IRC-Galleria

meeriprinsessa

meeriprinsessa

we found love <3

[Ei aihetta]Keskiviikko 11.02.2009 16:36

Meeri päätti nousta elämään maailmaan eräänä loskaisena aamuyönä. Jo miltei heti näki että hänestä tuli mies. Perhe oli hermoton ja he söivät vain lehmänlantaa. Koulussa hän ei osannut mitään, siellä häntä ihannoitiin rumista lemmikeistä.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi raivostuttamaan maastoautot, niinpä huviksi tuli taskumatit.

Meeri kehittyi neljännelläkymmenellä varsin anteliaaksi. Päähänsä hän sai oranssit hiukset, sekä tummanruskeat silmät.
Kiltteydestään johtaen hän oli melko pelkuri. Lempiruokaansa tusseja hän sai työskennellen kosmonauttina.

Meeri ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa joka viikonloppuna. Alkoholia hän ei juo edes ollessaan jo valmiiksi humalassa.

Hän osti itselleen puolison jonka kanssa ei uskaltanut mennä naimisiin.

Sen pituinen se.

[Ei aihetta]Torstai 05.02.2009 20:30

Miku
[x] Sinulla on oma koira
[x] Osaat laittaa ruokaa
[/] Et pidä väkivaltaisista elokuvista
[ ] Olet horoskoopissa kauris
[ ] Harrastat kitaran soittoa
[ ] Poltat
[/] Sinulla on itseä nuorempi sisarrus
[x] Pidät Disneyn hahmoista, etenkin Aku Ankasta
[/] Seuraat/seurasit tv:stä 24:ää
[x] Pidät shoppailusta
5,5/10


Takuya
[ ] Rakastat kitaran soittoa
[ ] Olet horoskoopissa vesimies
[x] Haluaisit matkustaa Australiaan
[/] Uskot kohtaloon
[x] Jostain syystä hyttyset rakastavat sinua
[x] Sinulla on isoveli
[ ] Harkitset mitä sanot
[x] Otat mielelläsi pitkiä kylpyjä
[ ] Inhoat itsekkäitä ihmisiä
[ ] Tapaessasi uuden ihmisen, kiinnitätä huomion ensimmäisenä toisen silmiin
4,5/10


Kanon
[ ] Katsot aktiivisesti animea...
[ ] ...Ja kulutat siihen myös rahaa
[x] Olet unikeko
[ ] Olet horoskoopissa rapu
[x] Kirjallisuus ja matematiikka ovat suosikkisi kouluaineista
[/] Sinulla on sekä nuorempi että vanhempi sisarus
[ ] Poltat
[x] Kerran sinulta varastettiin pyörä
[x] Pelaat videopelejä...
[/] ...ja tykkäät lähteä kävelylle
5/10


Yuuki
[x] Käytät paljon aurinkolaseja ja pidät hatuista
[ ] Käyt clubeilla
[ ] Olet horoskoopissa neitsyt
[ ] Sinulla on nuorempi sisar
[x] Keräilet jotakin
[ ] Poltat
[x] Sinusta on kiva pysähtyä katselemaan lemmikkikauppojen ikkunoita
[x] Osaat soittaa pianoa/kosketinsoittimia
[x] Käyt usein mäkkärissä
[x] Olet saanut huomiota ulkonäöstäsi
6/10


Teruki
[/] Sinulla on paljon lävistyksiä korvissa
[ ] Arvostat luontoa erityisen paljon
[/] Olet perheesi kuopus
[ ] Käytät alkoholia turhan liikaakin joskus
[x] Olet horoskoopissa jousimies
[x] Rakastat pesäpalloa
[/] Olet/olit hyvä koulussa
[x] Olet äännekäs persoona
[ ] Jollakin sisarruksistasi on jo lapsi/lapsia
[/] Perhe on sinulle hyvin tärkeä
5/10

Hihihihiii <33 YUUKI <3333333

[Ei aihetta]Keskiviikko 04.02.2009 19:58

Tee tämä kahdesta henkilöstä. Toinen tyttö, toinen poika.

