IRC-Galleria

Uhraus, toisten kyseenalaistamattomien toimien hyväksyminen. Ei enää.

Vain aika parantaa, myös sieluun kohdistetut kipeät haavat. Ratkaisukin tekee kipää, satuttaa sielun haavoja, mutta toisen tekemät haavat tuntuvat olevan auki pitempään, ovat kipeämpiä, avoimempia. Miksi antaa toisen tehdä sielulleen haavoja, miksi? Miksi toinen haluaa haavoittaa? Ei, ei enää, siinä se ratkaisu.
Annetaan ajan kulua, unohdus auttaa, aika arpeuttaa, ikävä haihtuu.

Sittenkin totta.
Otettu lääke vain auttaa, sanoo mainos ja pyhäsylvi....
Kun toipuu, ajatteleekin jo toisin.
Näin ei voi jatkua, jotain on tehtävä.
Ratkaisu.

SINÄ ja uni!

Mahdollisuus ja uskallus olla tosi...ilman viinaa....

Vastauksen sain: Viina.

Sittenkin painaa, alakulo saa valtaisan vallan, kukaan ei ole läsnä, ei yksin ole hyvä vaipua, niin vain käy ja jaksaa pitää olla hereillä, pystyssä. Tuntuu mahdottomalta, ei voi olla näin voimatonta, mutta vain on. Kuka sanoo, kuka kertoo, miten pitää olla..., niin olemisessa sittenkin on sen salaisuus. Ei tarvitse kuin olla, onneksi.

Ei ollutkaan vaikea, ehkä yllättävän helppo levon jälkeen. Helpoksi sen teki kaikesta tekemisestä vapaa olotila. Vapaata olotilaa, irtautumista ei olekaan ihan helppoa saavuttaa. Siihen tarvitaankin taas sitä työtä, henkistä työtä, irrottautumista lähes kaikesta. Sillon on vasta saavuttanut sen, mihin on hyvä pyrkiä, vain olemiseen. Siitä saa taas voimia tekemiseen.

Mieli ja voimat latautuvat työviikon jälkeen. Lepoa ilman ei ole tahtoa, voimaa ja kenties uskallustakin. Rohkeus ei ole pelon puutetta vaan uskallusta pelosta huolimatta. Voimaa ei ole ilman tahtoa ja tahtoa tarvitaan aina. Muuttumiseenkin. Se on mahdollista. Meille kaikille.

Hiljaista edelleen. Kotanakin. Tuntuu hyvältä. Tunteet saavat levätä ja saavat ulottuvuutta, vahvuutta ja voimaa. Kohdata. Tekeminen maistuu jopa maukkaalle, se antaa voimaakin. Tulla taas uudelleen.