IRC-Galleria

markowski

markowski

Mark Grassland

Kesäkuntoon -09, 2. viikkoKeskiviikko 05.11.2008 21:42

Yllättävän helposti tämä laihdutus projekti lähti käyntiin. Tavattoman, jopa uskomattoman, vaikeaa sen aloittaminen on ollut. Helppo sanoa, että huomenna aloitan sen laihduttamisen, kuitenkin toteakseni huomenna, että huomenna aloitan ja niin edelleen.

Miksi rasvaiset ja suolaiset sekä sokeriset herkut ovat niin hyviä?

Laihduttaakseen on tehtävä valintoja, luovuttava jostain herkuista. On muutettava ruokatottumuksiaan kokonaisuudessaan. Aloitin tämän projektin kirjaamalla kaiken mitä tulee ostettua kaupasta, mitä kaikkea tulee syötyä ja mussutettua sekä milloin. Tämän jälkeen tein listan mitä ruokia ei enää osteta, millä se korvataan ja mitä suositaan sekä mitä ruokia en syö tai vähennän sekä mitä alan suosimaan. Esimerkiksi ostan nyt rasvatonta jogurttia, maitoa (oli jo ennestään) sekä vähärasvaisempaa juustoa, leikkeitä, lihaa, kanaa, margariinia jne. Leipänä syön ainoastaan ruisleipää, päälle tomaattia ja kurkkua. Syön kunnon aamupalan pelkän vaalean leivän sijaan esim. weetabixeja maidon kera sekä appelsiinimehua ja ruisleipää. Joka päivä monipuolinen ja vaihteleva lämminruoka mahdollisimman vähärasvaisena (ts. ei lisättyä rasvaa, raaka-aineet vähärasvaisia)

Kovasti saa taistella mielihaluja vastaan. Niin tekisi mieli mussuttaa karkkia tai jotain suolaista. Tehdä kasa voileipiä (paljon rasvaa, paksu siivu juustoa ja kasa leikkelettä päälle!). Nytkin jääkaapissa olisi lihapullia, mitkä on tarkoitettu ruokaa varten, mutta olisi niin kiva mussutella niitä kylmiltään :P

Viikko 2 takana ja äsken kävin vaa'alla. Tällä viikolla lähti maltillisesti, mutta samoin kävi ekana kertana Painonvartioissa, joten tämä oli odotettavaa vaikka tietysti pieni pettymys. Eikä tässä mikään kiire olekaan. Parempi hitaasti niin kroppakin osaa sopeutua muutokseen paremmin.

Kaikki pois saatu grammakin lasketaan! :)


2. viikko: -0,3kg
Kokonaispudotus -2,3kg
Jäljellä 35,8kg

Kesäkuntoon -09Torstai 30.10.2008 01:07

Viikko sitten aloitin laihdutusprojektin. Ajattelin, että voisin aina viikottain kertoa miten hommaa etenee.

Olen muutama vuosi sitten Painonvartijoissa saanut pudotettua 28 kiloa 115 kilosta 87 kiloon, mutta tavoitteeni oli 80 kg, Jostain syystä paino vaan ei laskenut niin alkoi pisteitten ja päiväkirjan pito vituttaa, joten homma jäi sikseen sillä hinnalla, että läskistyin korkojen kera pahimmillaan 121 kiloon.

Muutama viikko sitten kävin paita ostoksilla. Aivan turha mennä tavalliseen vaateliikkeeseen, sieltä mitään isoja kokoja mulle löydy. Vain isojen miesten liikkeistä löytyy koot mulle. Vantaan Jumbossa on kaksi isojen kokojen liikettä MR. BIG ja Living Large by Dressmann. Kokoja löytyy, mutta niin myös hintaa. Esmes keväällä ostin kahdet housut 120 egellä Living Largesta, kun tavan Dressmannista ois saanut NELJÄT samat pöksyt! Siellä vaan ei ole isoja kokoja (koot loppuu vyötärön mitassa 44, kun tarviin 52).

