IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

Horoskooppimerkit viemäriä korjaamassaKeskiviikko 23.07.2008 23:36

Kun lavuaari ei vedä:

Oinas kokeilee ensin rivakasti imukuppipumpulla. Kun se ei onnistu, hän potkaisee tiskipöytää ja karjahtaa, jolloin rööri aukeaakin välittömästi.

Härkää harmittaa. Hän harkitsee. Pitääkö hänen ryhtyä tekemään työtä? Hän istuu nojatuolissaan kaksi tuntia hieman tyrmistyneen näköisenä harkitsemassa. Siis pitääkö hänen ryhtyä tekemään työtä? Sitten hän aloittaa. Aluksi ei meinaa millään onnistua, mutta hän ei luovuta. Ei onnistu vieläkään, mutta hän ei luovuta. Jo kuuden tunnin kuluttua kaikki on valmista. Härkä ähkäisee. Sitten hän palaa istumaan nojatuoliinsa.

Kaksonen juoksee kauppaan ostamaan ruuvimeisseliä ja pumppua. Samalla hän pyörähtää ohimennen kirjastossa, R-kioskilla ja taidenäyttelyssä. Ai niin ja levykaupassa, polkupyöräkorjaamossa sekä uusimassa kännykkänsä akun. Kotona hän avaa paketista ruuvimeisselin ja unohtuu lukemaan sen käyttöohjetta samalla, kun katselee televisiosta uutisia ja soittaa levylautaselta lempilevyään, jonka sanoissa mainitaan jotakin radioista, ja tästä syystä hän ilmoittautuu työväenopiston radioamatöörikurssille. Tähän kaikkeen vierähtää päivä. Iltamyöhällä hän muistaa, että putki piti avata. Hän menee lavuaarin luo ja huomaa, että se onkin päivän aikana auennut itsestään.

Rapu pohtii, että äiti opetti, että "ensin tällä muovipumpulla vähän näääääin... tällä tavalla..." Rööri antaa jo lupauksen...plrp... Sitten vähän Pirkka Putkimies-pullosta... Ja niin se sujui kuin leikki! Vanhat konstit tepsivät! Pieni kyynel kimmeltää ravun silmäkulmassa hänen muistellessaan äitiään ja lapsuudenkotiaan, jossa tukkeutuneiden viemäreiden availu hämärinä syysiltoina kodin lämmössä oli aina niin turvallista ja kotoisaa.

Leijona soittaa paikalle kodin putkimiehen suorittamaan palveluksen. Samassa syssyssä hän tulee ajatelleeksi haavettaan, ja päättää vihdoin vaihdattaa kaikki asuntonsa hanat ja raanat, tiskialtaan, sekä suihkun metalliosat kullanvärisiksi. Hän keksii vaihtaa kullanvärisiksi myös autonsa pölykapselit.

Neitsyt kaivaa esille sisäisen insinöörinsä. Ruuvi kerrallaan hän irroittelee viemärin putket toisistaan ja asettelee ruuvit aakkosjärjestykseen. Tämän jälkeen hän poistaa tukoksen aiheuttaneet ainesosat. Nenässä hänellä on pyykkipoika ja käsissä suojakäsineet. Ne on hankittu juuri tämäntapaisia tilanteita silmälläpitäen. Kaikki onnistuu mainiosti. Kauhistusta herättää se, kuinka siivottomilta putket näyttävätkään sisäpuolelta! Ennen putkien liittämistä takaisin paikoilleen hän puhdistaa putket sisäpuolelta pulloharjalla, jonka vartta hän on jatkanut lisäosalla.

Vaa'alle tämä on hieman liikaa. Naispuolinen vaaka ei hommaan suostu, hän heittäytyy naiselliseksi ja soittaa paikalle miesystävän. Miespuolinen vaakakaan ei viitsisi tahria juuri siistittyä ulkoista olemustaan, joten hän pyytää vaimonsa korjaamaan putket. Vaimo suostuu tähän tilanteen ymmärtäen.

