IRC-Galleria

ajantappopeli.Perjantai 23.01.2009 04:59

1. Kun halaat toista ihmistä, kiinnitätkö huomiota hänen tuoksuunsa?
- Huomaan tekeväni niin.

2. Kuunteletko musiikkia iltaisin ennen nukahtamistasi? Miksi?
- Kuuntelen, ettei olis niin hiljaista.

3. Missä tanssit viimeksi pitempään kuin yhden kappaleen ajan?
- Voihan pojat. Emmuista. Torves? Tai penduluminkeikal. Ehkä..

4. Jos sinulla on hiusharja, onko siitä irronnut yhtään piikkiä?
- Kampa on, ja piikkejä puuttuu.

5. Pidätkö äänestämistä kansalaisten velvollisuutena?
- Nojaa, aika lailla jokaisen omana asiana.

6. Mikä takaa sinulle hyvät yöunet?
- Helvetin hyvä tuuri.

7. Mitä annoit viimeksi jollekin lahjaksi?
- Laitteita ja korusia.

8. Ostatko hyvännäköiset kengät, vaikka ne tuntuvat epämukavilta jaloissa?
- En.

9. Kuinka monta junamatkaa teet vuodessa?
- Yllättävän monta, nähtävästi. Se vaan menee niin. :O

10. Käytkö saunassa yksin, kaverien tai perheen kanssa vai etkö sauno ollenkaan?
- Voi kun mä aika harvoin saunon nykyään. Mökillä kai, kenen kanssa nyt sattuu, naisten vuorolla kun kumminkin sukuloidaan.

11. Jos näet suutelevan pariskunnan, jäätkö katsomaan heitä?
- Vähän.

12. Omistatko yhtään Muumimukia? Jos, millaisia?
- Omistan semmosen vaaleanpunaisen hempeen.

13. Kieltääkö koulusi järjestyssäännöt tupakoimisen?
-

14. Mitä tuoksua laitoit viimeksi?
-

15. Mihin lajiin osallistuit yleensä ala- ja yläasteen yleisurheilupäivänä?
- öh.. kävelyyn?

16. Milloin viimeksi puhuit tuntemattoman ihmisen kanssa? Missä?
- nooo taisin ostaa matkalipun tossa muutamisen tuntia sit.