I: Tyttö

Millon viimeksi huusit hänelle? - eilen...
Oletteko olleet saunassa yhdessä? - joo
Oletteko olleet leikkipuistossa yhdessä? - ei
Oletko käynyt jossain huvipuistossa hänen kanssaan? - en
Oletko ostanut hänelle joululahjan? - joo
Oletko itkenyt hänen takiaan? - joo
Oletko itkenyt niin että hän näkee? - joo
Onko hän sinulle todella tärkeä? - jooooooooo <3333
Pidätkö hänestä? - joo
Rakastatko häntä? - jjoo<3
Onko hän komea/kaunis? - tosi kaunis
Pukeutuuko hän huonosti? - ehei, just makeesti <33
Onko hänellä hyvä musiikkimaku? - joooo <33
Oletteko kokeneet paljon yhdessä? - riippuu vähän...
Juoko hän paljon? - ai mitä?
Onko hänellä ärsyttävä isä? - ehei, just rento <33
Tiedätkö mitä hän tekee juuri nyt? - en

II: Poika

Millon olet viimeksi halannut häntä? - eilen <33333
Oletko nähnyt hänet tänään? - en :((
Millon viimeksi huusit hänelle? - joskus viime- tai toissaviikol
Oletteko olleet saunassa yhdessä? - ei!!
Oletteko olleet leikkipuistossa yhdessä? - ei
Oletko käynyt jossain huvipuistossa hänen kanssaan? - en :((
Oletko vihannut häntä joskus? - joo, päivän
Oletko ostanut hänelle joululahjan? - en :(( ois ehkä kannattanu
Oletko itkenyt hänen takiaan? - oon
Oletko itkenyt niin että hän näkee? - en
Onko hän sinulle todella tärkeä? - jooooooooo<3333
Pidätkö hänestä? - joo <33
Rakastatko häntä? - emt... ehkä vähän ihastunu...
Onko hän komea/kaunis? - komee !
Pukeutuuko hän huonosti? - no ei tod! <33
Onko hänellä hyvä musiikkimaku? - joooooooooooooooooo <33333333333333333333333
Oletteko kokeneet paljon yhdessä? - no en mä tiiä, onhan mulla hyviä muistoja mut...
Onko hänellä ärsyttävä isä? - en oo nähny :/
Tiedätkö mitä hän tekee juuri nyt? - varmaa puhuu puhelimes tai jtn...

aww <333Keskiviikko 04.02.2009 19:48



Tyttö meni ulos ja näki pojan.
Poika juoksi pakoon.
Seuraavana päivänä tyttö näki taas saman pojan.
Poika ei enää juossut pakoon, käveli vain.
Kolmantena päivänä tyttö näki taas saman pojan.
Poika seisoi ja tuijotti tyttöä.
Neljäntenä päivänä poika kohotti kättään tytölle.
Tyttö tunsi olevansa ihastunut.
Viidentenä päivänä poika ilmestyi taas ulos.
Hän teki käsillään sydämen.
Tyttö punastui.
Kuudentena päivänä tyttö näki taas pojan.
Pojan paidassa luki: "I LOVE U"
Seitsemäntenä päivänä tyttö ajatteli uskaltaa sanoa pojalle jotain.
Hän ei kuitenkaan ehtinyt, sillä kun poika oli ylittämässä tietä ja tulossa tytön luokse,
auto ajoi hänen ylitseen.
Poika kuoli.

Kopioi tämä omaan päiväkirjaasi, niin ihastuksesi lähestyy sinua viikon sisällä.
Jos et, sinulle käy kuin tarinan tytölle ja paha onni vainoaa sinua ikuisesti.

[Ei aihetta]Keskiviikko 04.02.2009 19:44

Jos saat alle 12, et vastannut tähän gallupiin rehellisesti.

Jos saat yli 12, olet perusidiootti.

Jos saat yli 15, sinussa on jo hieman ainesta idioottien kuninkaaksi.

