IRC-Galleria

:(Maanantai 24.11.2008 23:25

Antakaa minun olla. Minä tiedän, että ilmastonmuutosta ei juosta pakoon, ei vaikka juoksisin tonnin kevyellä juoksulla ilman puuskuttamista ja rikkomalla maailmanennätyksen.

Mitä minä voisin yksilönä tehdä? Antakaa minun muovittaa tämä pallo ja suihkuttaa lakkaa huvin vuoksi. Eihän minulta voi vaatia kiinnostusta käyttämään koko vapaa-aikani keräämään tietoa ilmastonmuutoksesta.
Minähän en uutisia seuraa ja onneksi jotkut lehdet ymmärtävät, että minun mieleni kaipaa turhuutta. Sinkkuäidille sulhasen heitukka osoittautuikin varatuksi. Ah niitä hylättyjä mies raukkoja, joista pääseekin MINUN kurjuuteen ja ongelmiin.

Ei minä haluan rypeä kurjuudessani, etenkin kun talvi ja pimenevät illat ovat vain ikkunan toisella puolella. Minä pukeudun mustaan ja niin pukeutuu muukin suomen kanssa. Nyt olisi syntiä olla iloinen. Lumi on paha, koska se on valkoinen ja se voisi vahingossa piristää. Haluan loskaa ja pian, jotta minulla olisi vielä kurjempaa.

Mitä syytä tässä on olla iloinen? Miettikääs lama tulee, joukkoliikenne reistailee, ilmastonmuutos, flunssa norkoilee nenässä ja netti jäätyy. Kaikki nuo tulivat niin yhtäkkiä ja ennalta-arvaamottina.

Kieltäkää hymyileminen ja mukamas pirteät ohjelmat kevääseen saakka, ne ovat turhia.
Välttäkäämme turhia ostoksia ja niihin sortuessamme pidämme sen visusti omana tietonamme, kaikilla ei nyt onnista.

Tulevaisuus on BB :ssä ja laman voi ehkäistä oikealla BB-voittajalla ja hänen palkinnollaan.
Minä tupakoin ja helvetin hyvällä omatunnolla. Ah kuinka omatuntoni soimaa kuinka paljon vahingoitan luontoa askillisella.

Loistavaa kurjuuteni ei lopu koskaan!

Claudia

nuuhkista jamiTiistai 18.11.2008 00:25

Koirilla on tapana tervehtiä ja tutustua toisiinsa nuhkimalla toistensa takapuolta.

Takapuoli kertoo henkilöstä yllättävän paljon. Siisti ja hajuton viestittää puhtaudestan jos koira vääntää nuhkijan päälle sievän tortun ei siitä voi päätellä muuta kuin että tutustuminen ei ole mieluisaa molemmile osapuollille. Kaasu pläjäys taas ei ole niin negatiivinen ja pissaaminen no se ei tule perimmäisestä reiästä.

Mitä jos me ihmisetkin puheen sijasta haistelesimme toisiamme takapuolesta? Kuullostaa härskiltä, mutta jos meidät olisi opetettu haistelemaan, emme pitäisi sitä varmaankaan niin sairaana. Kätevää se olisi ehkä. Eipähän tartte sanoa mitään ilkeätä vaan voi vaan pistää tuulemaan ilman turhia jonninjoutavuuksia, jotka saattavat johdattaa ystävyyteen/kaveruuteen joka perustuu kohteliaisuuteen eli siihen ettei vaan kehtaa sanoa toiselle ettei seura innosta.

Mitä muita asioita toisen takapuoli voikaan meille paljastaa?

Maassa laahaava löysä möykky on hyvänä merkkinä siihen että omistaja ei elele nuoruuden kukoistuksessa. Erehdyttävästi appelsiinin näköinen tarvitsee liikuntaa ja rasvaa.

Antakaa arvoa lyhyelle merkinnälle, joka mukamas ovelana tunnustelee maaperää miten syksyn synkkyys alka pikkuhilja toivottavasti menettää otettaan ihmistään. Kaipa tätä voisi kambäkiksi kutsua, te a sinä sen päätätte kuinka se onnistuu.

liis

nenäliinat esiin!Maanantai 03.11.2008 20:51

Voi olla, että syksy ei tuo mukanaansa pelkästään sadetta ja pimeneviä iltoja. Aavistuksen verran synkkyyttä on myös havaittavissa. Tämä synkkyys näkyy merkittävänä aukkona lukijikunnassani, niinpä uskon, että pieni tauko on enemmänkin kuin terbetullut.

Myös kummallista ja satunnaiset mukamas hauskat tapahtumat siirtyvät kaikkien muiden epäonnistuneiden kokeilujen seuraksi.