Skorpioni kiinnostuu tilanteesta. Häntä alkaa kihelmöidä ajatus, mitä kaikkea jännää tukkeutunut viemäri sisältääkään! Pääseepä jopa kurkkimaan putkien sisälmyksiin... Jee! Suurella mielenkiinnolla hän rassaa auki kaikki putket, selvittää tilanteen ja rassaa auki vielä lisääkin putkia, syventyen valtavalla intensiteetillä tutkimaan tätä salattua maailmaa!

Jousimies lorisuttaa koko altaan täyteen kuumaa vettä ja lähtee hakemaan lapiota. Hana jää auki ja lattia tulvii jo vedestä. Hän koettaa vielä ravistella lavuaaria, mutta ei rupea rööri vetämään, tosin lavuaari jää hänen käteensä ja sotku yltyy. No, eipä tässä muukaan auta, hän viheltelee, vetää jalkaansa kumisaappaat ja soittaa palokunnan.

Kauris soittaa ensin isännöitsijälle, sitten poliisille. Hän tekee rikosilmoituksen taloyhtiön huonosti hoidetusta viemäritilanteesta. Sen jälkeen hän soittaa vakuutusyhtiölle ja vaatii korvauksen puhelinkuluista: soitoista isännöitsijälle, poliisille ja vakuutusyhtiölle.

Vesimies painaa nappia. Se on viritetty toimintavalmiiksi jo aikoja sitten. Vihdoin hän pääsee testaamaan käytännössä sen toimivuutta. Ja Heureka! Putki aukeaa silmänräpäyksessä. Vihdoin voi keksinnölle hankkia patentin!

Kala kokeilee ensin ajatuksen voimalla. Hän pyytää viemäriä aukeamaan, keskittyy ja meditoi ja lähettää käsillä parantavia säteitä lavuaariin. Kun tämä ei auta, päättää hän kokeilla vahvempia keinoja... tiskiaine... ei auta... pesupulveri... ei... lisätään etikkaa... ei... vielä suolaa...Valtava vaahto kohoaa jo altaasta ja kuuluu outoa sihinää, kemiallinen seos vaikuttaa erinomaisen voimakkaalta, varsinkin kitkerästä tuoksustaan päätellen, ja HOKKUSPOKKUS plurp plurp prrrummps, yhtäkkiä seisonut vesi solahtaa riemukkaasti alas rööristä.
Ruotsalaispoliisi löysi taskupeilin kadulta. Vilkaistuaan siihen hän mutisi itsekseen:
– Jopas on roiston näköinen tyyppi, tämä täytyy tavattaessa pidättää. Laitanpa kuvan talteen.
Niinpä hän laittoi peilin taskuunsa. Kotona kuitenkin vaimo penkoi hänen taskujaan ja löysi sen. Hän vilkaisi siihen kerran ja otti miehensä välittömästi tiukkaan puhutteluun.
– Minkä hirveän näköisen huoran kuvaa sinä oikein kanniskelet taskussasi?!

MOI =)Tiistai 15.04.2008 08:46

Katsotaan kuinka monta tuntematonta tai tuntemaani ihmistä uskaltaa sanoa ''moi'' päiväkirjaani.
Sit kopioi omaan päiväkirjaa jos oot sanonu ''moi"

[Ei aihetta]Torstai 14.02.2008 20:43

JOS OOT NÄHÄNY LEHERES UUTISEN, JOTTA SUAMES ON LÖYRETTY LINTULENSSUA VANHOOSTA HAASKOOSTA, ÄLÄ HUALESTU, MINOON KUNNOS.
MUT JOS LUKOO ET SIT ON LÖYRETTY SEKSIKKÄIST TIPUIST, MOLLAAN KUSES!
JOKA TAPAAKSES MAHROTTOMAN HAUSKOO YSTÄVÄNPÄEVEE!!!!

T. YKS TIPU VAAN

Lämmintä Joulua!Maanantai 24.12.2007 23:41

Lunta sataa hiljalleen, kohta saapuu ilta. Joulun rauhaa julistaa taivaan tähtisilta.