Jos saat yli 20, olet idioottien kuningas, onnitteluni! <
<33

(1) Olen kävellyt seinää päin.
(2) Olen kävellyt tolppaa päin.
(3) Olen kävellyt ovea päin.
(4) Olen kävellyt ihmistä tai muuta elävää olentoa päin.
(5) Joskus havahdun siihen, että en ajattele mitään.
( ) En osaa kertotaulua.
(6) Olen hakannut päätäni seinään.
( ) Olen vienyt likaisen vaatteen roskikseen, vaikka se piti viedä pesukoneeseen (tai vienyt roskan pesukoneeseen).
(7) Suustani valuu joskus kuolaa, enkä ole itse tajunnut sitä.
(8) Pidän itseäni älykkäänä.
(9) Olen joskus etsinyt jotakin tavaraa kauan, ja vasta sitten huomannut että tavara oli kädessäni.
(10) Minua on sanottu monesti idiootiksi.
(11) Unissani esiinnyn joskus eläimen muodossa.
(12) Puhun yksikseni.
(13) En yleensä tajua elokuvien juonta täysin.
(14) Ihmiset pudistelevat minulle päätään turhautuneena.
(15) Sanon joskus lauseita "väärinpäin", esimerkiksi "Raluan huokaa!!!!!!".
(16) Olen lukenut samaa lausetta yli 10min, ja vasta sitten tajunnut lauseen tarkoituksen.
( ) Olen unohtanut oman syntymäpäiväni.
(17) Kuvittelen osaavani puhua eläimille.
( ) Olen koulussa tukiopetuksessa yhdessä tai useammassa aineessa.
(18) Välillä unohdan, mitä olin ajattelemassa.
( ) En ole kovin hyvä koulussa.
( ) Minulla on lukihäiriö, tai jokin sen tapainen ainakin.
( ) Kuukausien luetteleminen järjestyksessä on minulle hankalaa.
(19) Tyhmyyttäni nauretaan.
(20) Mielestäni "idioottien kuningas" kuulostaa kunniakkaalta asemalta.

[Ei aihetta]Tiistai 03.02.2009 21:45


UUSI ELÄINRÄÄKKÄYS VIDEO ! TÄMÄ ON VERISTÄ ELI EN SUOSITTELE KATSOA !


eli, rullaathan alas nimilistaan ja lisäät nimesi tähän vaatimuskirjeeseen ja
lähetä se kaikille tutuille. Ruotsissa tämä viesti on lähtenyt eteenpäin
Ruotsin Kennelliitosta ja Käyttökoiraorganisaatiolta. Videota ei ole pakko
katsoa (meet farm=''liha tehdas'' - se on TODELLA RAAKA!), - mutta jos päätät katsoa,
niin varoitus että SE ON HIRVEÄTÄ katsottavaa ja kauheata väkivaltaa. Sen
kipeä hiljaisuus on koskettanut meitä kaikkia syvästi. Jos emme suojele eläimiä
tämänlaiselta brutaalisuudelta, olemme osarikollisia.

Voit tehdä jotain! Allekirjoitathan ja lähetät kontakteillesi - tällaisen
väkivallan on LOPUTTAVA!

VAROITUS! TÄMÄ ON OIKEASTI JÄRKYTTÄVÄÄ KATSOTTAVAA!!!


http://getactive.peta.org/campaign/turkey_investigation1
http://getactive.peta.org/campaign/turkey_investigation1

Tässä video lyhyesti (lihatarha): piilokameralla filmattuna, eläimet
kuvattiin kun ne NYLJETÄÄN ELÄVÄNÄ! Sanovat että tulee 'täydellisempi
leikkaus'.tämän jälkeen ruhot heitetään kasaan, yhä elävänä, ja jopa 10
minuuttia sydän vielä sykkii, silmittömässä kivussa, ja silmät vielä
liikkuvat.lintujen pienet käpälät värisevät. Yksi lintu joka vielä nostaa
päätänsä ja katsoo kameraan verisillä silmillään.

Vaikka et katso videota, ALLEKIRJOITATHAN ja lähetät ystävillesi:
tällainen
hirviömäisyys on loputtava, JOTAIN ON TEHTÄVÄ!!

