IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Testiryhmä 2 !Torstai 27.10.2005 17:39

ulkona on lunta.
eilen poltin yöllä kynttilöitä ja odotin että koska ne kaatuvat ja sytyttävät sängyn palamaan.
niin ei käynyt.
kaivoin sitten pitkästä aikaa kynän ja paperia esiin ja piirsin kuvan.
huomasin että käytin piirrustuspaperina ensimmäisen lukiovuoden aikaista vihkoa,
jonka sivuilta löytyi toinen toistaan hurjempia angstipiirroksia.
olihan siellä se englanninkielinen sarjakuva lihapiirakan käyttötarkoituksistakin.
muutama suunnittelemani vaate jotka eivät sitten kuitenkaan koskaan nähneet päivänvaloa. olen ollut ahkera lukiolainen.

nyt täällä tuoksuu edelleen kynttilöiden jättämä käry ja levarissa soi pitkästä aikaa hair -musikaalin soundtrack. minun pitäisi kuunnella noita älppäreitä kyllä useammin.

jaa mutta taidanpa lähteä nyt haistelemaan vähän tuota ulkoilmaa.
tahdon esitellä maailmalle uuden eric-piponi ja löytää kenties kirpparilta jotain kivaa.

16:30
löytyi beatlesiä ja onnenpäiviä.
henna, joka oli haalinut kirjastosta itselleen roiman levykasan.
poliisit antoivat sakkoja jollekkin naiselle kun kävelin ohi.

lumi oli kiva ja nyt on nälkä.

NO JOHAN NYT ON PERKELE!Keskiviikko 26.10.2005 02:39

ETTÄ TÄMMÖSTÄ PÄIVÄKIRJAAKIN PITÄIS HITTOVIE RUVETA KIRJOTTELEMAAN HÄH HÄH?!

SEN SANON ETTÄ VILMALLA ON HIENO ASTIASTO JA NUUDELIPARTA ON ROMANTTISIN KEKSINTÖ IKINÄ.

AIJOO JA EIVÄT OSAA EDES VANHAA KUNNON KISMETTIÄ TEHDÄ KUN PITÄÄ SITÄKIN VAAN PALOINA MYYDÄ.

ps ja maailman parhaimmat kotivideot ovat ansainneet paikkansa tässä maassa.
- Vanhemmat »