IRC-Galleria

On tainnut tämä nakki olla liian kauan liian kuumalla teholla, sillä se eilen poksahti. Helvetti mua hävettää. Vaikka minkäs sitä ihminen neurologiselle sairaudelleen mahtaa. No sen sille voi ainakin, että huolehtisi lääkityksestään ajoissa. Noh, tiedänpähän ensi kerralla mitä voi sattua.

Tänään on onneksi vapaapäivä. En olisi kyennyt tänään menemään töihin. Olo tuntuu muutenkin siltä, kuin kituisin.
Psykkarille, apteekkiin, ruokakauppaan ja kirjastoon. Siinä on päivän suunnitelma. Illalla pitäisi mennä megazoneen, melkein tekisi mieli perua, mutta en sitä tee. Voi tehdä ihan hyvää nähdä mahtavia kavereita.

Pitkästä aikaa mulla on jälleen helvetin hyvä olo. se voi johtua siitä, että venyttelin äsken kunnolla tai sit se johtuu siitä, et mun asiat alkaa olla kunnossa, enkä olekaan ehkä korviani myöten kusessa. Edelleen mua vituttaa eräskin puhelu, joka yllätti minut viime lauantaina, että se sai minut lähestulkoon itkemään. Mut lopputuloksena oli helvetin hyvät perseet enkä murehtinut ollenkaan. Onha mullaki vielä elämä aikaa unohtaa. Toivottavasti. Mut vois nyt silti seuransa paremmin poika valita. Vaikka eihän mun pitäis valittaa, mut ammatti-valittaja mun on jonnekki vinguttava. Meistä ei nyt sit varmaan ikinä voi tulla mitään. Mun tyhmän reaktion vuoksi tuskin edes enää ystäviä.

Kaksi pahaa krapulaa olen kärsinyt viimeisen viikon aikana. Nyt on tullut hetki rajottaa hieman. Ihan oikeasti. Kun olen koko ajan köyhempi kuin neekeripakolainen. Ja pitäisi pyykkikonettakin maksaa.

Mä olen silti niin onnellinen. Vaikka ensi viikosta olisi saanut parilla pienellä konstilla vieläkin onnellisemman. Mutta kun ei äitillä ole rahaa, niin ei sitten. Palkkapäivää odotellessa. Milloinkas sekin nyt taas olikaan...

Elämä ei oikeasti makaa mulla just nyt hyvin. Perusasiat on kusemassa enkä edes jaksa ahdistua niille jotain tehdäkseni. Joka päivä vakuutan itselleni, että huomenna on hyvä päivä.

Kaikesta huolimatta olen ollut iloinenkin joistain asioista, joita en juuri nyt viitsi julkaista. Ainakin se on kiva, että taas Kajaaniin pääsen ensi viikolla.

Joku ääliö voisi oikeasti jo lopettaa.

Olen jälleen ymmärtänyt asioita. Kaikkien torspojen ei missään nimessä pidä sitten olettaa itsekeskeisesti tämän liittyvän heihin. On ollut taas aika terveyttävää miettiä juttuja perinpohjin. Toisaalta minua harmittaa, että muistoni harmaantuvat, eikä asiat enää muistikuvissanikaan voi olla niin suloisia, kuin ne olivat. Tiedostan tämän ja minun tekisi mieli huutaa. Ananaspurkki ei varmaan koskaan menetä merkitystään, mutta kuitenkin.
Mä haluan takaisin Kajaaniin. Vaikkei mulla ole pahaa oloa ollutkaan sitten torstain, niin ei tämä maailma ole minua varten. Tai voihan se ollakin. En ole ehkä vain tehnyt riittävästi töitä oman viihtymiseni ja onnellisuuteni eteen. Tunnen vain olevani laatikollinen ongelmia, joita en osaa ratkaista ja vaikka tietäisinkin ratkaisun avaimet, en jaksa hakea avaimia saati käyttää niitä. Ehkä aika ratkaisee ongelmat. Asioilla on tapana järjestyä. Joskus paremmin ja joskus huonommin. Joskus ihan perseelleen ellen jopa sanoisi.
Eilen soitti mamma ja olisin voinut rupatella sen kanssa puhelimessa vaikka koko illan. Minulla ei selvästikään ollut eilen tarpeeksi ihmiskontakteja, kun olisin jaksanut paapattaa vaikka kuinka.

