IRC-Galleria

mechanema

mechanema

blog.qruiser.com/poikkijapinoon

OhimennenKeskiviikko 09.08.2006 21:59

Tulin eilen Nivalaan. Kävin tsekkaamassa isoveljen uuden puimurin. Se oli hieno ja ilmastoitu. Ja vihreä. Vähän aikaa oli kivaa koska oli nättiä ja peltoja ja kaikenmaailman ötököitä ja lentopistiäisiä. Sitten ne alkoi ärsyttää.

Kävin äsken loben kanssa uimassa pitkästä aikaa, se muuttaa huomenna Helsinkiin eli mennään samalla junalla, kivakivaa. Kohta käydään ehkä hengaileen keskustassa ja sit tänne grillaan ku Riikkakin on Suomessa käymässä.

Perjantaina musta tulee setä. Aika jännää.

Vanhenin, turhaannuin, väsyinMaanantai 07.08.2006 01:12

Taas tuli yks vuosi lisää mittariin. Noh, toivottavasti on vielä kilometrejä jäljellä. En ole kirjoittanut tänne pitkään aikaan, joku voisi luulla, että minulla on ollut tylsää, oikeasti se johtuu vain siitä, että ei oikeastaan ole tapahtunut kauheasti mitään julkaisukelpoista...
No ei sentään.

Huomenna loppuu työharjoittelu hotellilla. Perjantaina alkaa sit duuni Helsingissä, en haluais mennä sinne mut vaihtoehdot on aika vähissä ku tilillä on kolme euroa ja opintotuki alkaa rullaamaan vasta syyskuussa. Mun olotila vastaa aikalailla cmx:n "Punainen nro.6" -biisiä. "Olin niin palasina, niin rikki kuin voi olla. Kun kaaduin vierellesi, vaadin maata maattavaa. Olin niin vaativainen kuin pieninpänä voi olla." Nyt ei vain jaksais, haluan kouluun.

Join liikaa kahvia.

Älä luota suojatiehenSunnuntai 23.07.2006 17:58

Kävelin eilen puolenyön jälkeen kavereiden kans Koskikatua alaspäin. Oltiin Korkalonkadun kohdalla ylittämässä suojatietä kun alkoi kuulua hirveää kiljuntaa, kun kauhua, pelkoa ja hysteriaa ympärilleen levittävä HIRVI juoksi meidän nenien edestä! Sellaista ei ihan joka päivä tapahdu keskellä kaupunkia. Tai muutenkaan. Olis ollut kauhean noloa kuolla jalankulkijan ja hirven yhteentörmäyksessä keskellä kaupunkia ja vielä SUOJATIELLÄ! Se ois ollu sen hirven syy.

Mä en saa unta ikinä töiden jälkeen. Mun vuorokausirytmi on siis jotensakin viturallaan ku meen nukkuun viiden ja kuuden välillä aamulla, herään vähän ennen kolmea että ehdin käydä suihkussa ennen töitä.

Taas sama setti. Tulee muuten kiire....

Kaikkii samoi juttuja ja uusiikiKeskiviikko 19.07.2006 14:44

Just kotiuduin Nivalasta. Iskä ja äiskä kävi yhdessä viemässä mut junaan ja vilkuttivat vielä asemalta kun juna lähti. Hassuja. Moni asia oli muuttunut kun oli ollut tarpeeks monta kuukautta pois Nivalasta. Mun lapsuudenkoti oli maalattu, veljen avovaimo oli synnyttämäisillään, porukoiden uuden talon piha näytti jo melkein valmiilta, jätskikiska oli eri laidalla toria ku viimekesänä. Harmittaa ku en ehtinyt nähdä kaikkia keitä oisin halunnut.

Eilen kokkasin kotiväelle etanoita kerta oon niin hyvä niiden kans! Iskä ja äiskä oli tosi reippaita kun söivät niitä kaikista ennakkoluuloistaan huolimatta, äippä jätti vain viimeisen etanansa syömättä koska sen mielestä se tuijotti sitä.

Nyt päikkärit ja sit duuniin!

VasurillaLauantai 15.07.2006 03:01

Juostessa meni taas tää päivä. Mut on ollu kiva huomata että molemmissa duuneissa tietyt jutut alkaa mennä jo rutiinilla, joka asiaa ei tarvii enää kysyä ja voin jopa ratkaista ongelmia siellä ihan itsekseni. Kunhan ne ei ole kauhean vaikeita ongelmia. Aamulla taas seittemäksi duuniin joten nyt ois pelimiesliike vetää hieman unta kupoliin.

