IRC-Galleria

markusmikael

markusmikael

markus mikael

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

pakinapuhto päiväkirjaTiistai 17.11.2009 02:18

keväällä lähettiin peurunkaan tarhin väen kanssa. meillä oli mukava kuski.

6 jouluKeskiviikko 24.12.2008 13:52

19.12.
olin kotona käymässä tein äitin kans pipareita ja joulutorttuja tehtiin myös
kaikille omat isot pizzat.
käytiin annin kans kaupassa ja iltakävelyllä eipä näkynyt ketään tuttuja silloin.
21.12.
käytiin minun äitin siskon luona Somerovaarassa siellä asuu myös mun äitin veli
me käytiin saunassa lauantaina.
22.12.
oltiin Annin kans kannettavan tietokoneen ääressä pelattiin nettipelejä
23.12.
käytiin äitini kans kaupassa ennen lähtöä
meidän mukana oli jussi, henna, äiti ja minä
oli mukava käydä kotona.
joni oli sillon töissä halpa-hallissa
kun tulimme meidän asunnolle lähdettiin kauppaan ostamaan ruokaa ja joululahjoja.
24.12
jonilla oli tärkeä velvollisuus hoitaa yksi asia, se että oli tilannut joulupukin.
ja joulupukki oli loistava ,se jää salaisuudeksi kuka hän olikaan.
syönnin jälkeen lähdettiin hautausmaalle sytyttämään kynttilät.
me kaikki oltiin siellä hautausmaalla. joulupukki tuli klo:5.00 lapset oli innoissaan Otto, Anna,Aleksi jaPikku Emma.lahjat jaettiin kaikille Leena, Tauno, Joona, Asta, Jonna, Marcin, Joni
Merja kaksi koiraa Remu ja Irwin sekä tietenkin noora saksasta
26.12.
perjantaina käytiin luistelemassa lapset ja aikuiset Jonin kummipoika oli sisukas ei meinannut millään lähteä pois jäähallilta, toinen kummityttö ei antanut toisten auttaa yhtään ,suuttui totaalisesti . hän halusi lähteä kotiin. joulupukki oli hyvä ja mukavan oloinen joulupukki.

5 meidän piirustukset ja tekstejäLauantai 12.07.2008 15:58

itse piirretty liikenne merkit

27.05.2008
kohta ollaan muuttamassa uuteen kämppään ja on mukava muuttaa
kun saa isomman keittiön ja isompi olo huone ja makuu huone vaate huone, varasto.
ne kuvat tulee jossakin vaiheessa.

30.5.2008
lähettiin puoli neljältä kuopioon kohti yli oppilas juhliin kun tulimme saatiin boolia
lähettiin illalla taksilla mökille eno oli siellä mökillä ja avo puoliso käytiin aurinko lasku paikalla
illalla käytiin saunassa ottettiin muutama juoma syötiin grille ruokia.

20.6.2008
me oltiin Jonin isän Siskon Mökillä Puumalassa siellä oli myös Jonin isän kaksois veli Mara ja Ulla.
me paistettiin grillitassuja ja muita grilliruokia myös,niiden varaston tikkailla oli linnun pesä jossa oli linnunpoikasia.illalla käytiin saunassa naiset eka ja miehet viimeisenä. Jonin sisko Jonna ja sen miehensä olivat lasten kans siellä myös Anna ja Otto.nukuttiin teltassa yön.

21.6.2008
seuraavana päivänä lähdettiin Piiloon,siellä oltiin Jonin äitin siskon luona mökillä , siellä oli ihana uimaranta ,en uskaltanut vielä heittää talviturkkia pois. käytiin kävelyllä Minä, Jonna Viivi Otto.katsomassa lehmiä. Joni alkoi halkoja pilkkomaan ja samalla saunaa lämmitti.illalla miehet pelasivat golffia. Joni, Viivi, joni iskä, Mikko. Aino ja jonin äiti alkoi tehä ruokaa. illalla miehet kävivät kalalla mutta ne ei saaneet mitään Jonin iskä, Mikko, Marcin ne lainasivat naapurilta soutu venettä.
Anna ja Otto tykkäsivät olla rannalla uimassa. hiekkakakkuja tekemässä Otto söi hiekkaa ja joi vettä.kuusi koiraa Remu, Irwin, Topi, Hulda, Mersu, Elsa sekä kaksi kissaa.Varsinainen sortinsakki!!

