IRC-Galleria

Kopioin TuomakseltaKeskiviikko 29.08.2007 02:15

Tuomas oli aamulla pohtinut elämäänsä taaksepäin. Otan itse tuohon vielä vuoden lisää ja teen saman.

1999: Olin vikaa syksyä lukiossa ja epätoivoisesti rakastunut parhaaseen ystävääni. Kesällä oltiin käyty Simon kanssa ekaa kertaa purjehtimassa. Konemusaa ei oikein enää saanut aikaiseksi kuin satunnaisesti. Treffailin mimmejä deitti.netin kautta. Eihän niistä mitään tullu.
Tutustuin Veeraan ja Irinaan.

2000: Olin ekaa vuotta oikeassa työelämässä EKM Servicellä Tammisaaressa. Rakentelin kaikkea jännää töissä, olin edelleen epätoivoisesti rakastunut, ryyppäsin viikonloput Parkissa ja treffailin mimmejä deitti.netin kautta. Eihän niistä mitään tullu.

2001: Olin juuri vapautunut intistä, purjehtinut Viron saaristossa, muuttanut Espooseen Antin kämppikseksi ja aloittanut duunit Codeonlinellä. Treffailin mimmejä deitti.netin kautta mutta välillä muutenkin. Ei niistäkään oikein mitään tullu, mut kaikenlaista pientä säätöä tuli muualta vastaan. Elämä oli sekavaa, ja kaikki oli aika päin helvettiä. Tutustuin Timoon ja Riikkaan.

2002: Olin toista syksyä Codella, ryypättiin Timon kanssa vähän helvetisti, kävin päivittäin Riikan kanssa jossain. Asuin Markun kanssa PBK:lla (those were the days!) ja ryhdyin Pin Ionin uruttajaksi. Kaikki oli päin helvettiä, mutta tilanne muuttui paria kuukautta myöhemmin radikaalisti.

2003: Seurustelin Inkan kanssa ja asuin PBK:lla. Aloitin koulun, lopetin Codella täyspäiväset hommat, pyörittelin omaa toiminimeä. Oli mahtavat fiilikset.

2004: Seurustelin Inkan kanssa, asuttiin Wallininkadulla, kävin koulua hyvin satunnaisesti, pyörittelin firmaa, tehtiin Ionin eka kunnon äänite. Oli sangen vaihtelevat fiilikset.

2005: Erosin Inkasta, asuin Wallininkadulla, siirryin Galtsulle täysipäiväiseksi, aloin seurustelemaan Helin kanssa. Oli mahtavat fiilikset.

2006: Muutettiin Helin kanssa Vesalaan, tein Galtsussa täysipäiväisesti hommia, tehtiin All Her Glory. Olotilat olivat melko vaihtelevat.

2007: Erosin Helistä. Teen Galtsussa täysipäiväisesti hommia, nyt kuitenkin duunarina. Bändihommat rules, olotilat yleensä hyvät.

Meikäläisen saa elämään se, että olen utelias näkemään, että mitä kirjoitan tähän vuoden kuluttua. :)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.