Kun tässä listassa on 500 nimeä, lähetäthän sen: PETA2@petaorg
<PETA2@peta.org>

01. Helen Walthew, Cape Town
02. Joyce Luxton, Cape Town
03. Garth Luxton, Cape Town
04 Terje McKnight, Norway
05 Joachim B McKnight, Norway
06 Jannicke McKnight, Norway
07 Rita Lyngsmo, Norway
08 Hanne Dahle, Norway
09 Elizabeth Dahle, Norway
10 Pia Baumann, Norway
11 Anita McKnight,
12 Laura Garner Scotland
13 Ken Garner Scotland
14 Noel Bowie Scotland
15 Chris Bowie China
16 Jang Jing China
17 Val Cummnings South Africa
18 Derek Cummings South Africa
19 Kim Samuels South Africa
20 Ron Samuels South Africa
21 Vanessa Mclean UK
22 David Stainforth - South Africa
23 Lynne Proude - South Africa
24 Jenny Wilkinson - South Africa
25 Sharon Künnemann - South Africa
26 CELESTE WEBER
27 Yvonne Miller
28 David Miller
29 Jennifer Ormond-Brown
30 Digby Ormond-Brown
31 Martin Brown
32. Tonel Rautenbach - South Africa
33. Naco Rautenbach - South Africa
34. Jessica Moller - South Africa
35. Roxanna De Bruyn - South Africa
36. Charlene Morgan - South Africa
37. Shaun Morgan - South Africa
38. Marianne le Grange - South Africa
39. Marius le Grange Jnr - South Africa
40. Marinka le Grange - South Africa
41. Marius le Grange Snr - South Africa
42. Ida Botha - South Africa
43. George Botha - South Africa
44. Joey Pretorius - South Africa
45. Riekie Pretorius - SA
46. Jaco Pretorius - SA
47. Gerhardus Pretorius - SA
48. Silvia Pretorius - SA
49. Malie Swart - SA
50. Nico Swart - SA
51Andre Koegelenberg
52 Trudie McIntosh
53 Maryanne Jooste
54 Frans Jooste
55 Lulu Joost
56 Dené Jooste
57 Freda O'Connell
58. Carmen Slabbert - South Africa
59. Debbie Smith - South Africa
60 Dudley Bennet South Africa
61 Pamela Bennet South Africa
62 Yvonne Brink, Sweden
63 Anneli Paldin/Rengart
64.Cathrine Hellberg
65. Thereze Axelsson / Sweden
66. Marie Tälth
67.Anna Andersson
68.Marcus Nilsson
69.Isak Andersson
70.Ida Andersson
71. Ritva Lindström
72. Sven Lindström
73. Rose-Marie Carlsen / Denemark
74.Tatiana Pajares/Spain
75. Hugo Gutierrez Colas /Spain
76. Caroline Bjälstam/Spain
77. Solvår Warmestad/Norway
78. Camilla Dahlgren/Sweden
79. Peter Rasmussen/Sweden
80. Satu Kettunen / Sweden
81. Olof Haggren / Sweden
82. Marianne Paunimo/Finland
83.Elina Paunimo/Finland
84.Tuomas Paunimo/Finland
85.Arto Hynninen/Finland
86. Minna Kurvinen / Finland
87 Sauli Latvalehto / Finland
88. Päivi Mikkonen / Finland
89. Jyrki Leinonen / Finland
90. Markku Mankinen / Finland
91. Tuomo Pajari / Finland
92. Petteri Jestola/ Finland
93. Jenni Rönkä/Finland
94. Riina Pirinen / Finland
95. Elina Alavuotunki / Finland
96. Hanna Koivuperä/ Finland
97. Jenni Lohikoski, Finland
98. Hanna Rikkonen, Finland
99. Saila Huttunen, Finland
100. Satu Autio, Finland
101. Marjut Kriikku, Finland
102. Henna Takala, Finland
103. Marja Salimäki, Finland
104. Helena Salimäki, Finland
105. Tapio Vilmunen, Finland
106. Johanna Hautala, Finland
107. Anni Itäpalo, Finland
108. Aarne Niskala, Finland
109. Jonna Niskala, Finland
110. Pauline Hellevig, Finland
111. Lily Wright, Finland
112. Elina Kumpula, Finland
113.Nelli Teeriniemi,Finland
114.Alina Turunen,Finland
115.Ida Bergström,Finland
116.Kaisa Korpela,Finland
117. Veera Nikula, Finland
118. Vilma Sirèn, Finland
119. reetta mallat ,finland
120. Mira Palenius , Finland
121. Tomi Hietala , Finland
122.Jaakko Luoto,Finland
123.Touko Laakkonen,Finland
124.Oskari Oksanen,Finland
125.Pekka Saarinen,Finland
126.Jori Ilanko,Finland
127. Veera Selin, Finland
128.Ella Manninen,Finland
129. Vilma Leino, Finland
130. Jenina Levomäki, Finland
131. Tanja Salonen, Finland
132. Jp Tuononen,Finland
133. Leena Hyvölä,Finland
134. Satu Isoaho,Finland
135. Andrijana Avramov, Finland
136. Jeremias Hellman,Finland
137. Ina Avramov, Finland
138. Moona Anukka, Finland
139. Jenni Tiittanen, Finland
140. Kia Halttunen, Finland
141.Moona Kivilahti, Finland
142. Laura Sivula, Finland
143. Tessa Juselius, Finland
144. Nitta Hiltula, Finland
145. Julia Hyvärinen, Finland
146. Henna Rasi, Finland
147. Susanna Heikkilä, Finland
148. Julianna Romppainen, Finland
149. Petra Joukainen, Finland
150. Maiju Kallioinen, Finland
151. Pauliina Kannisto , Finland
152. Ronja Koskela , Finland
153. Milla Peltomäki , Finland
154. Niina Vaittinen, Finland
155. Nicola Valtonen, Finland
156. Maiju Jaatinen, Finland
157. Emilia, Finland
158. Elli Honkanen, Finland
159. Nelli, Finland
160. Jassu. Finland
161. Miia, Finland
162. Taavi, Finland
163. Katja, Finland
164. Tiia, Finland
165. Jessica, Finland ( i think that's so stupid)
166.Anette,Finland
167.Natasha, Finland
168.Maria , Finland
169. Ronja, Finland
170.Roosa, Finland
171.Siiri, Finland
172.Anne, Finland
173. Anette, Finland
174. Amanda, Finland
175. Susanna, Finland
176. Sara, Finland
177. Annika, Finland
178. Tuomas, Finland
179. Linda,Finland
180. Sofia, Finland
181. Elisabeth, Finland
182. Kiia , Finland
183. Heidi Vilpas, Finland
184. Minna, Finland
185. Pinja, Finland
186. Annina, Finland
187. Hanna, Finland
188.Inka,Finland
189.Joona,finland
190.Meeri, Finland (sairasta!)
jokainen vieras jää vieraslistaan,katsotaan kuinka monella on sydäntä olla kopioimat.

