IRC-Galleria

ota chillisti dokaa villisti @sommerSunnuntai 01.06.2008 19:50

Eilinen lähenteli varmasti maailman turhinta päivää. Ei sillä, että musta ois tosi surullista, että peruskoulu on ohi. Vaikka juu onhan se outoa, ettei kesän jälkeen enää mene armaaseen oppilaitokseen ja näe niitä ihmisiä.

Aamulla tulin siihen tulokseen, ettei alkoholi todellakaan sovi minulle, ainakaan paljoa nautittuna.
Kiitos en halua kuulla yhtään mitään eilisestä. Minulle riittää aivan mainiosti se tieto, että olen juossut Töölönlahdella ilman paitaa. Se, joka väittää, että menin uimaan suihkulähteeseen valehtelee. Totuus on se, että minun piti kastaa varpaat, mutta allas olikin liukas. Kas kummaa jalkani eivät pitäneet ja womps uinti piristää aina. Säälittävää räpiköintiä oli ilmassa, kun yritin päästä ylös. Huomaa, että olen rapu. Tuntui, kuin olisin ollut ensimmäistä kertaa elämässä juomassa. Alkoholi määrän puolesta ainakin.

Kyllä minä tiedän tai ainakin voin hyvin kuvitella miltä näytin. Turpaan saanut kojootti oli eilen varmasti kauniimpi, kuin minä, mut heei mitäs pienistä.

En sano, etten juo enää koskaan, koska sitten ainakin juon hyvin pian. Sanotaanko, vaikka näin, että selvänä maailma näyttää paljon kauniimmalta ja mahdollisuudet pysyä elossa ovat suuremmat.

Siistii mulla on tosi paljon mustelmia ja naarmuja jne, mut ketäpä kiinnostaa? Ei ainakaan minua, joka jostain syystä lukee aina kaikkien merkinnät, jotka koostuvat lähinnä siitä, kuinka se ja se ja niin mä oltii niin wasted ja sit hahhaaa nii ja sit mul on siel ja siel ja siel mustelma.

P.s mun puhelin ei toimi ja vitun kivaa kesssää<666
liisa

OtsikkoKeskiviikko 09.04.2008 01:24

Onhan tämä aika myöhäinen ajankohta käsitellä viikonloppua, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Lupasin mainita ainakin kaksi pojankloppia, jotka hallitsevat viinan naukkailun vähemmän sivistyneen oloisesti. Herrat joivat rommia ja ilta päättyi toisen osalta niin, että häneltä tuli verta nenästä ja kenties suusta, lauloimme myös GNR :ää lauantaina ja niin harvinaista kyllä minä EN ollut kännissä.

Se siitä sitten, ketä kiinnostaa miten kukakin on viettänyt viikonloppunsa? Kuka haluaa lukea sivukaupalla siitä, kuinka meitsi oli niin v1tun wasted ziit pullost viinaa ja sit oon muutenki vävhäC angst ja kaikki menee aika kurjasti. )): Niin ehkä minulla on ongelma sen suhteen mitä ihmiset kirjoittavat.

Kenelläpä ei olisi ongelmia? Ongelman saa mistä vain ja niitä on isoja ja pieniä, mutta miten vertailla ongelman suuruutta? Toisen iso ongelma voi olla se, että on YK (=yökastelija) ja toisen iso ongelma voi olla se, että ei löydän oikean väristä kynsilakkaa päivän vaatteisiin.

Miten minä inhoankaan niitä ihmisiä, jotka vertailevat omia ongelmia minun ongelmiini ja joko vähättelevät minun ongelmia tai nostavat kirpun pöydälle. Jos minulla on ongelma jonkun asian suhteen ja se sattuu olemaan iso, miten minua kiinnostaakaan kuulla, jonkun sanovan, et ei toi oo mitään ja kuule mä oon sua vanhempi ja mulla niitä todellisia ongelmia oikeasti on.

Niitäkin ihmisiä on, jotka kaivavat ongelmia asioista, jotka eivät oikeasti ole ongelmia. Yh on myös ongelmanuoria ja ongelmajätettä. Sanan ongelma voin vielä jotenkuten selittää itselleni, mutta, että olisin myös ongelmanuori tai jäte.

Voiko se sitten olla sama asia? Ongelmanuori ja ongelmajäte siis. Jäte on huono, joten nuorikaan ei sitten kai ole pekkaa pahempi.

Miellyttävää olen jäte, kenties paristo? (:

liz

Smart 'n DummyPerjantai 28.03.2008 14:57

Huomasin olevani sangen fiksu. Tai siis tietenkään en sitä nyt vasta huomannut, koska olenhan sen aina tiennyt ja kukapa ei. Miten loukkaavalta kuulostaa pelkkä ajatuskin, että joku saattaisi epäillä minun älykkyyttäni. Niin mikä sitten edes tekee ihmisestä fiksun? Miten erotelleen tyhmä ja viisas ihminen toisistaan?

