naamassa?
ei.

Mikä levy on soittimessasi juuri nyt?
uniklubin luotisade.

Entä mitä teit 15 min sitten?
kävin heittämässä mikon kylille.

Milloin söit viimeksi jäätelöä?
eilen.

Alkoiko tehdä mieli?
ei.

Pidätkö kesästä enemmän kuin talvesta?
kyllä.

Miksi?
aurinko,lämmin eikä tarvii pukeutua niin paljon.

Mikä on kännykkäsi soittoäänenä?
emt. riippuu ketä soittaa.

Miksi juuri se?
....

Onko se tilattu?
ei.

Moneenko olet pisimmillään nukkunut?
emt.

Entä valvonut?
jaa-a.

Pidätkö uimisesta?
en kauheesti.

Onko sinulla serkkuja? Montako?
on monta.

Missä kuussa sinulla on synttärit?
kesäkuussa.