Olen eksynyt, sanoi tonttu pieni. Lumi peitti joulutieni. Pelottaa, on pimeää, mistä etsin ystävää? Tähti katsoi hymyillen, tietä pienen valaisten. Sinun kotiisi tontun perille vei, ystävää jouluna unohdeta ei.

On tonttu tää kovasti touhunnut ja häärinyt ja kuppeja paljon pakettiin käärinyt. Kohta koittaa rauhan aika ja muistuu mieleen joulun taika. Ei unohtaa saa ystävää, hän tärkeä osa on elämää. Näin tonttu tää muistaa ystävää ja Joulun Iloa sydämestään lähettää.

Kun taivas on tumma ja pohjoisesta tuulee, silloin enkelten laulun tuulessa kuulee. Se rakkautta ja lämpöä koteihin laulaa ja kaikille toivottaa Joulurauhaa!

Oletko koskaan...Perjantai 16.11.2007 21:30


istunut poliisiautossa ?
- en

tullut umpikännissä kotiin aamulla ?
- onhan tuota tullu tehtyä...

pussannut jotakuta hetken mielijohteesta ?
- jep

kontannut koulun lattialla ?
- ei tullut koskaan kontattua

poiminut sieniä ?
- en

juossut todella henkesi edestä ?
- joo...

murtautunut autoon ?
- en...

unohtanut jotakin lentokoneeseen ?
- en oo

pussannut serkkuasi ?
- en

kaatunut kenkien takia ?
- oon....

polskutellut Serenassa ?
- en

stripannut ?
- joo

uinut vaatteet päällä ?
- tietty

laulanut mikrofoniin ?
- joo joo

piilotellut jotakuta jätkää ?
- ei oo ollu tarvetta...

itkenyt koulussa ?
- en muista...

oksentanut ihmisen päälle ?
- en ihan

purrut kissaa, kun se on purrut sinua ?
- en oo...

kaatunut skootterilla ?
- en, mut honda monkeyl kyl

heilunut jossakin alusvaatteillasi ?
- kotona

liukastunut banaanin kuoreen
- noup

pessyt ikkunoita ?
- onhan noita tullut pestyä ihan jo töidenkin puitteis...

maistanut mustekalaa ?
- juu ei....yäk

ollut ambulanssissa ?
- oon...

kummat on söpömpiä blondit vai tummat?
- tummat tiätty

inhoatko ketään tällä hetkellä?
- en

rakastatko ketään juuri nyt?
- kaikkii <3

rakastaako sinua kukaan tällä hetkellä?
- toivottavasti...

ikävöitkö ketään?
- kavereita

oletko mustasukkainen?
- en

mitä odotat tällä hetkellä eniten?
- sunnuntaita...vapaapäivää ja tottakai Jazun leikkausta

mitä teet viikonloppuisin?
- jos vapaalla, ni makaan tai sit töis....

oletko hyvä koulussa?
- mennyttä

mitä kouluaineita vihaat?
- matikka oli karseeta

oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä?
- aika harvinaista...

onko sinulla webkamera?
- on

Onko sinulla ollut kuvia kauankin galleriassa?
- onhan noi jo ollu...

onko sinulla vip?
- joo

Kuinka pitkä(pätkä) olet?
- pätkä 164 cm

Mitä vihaat itsessäsi?
- itteeni

Asuisitko mielellään maalla vai kaupungissa?
- Tampereel tiätty...eli kaupungis

lempinumerosi?
- 8

onko sinulla yhtään sellaista salaisuutta mitä ei kukaan muu tiedä kun sinä?
- ei

mitä harrastat?
- nettii ja seksii, mut ei nettiseksii. no just joo...salil käynti huonol menestyksellä

kuinka aikasin menet yleensä nukkumaan?
- aikasin :)

oletko tyytyväinen tän hetken suhteeseesi jos sellainen on?
- no joo...

horoskooppisi?
- vaaka

oletko koskaan liftannu?
- en

omistatko mitään kulkuneuvoo?
- autoja...ja pyörän

onko sinulla saldo puhelimessa?
- ei

jos ei, mikä on suurin laskusi?
- ei muista...

onko puhelimessassi turhia numeroita?
- onhan noita...

