IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

Haavet toteutuu :DTorstai 31.01.2008 22:16

Olen vihdoinkin päässyt toteuttamaan pitkä aikaista haavettani. Eli olen haaveillut koirasta.
Olen jo monta vuotta sitä harkinnut, mutta kuukausi sitten tein päätöksen että nyt hankin koiran. Ja jo nyt minulla olen varattuna narttu pentu. Tänään jouduin päättämään nimen tulevalle koiralleni ja pitkän pohdinnan jälkeen päädyin Omppuun. Virallisesti koirastani tulee Mökötuvan Omppu. KOhta olen onnellinen koiran omistaja..jeee

Ala-asteelta pesee - koevastauksiaPerjantai 30.11.2007 05:55


* Joillakin naisilla on hyvin suuret rinnat, kun taas toiset ovat lähes yläosattomia.
* Naisilla on koreja ja miehillä salkut.
* Joillakin miehillä on karvaa selässä. Erityisesti rikollisilla ja uimavahdeilla.
* Naiset muodostuvat munasoluista ja ajattelevat enemmän.
* Kun tulee murrosikään niin vartalo muuttuu niin paljon, ettei sitä melkein enää tunnista. Pojat saavat kasvuja, kun taas tytöistä tulee pehmeämpiä. Sitten huomaa, että tyttöjä ja poikia voi käyttää erilaisiin tarkoituksiin.
* Hedelmöityshetkellä äiti sulaa yhteen isän kanssa.
* Jos isän siemen ei kohtaa äidin munasolua, niin siitä tulee vain tavallinen munakas.
* Gynekologi on sellainen, joka katsoo ihmisten yksityisiä omaisuuksia.
* Sielu muistuttaa muovipussia. Se on ohut ja läpinäkyvä ja vetää noin 4 litraa.
* Lihakset ovat pieniä ilmapalloja, jotka on täytetty pinaatilla.
* Kaula on varsi, johon pää on kiinnitetty.
* Ihminen on tajuton, kun hän unohtaa kaiken mitä on oppinut koulussa.
* Silmät ovat ihmisen tärkeimmät rauhaset.
* Aivot uivat ympäriinsä pään sisällä.
* Jos olet kävelyllä ja aivot putoavat päästä, niin emme löydä tietä kotiin, sillä emme enää pysty ajattelemaan selvästi.
* Ihmisten ja eläinten ero: kun siat ovat tarpeeksi lihavia, ne syödään.
* Äitini on todella kaunis, koska hänellä on niin pitkät tissit.
* Vanhat naiset ovat melkein loppuun käyttäneet vartalonsa ja ovat usein niin loppuun palaneita, että haisevat palaneelta.
* Vanhoilla ihmisillä on krooniset vartalot ja eivät koskaan parane.

Niksipirkan ohjeita :DDMaanantai 21.05.2007 00:00

1. Jos pikkulapsi on tukehtumassa jääkuutioon, älä säikähdä. Kaada vain kannullinen kuumaa vettä lapsen kurkkuun, niin jääkuutio poistuu lähes välittömästi.

2. Hiirenloukku laitettuna herätyskellon päälle estää helposti nukahtamisesi uudestaan.

3. Oletko kömpelö? Vältä leikkaamasta itseäsi sormeen vihanneksia paloitellessasi pyytämällä joku muu pitämään vihanneksia kun pilkot niitä.

4. Pidä viereinen penkki vapaana junassa tai bussissa hymyilemällä ja nyökkäilemällä käytävällä kulkeville ihmisille.

5. Painonvartijat. Välttäkää suuri kiusaus syödä suklaapatukka kaapista tai jääkaapista jättämällä ostamatta se saatanan patukka senkin läskit paskiaiset.

6. Säästä alkoholissa juomalla iltaisin kylmää teetä viskin sijasta. Seuraavana aamuna voit hankkia krapulan helposti juomalla lasillisen kissan virtsaa ja hakkaamalla päätäsi seinään yhtäjaksoisesti 20 minuuttia.

7. Koe tunne kunnallisesta uima-altaasta kotonasi täyttämällä kylpyamme kylmällä vedellä, lisäämällä veteen kaksi pulloa kloriittia ja virtsaamalla veteen ennenkuin menet ammeeseen.

8. Älä turhaan osta kalliita juomukondomeja, osta vain tavallisia kondomeja ja ennen käyttöä sujauta kondomin sisään kourallinen pakasteherneitä.

9. Salaiset kansiot-fanit. Luo tunne kaapatuksi joutumisesta juomalla kaksi pulloa viinaa. Heräät varmasti oudosta paikasta seuraavana aamuna ja muistisi on kummallisesti tyhjentynyt.

10. Älä turhaan tuhlaa rahaa kalliisiin kiikareihin. Seiso vain lähempänä katsottavaa kohdetta.