olen ADHDMaanantai 02.02.2009 23:27

Jos saat:
alle 10 - keskittymis ja tarkkaavaisuuskykysi on normaalia luokkaa
10-15 - keskittymis ja tarkkaavaisuuskykysi ovat hieman normaalia huonompia
yli 15 - keskittymis ja tarkkaavaisuuskykysi ovat hyvin alhaiset. saatat kärsiä adhd:sta


[/]Minun on vaikea olla järjestelmällinen.
[x]Kun minulle annetaan tehtävä, viivyttelen enkä ala heti sitä tekemään.
[x]Minulla on paljon projekteja meneillään, mutta en tunnu saavan niistä montakaan valmiiksi.
[/]Teen päätöksiä ja toimin niiden mukaan impulsiivisesti- kuten rahan tuhlaaminen, seksuaaliseen suhteeseen ajautuminen jonkun kanssa, uusiin aktiviteetteihin sukeltaminen ja suunnitelmien muuttaminen.
[x]Tylsistyn helposti.

Yhteensä: 4/5


[/] Vaikka kuinka yrittäisin, en tunnu saavuttavan tavoitteitani.
[x] Olen usein muissa maailmoissa kun ihmiset keskustelevat, vaivun omiin ajatuksiini.
[x] Keskityn johonkin tekemääni asiaan niin intensiivisesti, että en pidä taukoa enkä pysty keskittymään mihinkään muuhun tai tekemään mitään muuta.
[x] Teen liikaa myös asioita jotka eivät ole hyväksi minulle, kuten pakkomielteinen shoppailu, liiallinen juominen, liiallinen työskentely, tai liiallinen syöminen.
[x] Turhaannun helposti ja tulen kärsimättömäksi kun asiat tapahtuvat liian hitaasti.

