IRC-Galleria

milagro_

milagro_

Everybody needs love

[Ei aihetta]Sunnuntai 20.01.2008 05:17

Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan
pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.

Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan. Ajattelin
itsekseni: "Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä?
"Taitaa olla varsinainen nynny."
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle,
pippaloita ja jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani. Hetken
päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa
maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen
silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon. Hän nosti
päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.

Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä Etsien
lasejaan, kyynel
silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin:
"Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen."
Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.

Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin
häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän
sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen
kirjoista. Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa. Hän
vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko
viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä
enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.

Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa
kanssa. Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin
paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat
muskelit. Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.

Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä
lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot
jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla,
mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.

Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja
nimittelin häntä nynnyksi. Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.

Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän
oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän
tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen.
Olin joskus kateellinen.

Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten
läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin se menee!"
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista
kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."

Hän ryki hieman ja aloitti puheensa.
"Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka
ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista.
Vanhempia, opettajia, sisaruksia, valmentajiakin kenties...
mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä sanomassa teille,
että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla hänen
ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan."
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä,
jolloin ensi kertaa tapasimme.
Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna.
Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja ottanut kaikki tavarat mukaansa,
ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä
keräämään niitä koulusta jälkeen päin.

Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili.
"Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni
pelasti minut tekemästä jotain kamalaa."
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika
kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään
heikoimmillaan.

Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen
kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden
syvyyttä.

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä
eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan
suuntaan.


Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1)Voit kopioida tämän omaan päiväkirjaasi
2)tai voit olla kopioimatta viestiä ja toimia ikään kuin se ei olisi
vaikuttanut sinuun mitenkään

[Ei aihetta]Tiistai 15.01.2008 01:20

ADHD testi, jos saat:
Alle 10 - keskittymis- ja tarkkaavaisuuskykysi on normaalia luokkaa
10-15 - keskittymis- ja tarkkaavaisuuskykysi ovat hieman normaalia huonompia
Yli 15 - keskittymi-s ja tarkkaavaisuuskykysi ovat hyvin alhaiset. Saatat kärsiä ADHD:sta

[x] Minun on vaikea olla järjestelmällinen.
[x] Kun minulle annetaan tehtävä, viivyttelen enkä ala heti sitä tekemään.
[x] Minulla on paljon projekteja meneillään, mutta en tunnu saavan niistä montakaan valmiiksi.
[/] Teen päätöksiä ja toimin niiden mukaan impulsiivisesti- kuten rahan tuhlaaminen,
seksuaaliseen suhteeseen ajautuminen jonkun kanssa, uusiin aktiviteetteihin sukeltaminen ja suunnitelmien muuttaminen.
[x] Tylsistyn helposti.

yhteensä: 4½/5

[/] Vaikka kuinka yrittäisin, en tunnu saavuttavan tavoitteitani.
[x] Olen usein muissa maailmoissa kun ihmiset keskustelevat, vaivun omiin ajatuksiini.
[/] Keskityn johonkin tekemääni asiaan niin intensiivisesti, että en pidä taukoa enkä pysty keskittymään mihinkään muuhun tai tekemään mitään muuta.
[/] Teen liikaa myös asioita jotka eivät ole hyväksi minulle, kuten pakkomielteinen shoppailu, liiallinen juominen, liiallinen työskentely, tai liiallinen syöminen.
[x] Turhaannun helposti ja tulen kärsimättömäksi kun asiat tapahtuvat liian hitaasti.

yhteensä: 3½/5

[/] Itsetuntoni ei ole yhtä hyvä kuin muiden tuntemieni ihmisten.
[/] Tarvitsen runsaasti stimulaatiota; toiminta elokuvia ja tietokonepelejä, uusia ostoksia, eläväisten ystävien seuraa, nopeaa autolla ajoa tai extreme- lajien harrastamista.
[/] Sanon tai teen usein asioita ennenkuin ehdin ajatella sen tarkemmin, ja joskus joudun vaikeuksiin sen takia.
[/] Teen asiat mieluummin omalla tavallani kuin seuraan sääntöjä tai muiden ohjeita.
[x] Huomaan usein naputtelevani kynälläni, heiluttelevani jalkojani, tai teen jotain muuta purkaakseni ylimääräistä hermostunutta energiaa.