17. Ovatko läheisesi huolissaan alkoholinkäytöstäsi?
- Kai ne on.

18. Mitä kirjaa et halua lukea uudelleen? Miksi?
-

19. Minkä ikäisenä aloit meikata (jos meikkaat) ja minkä merkkinen ensimmäinen meikkisi oli?
- emmätiä. emmämeikkaa.

20. Näkeekö sinut useammin kumisaappaat vai luistimet jalassa?
- Kumisaappaat.

21. Mitä täytteitä et halua pitsaasi?
- Lihaisaa lihaa.

22. Oletko koskaan löytänyt jotain kirpputorilta? Jos olet, mitä?
- Hauskan Hamtaron.

23. Haluatko tulevaisuudessa perheen vai työpaikan? Miksi?
- Hm.

24. Montako valokuvaa näet, jos katsot nyt ympärillesi?
- en nää.

25. Kulkeeko suvussasi joku sairaus, joka on periytynyt sinulle?
- Hm. en sano viel mitää.

26. Oletko koskaan ollut tv-sarjassa avustajana? Jos olet, missä?
- En.

27. Mitä lajia olisit kaivannut ala- tai ylä-asteesi liikuntatunneille?
- Varmaan jonku tanssin.

28. Mihin laitteeseen voisit huvipuistossa mennä yhä uudestaan?
- En käytä.

29. Kenet julkisuudenhenkilön näit viimeksi?
- öö..

30. Mihin ravintolaan veisit kumppanisi/ihastuksesi syömään? Miksi?
- Johonki kivaan. :)

31. Mistä otat vaikutteita pukeutumiseesi?
- Jos jostain, ni salaiselta kaverilta vähän, puoliksi tietämättäni. :P

32. Onko sinut nimetty jonkun tietyn ihmisen mukaan?
- Ei.

33. Luetko usein netistä uutisia?
- Jos jostain ni netistä.

34. Jos olet ihastunut, lähestytkö ihastustasi vai ihailetko häntä kauempaa?
- Kauempaa.

35. Mitä mieltä olet Nelosen tupakanvastaisista jatkuu-mainoksista?
- Ärsyttää. Ne toimii ja kaikkee. :S

36. Mitä murretta puhut?
- Lahen.

37. Mitä teet ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi?
- En kaada sademetsiä.

38. Meikkaatko/meikkasitko koulusi vessassa?
- En.

39. Onko parempi olla yksin kuin huonossa suhteessa? Miksi?
- Yksin, koska huono suhde on ihan huono.

taas ne kaikki nukkuu.Perjantai 23.01.2009 04:44

Tylsää on.
Pitäis vaikka mitä, vaik oikeesti pitäis nukkua.
Mutta millon mä muka nukkun.

Tahdoisin et alkais jo jotai, tylsistyn kun ei o tekemistä.
Ja siivotakin vois, tai jotai, vois vaik piristää.

Elkää immeiset jääkö himoihin, himoissa on tyhmää. :S

Onneks on noita otuksia tos, ne on ihan kivoja. :)

lfgSunnuntai 18.01.2009 07:48

Pitäis yskiä, mut en tahdo kun se sattuu kovasti.

:OPerjantai 16.01.2009 15:07

Mietin tässä, että kun on laiska paska, eikä vie biojätettä ulos tarpeeks ajoissa, ni tulee noita typeriä kärpäsiä.
Ja niitä on jumalattomasti.

Mutta mistä se eka tulee?

:O

pakko ottaa talteen, aijon kokeilla. :)Perjantai 16.01.2009 02:04

26 asiaa mitä voi tehdä hississä:

1. Kun hississä on lisäksesi vain yksi toinen henkilö, koputa häntä olkapäälle ja teeskentele, ettet se ollut sinä.

2. Paina nappuloita ja teeskentele, että saat niistä sähköiskun. Hymyile ja aloita alusta.

3. Kysy saisitko painaa nappuloita muiden puolesta, mutta paina vääriä nappuloita.

4. Soita GSM:llä Psykologien Kuumalle Linjalle ja kysy heiltä, tietävätkö he missä kerroksessa olet.

5. Pidä ovia auki ja sano odottavasi ystävääsi. Hetken kuluttua päästä ovet ja sano: Terve Yrjö, millainen sinun päiväsi on ollut?