Sinä kuitenkin luet tämän, koska merkintä on niin lyhyt, joten ole hyvä ja viihdytä itseäsi lukemalla muita merkintöjä 16-wuotiaan teinin näkökulmasta koskien elämää ja rohkenen olla uskalias ja sanoa, että etenkin geishaa.



(p.s jos joku suostuu myöntämään, että kaipaa hieman lukemista se olisi kunnia)

Suksen jatkot liiz

failfail ownedSunnuntai 26.10.2008 23:37

cast: äitI ja gilI 3.w

missä? @wessa

äiti on kusel ja siitä seuraa

gili: äiiti tuol on reikää (osoittaa sormella paikkaan mitä emme kerro)

äiti: missä?

gili: no tuol keskel (ei emme kerro paikkaa. liian irstailevaa)

äiti: no missä se reikä on (havaitsemme pientä naurua ja sen pidätystä)

äitI nouse ylös

äiti: no missä on SE reikä?

gili: tosaa (osoittaa vessanpönttöä)

::DDDDDDDDD

KummallistaKeskiviikko 22.10.2008 00:12



kyllä tämä idea on kopioitu eräästä lehdestä, mutta mistä? haha en kerro (: Tavoitettavissa täältä noin viikon välein

minä+eläin

1. Hiljaa kuin hiiri

2. Kännissä kuin käki

3. Ovela kuin kettu

4. Asua kuin sika pellolla

5. Ostaa sika säkissä

6. Liukas kuin ankerias

7. Pomppia/Sätkiä kuin kala kuivalla maalla

8. Karvainen kuin apina

9. Viisas kuin pöllö

10. Vasikoida

lalalalTiistai 14.10.2008 19:14

Lauantaina oli The Soundsin, Don Johnson Big Bandin keikka.

Aamu alkoi lempeästi siihen kun aurinko lämmitti naamaani ja sirkat soittivat kuutamosonaattia hetkinen unissani ehkä heräsinkin noin. Tosiasiassa heräsin puutuneeseen käteeseen ja armottomaan kipuun joka oli kohdistettuna erityisesti koko keholle. Ikävä tunne kun on paikat jumissa. Sää pisti lauantaina parhaansa mukaan vastaan uloslähtöäni, mutta minähän en luovuttajatyyppiä ole ja niinpä hyppäsin ratsuni selkään ja lähdin.

Tultuani jäähallille päädyimme seurani kanssa pohtimaan erilaisia tapoja salakuljettaa viinaa sisälle. Mikään ei säästynyt luovien ideoiden edessä. Rikasta mielikuvitusta edusti pullon tunkeminen kumisaappaaseen ja saappaan mahdollinen kuljetus kädessä. :DD

Mitä lähempänä kello oli ovien avaamista sitä enemmän ihmisiä kerääntyi. Jossain vaiheessa tämä nuoriso oli ehtinyt päihtyä. Pari kertaa jaksaa aina naurattaa se kun joku parin promillen humalassa väittää kaikkien muiden olevan kännissä ja pyytää muita rauhoittumaan. Puhetta yleensä sammallusta huudon muodossa säestää metkat käsiliikkeet ja ympäristön tuhoaminen. 5 kertaa kun on kuullut olevansa ainoa kännissä oleva jonka pitäisi imeä ja lähteä Siperiaan alkaa vituttaa. Takaisin provoisimiseen ei ollut muuta keinoa kuin ilmoittaa tulleensa katsomaan Apocalypticaa ja osoittamaan suurta pahennusta hänen Sounds innollansa. Se, että joku esitteli karvapuoltaaan jonossa ei sekään ole mitään.

On rumaa osoitella. Jotta minusta tulisi joku päivä mainio äiti täytyy minun harjoitella järeänä olemista jo nyt. Eihän se ole minun vikani jos sanon, että älä osottele jos et ole rasisti ja kun lopulta sanon, että jos tää ei oo vika kerta kun osottelet en vastaa seuraamuksista. Millainen ihminen olisin jos mitään seuraamuksia ei tulisi?

No pojan osoitettu minua sormella vielä kerran nopein ja sulavin liikkein nappasin hänen sormensa ja tungin sen nenääni. En tiedä kummalla oli naamallaan riemastuneempi ilme kun huomasi missä on sormi. Hän vaikutti ainakin vihaiselta. :(

Tapahtumassa jossa musiikkia esitetään eri kuuntelijakunnille pitää ymmärtää että välttämättä kaikki ei tullu tapahtumaan heiluttamaan aivojaan pois tai muuten vain örisemään. Ymmärtää täytyy myös se, että jos ei ole päässyt ihan eteen niin sitten ei pääse.