yhteensä: 3/5

[/] Tunnen oloni usein yhtäkkiä masentuneeksi kun olen erossa muista ihmisistä, projekteista tai asioista joiden kanssa haluan olla tekemisissä.
[x] Näen itseni eri tavalla kuin miten muut näkevät minut. Yllätyn usein kun joku suuttuu minulle, vaikka olisin itse tehnyt jotain mikä saa heidät suuttumaan.
[ ] Vaikka olenkin usein huolissani vaarallisista asioista joita voisi sattua minulle, minulla on tapana olla huolimaton ja tapaturma-altis.
[/] Vaikka minulla on paljon pelkoja, ihmiset sanoisivat minun olevan riskien ottaja.
[x] Teen paljon huolimattomuusvirheitä.

yhteensä: 3/5


14 pistettä...

[Ei aihetta]Lauantai 12.01.2008 19:48

Jos vihaat minua kommentoi minulle numero 1
Jos pidät minusta kaverina kommentoi minulle numero 2
Jos pidät minusta ystävänä kommentoi minulle numero 3
Jos rakastat minua kommentoi minulle numero 4

Ja sitten laitat tämän omaan päiväkirjaasi ja näät vihataanko vai rakastetaanko

[Ei aihetta]Torstai 10.01.2008 23:02

01. Syntymäpaikka: Helsinki
02. Hiusten väri: Ruskeat
03. Hiustyyli: aika lyhyet
04. Lävistykset: korvissa
05. Silmien väri: vihreenruskeat
06. Kengän koko: 38-39
07. Mieliala: Ihan ok
08. Tuoksu: En käytä juuri hajuvesiä
09. Vapaa vai varattu: Vapaa
10. Oikea vai vasen: ? Oikea

10 ASIAA RAKKAUSELÄMÄSTÄSI
01. Oletko nyt rakastunut: En
02. Uskotko rakkauteen: Joo
03. Oletko koskaan särkenyt kenenkään sydäntä: Juu...
04. Onko kukaan särkenyt sinun sydäntäsi: Juu...
05. Oletko koskaan ihastunut ystävääsi: En muista...
06. Oletko koskaan rakastanut/ihastunut jotain, mutta et ole kertonut tälle: Jep
07. Pelkäätkö sitoutumista: Kyllä mä jonkun verran...
08. Onko sinulla koskaan ollut salainen ihailija: No en kyl tiiä...
09. Uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä: En...
10. Oletko koskaan ihastunut opettajaan: Jep

10 SITÄ JA HIEMAN TÄTÄ
01. Rakkaus vai raha: Rakkaus tietty!<3
02. Vahvat viinat vai olut/lonkero/siideri: Lonkeroa, jos jotain noista
03. Yhden illanjuttu vai suhde: Suhde... Avioliitto :)
04. TV vai Internet: Netti
05. Pepsi vai Coca-Cola: Vaikka kokis
06. Villit illat baanalla vai rauhalliset illat kotosalla: Vaihtelee... Mut vaikka rauhalliset illat kotosalla...
07. Värilliset vai musta-valkokuvat: Värilliset
08. Puhelimitse vai kasvotusten: Kasvotusten
09. Messenger vai sähköposti: Molemmat... Mese..?
10. Kengät vai ilman: Kengät

10 OLETKO KOSKAAN
01. Oletko koskaan jäänyt kiinni hiippaillessa ulos: En muista
02. Oletko koskaan käynyt naku-uinnilla: Oon
03. Oletko koskaan tehnyt jotain, jota kadut: Joo monia asioita :/
04. Oletko koskaan hypännyt benji-hyppyä: En
05. Oletko koskaan syönyt litraa jäätelöä yhden vuorokauden aikana: En muista, mut uskoisin et oon... Jäätelö on niin hyvää!
06. Oletko koskaan halunnut jotakuta niin paljon, että se sattuu: Joo kai...
07. Oletko koskaan itkenyt elokuvaa katsoessa: Oon
08. Oletko koskaan karannut kotoa: En varsinaisesti
09. Oletko koskaan kompuroinut ja loukannut itsesi: No joo
10. Oletko koskaan hyppinyt alasti sateessa: En muista ainakaan