6. Pudota kynäsi ja odota kunnes joku nostaa sen ylös. Huuda sitten: "Se on minun".

7. Ota kamera mukaasi ja ota kuvia muista hississäolijoista.

8. Siirrä työpöytäsi hissiin ja aina kun joku tulee sisään, kysy heiltä onko heillä aika varattuna.

9. Aseta lattialle pelimatto ja kysy ihmisiltä haluttaisiko heitä pelata.

10. Laita hissin nurkaan pahvilaatikko ja joka kerta, kun joku tulee sisään,kysy heiltä kuulevatko he jonkun tikittävän.

11. Teeskentele olevasi lentoemäntä/stuertti ja kertaa pelastus- toimet ja reitit matkustajien kanssa.

12. Kysy muilta: "Tunsitteko tuon?"

13. Seiso lähellä jotakuta ja nuuhki häntä.

14. Metsästä näkymättömiä kärpäsiä.

15. Kun ovet sulkeutuvat sano toisille: "Tilanne ok, ei paniikkia. Ne avautuvat kyllä."

16. Sano ihmisille, että näet heidän auransa.

17. Huuda: "Halitaan" ja sitten tee niin.

18. Virnistele tuskallisesti samalla kun lyöt otsaasi ja huudat: "Suu kiinni...kaikki, suu kiinni."

19. Läväytä salkkusi tai kassisi auki ja kurkkaa sisälle kysyen: "Onko teillä tarpeeksi ilmaa siellä?"

20. Seiso hiljaa ja liikkumatta nurkassa, kasvot seinään päin jäämättä pois hissistä.

21. Tuijota tiiviisti toista matkustajaa hetken ja huuda kauhuissasi: "Sinä olet yksi NIISTä!" ja peräänny hitaasti.

22. Käytä käsinukkea puhutellessasi muita matkustajia.

23. Kuuntele hissin seiniä stetoskoopillasi.

24. Päästele räjähdysääniä aina kun joku painaa nappulaa.

25. Piirrä kalkkiviivoilla pieni ruutu lattiaan ja julista muille matkustajille: "Tämä on minun henkilökohtainen tilani!"

26. Tuijota muita matkustajia virnistellen ja sano: "Minulla on uudet sukat."

yä!Keskiviikko 14.01.2009 09:06

Pelasin kovasti monkey island 3'sta, ja tajusin olevani ihan alussa, kun sain miehet, kartan, laivan ja naisen. ugh.. kaippa se siit pelaamalla.
vittumainen peli <3

huomenna mennään korkeas.. eläinkauppaan.
ja on nälkä ja sillee, vois kait nukkua myöskin vähän. huh.

;O

ajantappopeli.Perjantai 02.01.2009 02:25

Oletko maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa?
- olem.

Millaiset olivat viime synttärijuhalsi
- menin sinne bussilla, ja tulin sieltä laivalla, kivaa oli, en juhlinut synttäreitäni silloin.

Oletko pummi?
- joskus.

Oletko ollut koskaan jälki-istunnossa?
- joo.

Käytösnumerosi?
- 9

Kuinka monta kirjainta on ihastuksesi sukunimessä?
- 7

Juotko kahvia?
- en nyt, kaakaa.

Onko sun kynnet lakattu tällä hetkellä? jos on millä värillä?
- ajattelin kyllä kohta lakata. mustia.

Entä varpaankynnet?
- e jaksa.

Missä kuussa oot syntynyt?
- august.

Osaatko mielestäsi laulaa?
- joooo mut se kuulostaa ihan kauhialta.

Monelta heräsit tänään?
- jooskus ennen yhtä.

Syötkö yleensä aamupalaa?
- jos ehdin. yleensä sillon ku ehdin, ei oo enää aamu ku herään.

Missä nukuit viimeyönä?
- kotona.

Kuinka montaa tyynyä käytät nukkuessasi?
- puolta.

Monelta menet yleensä nukkumaan?
- :S

Mitä tarvitsisit kaikista eniten nyt?
- nyt on ihan hyvä tälleen. :)

Säästätkö rahaa mihinkään tiettyyn?
- :S

Millainen yöpuku sulla on?
- ei oo.

Muistatko mitä unta näit viimeksi?
- muistan monia unia päällekkäin.

Asutko kotona?
- joo, omassa kotona.

Mitä kaikkia harrastuksia olet lopettanut?
- taitoluistelu, posliininmaalaus, capoeira.. emmä muista enää. ainii, sirkus ja taikuus.

Milloin olet ollut viimeksi laivalla?
- viimekesänä.

Oletko mielestäsi köyhä vai rikas?
- sopiva.

Mikä oli mieluisin joululahja jonka sait?
- aika herkkuja tuli muutamia kyllä. :P

Tykkäätkö perheestäsi?
- tykkään kovasti.

Kumman kanssa olet läheisempi äidin vai isän?
- hm. varmaan äitin.

Onko sinulla siskoja/veljiä?
- on mulla juuso.

Tykkäätkö heistä?
- tykään.

Kuka on heistä sinulle läheisin?
- juuso.

Oletko koskaan tehnyt mitään mitä perheesi ei voi antaa sinulle anteeksi?
- emmä tiiä.

Oletko koskaan mennyt väärään bussiin? Minne päädyit?
- olen. saksalaan.