Yhteensä: 4½/5


[ ] Itsetuntoni ei ole yhtä hyvä kuin muiden tuntemieni ihmisten.
[x] Tarvitsen runsaasti stimulaatiota; toiminta elokuvia ja tietokonepelejä, uusia ostoksia, eläväisten ystävien seuraa, nopeaa autolla ajoa tai extreme- lajien harrastamista.
[x] Sanon tai teen usein asioita ennenkuin ehdin ajatella sen tarkemmin, ja joskus joudun vaikeuksiin sen takia.
[x] Teen asiat mieluummin omalla tavallani kuin seuraan sääntöjä tai muiden ohjeita.
[x] Huomaan usein naputtelevani kynälläni, heiluttelevani jalkojani, tai teen jotain muuta purkaakseni ylimääräistä hermostunutta energiaa.

Yhteensä: 4/5


[x] Tunnen oloni usein yhtäkkiä masentuneeksi kun olen erossa muista ihmisistä, projekteista tai asioista joiden kanssa haluan olla tekemisissä.
[x] Näen itseni eri tavalla kuin miten muut näkevät minut. Yllätyn usein kun joku suuttuu minulle, vaikka olisin itse tehnyt jotain mikä saa heidät suuttumaan.
[/] Vaikka olenkin usein huolissani vaarallisista asioista joita voisi sattua minulle, minulla on tapana olla huolimaton ja tapaturma-altis.
[/] Vaikka minulla on paljon pelkoja, ihmiset sanoisivat minun olevan riskien ottaja.
[x] Teen paljon huolimattomuusvirheitä.

Yhteensä: 4/5

jousimiesMaanantai 02.02.2009 23:18

SEKSIN JÄLKEEN:

- OINAS: Uudestaan!
- HÄRKÄ: Ruokaa...
- KAKSONEN: Missä kaukosäädin on?
- RAPU: Milloin pidetään häät?
- LEIJONA: Enkö ollutkin fantastinen?
- NEITSYT: Ylös, lakanat on vaihdettava!
- VAAKA: Pidin äskeisestä, jos sinäkin pidit ?!
- SKORPIONI: Hetki, etsin avaimen ja avaan käsirautasi.
- JOUSIMIES: Soitellaan!
- KAURIS: Oiskos sulla käyntikorttia?
- VESIMIES: Uusiks, mut nyt ilman

[Ei aihetta]Maanantai 02.02.2009 19:38



1. Kenelle annoit puhelinnumerosi viimeksi ?
: en mä sitä voi muistaa!

2. Mitä teet ?
: dataan...

3. Manitse ihminen kenet luulet tuntevasi läpikotaisin.
: öö... ehkä Anna (oiskohan?)

4. Maa, tai paikka minne voisit ja haluisit mennä ?
: JAPANI <33333333333

5. Ihminen, jonka haluaisit pyyhkiä elämästäsi ?
: öö... ehk Pyry

6. Mitä on tehtävä, että sinut saa hymyilemään ?
: No naurattaa, HALOO!

7. Jos saisit olla viikon joku julkisuudenhenkilö, se olisi?
: Anna Abreu, tai ......... MINÄ!

8. Oletko koskaan ollut rakastunut ?
: Oon! en jaksa ees laskee kuinka monta kertaa...

9. Sana / lause, jonka sanoit viimeksi, ja kenelle ?
: ''Nukuttekste kaikki?''

10. Onko sinulla unelmia ?
: ON! MUTTA ENPÄS KERRO MITÄ, KOSKA SIT NE EI TOTEUDU...

11. Miksi itkit viimeksi ?
: Koska kaikki koulukirjat levin keskelle tietä...

12. Mitä haluisit juuri nyt saada ?
: Money, Money, Money...

14. Mitä et ikinä pukisi päällesi ?
: Strippari vaatteit... tai no, en mä tiiä ei sekää paha olis...

15. Fanta, Cokis, Sprite vai kalja ?
: Kokis... namm....

16. Montako lävistystä omistat ? Tatuointeja ?
: 4 (korviksii)

17. Mikä sinusta tulee isona ?
: L-A-U-L-A-J-A

18. Tumma vai vaalea sen olla pitää ?
: Tumma..

19. Hokema, josta et pääse eroon ?
: Vähä läppä!

20. Sänkysi leveys ?
: 120 cm

22. Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua ?
: Isi?