10 OLETKO
01. Kaipaatko jotakuta tällä hetkellä: Joo
02. Oletko iloinen: En erityisen
03. Puhutko kenenkään kanssa: En
04. Oletko tylsistynyt: Vähän joo
05. Oletko saksalainen: En
06. Oletko venäläinen: En
07. Oletko koulussa: Joo... paitsi nyt työssäoppimista...
08. Oletko kynttilöiden polttaja: Välillä...
09. Oletko idiootti: No joskus kyllä oon sitäkin
10. Tykkäätkö jostakusta tällä hetkellä: Tykkään

SINUSTA
01. Mikä on horoskooppimerkkisi: Oinas
02. Syötkö mieluummin suklaata vai lakritsia: Suklaa
03. Aterioitko usein pikaruokaravintoloissa: Aina välillä
04. Oletko aggressiivinen ollessasi tietokoneella: Harvemmin
05. Otatko itsestäsi kuvia kameralla: Välillä
06. Mitä mieltä olet siitä, kun joku ottaa itsestään kuvia kameralla: Ihan ok
07. Omistatko lemmikkejä: En
08. Saatko hiuksesi helposti sellaisiksi kun ne haluatkin: En!

SINUN YSTÄVÄSI
01. Tekstaatko paljon ystäviesi kanssa: Jep
02. Soitatko ehkä mielummin: En yleensä
03. Onko sinulla ylipäätään ystäviä: On
04. Kuinka kauan olet tuntenut läheisimmän ystäväsi: Pari vuotta
05. Entä kuinka kauan olet tuntenut ystäväsi, jonka olet tuntenut pisimpään: Jos ihan ystävistä puhutaan, niin varmaan yläasteelta...
06. Voisitko lajitella ystäväsi paremmuusjärjestykseen: En
07. Onko sinulla ja parhaalla ystävälläsi eri porukat joissa liikutte: Joo suurimmaksi osaksi

SINÄ & MUSIIKKI
01. Mielipiteesi Euroviisuista: Siinähän ne
02. Kuinka paljon tilaa on mp3:ssasi? : Ei oo
03. Miltä vuosiluvulta on lempiartistisi: Emt
04. Auttaako musiikki oikeasti sydänsuruihin: Hetkellistä helpotusta ainakin voi antaa
05. Suosikki artistisi / bändi: En osaa sanoa yhtä

SINÄ & SEKALAISET
01. Onko jokin ei - niin - mukava ihminen halunnut tehdä tuttavuutta kanssasi: Joo
02. Torjuitko hänet vai teeskentelitkö mukavaa: Yritin olla ystävällinen
03. Oletko urheillut paljon kesälomalla: En
04. Pitääkö uudenvuoden lupauksesi: En ole luvannut mitään erityisesti
05. Oletko suudellut vastakkaista sukupuolta: Oon
06. Entä samaa sukupuolta: Joo
07. Oletko ujo: Välillä joo

[Ei aihetta]Torstai 10.01.2008 22:39

OLEN
[x] mustasukkainen
[/] temperamenttinen
[x] hiljainen
[x] laiska
[x] helposti innostuva
[x] itsepäinen
[/] hyvä kielissä
[ ] huonosti ruskettuva
[/] tuhlaajatyyppiä
[ ] muodinmukainen
[/] elokuvafriikki
[ ] äidinkieliperfektionisti
[x] riippuvainen jostain

TÄLLÄ HETKELLÄ
[x] minulla on nälkä
[ ] haluaisin kuolla
[/] olen onnellinen
[ ] minulla on liikaa energiaa
[ ] tahtoisin tappaa jonkun henkilön
[ ] itkettää
[ ] olen meikannut
[/] olen tylsistynyt
[ ] ulkona paistaa aurinko
[ ] haluaisin lähteä shoppailemaan
[ ] odotan jotain tiettyä päivää

MINULLA ON
[/] ihana perhe
[ ] paljon valokuvia
[ ] aina karkkia jemmassa
[x] kuvat irc-galleriassa
[ ] ihan uusi kännykkä
[ ] paljon dvd-elokuvia
[ ] yli 5 farkut
[ ] todella paljon vöitä
[ ] pitkät hiukset
[ ] papukaija tai undulaatti
[ ] rakennekynnet
[ ] "alistajalasit"
[ ] lakatut varpaankynnet
[ ] farkkuminihame
[x] vähintään 3 tätiä
[x] reikiä hampaissa *melko varmasti joo...