Koulussa tyhmät ja viisaat eritellään kokeilla. Jos saat kokeesta nelosen/vitosen olet tyhmä. Otetaan esimerkki. Sinulla on historian kokeet ja aiheena on antiikin aikainen Rooma. Sinä olet opiskellut ahkerasti sen kolme viikkoa mitä on ollut aikaa lukea, mutta siltikin asiat eivät oikein mene päähän. Lopulta koepäivänä olet saanut päähäsi jotenkuten koealuuen, mutta eräät asiat takkuilevat muistissasi. Kappas vaan kokeen saatuasi huomaat, että siinä ei pahemmin kysytä mitään, mitä sinä olet saanut vaivallasi päähän, vaan juuri ne asiat, joita et tiedä saat siis nelosen tai vitosen ja olet kaikkien silmissä tyhmä.

Eräs kaverini sanoo minulle taannoin, että NAISET ovat TYHMIÄ. Väitettään hän perusteli sillä, että, kun naiset hankkivat jotain uutta, kuten uuden paidan soittavat he heti kaverilleen ja pyytävät he kaveriaan tulemaan katsomaan, mutta mies joka esittelee uutta harkintaansa koko maailmalle yhtä hartaasti kuin ME NAISET on vaan jätkä. Hän myös totesi, että kyllä hän on älykäs sillä perusteella, että kun hän teki jonkun älykkyys testin oli tulos se, että häneltä puuttui 9 pistettä päästäkseen Mensaan. Tästä voimme päätellä, että kaikki Mensassa olevat ovat älykkäitä ja älykäs ihminen on se, joka saa netissä, testissä oikean vastauksen.

Aiheesta mies on fiksumpi, kuin nainen voi kiistellä loputtomiin eikä se ole edes pointti. Toiset sanovat, että minä olen fiksu, koska puhun niin monta kieltä. Sujuvasti 4 ja 2 kangertelee. Ei se tee minusta viksua, jos puhun monta kieltä se tarkoittaa, että olen kielellisesti lahjakas tai sitten sitä, että minulle on pienestä pitäen puhuttu noita kaikkia kieliä.

Lintsaavatko älykkäät ihmiset?

Loppujen lopuksi minä uskon, että kaikki ovat yhtä älykkäitä. On vain paksupäisempiä ihmisiä. (:

liz

яйца и пасхаTiistai 25.03.2008 00:24

Voivoi olen iloinen. Olen oppinut ihmisten tavoille ja siksi olen koko päivän onnitellut itseäni.
Onneni johtuu siitä, että tämä pääsiäinen ei mennyt yhtä vituiksi kuin aikaisemmat. Ei tällä kertaa en nauttinut viimeistä kulausta ja ei jalkojani ei pesty missään ja ei tällä kertaa en juoksennellut lähes alasti Vallilassa.

Valehtelisin, jos väittäisin, edelliset pääsiäiset ovat olleet elämäni parhaimpia hetkiä. Tai no voisivathan ne olla, mutta kun en oikein muista mitään.

Tänä pääsiäisenä satoi lunta ja jollain saattoi mennä kaikki vituiksi, mutta väliäkös sillä enää?
Helpottavaa on se, kun huomenna pääsee kouluun, kyllä koulu on elämäni ja opiskelu on intohimoni mikään muu elämäntapa ei tulisi kuuloonkaan. Oikeastaan vietin koko loman hyvin intellektuellien ihmisten seurassa ja puheenaiheet kuten globalisaatio, suomen ympäristöpolitiikka sekä ilmastonmuutos vilahtelivat ehkä keskusteluissa hivenen liian usein.

Harvalle ihmiselle oikeastaan loppujen lopuksi sopii alkoholi ja minä en ole niitä harvoja, joille se sopii. Tiedän ihmisiä, jotka selvin päin ovat hyvin mukavia, mutta kännissä onnettomia luusereita, jotka tekisi mieli keihästää saman tien. Kaikkien huonoksi onneksi ihmiset muistavat aina sen ensivaikutelman, joten jos esittäydyt jollekin ensimmäistä kertaa elämässä kännissä, vaatteet kaikkea muuta, kuin päällä ja oksennusta muualla kuin vatsasi sisällä jäät ikuisesti mieleen juuri noista seikoista teit jatkossa mitä teit. Ihmisiä ei pitäisi tuomita sen mukaan miltä ne vaikuttavat, mitä on muilta kuullut tai ensivaikutelman mukaan, mutta kaikki tekevät niin.

Miksi?