Sunnuntaina lähen varmaan Nivalaan näyttäytymään.
Eilen oli kiva työpäivä. Eka olin kultasepänliikkeessä ja sieltä menin hotellille missä oli kahdet bileet samalle illalle. Paljo tekemistä mut ei kauheeta kiirettä koko iltana. Askelmittari näytti vähän yli neljäätoistatuhatta askelta työaikana, ei mitenkään kauhean paljon. Yhen jälkeen yöllä pääsin pois ja menin Jätkänpuistoon moikkaan Nannaa, se oli aiemmin tutustunut joihinki poikiin jotka tarjos pussikaljaa. Sit mentiin NiteTrainiin.

Valomerkin jälkeen oltiin kiltisti menossa kotiin. Jostain syystä meidän matkaan lähti yksi metallirunkoinen terassituoli. Aattelin et se näyttäis hyvältä meidän partsilla. Törmättiin Sampo-aukiolla (ei, minä en kutsu sitä Lordi-aukioksi) Marjoon ja Terhiin jotka käännytti meidät rantaan pussikaljalle, kello oli vähän yli neljä. Valdemarin rannassa Kemijoen toisella puolella oli mukavaa, käytiin uimassa Terhin ja Marjon kans, Nanna ei lähtenyt. Meil ei ollu pyyhkeitä eikä mulla loppuillasta enää boxereita jalassa. Alettiin Marjon kans painiin ja Nanna pyys meidän seuraan vielä kaks poikaa jotka olivat varsin läheisissä väleissä keskenään vähän matkan päässä. Painittiin kolme tuntii. Välillä kiipesin mäntyyn. Terhi raahasi sitä mun tulevaa parveketuolia urhoollisesti mutta sit jossain vaiheessa se hajos useisiin osasiin ja se oli kaikkien mielestä kauhean hauskaa.

Kahdeksan maissa oli niin iso jano, että lähdettiin käveleen kohti Pistoa kun tiedettiin sen aukeavan yheksältä. Mä poljin pyörällä mut en pystynyt ohjaamaan joten Terhi ja Marjo ohjas pyörää kävellessään rinnalla ja Nanna kiljui että "älä aja viattomien lasten yli!" Ne kaks poikaa tuli kans mut taksilla. Pisto on oikeasti aika legendaarinen baari. Aukesi erittäin täsmällisesti klo. 9, palvelu oli ystävällistä ja Aliasta sai pelata.

Väsytti kauheasti niin lähdin kotiin nukkuun pariksi tunniksi, kävin suihkussa ja lähdin duuniin. Hoitelin tänään melkein yksin ihan kokonaisen bussiryhmän ja laskutin itse juomat, olin aika ylpeä itsestäni (vaikka käsi vähän sheikkaski prikkaa kantaessa, olo ei ole ihan se kaikista hehkein). Tollanen ilta täytyy olla kerran kesässä, ja mun mielestä kaikkien pitäis kerran elämässään jonottaa Pistoon!

Huomenna vapaapäivä! ...aika käsittämätöntä.

Perillä hymyilin hetkenTorstai 06.07.2006 15:34

Viimeyö meni junassa. Pasilan jälkeen joka kerta kun juna heilahti, osa minusta tipahti radan varrelle, Hämeenlinnan kohdalla en enää jaksanut ja nukahdin. Henkinen ähky. Tapahtui ihan liikaa kaikkea. Tuntui, että Rovaniemelle minusta saapui vain tyhjä kuori. Keskustaan kävellessä jaksoin hymyillä hetken kun näin tutun linja-autoaseman ja Lappia-talon. Kotimatkalla piti pysähtyä silti monta kertaa kun tuntui, etten saa happea.

Nyt väsyttää.

