IRC-Galleria

MAKOISAT SUKLAAPIKKULEIVÄTPerjantai 01.08.2008 02:17

Syö lämmin ateria ennen leipomiseen ryhtymistä. Taloussuklaa on aivan yhtä hyvää kuin hienommatkin laadut. :]]].

Pengo kaapeista seuraavat aineet esille:

- 125 g margariinia
- 2 dl sokeria
- kananmuna
- hieman alle kolme desiä vehnäjauhoja
- ½ leivinjauhetta
- ½ suolaa
- ½ vaniljasokeria
- levy taloussuklaata

Aloita vatkaamalla rasva ja sokeri keskenään. Seoksesta saa tulla melkein vaahtomaista ennen kuin lisäät kananmunan sekaan.

Kippaa muut aineet toiseen kulhoon suklaata lukuunottamatta. Sekoita lusikalla. Lisää seos vähitellen muuhun taikinaan.

Pilko suklaa kohtuullisen isoiksi paloiksi. Sahanpurumaiseksi mössöksi hakattu suklaa ei maistu paksun taikinan seassa sitten miltään. Lisää palat taikinaan.

Laita uuni lämpenemään hieman alle 200 asteeseen.

Nosta taikinaa kahdella lusikalla pellille. Ota huomioon, että taikina leviää uunissa. Mitä isompia pikkuleipiä teet, sitä harvemmin sinun täytyy hakea uusi.

Survo pellit uuniin noin kymmeneksi minuutiksi.

Anna pikkuleipien totuttautua hetki siihen, että niiden lyhyt ja kaunis elämä on päättymässä.

Nauti ehdottomasti kylmän, rasvattoman maidon kanssa. Yksin.

[Ei aihetta]Torstai 31.07.2008 03:16

tänä vuonna afrikassa marakatit kerran
telefonilaitoksesta kuulivat sen verran
että jospa jostain vainen pitkän langanpätkän saa
niin tuo lanka äänen kauas, sangen kauas kuljettaa

tuumivat ja aprikoivat; oispa hauska juttu
soittelis ja jutellisi ystävä ja tuttu
mutta mistä kummimmasta ihmelangan saisi
joka kaikki kauniit sanat kauas kuljettaisi

elefantti, vanha setä, kommervenkit keksii
tietää viisas varsin hyvin, mikä keino tepsii
häntä pannaan toiseen korvaan, toinen kärsää käyttää
ja tuo uusi telefoni kaikki toiveet täyttää

suomalainen kansansävelmä

[Ei aihetta]Torstai 31.07.2008 01:42

jippeii enää 13 yötä.

ps. kirjoitan liikaa päiväkirjamerkintöjä.

[Ei aihetta]Keskiviikko 30.07.2008 20:59

Kukkuu luin että minun pitäisi selvitä 1500 kalorilla päivässä. Sitten laskin, että se tekee vain 65,21 suklaapisarakeksiä.

[Ei aihetta]Tiistai 29.07.2008 20:05

Sitten haluaisin sellaisen sade-cd:n edelleenkin.

[Ei aihetta]Tiistai 29.07.2008 02:39

[Ei aihetta]Tiistai 29.07.2008 01:30

Minä olen niitä ihmisiä, joiden jokainen päivä alkaa musiikilla ja päättyy musiikkiin. Ja välissä on sitäkin enemmän musiikkia.

Minä soitan pianoa. Minulla on omasta mielestäni hyvin, hyvin kiva nuottikansio, jossa vaihtelee sen hetkiset mielisoittokappaleet. Tällä hetkellä sellaisia ovat 1985, Patrik Isaksson, Clocks, Coldplay sekä When You Tell Me That You Love Me, Diana Ross.

Mikään ei kuitenkaan varmastikaan pitkään aikaan tule menemään Regina Spektorin Samsonin ylitse.

Viimeisimmille sivuille olen piirtänyt kymmenittäin vaikeita sointuja, joita tarvitsen harvoin, mutta kuitenkin joskus. Se kansio on oliivinvihreä, ja sen kanteen on liimattu ehkä täydellisin otos Teemu Brunilasta. Ja tietysti hänen housujensa väri sopii täydellisesti siihen vihreään. :]].

Minä myös kuuntelen musiikkia. Paljon, joskus ehkä hieman liikaakin. Rakastan herätä satunnaiseen kappaleeseen aamulla ja nukahtaa illalla Teleksin Elämäni Viimeiseen Elämäni Rakkauteen. Rakastan kuunnella siinä välissä Gavin DeGrawn More Than Anyonea, Humanen Here Comes Winteriä ja The Crashin Emptyä.

Minä rakastan elää musiikkia varten ja sen kanssa.

[Ei aihetta]Maanantai 28.07.2008 02:50

MASKU IHANAA. kiljuin sisäisesti kun turut, raisiot ja naantalit alkoivat näkymään tienviitoissa. :]]].

[Ei aihetta]Sunnuntai 27.07.2008 01:12

Hei,

yritän epätoivoisesti datata isän hyperpuhelimella, mutta ei tästä oikein mitään tule.

Haluaisin päästä kunnon koneelle puhumaan omien, rakkaiden ihmisteni kanssa, mutta ei siitäkään oikein mitään tunnu tulevan. Minulla olisi niin paljon asiaa, ehkä uskaltaisin viimein kertoa myös yhden tärkeän asian yhdelle kovin tuntemattomalle ihmiselle.

En muista milloin viimeksi nukuin omassa sängyssäni. Ahah, kotona käydessäkin nukuttiin asuntoautossa kun ei jaksettu sotkea sisällä asuntoesittelyiden vuoksi. Miksei kukaan muuten osta sitä, se on hyvin, hyvin kiva koti. Muttei enää meille.

Haluaisin nähdä Teean ja JohQn, mutta kun, yhyy, siitäkään ei tule mitään kun ne on siellä missä minä en. Meidän sieniretkikin on tekemättä ja koulut alkaa. Hitto.

Onneksi sentään sain datata Meerin ja Monan kanssa Linnanmäen parkkipaikalla. Ainoa wlan-yhteys koko tämän reissun aikana. Ja sitten lokit pelottelivat meitä melkein tappamalla itsensä auton katolle. Ja Meeri; "Mona, Jemina on kauhee feimi Habbossa." Ja Mona tyhjensi pullavarastot. Ja unohdin ottaa varashälyttimen pois ja voi yhyy.

Rakastan teitä ihan kamalasti.

[Ei aihetta]Lauantai 19.07.2008 00:07

YHYY MISTÄ SAA SEMMOSEN CD:N MIHIN JOKU KIVA IHMINEN OLISI ÄÄNITTÄNYT SADETTA.