IRC-Galleria

http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=6&ag=71&t=413

<3

Eilinen meni työreissun merkeissä. Oli ehkä paras reissu mun työreissuhistoriassa. Oltiin hyvissä ajoin liikenteessä, ehdittiin matkalla juoda kahvit ja perillä lounastaa ihan rauhassa. Palaveri oli tosi hyvä, en vois paljoo tyytyväisempi olla. Näköjään on ihan mahdollista, että työreissut ei aina oo se välttämätön paha. P ilmeisesti saa alkaa matkustella enemmänkin, ulkomaille. Katotaan nyt, miten nää asiat tässä lähtee etenemään.

Kotimatkalla puhuttiin pomon kans kaikenlaista. Se kerto hyvin, mitä hänen mielestään IT-ala on. Ensin pitää ymmärtää, että kaikki on mahdollista ja töiden suhteen on helppoja hommia ja vähän työläämpiä hommia, vaan ei suinkaan vaikeita tai mahdottomia. Sit pitää vaan kuvitella itsensä keskellä isoa peltoa, ja etsiä pellolta euron kolikko. Jos on hiukankaan käsitystä siitä, missä se kolikko saatta olla, sitä etsitään tietysti ensin sieltä. Ellei kolikon sijainnista ole hajuakaan, pitää lähteä kiertämään hiljalleen laajenevaa ympyrää. Ennemmin tai myöhemmin se kolikko löytyy, sitä ei voi missata. Tää olis hyvä pitää. Kun tän muistas, olis elämä helpompaa :) Kotimatkalla me ehdittiin muutenkin keskustella kaikenlaista perheistä ja uskonnosta lähtien. Noi on niitä hetkiä, kun tajuaa, että mulla on oikeesti aika mahtava pomo.

Illalla kävin vielä äitiä moikkaamassa. Sillä oli mulle tuliaisia Tampereelta. Sain stoolan häitä varten, se oli hieno! Lisäks sain yhden Guessin paidan, jota äiti ei kuulemma ite osaa käyttää. Hullu! Jouluna ihastein kyseistä paitaa ja nyt sain sen itelle, jee. Äiti jutteli mummusta ja tuffasta. Ne alkaa kans olla jo aika vanhoja, ja valitettavasti huonokuntosia. Etenkin viime aikoina on kummallakin kunto huonontunu, ja harvase viikko jompi kumpi käy sairaalassa. Tähän liittyy kyllä vielä kaikkea muutakin, mikä huolestuttaa, mut silti on varmaan todella karua huomata, kun omat vanhemmat alkaa olla niin vanhoja. P:kin tietää, mitä se on. Vastapainoksi puhuttiin kyllä lapsista ja vauvoistakin, ja muisteltiin kaikkia vanhoja juttuja, mitä mulla ja siskolla on joskus ollu. Olisin viihtyny pidempäänkin, mutta yhdeksältä alkoi Greyn Anatomia ja sillä minuutilla mun piti kyllä istua tiukasti kotisohvalla.

Ja tänään aamulla olin taas hammaslääkärissä.

Vielä pari viikkoo niin mun blingbling on valmis :)(:

Mitäs sitten tehdään, kun yhtäkkiä tajuaa, että ennen niin hyvän kaverin kanssa ei ole enää oikeastaan mitään yhteistä? Sieltä ja täältä kuuluu asioita, jotka vain vahvistavat tätä käsitystä. Kummallakaan ei riitä ymmärrystä toisilleen. Eletään niin erilaista elämää. Olen tunnustellut tätä tilannetta ja todennut, että elän samanlaista vaihetta kuin jo erään toisen kaverin kanssa joitakin aikoja sitten. Mikään ei suju, ei voi olla toiselle mieliksi eikä ystävä, kun elämäntilanteet ovat niin erilaiset, että se luo rajusti kitkaa ennen niin vahvaan ystävyyssuhteeseen. Siinä kohtaa omista elvytysyrityksistä huolimatta ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin laittaa kantapäät vastakkain ja lähteä eri suuntiin. Surullistahan se oli, ja asia on mielessä usein nykyäänkin, mutta uskon meillä kummallakin olleen aika helpottunut olo tapahtuneen jälkeen. Kuka ties joskus tulevaisuudessa tiemme taas kohtaavat, jos tuulet ovat suotuisammat. Nyt olen jälleen saman tyylisessä tilanteessa, mutta olen kenties oppinut jotain: liikaa ei kannata yrittää. Jos vaikka vaan antaisin olla. Toteaisin, että joskus ilman sen kummempaa syytä kaveruksilla tiet erkanevat. Siitä ei kuulu syyttää itseään, eikä sitä toista, se on kai vaan asia, joka pitää hyväksyä. En kuitenkaan olisi suonut tämän kaiken tapahtuvan juuri nyt. En mä silti tiedä tapahtuukokaan, mutta sellaista uumoilen. Seurailen tilanteen kehittymistä, ja teen sitten omat ratkaisuni, kuten uskon tämän toisenkin osapuolen tekevän.

