IRC-Galleria

majjo

majjo

on jantsun tyttö

Blogi

- Vanhemmat »

</3Lauantai 14.10.2006 03:40

13.10.2006/perjantai 13. Päivä jäi jotenkin mieleeni. Olin lähdössä kouluun, mutta ensin kävin katsomassa onhan nala kunnossa. Avasin tallin oven se hirnui. Näytti pirteämmältä kuin ennen, joten lähdin odottelemaan taksia. Koulussa oli kiva päivä, naurettiin ja juteltiin kaikesta hauskasta. Syysloma oli alkamassa.
Kun pääsin kotiin vein repun sisälle ja söin muroja. Sen jälkeen lähdin juoksien talliin. Avasin
tallin oven, en kuullut hirnahdusta. Menin karsinan viereen katsoin karsinaan ja....
Nala se ei liikkunut. Nalan silmät olivat auki, mutta se ei hengittänyt. Ei ei se ole voinut kuolla..
Kun näin Nappiksen jalat huomasin että ne olivat jotenkin koulleen näköiset. "EI! Nappis EI!" "Et sinä ole kuollut". Joudun paniikkiin alan huutamaan vedet vuotavat silmistä, ei näin voi vain tapahtua. Juoksen sisään itkien, suoraan omaan huoneeseen paiskautan oven kiinni ja itken. Muistelen menneitä hyviä aikoja. Nala ja sen kultainen sydän..
Nala on poissa, sillä ei ole enää kipuja, ei nälkää, ei janoa se on mennyt hevosten taivaaseen..
Siellä on sen emä ja paljon muita hevosia, Nala on jälleen varsa se voi hyvin.
Lepää rauhassa rakas <3 rakastan sinua aina!<3 :'(