PELKÄÄN
[/] kuolemaa
[ ] valehtelua
[ ] jotain tiettyä ihmistä
[ ] koiria
[ ] väkivaltaa
[/] hämähäkkejä
[x] ukkosta
[ ] ufoja
[ ] verta

EN KOSKAAN TEKISI TÄTÄ
[x] poseeraisi alasti
[x] myisi itseäni
[x] kokeilisi huumeita
[x] pahoinpitelisi ketään
[ ] ostaisi vaatteita kirpputorilta
[x] pettäisi seurustelukumppaniani
[ ] laulaisi karaokea julkisella paikalla
[x] joisi itseäni umpihumalaan
[ ] lukisi Raamattua
[x] näyttäisi keskisormea vanhuksille
[x] varastaisi mitään
[x] veisi jonkun muun seurustelukumppania

OLEN TEHNYT JOTAIN SEURAAVISTA
[x] leikannut itse hiuksiani
[ ] syönyt mustekalaa
[ ] yrittänyt itsemurhaa
[ ] käyttänyt itseruskettavaa
[ ] ollut vähintään 2 päivää syömättä mitään
[ ] tehnyt abortin
[x] pitänyt kotibileet
[x] muuttanut pois kotoa
[x] tehnyt itse toffeeta
[x] soitellut pilapuheluita
[ ] saanut 10 historiankokeesta
[ ] unohtanut lempipaidan jonnekin
[ ] käyttänyt Playboypupu -vaatteita

TULEVAISUUDESSA HALUAISIN
[ ] suurperheen
[ ] olla menestyvä artisti
[x] olla itsevarmempi
[/] valmistua lääkäriksi *onhan se yksi haave, mutta ei pää riitä, eikä into... ehkä terkkariksi?
[ ] isot satuhäät
[x] asua ulkomailla
[/] lähteä vaihto-oppilaaksi tai au-pairiksi
[ ] uskaltautua kuntosalille
[/] opiskella
[ ] työskennellä kaupan kassalla
[x] rohkeutta olla oma itseni
[ ] silikonit
[ ] viettää vauhdikkaita sinkkuvuosia, joita voi hieman häpeissään muistella vanhempana
[ ] hypätä laskuvarjolla


Tiedän, mistä sanoista tulee lyhenne:

[/] lol *ehkä suunnilleen...
[/] cya *ehkä myös...
[ ] rofl
[ ] afk
[ ] brb
[ ] IRC
[ ] GSM
[ ] GPRS
[x] TV
[x] MSN
[x] WWW
[ ] HTTP
[ ] GPS

Olen nyt:

[ ] alasti
[ ] mustissa
[ ] kännissä
[x] kotona
[ ] matematiikkakilpailussa
[ ] näyttämöllä

Uskon:

[x] Jumalaan
[ ] jumaliin
[ ] keijuihin
[ ] joulupukkiin
[ ] luonnonhenkiin
[ ] itseeni
[ ] en mihinkään
[x] kaikkeen minkä näen
[x] Saatanaan
[ ] sielunvaellukseen

Pelkotiloja, minulla on:

[ ] agliofobia (kipukammo)
[ ] akluofobia (pimeän kammo)
[/] akrofobia (korkeiden paikkojen kammo)
[/] arakhnofobia (hämähäkkikammo)
[/] atykifobia (epäonnistumisen kammo)
[ ] dystykifobia (onnettomuuksien kammo)
[/] entomofobia (hyönteiskammo)
[ ] gamofobia (naimisissa olemisen pelko)
[/] glossofobia (yleisön edessä puhumisen kammo)
[ ] gymnofobia (alastomuuskammo)
[ ] hemofobia (verikammo)
[ ] hodofobia (maantiellä matkustamisen kammo)
[ ] iktyofobia (kalakammo)
[ ] klovniofobia (klovnikammo)
[ ] klaustrofobia (ahtaiden paikkojen kammo)
[ ] ksenofobia (muukalaiskammo)
[ ] limnofobia (järvikammo)
[ ] lygofobia (pimeyden pelko)
[ ] nesrofobia (kuoleman pelko)
[ ] ofidiofobia (käärmekammo)
[/] oftalmofobia (tuijotetuksi tulemisen pelko)
[ ] pantofobia (tautikammo)
[x] sfeksofobia (ampiaiskammo)
[ ] tafefobia (elävältä haudatuksi tulemisen kammo)
[ ] talassofobia (merikammo)
[ ] tanatofobia (kuoleman tai kuolemisen pelko)
[ ] tapinofobia (tarttuvan taudin saamisen pelko)
[ ] virginitifobia (raiskatuksi tulemisen pelko)

