IRC-Galleria

maikkiainen

maikkiainen

"Et voi pilata mun fiilistä millään"

Mukavaa päivää ja moi.Keskiviikko 05.07.2006 01:25

Söin tänään suklaalevyn ja nypin orvokkia pihalla.

Sain kännykkääni yhden raportin. Kuvitelkaa, vain yhden.

Kostymoin paidan Berliinin reissua varten. Se on äiten vanha aluspaita josta leikkasin hihat ja viiltelen vielä siihen muutaman reijän. Alle valkoinen toppi, ni se on hyvä ku ei valita.

Luovutan kaiketi kiksukarvasäärystimeni lainaksi sillä reissulla. Eräs kaveri pukeutuu samoihin väreihin ja kun kiksukarva kerran on out, ni en käytä.

Tekee mieli laulaa. Olen tosin lauleskellut yksinäni koko eilisen ja tämän päivän. Lauloin lauantaina karaokea, sain siitä kipinän.

Kävin sunnuntaina uimassa Paltaniemellä. Puolitoista vuotias pikkuinen ei halunnut olla vedessä. Tein kuperkeikan ja sain vettä nenääni. Ei tuntunut mukavalta. Vesi oli ihanan lämmintä.

Valkosipulivoipatonki maistuu hyvälle earlgrey teen kanssa tänäänkin, kuten mös eilen.

Pitäisi juosta alennusmyynnit, ei vain huvita mennä kaupungille. Olisi ihanaa lukea taas, mutta syksyn kirjoitukset estävät minua lukemasta. Ei nimittäin koulukirjatkaan kiinnosta liikaa. Pitää mennä kohta nukkumaan ja toivoa, että huomenna olisi parempi päivä, vaikkei tässäkään valittamista ole. Tylsää vaan.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.