Kuinka usein matkustat bussilla, takseilla tai junilla?
- aina välillä.

Katsotko telkkaria joka päivä? Edes vähän?
- en.

Kenelle annoit viimeksi numerosi?
- ei mitää hajua.

Jos ei olisi pakko käydä koulua, lopettaisitko sen vai jatkaisitko?
- no jaa.

Oletko maistanut fazerin lontoorae suklaata?
- olem.

Käytätkö talvella pipoa, jos et niin miksi?
- joskus, mut nyt ei taida mahtua päähän.

Mietitkö usein mitä muut sinusta ajattelevat?
- en kovin usein.

Osaatko ampua aseella? Oletko hyvä ampumaan?
- en en.

Oletko riidoissa kenenkään tärkeän henkilön kanssa tällä hetkellä? Onko se turha riita?
- en.

Mikä oli parasta kesässä -07?
- hm. en tiä.. en kerro.

Soittaisitko häissäsi kappaletta, jota viimeisimpänä kuuntelit?
- voisin soittaa sigur rósia. :) en kyl mee naimisiin. mut kyllä aina sigur rósia voi soittaa.

Muuttaisitko asumaan maahan, jossa kävit viimeksi?
- muuttaisin tanskaan.

Oletko hiljainen vai äänekäs?
- hiljaa äänekäs. tai äänekkäästi hiljaa.

Herkku, mitä et voi vastustaa?
- hm. hm..

Oletko rauhallinen ihminen?
- joskus.

Mitä tekisit 1000e:lla jos ne pitäisi nyt heti käyttää?
- ostaisin musiikkia.

Onko huoneesi sekainen?
- o.

Asutko korvessa?
-en.

Onko sinulla Nokian kännykkä?
- on.

Onko sinulla karkkivarasto?
- ei oo.

Olisitko valmis äidiksi/isäksi?
- joo heti vauvoja jonnalle, voisin laittaa niitä seipäisiin.

10 FAKTAA
01. syntymäpaikka: lahti.
02. hiusten väri: mustaa ja pinkkiä. luonnollinen väri pinkki, mut laitoin vähän mustaa sekaan.
03. hiustyyli: kuitukeesi.
04. lävistykset: alahuulessa kaks, olikse nyt snakebite miksi sitä sanottiin, sitten on tragus ja sitten on korvalehdissä 9mm molemmissa. smiley tulee luultavasti pian.
05. silmien väri: siniharmaa.
06. kengän koko: 40-42
07. mieliala: semmoinen olo kun olis eilen ollut uusivuosi.
08. tuoksu: pff. kahvin tuoksua voisin kohta nuuhkia vähän lisää.
09. maku: hetken maku on kaakao.
10. oikea vai vasen: molemmat. vasen vain tietyn seremonian toteutuessa.

10 ASIAA RAKKAUSELÄMÄSTÄSI
01. Oletko nyt rakastunut: aina on vähän rakkautta.
02. Uskotko rakkauteen: tavallaan.
03. Oletko koskaan särkenyt kenenkään sydäntä: en tiijä. kaippa.
04. Pelkäätkö rakastaa: pelkään olla rakastettu.
05. Onko kukaan särkenyt sinun sydämen: nojaa, tavallaan, mut mulle kolisee asiat vähän eritavalla kun pitäis.
06. Oletko koskaan ihastunut ystävääsi: olen.
07. Oletko koskaan rakastanut/ihastunut jotain, mutta et ole kertonut tälle: olen.
08. Pelkäätkö sitoutumista: emmä tiijä, en kai.
09. Onko sinulla koskaan ollut salainen ihailija: en tiä.
10. Uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä: en.

10 VALINTAA
01. Rakkaus vai raha: rakkaus.
02. Vahvat viinat vai olut/lonkero/siideri: olut ja lonkeri.
04. Yhden yönjuttu vai suhde: riippuu elämäntilanteesta.
05. Tv vai internet: internetti.
06. Pepsi vai cola: cola
07. Villit illat baanalla vai rauhalliset illat kotosalla: villit illat kotona. molempi joskus.
08. Värilliset vai musta-valkokuvat: mustavalko, mut sellaiset ei-fotosopatut.
09. Puhelimitse vai kasvotusten: kasvotusten.
10. Mese vai sähköposti: mese.