Maine lähtee liikkeelle heti parista ensimmäisestä tapaamiskerrasta. Juoppo on aina juoppo samaten huora ja ne leimat eivät lähde ikinä täydellisesti pois ihmisten mielistä.

"Kun kerta vaikuttaa pelleltä ja btw se sönköttää kännis eikä se ja se pidä siit, joten ei mulkaa oo mitää syytä tutustuu siihen. Jjep pelle se on. Jaa, että miksikö? No, kun muutkin sanovat niin ja ootsä kuullu sen maineest? Plus näitkö sen tänää?"

pääni huutaa tupakkaa siksi niin sekalaista joojoo seliseli.

Limppu

[Ei aihetta]Torstai 06.03.2008 21:20

voivoi, että olen onnellinen! Oon VIP jonottaja suomalaises kirjakaupas. Ens yön vietän näyteikkunas, jee! Seittemält mul on kädes uusin potteri<3

hämähäkki huomenna kello kuusTorstai 06.03.2008 00:37

Mikä on minun pahin pelkoni, entäpä sinun kuomaseni? Mitä kuuluu vastata kysymykseen mikä on sinun pahin pelkosi? Onko väärin sanoa, että no se jos housut repeis? Pelkoja on niin erilaisia, ettei oikein voi sano yhtä pahinta pelkoa, vai voiko?

Miksi ihmiset edes ylipäätänsä pelkäävät ja niin omituisia asioita? Eräs hyvä ystäväni pelkää lintuja. Jos lintu tulla tupsahtaa lähemmälle kuin kymmenen metrin säteelle olet juuri tavannut steppauksen ja polkan maailman mestarin.

Myös tulevaisuus pelottaa, vain sen takia, koska ei tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Jo huominen on tulevaisuutta, muttei miksei kukaan pelkää huomista? Toki ne pelkäävät, joita esim kiusataan koulussa jne., mutta me joilla menee suht koht hyvin emme pelkää seuraavaa päivää. Huomisesta päivästä kuitenkin tiedän enemmän kuin maaliskuusta 2019. Okei tiedänhän minä huomisen päivän sään, tai no tietäisin, jos katsoisin, mutten katso, koska se tuo yllätyksen olon, kun katsoo aamulla ikkunasta ulos ja saa tietää millainen sää on.

Onko tullut mieleen, että huomenna kaikki voi kuitenkin muuttua? Kaikilla kuitenkin on tulevaisuus, vaikka se tarkoittaisikin sitä, että tietää varmuudella, että kymmenen vuoden päästä Sörnäinen ja sen lähiympäristö, lähinnä kadut ovat yhtä kuin koti.

Claudia

?Tiistai 04.03.2008 14:58

Eräs tuntemistani ihmisistä (ja viisas sellainen tietty) on aikoinaan minulle todennut, että ihmissuhdetaitoja voi harjoitella kasvien kanssa, koska kasvit kuulema tarvitsevat samaa, kuin me ihmiset eli ruokaa ja rajatonta rakkautta. Mitä sitten kertoo minun ihmissuhdetaidoista, kun olen onnistunut tappamaan kaksi kaktusta? Ensimmäinen ikään kuin kuihtui ja siitä jäi vain pölyä ja multaa toinen vain nuupahti. Kuitenkin kumotakseni moisen väitteen ostin rahapuun, jota hoidan, kuin amis matikankirjaa tai sitten hitusen paremmin. On minulla vielä kolmas kaktuskin, mutta poloinen kasvaa vinoon, kuin Pisan torni, valitan.

Eilen illalla mietin miksi ihmisellä on aina pakkomielle tietää kaikki. Esimerkiksi, jos tiedät varmuudella, että joku on puhunut sinusta paskaa selän takana haluat tietää mitä sinusta on puhuttu, muttet kuitenkaan halua. Aina ei ole hyvä tietää kaikkea, vaan on hetkiä jolloin on oman etunsa kannalta hyvä leikkiä tyhmää.

Heti tulee mieleen tilanne, jossa eräät heput söivät omenan, koska halusivat tietää kaiken ja he saivatkin. Seurasiko siitä jotain hyvää?

Entä mitä sitten pitäisi tehdä tilanteessa, jossa kaveri kertoo sinulle luottamuksella asian, joka koskettaa kaikkia, mutta koska se on salaisuus ei sitä saa kertoa, mutta tiedostat kuitenkin sen, että kun asia joskus tulevaisuudessa leviää eteenpäin olet itsekin pulassa ja vain sen takia, että tiesit etkä puhunut siitä eteenpäin.

liz

[Ei aihetta]Torstai 21.02.2008 01:18

jeejee tallina surkimukset. hotelli kusee

tvisti gamuMaanantai 18.02.2008 20:03

Järkyttävyyden huippu, niin mikä se sitten onkaan? Läheltä liippaa mahdollisesti se, kun kaveri soittaa sunnuntaina lähemmäs kahtatoista ja inffoo ystävällisesti, et hei kuoma sä oot telkkaris! Ensimmäinen reaktio oli nauru toinen omg kolmas armoton ryntäys viihdekeskuksen ympärille. Lopulta häpeä ja sen jälkeen syvä halu painua maan alle tai mahdollisesti häippästä visiitille katakombiin.