[Ei aihetta]Sunnuntai 28.05.2006 20:56

Olen
[ ]Suudellut miestä
[ ]Suudellut naista
[x]Käynyt huussissa
[ ]Ratsastanut kamelilla
[x]Harjannut kissaa
[ ]Ollut jälki-istunnossa
[x]Lyönyt kaveria
[ ]Halannut naapuria
[ ]Juonut samppanjaa
[x]Yöpynyt hotellissa
[ ]Käynyt Amerikassa
[x]Puhdistanut wc-pönttöä
[ ]Käynyt Puuhamaassa
[ ]Polskutellut Serenassa
[x]Valehdellut äidilleni
[ ]Ollut musiikkivideossa
[x]Omistanut syyliä
[ ]Tanssinut napatanssia
[x]Varastanut
[ ]Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita
[x]Valvonut koko yön
[ ]Rikkonut ikkunaa
[x]Sanonut "rakastan sinua"
[ ]Stripannut
[ ]Ollut rippileirillä
[x]Nukkunut villasukat jalassa
[ ]Syönyt kuivattuja banaanilastuja
[x]Mokannut kotitalouden tunnilla
[x]Tehnyt yli 80€ kännykkälaskun
[x]Leikannut koiran kynsiä
[ ]Pessyt vauvan pyllyä
[x]Ollut päivän syömättä mitään
[x]Ajanut traktorilla
[x]Tilannut taksia
[ ]Yrittänyt iskea itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä
[ ]Ajanut viiksiä
[ ]Syönyt kynsiä
[x]Soittanut pilapuhelua
[ ]Ollut Ankkarockissa
[ ]Käyttänyt mikroshortseja
[x]Rikkonut lupaustasi
[ ]Ollut moottoripyörän kyydissä
[x]Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa
[ ]Soittanut seksilinjalle
[ ]Haukkunut hoppareita
[x]Soittanut bassoa
[ ]Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[x]Uinut vaatteet päällä
[x]Kuunnellut klassista musiikkia
[ ]Ajanut pyörällä laiturilta järveen
[x]Röyhtäissyt ruokapöydässä
[x]Koskenut sähkölankaan eli paimenpoikaan
[x]Nielaissut jääpalaa
[x]Tippunut ponin selästä
[ ]Haukkunut hevareita
[ ]Ollut vaahtobileissä
[x]Lähettänyt viestiä mtv3 chattiin
[x]Soittanut väärään numeroon
[ ]Oksentanut ruusupuskaan
[ ] Vilautellut julkisilla paikoilla
[ ]Halannut julkkista
[x]Itkenyt ilman mitään syytä
[ ]Ollut alaikäisenä baarissa
[x]Laskenut pulkalla katolta
[x]Nostanut lippua salkoon
[ ]Ollut järjestämässä discoa
[ ]Saanut turpaan tuntemattomalta
[ ]Matkustanut peräkontissa
[ ]Siivonnut lattialta oksennusta
[ ]Kävellyt yli 10cm koroilla
[ ]Karannut kotoa
[ ]Tilannut Mix-lehteä
[ ]Saanut 4 kokeesta
[ ]Käynyt eduskuntatalossa
[ ]Pelannut kännykällä kirkossa
[ ]Vastannut seuranhakuilmoitukseen
[x]Nähnyt kaupassa julkkista
[x]Pelännyt hämähäkkejä
[ ]Kirjoittanut Reginaan
[ ]Ihaillut gootteja
[x]Hävennyt kilojasi
[x]Ollut puolukassa
[x] Rakastunut
[ ]Poistanut punkkia
[x]Pitänyt stringejä
[x]Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[ ]Hypännyt 10 metristä pää edellä
[x]Liftannut
[x]Kerännyt mansikoita
[ ]Ajanut mopolla päin seinää
[x]Seisonut hevosen selässä
[x]Käynyt navetassa
[ ]Kokeillut vanhusten vaippoja
[x]Esittänyt Güntheria
[ ]Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
[ ] Tuntenut mielisairaan
[ ]Hypännyt benjihyppyä
[ ]Ollut yksin lentokoneessa
[x]Eksynyt kaupungille
[ ]Koulussa tiputtanut terveyssiteen lattialle
[x]Laulanut mikrofoniin
[x]Laittanut metalliesinettä mikroon tai muuta mitä sinne ei saisi laittaa
[x]Astunut lehmän paskaan
[x]Nielaissut purukumia
[ ]Ostanut kondomeja
[ ]ollut/vieraillut vankilassa
[x]Itkenyt itseni uneen
[ ]Ajatellut itsemurhaa
[x] Tykännyt The Rasmuksesta
[ ]Täyttänyt 14 vuotta
[ ]Käynyt psykiatrilla
[ ]Seurustellut yli 23 vuotiaan kanssa
[ ]Ollut alipainoinen
[x] Käyttänyt narubikineitä
[ ]Laihduttanut
[ ]Keräillyt kaljapullojen korkkeja
[ ]Juonut Hyla-maitoa
[ ]Ollut krapulassa
[ ]Käyttänyt henkseleitä
[x]Fanittanut RAW:ta
[ ]ostanut e-pilllereitä
[x]Hengittänyt heliumia
[x]Käyttänyt ripsentaivutinta
[ ]Koskettanut käärmettä
[ ]Juonut venäläistä valkoviiniä
[ ]Ollut tuhkarokossa