Tästä kyrpiintyneenä PÄÄTIN TEHDÄ ASIALLE JOTAIN! Nyt loppuu mässyn mussutus sun muu ylen syöpöttely!

Aloitan painon pudotuksen itsenäisesti ts. menen myöhemmin Painonvartioihin. Eka pudotan ilman pisteiden laskua ja ruokapäiväkirjaa 8 kg. Sen jälkeen pudotan 10 kg noudattamalla Painonvartioiden MP5-ohjelmaa (miehelle tarkoitettu paketti omatoimiseen painonhallintaan) ja tämän jälkeen päätän urakan Painonvartioissa.

Tänään oli eka punnitus, joka hieman jänskätti. Tässä tulokset:


Aloitus paino 118,1 kg, tavoite paino 80 kg, kokonais painonpudotus tavoite 38 kg

1. viikko: -2,1kg
Kokonaispudotus -2,1 kg
Jäljellä 36,1 kg

Joo ei mitään...Keskiviikko 10.09.2008 14:51

Maailman säästyi tuholta.... tällä kertaa...

THE END OF THE WORLD IS HERE!!Keskiviikko 10.09.2008 03:49

THE END OF THE WORLD IS NEAR!! Tiistai 09.09.2008 13:41

InventaarioKeskiviikko 18.06.2008 02:40

Alla on noin 110 esinettä tai asiaa. Jos omistat tai kotoasi löytyy kyseinen tavara niin ei, kun rasti ruutuun. Nyt kaikki tekemään inventaariota.

1. [] akvaario
2. [1] arabian astioita
3. [] arkkupakastin
4. [2] astianpesukone
5. [] autotalli
6. [3] digiboxi
7. [4] digikamera
8. [5] digitaalivaaka
9. [6] dvd-soitin
10. [] epilaattori
11. [] farmariauto
12. [7] henkilöauto
13. [8] hiirimatto
14. [] hiustenkuivain
15. [] höyrysauna
16. [9] iittalan astioita
17. [] ilmakiharrin
18. [] ilmakitara
19. [] ilmankostutin
20. [] jenkkisänky
21. [10] kahvinkeitin
22. [] kahvipannu
23. [] kannettava dvd
24. [] kannettava tietokone
25. [11] keittiövaaka
26. [12] kenkäteline
27. [] kerrossänky
28. [] keskuspölynimuri
29. [] kirkasvalolaite
30. [] kopiokone
31. [13] kotiparturi
32. [14] kotiteatteri
33. [] kottikärryt
34. [] kuisti
35. [] kuivausrumpu
36. [] kultaisia koruja
37. [] kuntolaitteita
38. [15] kylpytakki
39. [16] laajakaista
40. [] lankapuhelin
41. [17] langaton hiiri
42. [] leivänpaahdin
43. [] lemmikkieläin
44. [18] litteä tietokonenäyttö
45. [19] luistimet
46. [] maasturi
47. [20] matkapuhelin
48. [21] mikroaaltouuni
49. [] moottorikelkka
50. [] moottoripyörä
51. [22] mp3-soitin
52. [23] musiikkisoitin
53. [] navigaattori
54. [] oma ranta
55. [] omakotitalo
56. [24] ompelukone
57. [] pakettiauto
58. [25] partakone
59. [26] parisänky
60. [27] parveke
61. [28] pelikone
62. [29] polkupyörä
63. [30] polttava cd-asema
64. [31] porakone
65. [] poreallas
66. [32] pyykinpesukone
67. [33] pölynimuri
68. [34] pöytätietokone
69. [35] rappuset
70. [36] rikkaimuri
71. [] rullaluistimet
72. [] salarakas
73. [37] sauna
74. [38] sauvasekoitin
75. [39] silitysrauta
76. [] skanneri
77. [40] suihkulähde
78. [] sukset
79. [] suoristusrauta hiuksille
80. [] sykemittari
81. [41] sähköhammasharja
82. [42] sähkövatkain
83. [43] sälekaihtimet
84. [] takka
85. [] taulutelevisio
86. [] tauti
87. [] teepannu
88. [] tekohampaat
89. [44] tietokonepöytä
90. [] traktori
91. [45] tulostin
92. [] uima-allas
93. [] ulkorakennus
94. [] ulkosauna
95. [] useampi televisio käytössä
96. [] vapaa-ajan asunto
97. [46] vedenkeitin
98. [] vene
99. [] verenpainemittari
100. [47] vhs-videonauhuri
101. [48] videokamera
102. [49] viinaa
103. [50] villamatto
104. [] vohvelirauta
105. [] voileipägrilli
106. [51] vuodesohva
107. [52] web-kamera
108. [53] wokki-pannu
109. [] yleiskone
110. [] yläkerta