23. Mitä olet syönyt viimeksi ?
: Pizzaa

24. Oletko ihastunut, seurusteletko kenties, vai yksinäinen ?
: Seurustelen

25. Lempivärisi ?
: Keltanen ja kaikki muut värit, mut keltanen on ihan paras!

26. Mitä mieltä olet Ricky Martinista ?
: se on carmé curmé eli HIRVEE

27. Iskurepliikki, jota et koskaan unohda ?
: Käytsä useinki tääl?

28. Mitä nimiä vanhempasi harkitsivat sinulle ?
: Claudia, Matilda, Siiri ja pojista Einari

29. Kuka näistä voisit olla: Tuhkimo, Ruusunen, Joutsenprinsessa, vai Lumikki ?
: eiks joutseprinsessa tanssi balettii?

30. Kyky, mitä et omista ja jonka tahtoisit ?
: Kokkaus

Montako saapunutta viestiä sinulla on yhteensä?
:18

Kuka on ensimmäisenä puhelinluettelossa?
: Aino

Entä viimeinen?
: Vili (hyyyyyi)

Koska laitoit kuvat galleriaan?
: kesäkuu 2008

Kuka viimeksi nauroi kanssasi?
: Isi (onnetonta)

Mitä harrastusta olet harrastanut pisimpään?
: Tanssi (9 vuotta)

Oletko koskaan ostanut mitään pornokaupasta?
: en

Montako kenkää omistat?
: 52 (eli 26 parii)

Oletko koskaan käynyt vessassa elokuvateatterissa leffan aikana?
: oon

Mitä alkoholipitoista juomaa joit viimeksi?
: Siiderii

Kuka samaa sukupuolta oleva nukkui viimeksi vieressäsi?
: Jasmin

Onko sinulla ikinä murtunut mikään paikka?
: on, lukemattomia kertoja

Pidätkö lakritsista, ruisleivästä ja Fazerin sinisestä?
: joo

Osaatko kokata?
: en. (kai)

Mainitse kaunis/komea julkkis.
: öö.. Vaik Tom Kaulitz

Oletko pituudeltasi välillä 155-180cm?
: en vielä läheskää!

Kesä vai talvi?
: molemmat!

Mitä kuulet tällä hetkellä?
: isoveli kuorsaa zzz... -.-

Miltä tällä hetkellä tuntuu? Ottaako joku asia päähän?
: Oksettaa

Mitä söit viimeksi?
: P-I-Z-Z-A-A
Söisitkö mieluummin kilon voita vai sokeria?
: sokeria

Oletko blondi?
: KELTAINEN

Sano hyvä elokuva?
: Lizzie MgGuire popstar

Lempijuomasi? (alkoholiton)
: alkoholiton siideri

Lempijuomasi? (alkoholijuoma)
: Siideri

Käytätkö hiustenkuivaajaa?
: käytän mä joskus

Omistatko veneen tai lentokoneen?
: en kumpaakaa

Mitä meinasit tehdä viikonloppuna?
: mennä äidin kanssa syömään -.-

Paras päivä viikosta?
: Lauantai

Osaatko puhua jotain muuta kieltä kuin suomea, ruotsia, saksaa tai englantia?
: en muuten ku vähän japanii

Oletko hypännyt benji-hypyn?
: en

Oletko naimisissa/kihloissa/seurustelet/ihastunut/ei mikään edellisistä?
: seurustelen.

Miten hiuksesi ovat juuri nyt?
: normisti

Mitä taskuissasi on nyt?
: ei oo taskuja

Miten juhlit koulujen loppumista?
: meen kauneushoitolaa

Mikä ärsyttää juuri nyt?
: et oon kiinni tekemää tätä juttuu, vaik mun pitäis pukee ja meikkaa...