Häpeää sitten käsiteltiinkin loppu ilta, mutta seuraavana aamuna todettiin liian tyytyväisenä, et hei mitäs tässä ritari ässä. Voiko sanoa, että on asioita, jotka järkyttävät kaikkia ja samalla tavalla? Ihmiset kuitenkin reagoivat järkytykseen eri tavoilla.

Mitä se tarkoittaa, kun jotkut ihmiset nauravat silloin, kun järkyttyvät pahasti? Mahdollisesti epätasapainoa, vai jotain muuta syvällisempää mitä ihmismieli ei kenties koskaan tule ymmärtämään? Kenties ken ties.

Häpeän tunne on valitettavasti liian iso aihe tänne kirjoitettavaksi varsinkin, kun siitä voisi jauhaa päivätolkulla kuitenkin pääsemättä minkäänlaiseen ymmärrykseen, vai mitä kuomat.

Satunnaiset ihmiset ovat toisinaan esittänet valituksen poikasta siitä, kun en omasta elämästäni enää pahemmin mitään kerro ja syy on vettä selkeämpikin. Minun elämäni on yksinkertaisesti sanottuna vallan tapahtumarikas ja asia erikseen on se, että kuinka moni nielee kaikki kujeet joita minä sävellän, mutjoo.

Elizabeth

a friend indeed is friend in needPerjantai 15.02.2008 00:07

Niinpä niin täällä taas lupauksista huolimatta ehkä vannomatta kuitenkin paras. Tosin tähän päästiin vasta monen keskeneräisen ja piilotetun kirjoituksen jälkeen, mutta se siitä ja asiaan.

Eilen illalla ehkä kuitenkin lähemmäs tämän päivän puolella, kun olin tulossa kotiin siinä puoli yhden aikaan kotimatkalla oli mielenkiintoinen hetki. Saattoi johtua musiikista tai sitten ei, mutta kuitenkin tajusin erinäisiä asioita. Vaikka oli hyytävän kylmää nautin siitä kun hameeni liehui. Niinnii siihen saakka, kunnes hameeni nousi katalasti korviin. Hävytön temppu jopa hameelta.

Tänään on ystävänpäivä mainitsen nyt vielä tässä, kun ei kukaan kuitenkaan varmasti tiennyt sitä, että se on tänään, kun eihän sitä olla missään markkinoitukaan eikä missään oo kuullut lausahdusta hyvää ystävänpäivää. Miksi ihmiset viettävät ystävänpäivää? Oikeastaan jokaisen päivän kuuluisi olla samanlainen, kukaan (ainakin melkein) ei riitele toisten kanssa, kaikki ottavat toverinsa huomioon ja romantiikkaa tihkuu.

On siis hivenen väärin, että kaupat rahastavat itseään ja miksi? Jotta ihmiset voisivat ostaa sitä ja tätä suklaata, tai alusvaatteita tai muuta yhtä yyber fantsua, jotta voisivat osoittaa toiselle, et hei näin paljon mä susta välitän, yhden suklaasydämen verran, joka ei ees oo kestävä, mut onneks meiän ystävyys ei oo suklaata, joka sulaa tai käärepaperia, joka haurastuu.

Kummalle se on enemmän juhlaa seurusteleville, vai niille, jotka eivät seurustele?

Minulle ei tämä ole vain päivä muiden joukossa, muttei myöskään joulun, kiitospäivän ja Halloweenin lisäksi mikään kovin suuri rahareikä lompakossa. Jos jotain niin kortin voin tehdä.

Huomenna kaikki on taas harmaata kuitenkin eikä enää niin vaaleanpunaista, mutta onneksi on kohta pääsiäinen jee!!!! Taas sitten meneekin vuosi ennen, kuin saa kuulla miten ihana ystävä on, jos on.

Ei ole tarkoitus nauraa niille sekopäille jotka vauhkoontuvat täysin ystävänpäivästä, muttei myöskään tukea niitä ahdasmielisiä, joille tämän päivä ei poikkea juurikaan maanantaista.

Liian hyvää tai vitun paskaa ystävänpäivää, kuten haluatte.

Liis

P.s Valentine's day ja ystävänpäivä? Mikä olikaan se yhteisyys näillä kahdella? Vallu oli huhun mukaan itse Amor tai sen apulainen.