[x]Tehnyt heräteostoksia
[ ] uinut avannossa
[ ] käynyt Lontoossa
[ ] mennyt vahingossa väärään junaan
[x] katsonut samaa leffaa kaksi kertaa peräkkäin
[ ] nukkunut veneessä
[x] tehnyt runoa
[ ] ollut lempiartistini keikalla
[ ] harrastanut balettia
[ ] ollut kirpparilla myymässä
[x] löytänyt kadulta rahaa
[x] värjännyt hiukseni
[x] lintsannut
[x] sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi
[ ] matkustanut pummilla
[x] lukenut Raamattua
[ ] tuhlannut yli 200 euroa kerralla vaatteisiin
[ ] ollut yksin leffassa
[ ] ollut kielikurssilla
[x] kokeillut nyrkkeilyä
[x] kierinyt alasti lumikinoksessa
[x] voittanut arvonnassa
[ ] pyörtynyt
[x] haaveillut näyttelijän urasta
[x] joutunut jonkun epäilyttävän tyypin seuraamaksi
[x] lukenut dekkaria
[x] menettänyt läheisen ihmisen
[ ] ollut isosena jollain leirillä
[x] käyttänyt minihametta
[x] jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[x] tuntenut itseni yksinäiseksi
[x] tehnyt kurkkunaamiota kasvoillesi
[ ] ollut katsomassa oopperaa
[ ] harrastanut näyttelemistä
[x ]Lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[x] neulonut lapasia
[ ]katsonut Stand by me-leffaa
[x] eksynyt
[x] keksinyt aprillipäivänä pilaa jonka joku uskoi
[ ] järjestänyt yllätysjuhlia jollekin
[x] syönyt pizzaa aamupalaksi
[x] saanut paniikkikohtauksen
[ ] ollut ambulanssin kyydissä
[ ] ollut poliisiautossa
[x] omistanut lemmikkieläintä
[x] laulanut sooloa jossain tilaisuudessa
[ ] soittanut/laulanut bändissä
[x] ajanut autoa
[x] ajanut mopoa
[ ] nukahtanut koulussa tunnille
[ ] saanut aivotärähdystä
[x] lukenut salaa toisen päiväkirjaa
[x] ollut tietokoneella yli 5 tuntia putkeen
[x] maalannut taulua
[ ] ollut yli kuukauden pois kotoa
[ ] ollut kesätöissä
[ ] maistanut mustekalaa
[ ] unohtanut parhaan kaverini syntymäpäivän
[ ] ollut festareilla
[x] luntannut kokeessa
[x] saanut ampiaisenpistoa
[ ] saanut murtumaa
[ ] antanut rahaa katusoittajalle
[x] ensin inhonnut jotain leffaa/tv-sarjaa ja sitten alkanutkin tykkäämään siitä
[ ] käynyt Irlannissa
[ ] käynyt Ukrainassa
[x] käynyt ruotsissa
[x] irkannut
[x] pelannut twisteriä
[x] katsonut Kauniita ja rohkeita kokonaisen jakson verran
[x] hukannut kirjastonkirjan
[x] kulkenut alasti kotona
[ ] ollut galleriassa päivän kuvana
[x] opetellut elvyttämistä
[x] pelannut golfia(minigolffia)
[ ] ollut liikenneonnettomuudessa
[ ] tilannut jotain ostos-tv:stä
[x] polttanut tupakkaa(maistanu)
[ ] ollut sairaalassa yötä
[ ] vuokrannut asunnon
[x] ollut lapissa
[ ] esiintynyt oikeassa teatterissa
[x] saanut jonkun jäsenen menemään sijoiltaan
[ ? ] pelannut cs:ää
[x] ollut lehdessä
[x] tilannut jotain netistä
[x] ollut tappelussa
[ ] lukenut kirjan ruotsiksi
[ ] käynyt ulkomailla elokuvissa
[ ] ollut lastenkodissa
[x] käyttänyt heijastinta
[x] leikkinyt pikkuautoilla
[ ] syönyt viimeisen tunnin sisällä
[ ] valvonut yli 48 tuntia putkeen
[x] ollut onkimassa
[x] kuvitellut olevani kala
[ ] soittanut kirkon kelloja
[ ] kerännyt kolehtia
[x] teipannut suuni kiinni
[ ] palauttanut kokeen tyhjänä
[ ] ollut nälkäpäivä-kerääjänä
[ ] pessyt hampaani joka ilta
[x] saanut kuhmun viimeisen vuoden aikana
[x] saanut mustelman viimeisen vuoden aikana
[x] olen tippunut portaat alas viimeisen vuoden aikana
[ ] olen saanut aivotärähdyksen viimeisen vuoden aikana
[x] tippunut puusta viimeisen vuoden aikana
[ ] ollut sairaalassa viimeisen vuoden aikana
[x] käynyt lääkärissä viimeisen vuoden aikana
[ ] saanut silmätulehduksen viimeisen vuoden aikana
[x] käynyt kampaajalla viimeisen vuoden aikana
[x] rakastunut

