IRC-Galleria

TsudioLauantai 11.02.2006 21:03

Ollaan Pin Ionin kanssa Orimattilassa Cpon-Huone-studioilla. On kivaa. Rummut ja beissit on jo narulla. Tultiin paikalle eilen ja ryypättiin. Kohta aloitellaan kiipparien äänitykset, huomenna sitten loppuun. Pitäis ilmeisesti kohta syödä, saunoa ja ryypätä. Paljon kiitoksia jo tässä vaiheessa Akulle ja Saaralle, kaikki rules ok ja täällä ei kyllä pääse laihtumaan, kun sapuskat on mitä mahtavimmat.

<3

Sushia ja murheiluaTorstai 09.02.2006 23:31

2,5 kilsaa tänään vajaassa tunnissa. Vauhti on noussut alun 2 km / h:sta. Hyvä niin.
Uinnin jälkeen murkinoitiin sushia. Oli hyvää. Tai no semmosta mitä nyt sushi yleensä on, eli juuri sellaista, johon tulee välillä hirveä himo. Nyt luvassa röhnötystä ja tervalimsaa. Jei.

KaikenlaistaTorstai 09.02.2006 01:23

Jep, nyt on kolme biisiä äänityskunnossa. En voi taaskaan kuin hämmästellä sitä, kuinka onnekas mies olenkaan taas. On aika rulettavaa saapua valmiin sapuskan äärelle - erityisesti, kun en sitä edes osannut odottaa.

Anyway, Heini haastoi, joten nyt vastaan!

"Paljastan 5 asiaa joita pelkään ja haastan viisi uutta ihmistä tekemään samat asiat:
(Eivät ole välttämättä tärkeysjärjestyksessä)."

Pelkään...

1) ... hengenlähtöä ennen aikojaan.
2) ... yksin jäämistä.
3) ... että suunnitelmat menee pieleen ja joutuu kelailemaan elämänsä uusiksi
4) ... potentiaalista sotaa ja epävakautta maapallolla.
5) ... krapulaa :D

Keksin tähän uudenkin jutun: kerro, koska olet pelännyt eniten. Vastaan ensin itse:
tossa kesällä oltiin 25 m/s (puuskissa kuulemma yli 30 m/s) myrskyssä 6,5-metrisellä veneellä Gotlannin ja Latvian välillä about 8 h. Pelotti niin saatanasti.

Haastan:

mukle
welociraptor
Hanok
besbamiimi
Muusikonrenttu

Butti kuivuuKeskiviikko 08.02.2006 17:50

Butti on kuiva kuin Sahara, eikä ihme, en ole taas syönyt mitään koko päivänä. Pakko mennä hommaamaan murkinaa, muuten ei mistään tule mitään.

MurheiluKeskiviikko 08.02.2006 11:33

Eilen murheilin 2500 metriä ja sen jälkeen mentiin bisselle. Hoho.

Tänään ohjelmassa töitä, Leslien korjausta, bänditreenit ja hämmästelyä. Perjantaina pitäis suunnata kohti Orimattilaa ja studiota; pistetään kaksi tai kolme biisiä purkkiin - saa nähdä, miten käy.

Hammondista on vibratoskanneri jumissa. Voi perkele. Toivottavasti korjaantuu pelkällä öljyllä, ei hirveästi jaksaisi täydelliseen uudelleenrakennukseen ryhtyä. Muutakin tekemistä nimittäin olisi.

Bitusti kysymyksiäTiistai 07.02.2006 13:54

En oo ikinä ennen vastannu tälläseen. Kerta se on ensimmäinenkin.