22.6.2008
Jonna ja Marcin, Otto sekä Anna lähtivät jo aikasemmin sieltä pois. kun olimme syöneet lähimme
ruuan jälkeen kävelylle( viiden kilometria).me nukuttiin taas teltassa saunan kuistilla Jonin Viivi- serkku nukkui saunan sisällä Viivi leikkasi jonin hiukset. naapurit tuli käymään siinä.
illalla vietiin Viivi kotiinsa sieltä lähettiin kuopion mökille käymään - hakemassa jonin kesä kengät sieltä. Hyvä sää seurasi meitä koko Juhannuksen ajan.Uskokaa tai älkää.

15.07.2008
Tiistaina lähdettiin Autolla huristelemaan Mikkeliä Kohti.meillä oli mukava auto matka Mikkeliin.Jonin Siskon luokse Seuraavana aamuna hoidettiin lapsia ja oltiin ulkona.minä ja Jonna kävimme kävelyllä ja tullessa otimme muutamia kiviä kun laitoimme kukka penkkiin ne kivet.

4 merjan oma päiväkirjaTorstai 12.06.2008 20:13

Minun rakkain poika kaverini!

kun minä vielä asuin ylikiimingissä mulla oli siellä yks kaveri se oli nimittäin mun entinen poika kaverini.
onneksi päätin jättää hänet kun se oli aika nuorempi mua sitten minä pääsin muhokselle opiskelee kokki puolta. sitten minä tutuistuin joniin muhoksella
joni opiskeli kiinteistö puoli/ metalli puoli.ennen joulua muutin jonin luokse nivalaan silloin kävin jonin luona eka kerran. huomenna lähdetään mun pikku siskon rippi juhliin on mun vanhemmat käyneet monta kertaa meillä jussi oli ihan innoissaan Jussi on nytten viisi vuotta, Aaro on seitsemän, Anni on kymmenen, Henna on neljä toista.minä itse olen 21 vuotias. Joni on myös saman ikäinen kuin mä.01.01.2008 uutena vuotena mentiin kihloihin.nyt muutettiin isompaan asuntoon kun oli enemmän tilaa meidän entiseen kämpään muutti nuori tyttö ois mukava tutustua häneen.jonin koira remulta oli lähtenyt sillon yhtenä päivänä karvaa taka puolesta jonin mutsi käytti remua tänään eläin lääkärillä. toivottavasti remu elää vielä kun se on aika vanha koira. remu on nytten kymmenen vuotta toinen koira on irwin sekin on myös kymmenen vuotta. jonin eno on aika mukava heppu kun se toi mullekin takin enten minä vilustuisi oli mukava käydä aurinko lasku paikalla se oli kaunista seutua. meidän naapurissa asuu kaarina ja matti ne ovat mukavia ne kävivät meillä kahvilla mekin kävimme niillä kahvilla onneksi näkee taas villeä ja mun äitin siskoa maikkia sen miestä. muitakin sukulaisia näkee sitten hennan rippi juhlissa toivottavasti henna tykkää meidän lahjasta marikekko- mukista ja kahdesta lautasesta.
07.06.2008 lauantaina lähettiin meille junalla ylivieskasta ouluun minun isäni oli meitä oulussa vastassa Jussi,Anni olivat myös mukana.11.06.2008 keskiviikko onneksi tänään paistoi aurinko kun tulin töistä olin ihan väsynyt menin vähäsen ajaksi menin sängylle nukkumaan. joskus tuntuu siltä että en jaksais mitään tehä töitten jälkeen sais vain olla sängyn päällä.12.06.2008 torstai oli mukavaa olla töissä kun sai jutella yhen Tertun kans juteltiin vaikka mistä.kaikkein mukavin hoitaja on Salli, Terttu, pipsa.

tiistai 23.09.2008
tänään oli mukavaa olla töissä. kun sain olla yksin keittiöllä kun Päivi keittäjä meni käymään toisessa päivä kodissa.Sillä aikaa minä laitoin lasit pöydälle ja lusikat myös.