Ehkä mä menin vähän liiallisuuksiin kun vitutuksen takia kostin sille hevarille kaikki sen hevarointi yritykset. Mitäs moshasi minun paikallani. Saa moni olla kateellinen siitä nopeudesta jossa pyörittelin päätäni käsimerkkien avulla, piesten samalla sälimättömästi nevar hih hevaria. Kun mikään ei auttanut ajattelin että noin raskasta musiikkia kuunneltaessa on vain eduksi jos tärykalvo on hieman hajalla, joten karjuin sydämeni kyllyydestä hänen korvan juureen sivistyneitä virkkeitä, kuten Ou jee ja vuhuuuuuuu. Kun mikään ei tuntunut tekevän minua iloiseksi ja ideatkin vähenivät päätin vain töniä ja napostella siinä sivussa hiuksia en kylläkään omia, vaan arvaappas.


P.s tiedänitedän merkintä on myöhässä, mutta pidin kuitenkin lupaukseni. Älä ole vihainen (:

liimmppu

jos sanon, että olen väsynyt korvaako se laadun?
Ihmiset usein erehtyvät siinä asiassa, että poliisi ei voisi olla ystävä. Jotka näin ajattelevat ovat valitettavan väärässä, mutta me jotka jo tiesimme asian todellisen laidan annamme anteeksi koska erehtyminen on inhimillistä ja erehtymisen lisäksi ihmisluontoon kuuluu uteliaisuus, jonka pitäisi sinullakin jo heräillä pohtimaan mihin tämä merkintä johtaa.

Jos seuraava tositarina eilisestä ei anna sinulle uutta suuntaa ajatella siitä kuinka mukavia ja h.tajuisia poliisi voi parhaimmillaan olla niin saat tosissasi kirvein ja keihäin metsästää parempaa juttua muuttaksesi ajatusmallia.

Eilen oltiin megamestoilla jonne pienen tuskailun ja hitailun jälkeen päädyttiin. Ensimmäisillä minuuteille saapui synttäreille poliisit. Onneksi olkoon sinä kuka ikinä nyt oletkaan. Ystävällisesti hieman pyöreähkä poliisi uteli minulta että onko minulla mitään laukussa. Minä joka myös huumormiehinä tunnetaan vastaan ystävällisesti, että no ei mulla muuta ku 20g pilvee, tägäystussi ja hiukan viinaa mut ei mulla muuta.

En tiedä kumman huumorintaju ei riittänyt sisäistämään tunnustustani koska kahden sekunnin päästä laukkuni sai kokea täydellisen ruumintarkastuksen. Sietäisivät lentokentillä ottaa oppia miten tutkitaan kunnolla. Mikään ei jääynyt huomaamatta ei edes se että taisin lipsauttaa pienen pelastavan valkoisen valheen.

Seisottuani tovin auton edustalla ja kuultuani olevani näsäviisas huoman puhelimeni päästävän elonmerkkejä. Tuttuun tapaan vastaan numeroon kuin numeroon liisa puhelimen toisessa päässä on samainen mukava konstaapeli joka istuu minua vastapäätä. Nopein ja sulavin liikkein liukenin auton taakse esittämään äitiäni. Taustalla kuului kauhea huuto poistuvasta nuorisolaumasta jota säesti silloin tällöin huuto hei liisa miks sun laukku on tuolla? Kaikki meni täydestä ja vihaisen äidin soittoa ootellaan vieläkin.


~Liiiiiisa on paras<3

muistaksä ku oli me?Sunnuntai 21.09.2008 19:06

"Olemme hyväksyneet esimerkiksi sen, ettei elämässä saa kaikkea. Hyvä jos puolet. Tai kolmasosan. Jotkut kutsuvat sitä seestyneisyydeksi. Minä kutsun sitä katastrofiksi"

Meillä kaikilla on varmasti ollut pienenä paras kaveri. Tai, jos ei silloin niin ainakin nyt on toivon mukaan joko yksi paras tai monta parasta kaveria.

Pienenä ja nykyisinkään on vaikea kuvitella, että välttämättä aina ei sitä parasta kaveria tule olemaan, vaikka aikaisemmin olisikin välirikko käynnyt niin sitä ei hyväksytä. Tavaittavissa on myös seuraavaa ajatusmallia: Kuvitellaan, että vaikka ystävyys ajautuisi karille voi sen aina korvata ja pitkänkin tauon jälkeen on toisen seura yhtä luontevaa kuin ennenkin. Aika toive ajattelua.

Näin tässä taannoin erään lapsuuden parhaan kaverin, joka oli pienenä minun idolini ihan pelkästään sen takia, että se oli mua kaks vuotta vanhempi. Olin valmis juoksemaan päin seiniä pelkästä hänen sanasta ja minähän juoksin. Jännitin tietysti ihan mielettömästi tapaamista ja mielessäni pyöri taukoamatta kaikki ne hulvattomat ja vähemmän lystikkäät asiat.