10 OLETKO KOSKAAN
01. oletko koskaan jäänyt kiinni hiippaillessa ulos: en.
02. oletko koskaan käynyt naku-uinnilla: en.
03. oletko koskaan tehnyt jotain, jota kadut: en.
04. oletko koskaan hypännyt benji-hyppyä: en.
06. oletko koskaan syönyt litran jäätelöä yhden vuorokauden aikana: varmasti.
07. oletko koskaan halunnut jotakuta niin paljon, että se sattuu: olen toki.
08. oletko koskaan itkenyt elokuvaa katsoessa: joo. :P
09. oletko koskaan karannut kotoa: vähän vaa.
10. oletko koskaan kompuroinut ja loukannut itsesi: olen. :P

10 SITÄ JA HIEMAN TÄTÄ
01. kaipaatko jotakuta tällä hetkellä: vähän kokoajan.
02. oletko iloinen: en ole suruinen. :)
03. puhutko kenenkään kanssa juuri nyt: vähän välillä.
04. oletko tylsistynyt: empä oikeestaan.
05. oletko saksalainen: no melko harvoin.
06. oletko venäläinen: en.
07. oletko koulussa: en.
08. oletko kynttilöiden polttaja: en.
09. oletko idiootti: en.
10. tykkäätkö jostakusta tällä hetkellä: tykkään.

SINUSTA
Mikä on horoskooppimerkkisi?: lejjona.
Aterioitko usein pikaruokaravintoloissa?: en kovin usein.
Oletko aggressiivinen ollessasi tietokoneella?: en. olen täysin aivokuollut ollessani tietokoneella.
Otatko itsestäsi kuvia kameralla?: kameralla? en tod.
Mitä mieltä olet siitä, kun joku ottaa itsestään kuvia kameralla?: no milläs muulla sit ottais.
Omistatko lemmikkejä?: onneksi vielä omistan.
Saatko hiuksesi helposti sellaisiksi kun ne haluatkin?: toisinaan. pitäs kohta vähän taas yrittää.

SINUN YSTÄVÄSI
Tekstaatko paljon ystäviesi kanssa?: joidenkin.
Soitatko ehkä mielummin?: jos pitää sopia jotain ni joo.
Onko sinulla ylipäätään ystäviä?: on.
Kuinka kauan olet tuntenut läheisimmän ystäväsi?: no jaa. läheisimm.. varmaa heittäisin eehkä.. en tiiä.

SINÄ & MUSIIKKI
Mielipiteesi Euroviisuista?: ne tulee taas kohta, ja se on mahtavaa. <3
Auttaako musiikki oikeasti sydänsuruihin?: tottakai.

Nukuitko viimeviikonloppuna omassa sängyssä, jos et missä?: nukuin, paitsi sunnuntaina nukuin imatralaisella vuodesohvalla.
Jutteletko kenellekään?: vieläkin joo, välillä vähän.
Montako paitaa sinulla on päälläsi?: 3.
Koska viimeksi ilmaisit tunteesi jollekin ja miten?: eilen. :)
Kuinka pitkän matkan olet juossut pysähtymättä?: en tiä.

!!!!Maanantai 22.12.2008 12:50

AAARKDGERERHYE MUSIIKKI!