Vittu mitä paskaa. Kaikkea sitä joutuu sietämään. Joko saa suuttua elämälle ja haistattaa pitkän paskan. Minä en varmaan jaksa enää. Kaikki menee päin seiniä. Onko se sitten elämisen arvoista elämää? Onko se kaikki todella vain minusta itsestäni kiinni.
Voi jumalauta, miten taas vituttaa, raivostuttaa, palelee ja masentaa.

Ja se, joka lukee on hyvä ja haistaa paskan. Sen jälkeen voi harkita oman elämän hankkimista.

Voe voe. Tänään oli taas sellainen päivä, kun kemian tunnillä yököttää. Ja kun labrassa ärsyttää. Näitä päiviä on siis joka torstai.
Tänään ei edes ollut loppujenlopuksi huono päivä. vielä kun jaksaisi kotonakin tehdä kouluhommia, niin kaikki olisi hyvin.

Ei vaan pysty. Nyt on marraskuu. Äsken meni ikävä lokakuu. Mitä seuraavaksi? Humalainen joulukuu? En tajua. Se on ohitse, se ei ole ohitse.

Mitenköhän säädän itseni jouluksi kotiin, kun minulla ressukalla ei ole talvitakkia?
Mitenköhän jaksa reissata Turussa nyt lähes joka viikonloppu, aina jouluun saakka?

Kuinka jaksan edes koko ensi talven?
Kuinka voin vieläkin olla näin lapatossu?

Mitä söisin tänään?
Mitä sinä ajattelit lukiessasi tätä?

Viikonloppu meni tosi loistavasti. Turku on Turku, eikä se petä koskaan.

Kokosin äsken kirjahyllyni ihan itse. Ei tarvinnut kutsua miestä käymään, vaikka vähän olisi mieli tehnyt.

Tänään en mennyt kouluun, kun aamusella oli huono olo. armi, kun alkoi uusi jaksokin.

Elämä on paskaa. Elämä on paskaa Vantaalla. Elän lapsellisessa uskossani, että jossain muualla se ei ehkä olisi. Miksen vittu hakenut vaikka turkuun tälle alalle? Mikseivät ihmiset toimi, niinkuin minulta ensin itse pyytävät? Miksen saanut apua valinnoissani silloin, kun apua kaipasin ja niihin olisi päässyt vaikuttamaan. Turha se on nyt nillittää. Kenenkään, paitsi ehkä minun. Itselleenhän se oma onnellisuus on luonnollisesti tärkeintä.

Milloin eräät lopettavat jatkuvan dissaamiseni? Minulla hajoaa pää. tuntuu, etten ole saanut koskaan arvostusta keneltäkään paitsi ehkä leivonnassa ja sekin meni eilen ihan munilleen.

Joko minustakin olisi aika tulla onnellinen, kun totta puhuen en ole sitä ollut varmaan kesän 2006 jälkeen. Sen jälkeen olen ollut ahdistunut säännöllisesti viikottain ja jopa useammin.

Miehet on universumin alhaisimpia olioita, olen siis feministi jälleen. Olen myös enemmän valveutunut ympärilläni oleviin asioihin. En jaksa tuijottaa omaa napaani, kun se ei siitä häviä kuitenkaan.
Mutta ystävät ovat ystäviä, oli nilla palleja tai ei.

Hajoaa pää, vaikka odotan innolla tulevia kursseja koulussa, odotan vielä innokkaammin joulua, jolloin saan joulupukilta kaikkea tarpeellista, joita ilman on vittumaista asua.

Olen hankala, koska minähän älisen, kun minua ei huomioida. Tai sitten vaan vaikenen ja ahdistun. Pakko välillä päästä purkamaan.