53 tavaraa 110 tavarasta. Montako sinä saat? ;)

Nähty?Keskiviikko 04.06.2008 21:19

Kommentoi tähän NÄHTY, jos olet nähnyt minut joskus reality- maailmassa.
Sen jälkeen kopioi tämä ja lisää omaan blogiisi ja katso ketkä ovat bonganneet sinut!

[Ei aihetta]Keskiviikko 16.04.2008 19:48

Mene Wikipedian etusivulle ja valitse satunnainen artikkeli; se on bändisi nimi.

Paina Satunnaista 4 kertaa; ne ovat bändisi jäsenten nimet (tässä kohtaa voit hyväksyä vain henkilöistä kertovia artikkeleja)

Paina satunnaista artikkelia uudelleen; se on albumisi nimi.

Paina satunnaista artikkelia 10 kertaa; ne ovat kappaleiden nimet albumillasi.

Paina satunnaista artikkelia vielä kerran; se on albumin hidden track.


Bändi: Introspective

Jäsenet: Unto Jutila, Saila Purho, Emil Zátopek ja Fabio Firmani

Albumi: Heinoslaisuus

Kappaleet:

1. We Care a Lot
2. Nefrologia
3. Toivo (kristinusko)
4. Prinsessa Eugenie
5. Vepsän koulu (Ylikiiminki)
6. Valopallo
7. William Kavanaugh Oldham
8. Tähtikuontokontiainen
9. Burzum
10. Läntinen maanpuolustusalue

Hidden Track: Kénôse

Voe hyvän tähen!Lauantai 05.04.2008 03:17

Olen kuulemma Jari Sillanpään näköinen ja sen lisäksi nainen!

Mihin olet kiintynyt?Sunnuntai 23.03.2008 12:00

Mihin olen kiintynyt?

Tietokone
[x] Olen koneella tunteja
[x] Elämä ei olisi samanlaista ilman tietokonetta
[/] Jos tietokone menisi rikki itkisin
[x] Minulla on paljon kuvia ja muita tiedostoja koneella
[x] Minulla on oma tietokone ja se on huoneessani
[ ] Olen mieluummin koneella kuin tekemässä läksyjä
[x] Olen ollut myöhään hereillä koska en ole jaksanut liikkua koneelta pois
[ ] Vanhempani uhkaavat ottaa nettijohdon irti seinästä koska se olisi heidän mielestään suurin rangaistus
yht. 5½

Elokuvat
[ ] Käyn katsomassa vähintään neljä elokuvaa elokuvateatterissa kuussa
[x] Minulla on niin monta DVD'tä etten tiedä missä kaikki on
[x] Ostan jokaisen elokuvan josta pidän
[x] Säilytän kaikki leffalippuni
[ ] Lainaan sanontoja elokuvista
[ ] Osaisin kertoa 20 lempielokuvaani heti
[ ] Katson Oscareiden jakoa säännöllisesti
[ ] Elokuvat ovat parempia kuin televisio-ohjelmat ja musiikki yhteensä
[ ] Minulla on yli viisi lempinäyttelijää ja -näyttelijätärtä
yht. 3