!!!!

nollakasiTiistai 09.12.2008 11:32

2008 vuonna olet:

[x] Datannut putkeen yli 5 tuntia
[ ] ..yli 10 tuntia
[x] ..yöllä
[x] ..aamulla
[x] ..päivällä
[x] ..kotona
[x] ..jossakin muualla
[x] Mesettänyt
[x] Laittanut galleriaan uusia kuvia
[x] Laittanut jollekin muulle sivustolle kuvia
[x] Rekisteröitynyt jollekin nettisivulle
[x] Matkustanut bussilla
[ ] ..lentokoneella
[x] ..autolla
[x] ..junalla
[x] ..laivalla
[x] Ollut ulkomailla
[/] Ollut risteilyllä
[ ] Soittanut pilapuheluita
[ ] Tilannut netistä jotakin
[x] Ladannut netistä jotakin
[x] Kuunnellut musiikkia
[ ] Käynyt leffassa
[x] Katsonut leffoja
[ ] Seurannut jotakin TV-sarjaa
[ ] Ottanut lävistyksen
[ ] ..tatuoinnin
[ ] Käynyt kampaajalla
[ ] Värjännyt hiukseni
[ ] Muuttanut hiustyyliäni suuresti
[/] ..pukeutumistyyliäni
[/] ..musamakuani
[x] Syönyt kakkua
[ ] Ollut riparilla
[x] Käynyt Hesessä
[ ] ..Mäkissä
[x] ..muussa pikaruokalassa
[x] ..ruokakaupassa
[x] ..vaatekaupassa
[x] ..jossain muussa kaupassa
[ ] Saanut lahjaksi jotain kallista
[ ] Saanut kameran
[ ] ..TV:n
[x] ..tietokoneen (ostin kyl itse)
[x] ..kännykän (o.k.i)
[x] Puhunut tuntemattomille
[ ] Nähnyt onnettomuuden
[ ] Pyörtynyt
[ ] Kompastunut
[x] Liukastunut
[/] Oksentanut
[x] Ollut kipeä
[ ] Sairastunut vakavasti
[ ] Murtanut jotain ruumiistani
[x] Käynyt lääkärissä
[ ] ..hammaslääkärissä
[ ] Joutunut sairaalaan
[ ] Ollut leikkauksessa
[x] Oppinut jotakin uutta
[ ] Nolannut itseni
[ ] ..monta kertaa
[ ] Punastunut
[x] Tylsistynyt
[x] Nauranut
[x] ..itsekseen
[x] ..huonolle jutulle
[x] Itkenyt
[x] ..muiden nähden
[x] Vihannut
[x] Pelännyt
[ ] Toivonut jonkun kuolevan
[ ] Tappanut
[ ] Yrittänyt tappaa jonkun
[ ] Kuristanut
[ ] Puukottanut
[ ] Raiskannut
[ ] Muuttanut kotoa pois
[x] Viettänyt synttäreitäni
[ ] ..nimppareitani
[ ] Ollut häissä
[ ] ..ristiäisissä
[x] ..hautajaisissa
[ ] Vaihtanut koulua
[ ] Ollut ala-asteella
[ ] ..ylä-asteella
[ ] ..lukiossa
[x] ..amiksessa
[ ] ..töissä
[ ] Saanut kokeesta alle 8
[ ] ..alle 6
[ ] ..yli 8
[ ] ..10
[ ] Nukahtanut tunnille koulussa
[x] Saanut uusia kavereita
[x] ..ystäviä
[ ] Riidellyt kaveri(e)ni kanssa
[ ] Huutanut kaver(e)illeni
[ ] Katkaissut välini johonkin kaveriin
[ ] ..sukulaiseen
[x] Pilannut jotakin
[x] Rikkonut jotakin
[ ] Sytyttänyt tulipalon
[x] Soittanut hätänumeroon
[ ] ..vahingossa
[ ] Soittanut poliisit
[ ] Paennut poliiseja
[ ] Varastanut
[ ] ..ja jäänyt siitä kiinni
[ ] Odottanut joulua
[x] Odottanut uutta vuotta
[ ] Toivonut, että tämä vuosi olisi jo ohi

hmmm..Torstai 04.12.2008 10:20

Lisko ihmettelee, minkä takia kaikki vähän päälle parikymppiset rokkipojat pitää Katy Perrystä, vai mikäsenyt olikaa, joka kissed a girl.