Ulkona pyryttää taas lunta. Koiralle tehty polku on varmaan tolla menolla iltapäivään mennessä taas ihan ummessa, eikä koiraparka kykene menemään mihinkään pissalle. Kyllä me isännän kanssa sitten taas marssitaan peräkanaa pihassa koiralle omaa pientä polkua tekemässä. Jos lumentulo jatkuu vielä pitkään tollasena niin me tarvitaan myös joku hehtaarilumikola. Meillä on niin valtava piha, että ns. normaalikokosella kolalla saa tusata vaikka kuinka kauan, että saa kaiken kolattua. Vaik kyllä kai sitä ihan mielikseen omaa pihaa kolaakin :)

Oltiin kaason kansaa vähän kaupungilla hömppöttelemässä ja ostelemassa hääjuttuja. Löydettiin kaikkee tarpeellista, mut kenkiä ei ollu sopivanlaisia missään. Askartelukaupassa saatiin vähintäänkin kummallista palvelua, eikä niillä ollu edes tarpeeks hopeista kartonkia. Myyjällä oli niin hankalaa, et otettiin niin paljon ku saatiin ja huolehditaan lopuista myöhemmin. Ihmeteltiin myös erään henkilön edesottamuksia, ja todettiin, ettei anneta sen häiritä liikaa...

Partiokaupas on ale. Käytiin lounastauolla siellä kattomassa, jos löytyis P:lle vähä aluspaitaa ja uutta fleeceä ja mulle toppatakkia. Olihan siellä hieno toppatakki. Mut niin kallis alennuksessakin, et ei tarvinnu edes miettiä jääkö se sinne kauppaan vai ei. Joutsenen ruututikattu untuvatakki, jossa on huppu turkiksella. Normaalihinta tais hipoa viittäsataa euroa. Nyt se siis oli alessa noin 350eur. Juu. Ehkä harmitti, kun se oli parhaimman näkönen toppatakki minkä oon aikoihin nähny ja sille olis ollu tarvettakin. Mietin vaan, ostaako ton hintasia vaatteita joku oikeesti? Tai kyllä kai, kun ne on kunnollisia ja kaiken lisäks suomalaisia, mut silti. Jos mulla olis noin kallis takki, en varmaan uskaltais edes käyttää sitä, ettei sille vaan tapahdu mitään. Se saattais vituttaa aika rankasti nimittäin.

Eilen oli taas niin hyvä ratsastustunti. Viime aikoina meitä on oikee piiskattu, ja se on ihan mahtavaa. Tehdään haastavia ja tehokkaita harjotuksia, oon nauttinu niistä ihan täysillä. Mitä nyt yks tätiratsastaja pitää itseään sen verran tärkeänä henkilönä, et hänen ei tarvii väistellä muita tai yleensäkään ottaa meitä muita tuntilaisia aina huomioon, mut se on niin pientä. Sillä porukalla kaikki pysyy tosta huolimatta ruodussa. Aika lyhyellä aikavälillä on jäänyt mieleen paljon kaikkia uusia tärkeitä juttuja, jotka on ymmärtänyt sitten vasta, kun on tehty niitä vaikeampia harjoituksia. Ihan kiva tunne, kun joka tunnilla tulee uusia ahaa-elämyksiä!