Olen kuitenkin hyvilläni siitä, että lähdin.
Unilelu jäi sinne. Omasta itsestäni en oo ihan varma.
Tiistaina ja keskiviikkona oli töitä messukeskuksessa. Keskiviikkoiltana olin yksissä synttärijuhlissa joissa oli mukavia ihmisiä ja ruokaa ja juomaa ja kaikkea. Karaoke erintoten oli jymymenestys. Meni myöhään mutta torstaina sain nukkua pitkään. Ehdin nähdä tosipaljon kavereita, isoveljeä ja siskoa ja kaikkia. Tänään oltiin Eetun kanssa remontteeraamassa, olin aika hyvä maalaamaan ja viimeistelemään saumausta. Iskä ois ylpee jos ois nähny mut työn touhussa. Sit mul oli isosiskon kans treffit stockan kellon alla. Mentiin Swengiin yhelle käveltyämme eka tosi radikaalisti harhaan. Sit käytiin vielä dtm:ssä yhellä ja se lähti omille teilleen ja mä Manalaan syömään. Pizzassa oli tosipaljon kaikkea mut reippaana poikana ahmin lautasen tyhjäksi.

Jätskikakkua ois kohta jälkkäriksi. Huomenna pari tuntia töitä messukeskuksessa ja sunnuntai-iltana seuraavan kerran. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä pitää sit junailla itsensä takas Rovaniemelle ku torstaina on sielä jo töitä. Hassua että mulla on ollut jo vähän ikävä sinne. Kattelin äsken ikkunasta ulos ja sielä oli jotenki niin tasaista. Outoa että pohjanmaan poikana kaipaan jo semilappalaisia vaaramaisemia, arkirutiineja eli päiväkahvia Zoomitissa ja iltakaljaa Holvissa. Omaa kotia ja sänkyä, vaikka veisinkin täältä mielelläni unilelun sinne mukanani.

Musta tuntuu että tässä vaiheessa kesää ei sais vielä toivoa syksyä, mutta sanotaan nyt vaikka että ajatus siitä ei tunnu yhtään ikävältä. Kaverit tulee takas Rolloon ja uus koulu ja uudet kujeet alkaa. Uusia ihmisiä muuttaa kaupunkiin ja sellaista. Kaks lyhyttä ja toivottavasti lämmintä kuukautta vielä jäljellä ennen sitä.

JuhannustanssitSunnuntai 25.06.2006 04:56

Eilen eli juhannusaattona olin duunissa johonki ehkä kymmeneen, sit lähin toisesta työpaikasta olevan työkaverin kans kaljalle ja Dorikseen. Ei siel ollu kamalasti mitään. Snägärijonossa oli ihan sairaan hauskaa, rupateltiin jollekin tädille ja se kikatti meidän jutuille ihan tosikamalasti.

Mentii meille ja ajateltii ottaa tequilaa, mul ei ollu sitruunaa mut luumu löyty :D ...se oli pahaa.
Kaheksi menin töihin ja tulin sieltä just äsken. Oli häät hotellilla. Ekaa kertaa olin baaritiskin takana myymässä viinaksia. Osaan tehä gin-tonicin jo aika hyvin! :D
Nyt nukkuun et jaksaa huomenna taas reippaana duuniin. Ennen töitä pitää pakata ku ma. aamuna lähen aikaisinaikaisin Helsinkiin.

Metri maanpinnastaKeskiviikko 21.06.2006 02:30

PÄÄSIN YLIOPISTOON!!!

Tänään tuli tulokset, paras hakija oli saanu 23,5 pistettä, alin hyväksytty oli 16,5 ja mä sain 20 pistettä eli vähän niinku vasemmalla kädellä hutaisin itseni sinne ;) Päivän olin taas kultasepänliikkeessä töissä ja just tulin ravintolasta tarjoilemasta. Huomenna on taas aamuyhdeksästä iltakymmeneen töitä mut ei jaksa haitata koska sain tänään myös tiedon, että sain yhden kongressikeikan Helsingin Messukeskukseen ensviikolle eli lähden maanantaina taas Helsinkiin. Kivakivakivaa. Siellä on kaks tai kolme vapaapäivääkin eli toivottavasti jää aikaa vähän rentoutumisellekin, sitä ei täällä nimittäin ole luvassa. Juhannuski menee tiukasti töitä paiskiessa.

Oon saanut tänään tosipaljon puheluita ja tekstiviestejä ystäviltä. On tuntunut tosi kivalta kun ovat onnitelleet ja muistaneet ja halineet. Kivakiva kiitoskiitos :) Nyt pitää mennä suihkuun ja tehdä vähän paperihommia ku aamulla on taas yheksäks töihin meno.