1. Etunimi? Matti
2. Nimettiinkö sinut jonkun mukaan? Epäilemättä mutsin ukin mukaan.
3. Luettele lempinimesi? Masa
4. Syntymäpäiväsi? 15. elokuuta
5. Nimeä joku, jolla on sama syntymäpäivä kuin sinulla. Jeremiad
6. Asumismuotosi? Yksin kaksiossa Kalliossa.
7. Kengänkokosi? 45
8. Vasen- vai oikeakätinen? Oikea
9. Silmien väri? Kuulemma hämärä
10. Poskipusu vai kielisuudelma? Riippuu vastaanottajasta ;)
11. Pidätkö piilolinssejä? E
12. Onko sinulla tatuointia? Ei, eikä tule
13. Lävistyksiä? Ei, ja vielä vähän aikaa sitten olin satavarma ettei tule, nyt olen vain 99% varma
14. Poltatko? E
15. Juotko? Totta helvetissä, mielellään hyvää olutta
16. Oletko koskaan juonut itsesi niin huonoon kuntoon, ettet muista mitään? Jep. :-D
17. Lempijuomasi? Olut
18. Lempiruokasi? Riippuu fiiliksestä. Melkein kaikki on hyvää.
19. Lempijälkiruokasi? -"-
20. Lempijäätelömakusi? Lakritsi / minttu, riippuu.
21. Lempivärisi? Evt.
22. Lempikuukautesi? Elokuu.
23. Kanada vai Amerikka? Neuvostoliitto.
24. Lempituoksusi? Evt.
25. Lempiäänesi? Hammond B-3 kahden kovalla olevan Leslie 122:n läpi.
26. Vuoden lempipäiväsi? 1. lomapäivä.
27. Uskotko jumalaan? En tiettävästi.
28. Pidätkö presidentti Bushista? En.
29. Onko sinulla nettipäiväkirjaa/blogia? Miltäs vaikuttaisi?
30. Avaatko kengännauhasi, kun otat kengät pois jalasta? Joo, jos kenkiä ei saa muuten pois jalasta. x)
31. Montako tyynyä käytät nukkuessasi? 0-3
32. Esitätkö tähdille toiveita? E
33. Katsotko vielä lapsille suunnattuja TV-ohjelmia/elokuvia? En katso telkkaria ollenkaan.
34. Oletko sarkastinen? Yritän, mutten onnistu.
35. Onko kukaan sanonut sinun muistuttavan jotain julkkista? O.
36. Jos olisit värikynä, mikä olisit? En tiiä.
37. Pidätkö lentokoneella matkustamisesta? Jep, etenkin reittilennoilla.
38. Kokeilisitko/oletko kokeillut benji-hyppyä? Joskus pitää testata.
39. Oletko koskaan laulanut yleisön edessä? Viimeksi perjantaina
40. Monellako keikalla olet ollut? Omalla vai muiden? Omilla arviolta 80, muiden keikkoja on niin paljon etten muista.
41. Onko sinulla iPodia? 30G video iPod
42. Imuroitko musiikkia (Internetistä)? Joskus, mutta yleensä ostan levyt jos mahdollista.
43. Montako lainvastaista asiaa olet suorittanut? Ihan sairaan monta.
44. Oletko koskaan ampunut aseella? Armeijassa tuli ammuttua.
45. Oletko koskaan tärvellyt tosissasi ja tahallasi toisen omaisuutta? Epäilemättä.
46. Oletko koskaan lyönyt vastakkaista sukupuolta olevaa henkilöä? En.
47. Oletko koskaan vahingoittanut itseäsi tahallasi? En.
48. Suurin virheesi? Luin joskus 10v sitten erään ihmisen irkkilogeja. Ei ollut hyvä ajatus.
49. Mikä on kotoa katsottuna kauimmainen piste, jossa olet ollut? Brasilia tai Japani. Kumpi lie kauempana?
50. Jos voisit matkata minne tahansa, minne menisit? En tiiä vielä.
51. Millainen on unelma-autosi? Joku rähee.
52. Oletko sinut pituutesi kanssa? Toki.
53. Pidätkö käsialastasi? Kyl, mut aika epäselväähän se on :D
54. Pidätkö itseäsi vahvana? Henkisesti vai fyysisesti?
55. Mistä pidät itsessäsi vähiten? Turhasta stressaamisesta aina toisinaan :>
56. Nimeä jotain fyysistä, mistä itsessäsi pidät? Räheä letti.
57. Nimeä jotain henkistä, mistä itsessäsi pidät? Paska huumorintaju. :D
58. Jos olisit joku muu, olisitko itsesi ystävä? Totta helvetissä.