Niitä tosin vois tulla myös töissä... vaikka useampia päivässä.

Posti lähettelee ahkerasti meille tavaraa :D Nyt on tullu jo parin viikon sisällä viis pakettia! Tänään pitää suunnistaa postiin noutamaan meidän tilaamia paperipusseja. Alkaa nurkat täyttyä kaikenlaisesta sälästä pikkuhiljaa. Mut onneks ne ei jää meille lopullisesti :)

Mä ajattelin alkaa projektin nimeltä "Vaatekaappi uusiksi". Katoin vaatekaappiani tossa yhtenä aamuna ja mietin, et siellä on ihan hirveesti semmosia rättejä, mitä en syystä tai toisesta enää pidä. Osa on pieniä, osa kuluneita, osa vaan sen tyylisiä, etten enää tykkää. Niistä sais kerättyä hyvän säkin jonneki UFFille vaikka. Haluaisin muutenkin uudistaa vähän tyyliä, kun alan kaipaamaan töissäki hiukan semmosta ns. aikuisempaa lookia. Kaapista tarvis löytyy ainaki toiset mustat suorat housut ja joku kiva jakku. Siistejä puseroita pari, samoin jotain t-paitoja, jotka käy neuleiden ja vastaavien alle. Pari mekkoakin, siis jotain muuta ku farkkua, olis tervetulleita. P lupaski jo, että kunhan tyhjennän sitä kaappia niin voidaan sitten mennä yhdessä shoppailemaan :) Eilen surffailin H&M:n sivuilla ja siellä oli jo niin kivoja kevätvaatteita, et tuli aika suuri himo ostella. Tein itelleni sinne toivelistan. Siitä tuli noin sata metriä pitkä ja aika kallis. Yks kerrallaan hävitin sieltä vaatekappaleita sen mukaan, mikä ei enää miellyttäny silmää tai mitä en ihan oikeesti tarvii. Nyt olis saldona muutama siisti t-paita, housut, hame, jakku ja muutamia nättejä asusteita. Uudet farkutkin tarvisin. Yhdet meni just rikki, enkä kyllä ala parsia.

Koristelin eilen saippuakuplapulloja (kissalapsi pyrki kovasti auttamaan, mutta ei siitä kyllä erityisen suurta apua ollut :D). Sit totesin, et pakkauksessa niitä oli yks vähemmän ku olis pitäny olla. No, yks puteli sinne tai tänne, en taida jaksaa soitella perään. Ei juhliin kuitenkaan tuu niin paljoo porukkaa, että saippuakuplailu yhteen pulloon kaatuis. P askarteli kutsun parissa, kun se haltsaa photarin mua paremmin. Täytyy sanoa, et siitä kannesta tuli aivan tajuttoman hieno, maailman suurimmat kiitokset vain siskorakkaalle <3 Koekappaleessa tosin oli vähän huono kartonki, se oli niin kiiltävä, et tekstiä oli vaikee lukea. Onneks ei oo virallisia kutsutarvikkeita vielä ostettu, niin saadaan lauantaina askartelukaupassa vielä pähkäillä ihan rauhassa. Pääasia, et nyt tiedetään minkä näkönen sen tuotoksen pitäis mielellään olla.

Mun tekis vähän mieli Runebergin torttua :D

Hammaskirurgi.

Se otti ja leikkeli vähän mun ikeniä, kun siinä oli se reikä. Taas on naama puuduksissa. Lyötiin vaan tuppoja kouraan, että niillä saa painaa, jos tulee verta. Ei saa syödä mitään kuumaa ja pitää purskuttaa Corsodylillä ja käyttää mahdollisimman paljon hammaslankaa, et tulehdus paranee. Jes! Ja ens viikolla pääsen taas hammaskiveä raapututtamaan. Alan olla aika ammattilainen näissä hammaslääkärijutuissa :D Kinda sad.

Piti pohtia tätä aiheuttamaani tilannetta ja pahaa mieltä hyvin pitkään.