11. Laittamalla sopivan määrän viinaa akvaarioosi saat kalojesi silmät turpoamaan ja saat ne uimaan hassulla tavalla.

12. Säästä aikaa ylittäessäsi yksisuuntaista katua katsomalla vain siihen suuntaan, josta autot tulevat.

13. Sakeuta juoksevaa rasvatonta jogurttia sekoittamalla siihen lusikallinen paistinrasvaa.

14. Anorektikot, kun polvesi ovat paksummat kuin reitesi, ala syömään kakkuja uudestaan.

15. Naapurin autonantennista huolellisesti taiteltuna saat hyvän henkarin hätätapauksia varten.

16. Lentokonekaapparit, välttäkää pitkää piiritystilannetta, pidätysriskiä, vankeutta ja kuolemaa varaamalla lentolippunne oikeaan paikkaan.

17. Tyhjästä alumiinisesta sikarituubista saat kätevän vibraattorin, kun täytät sen vihaisilla mehiläisillä.

18. Olympiaurheilijat. Välttäkää kiinnijäämisriski dopingista juoksemalla hieman hiljempaa.

19. Mies. Vältä turhat kiistat WC-kannen laskemisesta virtsaamalla lavuaariin.

20. Kasvissyöjiä tulossa päivälliselle? Tarjoa vieraille yksinkertaisesti härkää tai vasikkaa. Koska he aina kehuvat, että tofu tai muu lihankorvike maistuu aivan lihalta, he eivät huomaa eroa.

21. Onko sinut kutsuttu kasvissyöjien luo päivälliselle? Kerro heille, että koska he ovat ilmoittaneet sinulle erikoisruokavaliostaan, voit omasta mielestäsi kertoa omistasi ja pyydä pihviä.

22. Piristä seksielämääsi kokeilemalla rodeoseksiä. Ota naisesi takaapäin ja pidä tiukasti hänen rinnoistaan kiinni. Tämän jälkeen kutsu häntä hänen parhaan ystävänsä nimellä ja ota aikaa, kuinka pitkään "pysyt selässä".

23. Ennenkuin alat poistamaan itsepäisiä tahroja vaatteista, tee tahran ympärille ympyrä tinneritussilla. Näin pystyt helposti pesun jälkeen tarkistamaan, lähtikö tahra.

[Ei aihetta]Keskiviikko 20.09.2006 21:28

Katsele kuva-albumiani ja valitse sieltä yksi parhain/hauskin/kaunein kuva joka on
mielestäsi ylitse muiden tai vaan paras. Siis vain yksi kuva ja linkitä se päiväkirjaani.

Sen jälkeen lisää tämä omaan päiväkirjaasi ja katso, mistä kuvasta muut pitävät eniten.

tälläinen minä sitten olen ;)Keskiviikko 02.08.2006 17:33

KAURIS
Olet vanhoillinen känisevä kranttu, joka pelkää riskejä. Et tee mitään, olet siis laiska. Yksikään kaurisihminen ei ole koskaan tehnyt mitään merkittävää tässä eikä muissa maailmoissa. Kauriiden ei pitäisi pysyä kauaa paikoillaan, koska ne karkoittavat ominaishajullaan muut pois. Kauris yrittää mielellään pujotella muiden liiveihin ja hakea muiden kautta menestystä. Mikäli Kauris yrittää selviytyä omin avuin eikä tietenkään tässä menesty, hän alkaa syyttää muita uransa torpedoimisesta. Kauriilla on ikävä tapa elää aivan helvetin vanhoiksi.

Onnenkapine: Kansaneläke
Onnennumero: Kansaneläkkeen perusosa
Onnenväri: Kelan kuoren väri
Motto: "Oi oi, voi voi, pakko tässä on vielä yrittää oi oi..."
Auto: Lada 1200L

[Ei aihetta]Perjantai 09.06.2006 02:30

Maria paukahti maailmaan eräänä aurinkoisena aamupäivänä. Välittömästi näki että hänestä tuli mies.. Perhe oli pahan hajuinen ja he elivät rikkaudessa. Koulussa hän pärjäsi kohtalaisesti, siellä häntä ihannoitiin rumista lemmikeistä.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi oksettamaan emäksiset aineet, niinpä rakkaaksi harrastukseksi tuli pinsetit.

Maria kehittyi neljännelläkymmenellä varsin iloiseksi. Päähänsä hän sai vihreät hiukset, sekä tummanruskeat silmät.
Geologiasta seuraten hän oli todella feminiiminen. Lempiruokaansa kaurapuurokeittoa hän sai työskennellen hiustenpoistajana.

Maria tupakoi ja käyttää nuuskaa todella paljon. Alkoholia hän juo ollessaan jo valmiiksi humalassa.

Hän huuti itselleen puolison jonka kanssa meni humalapäissään naimisiin.

Sen pituinen se.
« Uudemmat - Vanhemmat »