14.11.2008
tänään sain kuulla että minun mummullani on paksu suolen syöpä
mummuni leikataan ensi viikolla.onneksi äiti soitti mulle olen iloinen koska mummuni voidaan leikata.

22.12.2008
oli mukava tulla kotona käymään.
minun pikku siskoni ja pikku veljeni olivat iloisia kun tulin kotona käymään.
oli mukava käydä mun äitin siskon luona somerovaarassa.

04.1.2009
kymmeneltä lähin luistelemaan jonin äitin ja nooran kans jää hallille.
siellä oli paljon luistelijoita myös juttelin yhen päivä kodinhoitajan kanssa siellä.

09.01-2009
tänään oli palaveri jossa juteltiin minun lääke asiassa miten lääke on vaikuttanut.
äiti tuli meille sitten lähdettiin minun kotona käymään kävin annin kans luistelemassa

10.01.2009
huomenna lähdetään sitten takas nivalaan junalla jonin äiti tulee hakemaan meitä nivalan juna asemalta.huomenna mennään käymään varmaan maikilla ja villellä.maikki on niin mukava ja sen kans on mukava jutella

18.01.2009
kymmeneltä lähdin jäähallille potkurilla luistelemaan sinne tuli jonin äiti ja jonin isä, aleksi
aleksi luisteli aika hyvin sinne tuli yksi päivä kodin hoitaja lastensa kanssa ja hänen miehensä oli myös mukana.joni on aivan ihana koska minä rakastan jonia.

23.01.2009
tänään oli raskasta töissä kun piti koko ajan tiskata astioita onneksi oli mulla yhteen töitä.
juttelin pipsan kanssa päivä kodilla.vein sallille aamu pala kärryt kun se oli yksin siellä osastolla.

28.2.2009
tulin käymään kotona äitiä ja minun pikku siskoja ja pikku veljiä katsomaan.kun tulin junalla ouluun siellä oli Äiti ja jussi,anni, aaro mua vastassa. oli mukava tulla kotona käymään.
me mennään huomenna katsomaan mummua.

2.3.2009
tänään kävin annin ja aaron kans hiihtämässä kun tultiin kotia sitten anni ja aaro lähtivät lumi majaan.henna laittaa mulle lisää musiikkia mp3 soittimeen kun henna osaa laittaa siihen musiikkia.
kohta lähen hiihtämään yksin kun olen juonut kahvia.

5.3.2009
tänään kävin pyörällä ajelemassa juttelin tertun kans. näin tuttuja myös illalla mennään luistelemaan. huomenna lähden takasi Nivalaan joni soitti tänään.

22.05.2009 perjantai
tulin tänne kotiin keskiviikkona junalla pienet olivat mielissään kun tulin kotona käymään.
pienet kävivät kalalla jussi sai pikkuisen ahvenen.

28.8.2009
huomenna lähdetään käymään minun kotona kun mun mummulla ja papalla on synttärit
me mennään junalla Nivalasta ylivieskaan ja siellä vaihdetaan toiseen junaan joka menee Ouluun minun äiti tulee meitä hakemaan Oulusta.

3 meidän piirustukset ja tekstejäTiistai 27.05.2008 23:57

itse piirretty liikenne merkit

27.05.2008
kohta ollaan muuttamassa uuteen kämppään ja on mukava muuttaa
kun saa isomman keittiön ja isompi olo huone ja makuu huone vaate huone, varasto.
ne kuvat tulee jossakin vaiheessa.

30.5.2008
lähettiin puoli neljältä kuopioon kohti yli oppilas juhliin kun tulimme saatiin boolia
lähettiin illalla taksilla mökille eno oli siellä mökillä ja avo puoliso käytiin aurinko lasku paikalla
illalla käytiin saunassa ottettiin muutama juoma syötiin grille ruokia.