Televisio
[ ] Katson televisiosta vähintään viisi ohjelmaa joka päivä
[ ] Katson yli viisi tuntia televisiota joka päivä
[ ] Olen koukussa johonkin ohjelmaan
[ ] Jos en näe lempiohjelmani jaksoa, suutun
[x] Katson televisiota ennen kuin menen nukkumaan
[ ] Televisio on herätyskelloni
[ ] Olen nähnyt jokaisen MTV'n ohjelman vähintään kerran
[ ] Televisiossani on yli 500 kanavaa
[ ] Katson usein kahta ohjelmaa samaan aikaan
[/] Mainosten aikana vaihdan kanavaa katsoakseni jotain muuta
yht. 1½

Urheilu
[ ] Katson urheilua joka päivä
[ ] Olen ollut urheilujoukkueessa vähintään viisi kertaa
[ ] Urheilen aina jos siihen on mahdollisuus
[ ] Olen tosi hyvässä kunnossa
[ ] Kuntoilen koko ajan
[ ] Lenkkeilen tai uin usein
[ ] Minulla on lempiurheilija sekä -joukkue jota kannatan
[ ] Olen ulkona paljon mieluummin kuin sisällä
[ ] Minua ei haittaa hikoilla
yht. 0

Ruoka
[x] Rakastan ruokaa
[x] Haluan kokeilla kaikkea
[x] Syön aina kun minulla on tylsää, olen stressaantunut, katson tv:tä jne
[/] En välitä painostani, haluan vain syödä
[x] Olen kokeillu mexicolaista, italialaista, kiinalaista, thailaista, intialaista yms.
[x] Minulla ei ole paljoa inhokkiruokia
[/] Menen juhliin ruuan takia.
[/] Kaverini sanovat minua possuksi
[/] En voi lähteä kaupungilta ilman että olen syöynyt jotain
[x] Herkuttelu on lempitekemistäni vapaa-ajalla
yht. 8

Sosiaalinen elämä
[ ] Käyn monissa bileissä joka vuosi
[ ] Jos joku kutsuu minut jonnekin, menen, vaikka minulla olisi huono olo
[/] Elokuvateatterit, huvipuistot ja kauppakeskukset ovat lempipaikkojani
[ ] Inhoan sisällä olemista, olisin mieluummin ulkona 24/7
[ ] Tietokone on kiva, mutta bilettäminen kivempaa
[ ] Teen kavereitteni kanssa hauskoja juttuja
[ ] En voi keskittyä tunneilla koska juoruilen kavereitteni kanssa
[ ] Kenen tarvitsee mennä töihin jos voi olla kavereitten kanssa?
yht. ½

Shoppailu / vaatteet
[ ] Shoppailen vähintään kaksi kertaa viikossa
[ ] En välitä kuinka paljon minulla on kenkiä ja asusteita, niitä tarvitsee aina lisää
[ ] Kaapissani on aina tilaa uusille vaatteille
[ ] Seuraan muotia
[ ] Minulla on yli kymmenet farkut
[ ] Minulla on yli 30 paria kenkiä
[ ] Kauppakeskus on maailman paras paikka
[x] Tuhlaan paljon rahaa
[/] Jos olen kaupungilla minun on pakko ostaa jotain
[ ] Haluan töihin lempikauppaani että saisin alennuksia
yht. 1½

Tupakka
[ ] Poltan säännöllisesti
[ ] Säästän aina alitajuisesti rahaa tupakkaan
[ ] Ahdistun jos olen paikassa jossa ei voi polttaa
[ ] Aamu ei voi lähteä hyvin käyntiin jos en saa poltettua aamu tupakkaa väh. 1h heräämiseni jälkeen
[ ] Kaapeissani tai pöydilläni on useita vanhoja tyhjiä askeja/venttipusseja/rislapaketteja tai vastaavia tupakka välineitä
[ ] Vanhempani tietävät että poltan
[ ] Olen polttanut jo vähintään 5 vuotta (vähän alle)
[ ] Poltan vaikka kukaan ei olisi seuranani
[ ] Tupakka on minusta ihan hyvän makuista
[ ] Ympärillä oleva tupakan savu ei häiritse minua
yht. 0