mitä kaikkea yleensä teet kun oot koneella?
- meses tai tääl

onko sinulla meseä?
- on

mitä ajattelet juuri nyt?
- jaa-a

paljonko kello on juuri nyt?
- 19.28

kuka soitti sinulle viimeksi?
- Jazu

insinöörivitsiTorstai 08.11.2007 15:18


Insinööri oli pitkän kehitystyön tuloksena saanut valmiiksi laitteen, joka pystyi diagnosoimaan virtsanäytteen perusteella minkä tahansa sairauden. Ylpeänä keksinnöstään hän kertoi laitteesta kaverilleen, ja pyysi tätä kokeilemaan laitetta.

Kaveri epäili laitteen toimivuutta, mutta kusaisi kuitenkin mukiin ja kaatoisen koneeseen. Kone raksutti hetken aikaa ja tulosti liuskalle: "tenniskyynärpää".

Ei helvetti, mies ajatteli, eihän sitä voi millään tietää pelkästä kusinäytteestä. Mutta kun mies kokeili laitetta uudestaan samalla näytteellä, kone edelleen antoi saman vastauksen: "tenniskyynärpää".

Hermostuneena mies päätti tehdä laitteelle pienen jekun: Hän kusaisi taas mukiin, mutta lisäsi tällä kertaa vastaavat näytteet myös vaimoltaan ja tyttäreltään. Lisäksi hän valutti mukaan Ladasta vähän öljyä, ja veivasipa vielä sekoitukseen yhden varvin. Sekoitettuaan tämän coctailin hän kaatoi sen laitteeseen.

Laite raksutti ja raksutti - ja viimein tulostui diagnoosi: "Vaimollasi on tippuri, tyttäresi on raskaana, ladasta hajoaa kampiakseli näinä päivinä

- Ja jos ei se runkkaaminen lopu, niin tenniskyynärpää senkun pahenee..."


1) Kun olet yhden kanssa yksiin lyöttäytynyt, parempi versio on heti saatavilla.
2) Sen sisäistä logiikkaa ei Luojan lisäksi voi ymmärtää kukaan muu.
3) Pienikin virheesi tallentuu välittömästi muistiin myöhempää käyttöä varten.
4) Kuten ei tietokoneiden, ei myöskään naispuolisten lajikumppaneiden keskinäinen kieli avaudu ulkopuolisille.
5) Tietokoneen viesti "Bad command or file name" on yhtä informatiivinen kuin naisen kommentti "Jos et tiedä miksi kiukuttelen sinulle, en aio sitä sinulle kertoakaan".
6) Heti kun saat hankittua parhaan version varusteineen, huomaat että naapurillasi on vielä paremmin varustettu versio.
7) Heti kun olet yhteen versioon sitoutunut, huomaat käyttäväsi puolet tilistäsi sen lisävarusteisiin.
8) Silloin kun sinulla on suurin tarve, tietokoneesi ei millään käynnisty.
9) Vaikka uuden tietokoneen hankkiminen kiehtoo, ei vanhastakaan raski luopua, koska on se tähänkin asti tarpeisiisi riittänyt.
10) Jos kuitenkin hankit uuden tietokoneen, on vanhasta tosi vaikea päästä eroon.
10,5) Tietokoneongelmissa kaverin neuvot ovat usein tarpeen, mutta hän ei kuitenkaan pidä siitä jos menet räpläämään hänen konettaan.

Härski vitsiTiistai 23.10.2007 16:37

Kaksi satiaista tapasi välilihalla. Toinen satiainen kertoi löytäneensä hyvän kodin:
- Kostea mukava kolo, jossa on rehevää pensaikkoa ympärillä.
Toinen satiainen kertoi myös löytäneensä hyvän kodin:
- Lämmintä on, tosin välillä haisee paska ja puusto on harvaa, mutta kyllä kelpaa.
Seuraavana päivänä satiaiset tapasivat taas välilihalla. Toisella oli matkalaukut kädessä ja sitä toinen ihmettelemään:
- Juuri eilenhän kerroit kuinka mukavan kodin olit löytänyt, miksi muutat?
Satiainen kertoo:
- Eilen nukkumaan mennessäni hullu kaljupäinen ukko syöksyi sisään; hakkasi minua takaseinää vasten ja lähtiessään räkäsi hirveän mällin päälle!
Toinen satiainen siihen:
- Miksi menit avaamaan? Kyllä minunkin oveani hakattiin kahdella säkillä koko yön, mutta minäpä en avannut!!!