Muuten pelkään:

[/] olla yksin *välillä joo, jos on paha olo...
[/] käärmeitä
[ ] sairauksia
[/] juoppoja
[ ] koulua
[/] omaa tulevaisuutta
[ ] maailman tulevaisuutta
[ ] ihmisiä
[ ] likaa
[ ] melua
[ ] tietokoneeni hajoavan
[ ] pyöräni varastettavan
[ ] olla hississä
[ ] varastaa
[ ] uida
[ ] hiiriä
[ ] pölypunkkeja
[ ] mennä ulos
[/] itseäni
[ ] rusakoita
[x] jotain, mitä ei ole tässä mainittu

Minä olen:

[ ] alle 15
[ ] gootti
[ ] liian lyhyt
[ ] liian pitkä
[ ] liian ruma
[ ] kadehdittu
[x] lapsirakas

Mielestäni olen:

[/] lihava
[ ] kaunis
[/] ruma
[ ] viisas
[ ] älykäs
[x] utelias
[ ] salaperäinen
[/] avoin
[x] hiljainen
[x] äänekäs
[x] puhelias
[/] raivostuttava
[ ] täydellinen

Minulle läheinen urheilulaji: (olen harrastanut, harrastan, pidän tai seuraan)

[ ] jalkapallo
[ ] jääkiekko
[ ] pesäpallo
[ ] koripallo
[ ] käsipallo
[ ] lentopallo
[ ] tennis
[ ] golf
[x] uinti <3
[ ] soutu
[ ] lyhyen matkan juoksu
[ ] keskipitkän tai pitkän matkan juoksu
[ ] aitajuoksu
[ ] maraton
[ ] korkeushyppy
[ ] pituushyppy
[ ] kolmiloikka
[ ] seiväshyppy
[ ] kuulantyöntö
[ ] keihäänheitto
[ ] moukarinheitto
[ ] kamppailulajit
[ ] painonnosto
[ ] penkkiurheilu

Pidän:

[ ] homoista
[x] sitruunoista
[/] siilistä
[x] juustosta
[/] piimästä
[x] siisteydestä
[ ] sotkusta
[/] hiljaisuudesta
[ ] melusta
[ ] tungoksesta
[/] lumesta
[ ] lokeista
[ ] hatuista
[/] itsestäni
[x] eläimistä
[ ] mudasta
[/] oranssista väristä
[x] mökkireissuista
[/] bilettämisestä
[x] takkatulesta
[/] rokkaripojista
[/] orvokeista
[/] vaaleanpunaisista seinistä
[/] silkkilakanoista
[ ] O.C:stä
[ ] 24:stä
[x] C.S.I :stä
[x] Huippumalli haussa -ohjelmasta
[ ] Salkkareista
[ ] Diilistä
[ ] Selviytyjistä
[x] Everwoodista
[ ] Mean Girlsistä
[x] Titanicista
[ ] Kaunasta
[x] Nemoa etsimässä -elokuvasta
[/] Notting Hillistä
[/] kissoista
[x] koirista
[/] hevosista
[/] liskoista
[/] papukaijoista
[/] kaloista
[/] marsuista
[/] hamstereista
[/] hiiristä
[ ] rotista
[ ] käärmeistä
[x] lähes kaikista eläimistä
[x] lapsista
[x] keväästä
[/] talvesta
[/] syksystä
[x] kesästä
[ ] hiihtämisestä
[ ] lentopallosta
[ ] luistelusta
[ ] jalkapallosta
[x] laulamisesta
[x] tanssimisesta
[x] lukemisesta
[x] pianonsoitosta
[x] kirjoittamisesta
[ ] piirtämisestä