59. Ketä ikävöit eniten? Riippuu tilanteesta.
60. Homoavioliittojen puolesta vai vastaan? Puolesta
61. Oletko homofobinen? En
62. Oletko biseksuaali? En
63. Ensimmäinen asia, jonka huomaat vastakkaisessa sukupuolessa? Riippuu tilanteesta ;)
64. Onko sinulla ollut vastakkaista sukupuolta olevaa vierasta asunnossasi? Mitäs luulisitte?
65. Minne haluaisit mennä ensitreffeillä? Riippuu fiiliksestä. Olen menny vaikka minne.
66. Kuvaile täydellisiä treffejä! Tapahtuu ihan mitä tahansa, mutta lopulta molemmat osapuolet huomaavat diggaavansa toisesta. :)
67. Onko kukaan laulanut tai soittanut (musiikkia) sinulle henkilökohtaisesti? On.
68. Onko sinua suudeltu ilotulituksen aikana? On.
69. Milloin sait ensisuudelmasi? Varmaan noin 6-vuotiaana. :D
70. Onko joku yli 10 vuotta sinua vanhempi yrittänyt iskeä sinut? On.
71. Mikä sytyttää sinua? Suuri rakkaus <3
72. Mikä tappaa kiinnostuksesi? Tunteettomuus :>
73. Oletko ujo? Joo ja en.
74. Oletko liian ujo pyytääksesi ketään ulos? En.
75. Oletko varattu vai sinkku? Varattu.
76. Oletko koskaan rakastanut ketään? Olen.
77. Kelle sanoit viimeksi rakastavasi tätä? Tiedätte kyllä.
78. Milloin itkit viimeksi? Varmaan joskus jurrissa.
79. Oletko koskaan itkenyt ilman hyvää syytä? Totta helvetissä.
80. Oletko kiinnostunut jostain henkilöstä juuri nyt? Olen <3
81. Koti poislukien, missä kävit viimeksi? Edellämainitulla henkilöllä. :D
82. Mitä kirjoja luet tällä hetkellä? Jotain elektroniikkaskeidaa taas vaihteeksi. Voisinpa lukea esim. Henning Mankellia taas.
83. Mitä hiirimatollasi on? Ei ole.
84. Lävistykset vai tatuoinnit? Lävärit.
85. Mitä katsoit eilen illalla TV:stä? En mitään, en omista televisiota.
86. Kenet haluaisit tavata juuri nyt? En ketään :---D
87. Jos voisit olla jonkun kanssa juuri nyt, niin kenen? Tiedät kyllä.
88. Minkä väriset housut ja kengät sinulla on jalassasi? Harmaa-mustaraidalliset.
89. Vihaatko tällä hetkellä ketään? En.
90. Kelle puhuit viimeksi puhelimessa? Jaffan
91. Mitä kuuntelet tällä hetkellä? Toimiston hölinää.
92. Mitä söit viimeksi? Frutti Di Maren pastapläjäyksen.
93. Viimeisin katsomasi elokuva? Olikohan Lord of War (hiton hyvä)
94. Pelottavat elokuvat vai onnelliset loput? Sekä että.
95. Kesä vai talvi? Kesä.
96. Halit vai suudelmat? Sekä että.
97. Rolling Stones vai Beatles? BEATLES
98. Kissat vai koirat? Koirat
99. Sano jotain-ihan-mitä-vaan itsestäsi! For satan.

Paras nainenMaanantai 06.02.2006 14:42

Mulla on maailman paras nainen joka tekee esim. ihan vitun hyvää poronkäristystä (huom. tulee koulusta tänne erikseen tekemään mulle safkaa <3 )

CrabulSunnuntai 05.02.2006 16:55

Joo-o, on taas aika vitun hirveä krapula, mutta ei se mitään! Oli ehkä aivan saatanan hauskaa eilen, ihan ehtaa parhautta alusta loppuun! Kiitos erityisesti Ainolle mahtavista kekkereistä! Kuten myös tietysti teille kaikille ihanille ihmisille, joita oli mahtava nähdä pitkästä aikaa.

Nyt on luvassa ihkuilua, röhnötystä, mässäilyä ja Family Guyn tuijotusta. Elämä rules. <3

CrabulLauantai 04.02.2006 14:36

On roima pertti. Taidan hankkia safkaa ja ryhtyä dokaamaan.

KänniLauantai 04.02.2006 05:43

Olen kännissä kuin käki. CMX on paskaa. Olen rakastunut. Stevie Wonder on hyvää. Ei vittu mikä olo huomenna on. For satan.