IRC-Galleria

Lots of fun in the hospital, part 4Torstai 19.02.2009 10:30

Eilen oli jossain mielessä vähän kummallinen päivä heilahtelevine
fiiliksineen ja muutenkin. Kuulin, että pääsen lauantaina (ilmeisesti
aamulla) kotiin, mutta su-ma-yö ja maanantaipäivä pitää vielä viettää
osastolla. Tiistaina sitten töihin. Iho on parantunut ihan kiitettävästi
eilen illalla laitettiinkin ekan kerran Protopicia pitkästä aikaa. Kuumotus
on muka helpottavista aspiriineista huolimatta hillitön. Hikeä melkein
puskee.

Pidin päivällä parin tunnin soitto- ja lauluharjoitteet sillä
lopputuloksella, että joku sairaalan lääkäreistä tuli tarjoamaan
soolokeikkaa. Ujostutti sen verran kuitenkin, että ohjasin pyytämään
parempia soittajia paikalle. Mutta hyvä mielihän siitä tietysti tuli. Oli
myös hienoa huomata, että laulutunneilla läpi käydyistä
hengitysharjoituksista on oikeasti hyötyä!

Vieraitakin kävi. Ensinnä läsnäolollaan ilahdutti Irkku ja Emma ja myöhemmin
Timo, H-P ja Markku. Miellyttävää sosiaalista toimintaa.

Henkilökunta täällä on muuten ihan pirun asiallista. Täydet pisteet heille.

Mr. Avaruuslimapieru palasi lopulta jo toissailtana takaisin päivän
reissultaan Jorvista, joten tässä on taas saanut nauttia limakuorsauksesta
ja kunnon pyllynrupsutuksesta. Ai että!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.