Blogiin on helppo kirjoittaa, toki, päin naamaa puhuminen ei olekaan niin helppoa, eikä varsinkaan mukavaa. Blogiin voi kirjoittaa turhankin kevyin perustein. Kiukunpuuskassa voi haukkua exät, kavereiden exät ja nykyiset, äidin ja isän, muut tyhmät sukulaiset, kaupantädit, ravintolan palvelun ja osaamattomat autoilijat. Ne, jotka eivät pääse lukemaan kirjoituksia tai ole suoraan yhteydessä itseen. Ja aina on ne poikkeukset, jotka sattuvat blogia lukemaan ja ovat oikeasti itselle läheisiä ihmisiä. Blogia kirjoittaessa itsesensuuri ei varmaan olisi pahitteeksi. Itsekin usein miellän tämän vain omaksi päiväkirjakseni, vaikka sitä lukevat monet eri henkilöt, ja sen takia sisältö toisinaan on kyseenalaista - ihan siitä huolimatta, että täällä kirjoittamani asiat ovat minun näkemyksiäni omasta elämästäni, perheestäni ja ystävistäni. Täällä on helppo tuoda esiin erinäisiä asioita, ja niistä on yhtä helppo loukkaantua. Vaan loukkaantua voi myös silloin, kun joku sanoo jotain ihan kasvotusten.

Pitääkö sitten jotenkin aivan erityisesti arvostaa sitä, että ihmiset puhuvat suoraan, päin naamaa, vaikka se olisi miten loukkaavaa? Mitä kuuluu sanoa siinä kohtaa, kun ystävä lataa tiskiin sellaisia asioita, jotka pahoittavat oman mielen? Kiitos mielipiteestä, ihan vain siksi, että sanoit suoraan? Itsehän olen yleensä päätynyt olemaan vain hiljaa, ajatellut, että se on vain yksi mielipide, vaikka sen esitystapa minua loukkaakin ja asia vaivaa mieltä usein ja pitkään. Voihan se olla niinkin, että ystävä ei aina ymmärrä sanovansa jotain, mikä loukkaa toista. Kuuluuko tuossa kohtaa sanoa, että hei, ei ollut kivasti sanottu? Ehkä kuuluu, mutta minä olen aina ollut huono tarttumaan tuollaisiin juttuihin, en osaa toiselle sanoa, että tuntui ikävältä tai että miksi sanoit noin. En osannut sanoa silloinkaan, kun joku netissä äityi minua haukkumaan tai kirjoitti omassa blogissaan jotain ikävää. Nämä asiat kerääntyvät, ja jossain kohtaa purkautuvat. Yleensä väärässä paikassa ja väärään aikaan. Sitten saa pyydellä anteeksi, mutta taas jäävät keskustelematta ne asiat, jotka ovat omaa mieltä vaivanneet pitkiä aikoja.

Eilen illalla kelailin läpi elämääni ja asioitani vuoden verran taaksepäin. Muistan hyvin erään ystäväni kanssa käydyn keskustelun, kun ajelimme jostain reissusta kotia kohti. Kädet hikoillen kerroin, että olemme kihlautuneet P:n kanssa ja että olemme menossa naimisiin. Päällimmäiseksi mieleen jäivät kommentit, jotka viittasivat avioliiton turhuuteen ja typerään prinsessapäivään, jolla ei oikeasti ole mitään merkitystä. Tulihan siitä paha mieli, todella. En vain uskaltanut sanoa mitään, nikottelin asian itsekseni. Toivoin, että ystävä olisi ollut onnellinen puolestani. Tai vaikka ei olisi ollutkaan, ja olisi ajatellut minun tekevän elämäni virheen, olisi hän voinut edes pehmittää kommenttejaan. Ne, jotka tätä blogia ovat lukeneet, tietävät, että pohdin kaasoasiaa moneen otteeseen. Ilmiselvä valinta ei enää ollutkaan niin ilmiselvä, ja sille oli - ja on edelleen - aivan selkeä ja perusteltu syy.