2 MERJA JONI Sunnuntai 27.01.2008 20:44


( työ ja vapaa aika)

[X]joni tykkää koirista ja merja tykkää hevosista
[X]olen päivä kodissa pirtti rannan päivä kodissa töissä tykkään olla siellä.
[X] joni on halpa hallissa töissä taluos puoli joni tykkää siitä paikasta.
[X]jonin äiti on yrittäjä pikku akassa pää myynti on mari mekko sekalaista taravaa on myöskin.
[X]jonin isä on kaski puulla töissä hän on tuotanto päällikkö.
[X]merjan isä on mammutti hirsissä töissä työn tekijä.
[X]merjan äiti on seura kunnan puu tarhuri työn tekijänä.
[X] joni tykkää kuunnella radiosta suomi poppia, radio nova myös.
[X]merja tykkää kuunnella sekalaista musiikkia.
[]
[]
[]
[]
[]
[]
[]
[]











(tykätään ruoista)
[X]minä tykkään makarooni laatikosta, kaali laatikosta
[X]joni tykkää lasagesta, perunamuusi ja lihapullat.
[X]minä tykkään liha keitosta ja makkara keitosta.
[X]riisi piirakka, herne keitto liha pasteijat.
[X]tykkään myös syödä irto karkkia, vaahto karkeista.
[X]joni tykkää perunoista ja liha pullista
[X]merja tykkää kinkku kiusauksesta.
[]
[]
[]
[]
[]
[]
[]
[]
[]
[]
[]
[]







(ei tykätä)
[/]minä en tykkää nakki keitosta.
[/]joni ei tykkää pinaatti keitosta.
[/]merja ei tykkää maksa laatikosta.
[/]joni ei tykkää kala keitosta.
[/]merja ei tykkää silakka laatikosta.
[/]joni ei tykkää janssonin kiusauksesta.
[/]mmistä ei tykätäerja ei tykkää sipuli keitosta.
[/]joni ei tykkää kaali laatikosta.
[/]merja ja joni ei tykätä rössy keitosta.
[/]merja ja joni ei tykätä kesä keitosta.
[]
[]
[]
[]
[]
[]

1. päiväkirja (21:24) 19.07.2007Lauantai 24.11.2007 20:25

19.07.2007

joni on tosi mukava ja huumorin tajuinen jonin kans on mukava olla
täällä on ollut tosi mukavaa.
ollaan käyty pyörällä ajelemassa.
ollaan myös tehty yhessä ruokaa.

20.7.2007
minä tykkään aivan kauheasti kaikista eläimistä.
minun lempi ruokani on makarooni laatikko.jonin kämppä on tosi hieno. merja
jonilla on hieno kämppä joni tykkää olla tietokoneella .joni tykkää musiikkia kuunnella

24.7.2007
olimme yhdessä reissussa lähimme mikkeliin tästä jatkamme eteen päin
meidän isäntä menee keskiviikkona kolffaamaan kaksois- veljen kanssa.
me olemme menossa viikonlopuksi mökille olemme nytten mikkelissä.
olemme jonin siskon luona.

27.7.2007 tultiin reissusta se oli tosi mukava reissu.kaikkein mukavin asia on näkyi sieviä
maisemia. oli mukava olla jonin kans ihan kahestaan.oli mukava tutustua jonin mummuun
oli tosi mukavaa olla jonin kans mökillä.

29.7.2007 täällä on ollut tosi mukavaa voisin tulla joskus uudestaan.

20.8.2007 jonin kans tultiin junalla yks kaveri tuli meitä hakemaan kaupassa käytiin ensiksi sitten mentiin jonin kämpille aamulla kuuden aikaan lähettiin helsinkiin oltiin tavara messuilla nähtiin tuttuja helsingissä kello 2 kun lähettiin jonin äiti aleksi minä joni kuopioon mökille jonnen rippi juhlissa oltiin veneen kyydissä hypin trampoliinilla kaikki serkut oli mukana

22.8.2007 minä juttelin jonin kans eilen puhelimessa mä menen syys lomalla käymään jonin luona.minun ja jonin yhellä kaverilla on joskus älyttömät jutut.

25.8.2007
mulla on aivan kauhea ikävä jonia minä tykkään jonista tosi paljon.