Teukan ainekirjoitus Tiistai 04.09.2007 23:37

Minusta tulee isona motoristi

Olen Teukka 8v. ja meidän alakerrassa on moottoripyöräkerhon
talli. Siellä käy paljon motoristeja. Motoristit on kivaa
porukkaa. Siksi istunkin siellä tallilla aina kun äidin silmä
välttää. Motoristit kertovat jänniä juttuja. Olenkin jo
oppinut paljon moottoripyöristä ja motoristeista.

Moottoripyörässä pitää olla loivennettu keula. Topi-sedän
Harrikassa on jo tosi loiva keula. Kerhon sedät kun aina
sanoo, että Topin pitää joka aamu loiventaa, että se lähtee
käyntiin.

Moottoripyörässä pitää olla ääni. Kerhon sedät jaksavat aina
vertailla ja puhua äänistä. Meidän mummulan lähellä on varmaan
kanssa moottoripyöräkerho. Kun äiti sanoo, että se on
huolissaan meidän mummusta kun se kuulee ääniä joka yö. Ei
äidin pitäisi olla huolissaan. Motoristit on kivoja ihmisiä.

Motoristit maalaavat itse pyöränsä. Ainakin luulen niin koska
kaikilla kerholaisilla on eri väriset pyörät vaikka ne on
kaikki tuotu maahan harmaana.

Kerhon parasta jätkää sanotaan Kingiksi. Kingi uskaltaa ajaa
sisälläkin. Kuulin, kun kerhon sedät juttelivat, että viime
kesän rotkorallissa ne oli kuunnelleet mökin ulkopuolella kun
Kingi antoi Leenalle kyytiä aamuun saakka. Moottoripyörän
renkaan rikkoutuminen on vaarallista. Sinä yönä Kingiltä oli
kumi puhjennut ja Leena joutui käymään aamulla lääkärissä.

Kerhon sedät pitävät moottoripyöristään hyvää huolta. He
puhuvatkin koko ajan "hoidoista". Kingin Arielissa on kai
jäykkä perä. Joidenkin hoidoista en osaa sanoa, mutta kerhon
sedät puhuvat jatkuvasti hyvistä peristä. Leenankin kohdalla
ne sanoi niin vaikkei Leenalla olekaan moottoripyörää. Mutta
niin ne sedät välillä puhuu puskureistakin eikä
moottoripyörissä edes ole puskuria.

Motoristit pitävät luonnosta ja ympäristöstä hyvää huolta.
Eilen Topi-setä sanoi, että nyt ei voi polttaa ruohoa kun on
kulovaroitus. Kaikki sedät nauroivat ja joku sanoi
Topi-sedälle että kun on näin lämmin, sille ei voi edes antaa
ryyppyä tai kone tukehtuu. Sitten joku korjasi, ettei
Topi-setä käytä ryyppyä, kun sillä on ruiskunsa.

Äiti ei tykkää kun minä istun tallilla kerhon setien kanssa.
Näin pienelle ei kuulemma saisi puhua niin rivoista asioista.
Minä en ymmärrä mitä äiti tarkoittaa. Eikä siellä ole mistään
rivoista puhuttu paitsi kerran jostain jäähdytysrivoista mistä
minä en käsittänyt mitään.

Mutta sanoi äiti mitä hyvänsä, minusta tulee isona motoristi.
Minun moottoripyörässä on ääni, loiva keula ja hyvä perä. Minä
liityn isoon moottoripyöräkerhoon nimeltä kuusysi. Vaikka
luulen että se on jotenkin uskonnollinen kerho. Aina kun
kerhon sedät puhuu kuusysistä, ne puhuu myös
lähetyssaarnaajasta.

Teukka


« Uudemmat -