Haastan:
Heta (hetskuli)
Janika (-jansu)

niin.. :) Torstai 25.05.2006 03:32

Sinä, joka luet tätä,

kuvaile minua yhdellä sanalla.

Siis vain yhdellä,

ja sen jälkeen laita tämä omaan päiväkirjaasi,

jotta näet mitä muut ajattelevat sinusta. :)
Haasta sitten 4 ystävääsi tekemään samoin.




1. Et sä oo vielä nukkumassa? :)
2.Kahdella viimesellä
3.Tuon. Ja sen sun sinisen paidan ja ratsimus sukat ja kengät. :D
4.Onnea.<3
5.Minne? Missä? Ü
6.Kiva! Ü mutta öitä rakas. <3
7.Niin onko ne juoksu kisat huomenna? :)


HAASTAN:
Pia(sofiua)
Heta(hetskuli)
Janika(-jansu)
Sanna(_annas)

[Ei aihetta]Tiistai 23.05.2006 20:55

Kysyn siis oraakkelilta nämä eläämääkin suuremmat kysymykset ja katson mikä on oikea totuus..

http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/

1.Kuinka vanha oon? --Ootas ku tarkistan väestörekisteristä... joo, se on 12 v.
2.Mun horoskooppi? --Hei onksulla kotisivuja? Url?
3.Mun nimi? --Emmi.
4.Missä olen? --Satumetsän keskellä, suuren taikasienen luona.
5.Mistä olen kotoisin? --Sieltä missä ei ole sähköa ja vesivessaa
6.Mikä on turhinta maailmassa? --Lasse Lehtinen ei suostunut kertomaan kun kysyin.
7.Mikä on minulle arvokkainta? --Kirje ystävältä.
8.Miltä tunnun? --Mereltä.
9.Miltä maistun? --Rakkaudelta, vaikka varmaan halusit kuulla jotain ympäripyöreätä
10.Miltä tuoksun? --Tunkkaiselta.
11.Missä mun kuuluis olla? -- Jossain Siperian tuolla puolen.
12.Mistä mut löytää? --Netistä.
13.Missä asun? --Hakaniemen torilla.
14.Sukupuoleni? --Hei mistä sä oot?
15.Miten mut tavoittaa? --Tänään on Hyvä Päivä!
16.Kuka on minulle tärkein? --Se ihana tyyppi jonka näit eilen kaupassa tietty
17.Mikä minä olen? --Olet yksi turjake.
18.Miltä mä näytän? --Halvalta hajuvedeltä.
19.Mikä mun kuuluis olla? --Elämän ainutlaatuisuuden pohdiskelu.
20.Missä tänään tapahtuu? --Linnanmäellä.

HAASTAN::
-jansu

Tällanen vaan :PTiistai 23.05.2006 00:55

Kirjoita 21 tuntemasi ihmisen nimet alle. Älä lue jäljessä tulevia kysymyksiä ennen nimien kirjoittamista! Tehtävään saa haastaa myös muita, jos haluaa.

1.Janika
2.Pia
3.Annukka
4.Nea
5.Taija
6.Sanna
7.Peku
8.Kiki
9.Jennika
10.Kata
11.Jonna(jonnna)
12.Jonna(NoNNa||)
13.Miia
14.Tiina
15.Mira
16.Miika
17.Niina
18.Markus
19.Marie
20.Aliisa
21.Minttu

Nyt vastaa kysymyksiin niin, että vastaukset koskevat aina kyseistä numeroa vastaavaa ihmistä.
Kysymykset:

Missä ja milloin tapasit ensimmäisen kerran 10?
- Varmaan meillä :P

Mitä tekisit, jos et olisi koskaan tavannut 16?
- No en tiiä veljeni ku on xD

Oletko koskaan nähnyt 4 itkevän?
- En kai..

Olisivatko 13 ja 21 hyvä yhdistelmä/pari?
- En oikeen tiiä :P

Mikä tekee 7 erityisen?
- Omalaatuinen :D

Kuvaile 9:
- "Sekopää" xD

5 lempimusiikki?
- en tiiä..

Voisitko koskaan asua 19 kanssa samassa kämpässä?
- Kyllä varmaan :D

Onko 15 vapaa vai varattu?
- en oo varma :P

Mitä 17 ajattelee sinusta?
- enpä oo kysyny xP

Mikä on 20 toinen nimi?
- ei hajuakaan xD

Oletko koskaan halunnut vakavaa suhdetta 6 kanssa?
- Vakavan kaverisuhteen KYLLÄ <33

Missä 3 asuu?
- Ranualla :D

Mitä mieltä olet 18?
- Kiva Joskus :P

Mikä on parasta 14?
- Kiva kaveri <3

Voisitko kuvitella riiteleväsi verisesti numero 8 kanssa?
- oon varmaan riidelly jo x)

Miten tapasitte 11 kanssa viimeksi?
- Meillä kai :P

Onko sinulla sisarellinen suhde 2 kanssa?
- no ollaan kyllä paremminssa väleissä ku sisarukset xD<3

Paras piirre 12?
- Pieni ja Pippurinen ;)<3

Luuletko pitäväsi yhteyttä 1 kanssa koko loppuelämäsi ajan?
- AIVAN VARMASTI<33

[Ei aihetta]Sunnuntai 21.05.2006 17:35

kiinni jäit! koska luet tätä tekstiä, se tarkoittaa että sinun täytyy kommentoida. kommentoi ihan mitä haluat, kunhan teet sen. laita tämä teksti omaan blogiisi ja nappaa kaikki päiväkirjaasi lukevat.

Lordi<33Sunnuntai 21.05.2006 05:01

JEEE!! Hard Rock Hallelujaaahh <33333 SUOMI VOITTI <333
- Vanhemmat »