27.8.2007
mulla on jonia aivan kauhea ikävä. joni on mulle tosi tärkeä koko maailmassa
minä taidan muuttaa Jonin luokse Nivalaan.mä rakastan jonia ikuisesti mä en jaksa olla täällä
Enään Ylikiimingissä.

31.8.2007
mä tulen hulluksi täällä Ylikiimingissä.jos saisin toivoa Yhen toivomuksen se Olis oma auto.
sillä menisin Jonin luokse Nivalaan.

5.9.2007
minä menen tänä perjantaina jonin luokse on mukava mennä saan antaa jonille ison pusun ja ison halauksen.tehdään jonin kans jotain mukavaa.mä arvostan jonia tosi paljon

28.9.2007
joni tuli mua hakemaan oulusta( mun äiti toi minut ouluun ).
me lähettiin sen jälkeen heti nivalaan kohti ja edelleen varkauteen seuraavana päivänä jatkoimme mikkeliin, jäin vielä viikoksi jonin luo nivalaan.

8.10.2007
Oli Mukavaa olla Jonin luona Nivalassa.käytiin Maanantaina pizzalla ennen kun Me Lähettiin junalla Muhokselle.on mukava olla Jonin kans,Joni on tosi mukava.Joni on mulle tosi tärkee ikuisesti.

31.10.2007
olin syys lomalla jonin luona nivalassa käytiin yhessä kaupassa ja
katottiin illalla telkkaria. mulla oli niin kauhea ikävä jonia annoin jonille halin ja pusun. käytiin myös jonin kans nivalan kirjastossa.

2.11.2007
juttelin jonin kans tänään puhelimessa.mulla on jonia kauhea ikävä mä pidän omat synttärit jonin luona.

30.12.2007 mä muutin jonin luo lopullisesti 15.12.07,20.12.07
käytiin oulussa jonin äiti kävi samalla lääkärissä jonin isä oli myös mukana koulun päättäjäiset samana iltana.joulun aattona iltapäivällä saunoimme, söimme jouluaterian ja kävimme hautausmaalla. klo 19 joulupukki jo tulikin ja meillä kaikilla oli mukavaa . mukana menossa aleksi 1.5 v anna-leena 3v ja otto-pekka 9 kk ,marcin, jonna leena, joona, asta, mamma,pappa, joni , merja. tapaninpäivänä merjan kotiväki tuli käymään ylikiimingistä teimme ruoaksi makaroonilaatikkoa.nyt nautimme joululomasta.

31.12.2008.
sormukset on vaihettu juustopöytä oli katettu ala juustomestari Matti Koivisto (pala juustoa tilkka viiniä) hänen vaimonsa oli myös mukana, ilotulitus oli mahtava.

1.1.2008.
tänään tuli vieraita kuopiosta mikko- eno ja sen vaimo, käytiin kävelyllä juotiin kahvit ja syötiin suklaakakkua.viikonloppuna tulee vieraita mikkelistä,koupiosta ja ylikiimingistä.

5.1.2008
isomummo, aino, mikko, miikka ja viivi sekä kaksi koiraa hulta ja topi tulivat kuopiosta samana päivänä tuli mikkelistä ja varkaudesta juha ja lissu, mara ja ulla. mara on muuten poliisi. anna- leena tuli heidän mukana ja on mummolassa ensiviikon.illalla vähän juhlimme ja saunoimme seuraavana päivänä tuli ylikiimingin porukka söimme ja joimme kihlajais kahvit. myös aleksi ja joona oli mukana(asta oli töissä) hannu oli lasten kans.

01.02.2008
lähettiin linja autolla Nivalasta Ylivieskaan saavuimme Ylivieskaan jatkoimme matkaa junalla, ylivieskasta Ouluun Minun isäni tuli meitä hakemaan Oulun juna asemalta.saavuimme illalla Jussi,Aaro,Anni odottivat meitä innoissaan

2.3.2008
tänään tulimme junalla tänne mun vanhempien luo ylikiimingiin. pienet olivat innoissaan. hypittiin rampoliinillä.kiikuttiin kiikuissa
« Uudemmat - Vanhemmat »