Kun näin tytön vihdoinkin tajusin viidessä minuutissa, että meillä ei ole mitään yhteistä eikä koskaan tule olemankaan. Mietin miksi? Oliko toinen muuttunut niin paljon? Entäs minä? En minä mielestäni ole muuttunut tippaakkaan sitten syntymän, mitä nyt ääni madaltunut reippaasti ja korvat kasvanut.

Pitäisikö minun hyväksyä tässä ja muissakin tapauksissa, että menetettyä ei saa takaisin ja jossain vaiheessa yksipuolinen yrittäminen ei riitä.

Neljän vuoden näkemis tauon jälkeen, vaikka ihminen olikin viiden sentin päästä minusta tuntui kun hän olisi ollut kokonaan toisessa ulottuvuudessa, niinä hetkinä kun hän kiljuen yritti sabotoida tärykalvoani toivoin toista ulottuvuutta enemmän kuin suklaaholisti kaipaa päivittäistä papu annostaan.

Ehkä minun pitää vain hyväksyä se mikä lukee tämän merkinnän ensimmäisessä lauseessa ja jatkaa elämää hyväksyen.

Claudia
laiskuus vei voiton ja niinpa istun hotellin koneella, jossa netti maksaa enemman ja joka on tuotu tanne viidennella vuosisadalla.

Minulla ei ole varsinaisia ruoka-allergioita (kai) Asia erikseen ovat ruoka-aineet joista en pida, mutta niista sitten myohemmin. Tahan mennessa on kuitenkin loytynyt yksi ruoka, joka sulautuessaan elimistooni ei tee kivaa jalkea.

Kookos.

Sita harvemmin syon suomessa ehka siksi etta saatavuus on niin huonoa ja aina sama bounty patukka. Nyt taalla olen syonyt sita paivittain ja oireina mainittakoot mm suoliston rajahdysmainen toiminta ja paansarky.

Sita aina unohtaa, etta hei ei kookosta mulle se on pahaa. Edellisen lauseen voi myos lukea nain:

Joojoo ei taa viela mitaan kylla ma voin viela vahan sita napsia. No ei tast valttamatta tuu mitaan.

Toiveajattelua. Sitten kun oireet lahtevat kayntiin sita ensin hammastelee ja manaa kaikki mahdolliset Jumalat mita sylki suuhun tuo ja keksii kaikennakosta mista oireet voisi johtua. Siina vaiheessa kun kylmat ja kuumat aallot sirklaavat paallasi, tajuat mika on kaiken pahan alku ja juuri.

Aaw saali kun ette naa mua, en oo jaksanu suoristaa hiuXii d4h (:

oho aika loppuu ihan just moimoi!

Elizabeth goes exodus.

kalimeraTorstai 11.09.2008 22:11

aah netti niin harvinainen herrku täällä, mutta anyway vaikeuksien kautta voittoon. Oon nyt jossain megamestoilla kiitos ihanien tyttojen jotka mut opasti tänne. (:

Kolme päivää ilman nettiä ja oon elossa, ei se ollukkaa niin kauheeta, mutta toisaalta on ihana päästä galtsuttelee, syottää lemmikki facebookissa ja pelata tetristä, jos jää aikaa.

Hmm niin millaista täällä on ollut? Järisyttävän kuuma jos jotain.
Rasismiahan ei täällä tietenkään ole niinkuin ei ole melkein missään muussa maassakaan mikä on ihan kiva. Pientä moukkamaisuutta on havaittavissa mutta siitä voi aina päästä eroon. Oltiin maman kaa jossai turisti krääsä kaupas. Yhtäkkii huomasin et myyjä seurailee meitä silee sniikisti oon vähä ihmeissäni, mut jatkan elämää ihan normaalisti. Sit hän (=myyjä) totee oikein viisaana, et:

Huh luulin et olitte neekereitä ni tulin kuuntelee teitä, mut sit tajusin et ootte vaa hyvin ruskettuneita hahah

Joo puhu venäjää niin et voi olla niga. Rasismin ja moukkamaisuuden ero? Moukaksi synnytaan, mutta rasistiksi opetetaan.

Tanaan kaytiin jossain kiertoajelulla matkasta ei tullut ikimuistoinen sen takia, etta menomatkalla bussi muistutti suomen talvea parhaimmillaan tai koska gili luuli etta pupu asuu raunioissa. Ikimuistoisuus juontuu siita, etta olin just laittamassa pääni papun syliin, ku se oksens<3(: ei likaantunu onneks ku vähän helma.

Muuta sattunutta ei oikeestaan ole paitsi vaaleanpunainen kuola seurauksena vitamiinipommeille jotka pistävät ihmisen huojumaan, venahtany nilkka ja rikottu kenka.

vidy kohta joudun lahtee seikkailee yksin pois taalta, mut vaikeuksien kautta voittoon.

moimoi

-liiss