Alkoholi
[ ] Olen juonut itseni viim. 1kk:n sisällä sellaiseen humalaan ette en muista ihan kaikkea mitä sinä iltana tapahtui
[/] Olen oksentanut juomiseni vuoksi
[ ] Juon alkoholia yleensä joka viikonloppu, ellei mikään isompi asia estä juomistani
[ ] Olen joutunut tekemisiin juomiseni takia useasti virkavallan kanssa
[ ] Joku on ollu huolissaan juomisestani viimeisen 3kk:n aikana
[ ] Olen lintsannut koulusta/töistä ja lähtenyt juomaan
[ ] Oletko perunut tärkeitä viikonloppu suunnitelmiasi jotta pääsisit juomaan
[ ] Muistan vähintään 10:n alkosta saatavan juoman hinnan ulkoa
[/] Seuraan kaupoissa säännöllisesti kaljojen/siidereiden hintoja
[ ] Olen juonut joskus 7 päivää putkeen
yht. 1


Huonot asiat
[ ] Varastan säännöllisesti
[ ] Tupakoin säännöllisesti
[ ] Olen mennyt kouluun/töihin/kirkkoon (kännissä tai) krapulassa
[ ] Juon kavereitteni kanssa ja teemme tyhmiä juttuja
[/] Kiroilen koko ajan
[ ] Joudun aina tappeluihin
[/] Olen joutunut tekemisiin virkavallan kanssa
[ ] Minulla on porttikielto vähintään kahteen paikkaan
[ ] Olen lintsannut koulusta/töistä 3 päivää putkeen
[ ] Olen karannut kotoa
yht. 1

Pelit
[x] Pelaan rahasta
[x] Olen hävinnyt joskus useita kymmeniä euroja pelihimon iskettyä
[x] Lottoan säännöllisesti
[/] En pysty kävelemään pelikoneen ohitse pudottamatta sinne taskun pohjalle jääneen 20sent.
[ ] Olen pelannut noppaa rahasta
[ ] Ostanut väh. kolme raha-arpaa kerralla omaan käyttöön
[/] Olen ollut voitollla useita euroja mutta hävinnyt kuitenkin lopulta kaikki
[/] Pelaan yleensä siihen asti ettei minulle jää enään yhtään rahaa
[ ] Säästö rahani ovatkin menneet pelikoneeseen, suuremman potin toivossa
[x] Rahasta pelaaminen on minusta hauskaa
yht. 6½

Musiikki
[x] Koneellani on vähintään 1000 biisiä
[x] Ollessani kotona kuuntelen lähes kokoajan musiikkia
[x] Joskus ollessani pois omasta huoneestani musiikki saattaa silti olla päällä
[x] Omistan ainakin 30 levyä
[x] Mottoni: "Musiikki on elämä"... kai se o...
[/] Osaan soittaa jotakin instrumenttia
[ ] Olen soittanut/laulanut bändissä
[/] Osaan tehdä itse musiikkia koneella
[/] Hyvän biisin tullessa radioista unohdan kaiken muun ja keskityn kuuntelemaan musiikkia
[ ] Omistan mp3:n ja se on aina mukanani
yht. 6½

Eläimet
[/] Omistan jonkun lemmikin
[ ] Minulla on ollut useita lemmikejä, joiden vastuu on ollut yksin minulla
[/] Harrastan/ olen harrastanut jotain eläinläheistä asiaa jossain kerhossa/ryhmässä tai muussa vastaavassa
[x] Pidän eläimiä viisaina otuksina
[x] Olen saanut nimetä jonkin eläimen itse
[x] Olen ollut eläinlääkärissä
[x] Eläin on ihmisen paras ystävä
[/] Pidän lähes kaikkia eläimiä ihanina
[ ] Voisin vaarantaa oman henkeni eläimen vuoksi
[x] En ikinä tappaisi nyrkkiä isompaa eläintä muutakuin pakosta/velvollisuudesta