Mietin, onko sillä merkitystä, missä muodossa loukkaavat sanat esitetään. Olen lukenut eräästä blogista asioita itsestäni, eivätkä ne ole tuntuneet erityisen mieltä ylentäviltä. Eräiden kommenttien siivittämänä harkitsin jo Pipostelun lopettamistakin, ihan tosissani. Olen märehtinyt näitä asioita aikani, ja sitten jättänyt ne omaan arvoonsa. Ajattelin vain olevani liian herkkänahkainen pahoittaessani mieleni kaverin kirjoittamista mielipiteistä. Enemmän ovat loukanneet ne jutut, kun minun valintojani on jollain tapaa vähätelty ja suureen ääneen kyseenalaistettu, ihan suoraan päin naamaa. Riitaa tosin ei ole saatu aikaiseksi ennen kuin nyt. Vaikka kai se on aikakin, eihän tässä olla tapeltu varmaan 18 vuoteen.

Juu-u. Ehkä kirjotin ystävästä rumasti. Sapetti niin pirusti. Riidan paikkahan tää on, just yhtä riitaa tän päivän lopuks kaipasinkin. Ei kai siinä. Oon minäki ystävän blogista lukenu ei-niin-mairittelevaan sävyyn kirjotettuja pätkiä itestäni, jos kohta muistakin ihmisistä. Päiväkirja on päiväkirja, ajattelin, mut ehkä se ei toimikaan niin joka suuntaan. Kai se olis selittelyn paikka seuraavaksi.

Mä en voi millään ymmärtää, miten maanantait on aina niin huonoja päiviä! Hermot kireellä heti aamusta, eikä kellään oo kivaa. Ei edes Majakan ilmotus Satakunnan kansassa piristäny mun aamua. Aika erikoista sinänsä :)

Pyysin tos viikko sitte erästä ystävääni tekemään mulle yhden palveluksen, se oli sellanen, mikä piti suht nopeesti hoitaa, muutaman päivän sisällä. Hän lupautu sen tekemään ja olin tyytyväinen. Tänään aamulla selvis, että hän ei oo vieläkään saanu sitä asiaa hoidettua. Eikä se oo mikään iso juttu, piti kynttiläkuvasto toimittaa toiselle kaverille. Millon hän ei jaksanu viedä sitä, ja millon vahingossa unohti koko jutun... Ärsyttää tuollanen. Kun kerran joskus ja jouluna pyydän jotain pikkujuttua tekemään, niin ei onnistu. Tässäkin muutamat ihmiset sitten turhaan odottaa omia tilauksiaan siksi, että niitä ei voi laittaa eteenpäin, kun yhtä vielä odotetaan. Sanoin sitten, että antaa asian olla, kun se kuvasto ei millään ilmeisesti löydä perille. En voi muita loputtomasti odotuttaa, ja joku takaraja sillä esittelijälläkin varmaan on. Kyllä mä tollasen palveluksen hoitasin asap, vaikka asia ei mua henkilökohtasesti mitenkään erityisesti kiinnostaiskaan. Lupaus on kuitenki lupaus. Taas kävi mielessä, et ehkä tein ihan oikean valinnan sen suhteen, että pyysin kaasoksi erästä toista ystävää. En viitsi edes kuvitella miten hankalia hääjärjestelyt olis, jos ja kun toista ei kiinnosta yhtään.

Käytii eilen lenkillä. Se oli aika hyvä lenkki, koska olin kiukkunen lähes koko matkan. Tuli pistettyä tossua toisen eteen aika rivakasti. Sanoinkin P:lle, et sen pitäis ärsyttää mua joka kerta, kun ollaan lähdössä pihalle, et saadaan vähän ekstravauhtia siihen touhuun :D Luistelemaankin halajaisin, mutta pitäis ensin käydä terotuttamassa luistimet. Tai vaihtoehtosesti käydä ostamassa uudet, kun vanhat on aika heikossa hapessa. Ei ne kai nykypäivänä kauheen montaa rahaa maksa. Olis siinä Kaarisillan koululla varmaan lähin paikka mennä luistelemaan.

Ulkona on hirmu kaunis sää. Oikein harmittaa istuu täällä sisällä, kun vois olla vaikka pulkkamäessä!