Tätä mieltä minä olen:

[x] homous on sairaus
[x] homous on syntiä
[/] koulu on perseestä
[/] maailman söpöin on Orlando Bloom
[ ] Michael Jackson on syytön
[ ] Bush on hyvä jätkä
[/] ulkomaalaiset ovat pelottavia
[x] iloiset ihmiset ovat rasittavia jos on itse pahalla päällä
[ ] Jumalaa ei ole
[x] Jeesus elää
[x] mandariinit on hyviä

Maailman kolme suurinta epäkohtaa:

[x] Aids
[x] naisten sortaminen
[ ] uskonsodat
[ ] saldo on kiinni
[x] nälänhätä
[ ] vanhusten yksinäisyys

Koulusta/töistä tultuani

[x] menen nettiin
[x]syön
[ ] teen läksyt
[x] en tule kotiin
[ ] leikin lemmikin/pikkusisaren kanssa
[x] kuuntelen musiikkia
[x] nukun
[x] jotain aivan muuta

Keräilen tai olen keräillyt:

[ ] korkkeja
[x] postimerkkejä
[ ] valokuvia
[ ] kukkia
[ ] Pokémon-kortteja
[ ] gogoja
[ ] Digimon-kortteja
[ ] Pokémon-palloja
[x] jotain muita korttej
[ ] My little pony -sarjan tuotteita
[x] kirjoja
[ ] jotain cd-levyjä
[ ] eri maiden eurokolikoita
[ ] eri maiden valuuttaa
[ ] vessapaperirullia
[ ] pelejä
[ ] laskimia
[ ] käpyjä
[x] kiviä
[ ] paperia
[ ] kirjekuoria
[ ] jotain ötököitä, mitä?
[ ] lamppuja
[ ] soittimia
[ ] leluautoja
[ ] McDonald'sin leluja
[x] Kinder-suklaamunien leluja
[ ] prinsessa-krääsää
[ ] prinssi-krääsää
[ ] aseita
[x] tarroja
[x] krääsää vuosien varrelta
[x] muistoja

Omistan:

[ ] Siemensin kännykän
[x] Nokian kännykän
[ ] LG:n kännykän
[ ] Samsungin kännykän
[ ] SonyEricssonin kännykän
[ ] Motorolan kännykän
[ ] Panasonicin kännykän
[ ] jonkun muun kännykän
[x] elämän
[x] meikkejä
[x] oman huoneen
[ ] television
[x] tietokoneen
[x] peilin
[x] lompakon
[x] pankkikortin
[ ] mopon
[x] pyörän
[ ] skootterin
[ ] moottoripyörän
[ ] kevytmoottoripyörän
[ ] potkulaudan
[ ] frisbeen
[ ] hulahula-vanteen
[ ] johonkin autopeliin kuuluvan ratin ja polkimet
[ ] Bratz-nukkeja
[ ] Barbie-nukkeja
[ ] digimoneja
[ ] beyblade-kamaa
[ ] tanssimaton esim. stepmanian
[ ] diabolon
[ ] jotain tavaraa, jota en tiedä mitä se on
[ ] skeittilaudan
[ ]pop/rock-koulukalenterin
[ ] Demin kalenterin
[ ] Witch-kalenterin
[x] jonkun muun kalenterin
[ ] pornolehtiä
[ ] Demi-lehtiä
[ ] Suosikki-lehtiä
[ ] Mix:in lehtiä
[ ] Miss Mix lehtiä
[ ] Witch-lehtiä
[ ] Sinä&minä-lehtiä
[ ] Girls-lehtiä
[ ] Regina-lehtiä
[ ] Vogue-lehtiä
[ ] Apu-lehtiä
[ ] Seiska-lehtiä
[ ] Katso!-lehtiä
[ ] animelehtiä
[x] jotain muita lehtiä
[x] koulukirjoja
[ ] koulurepun
[ ] lemmikin

[Ei aihetta]Tiistai 08.01.2008 04:08

Soittaisitko häissäsi kappaletta, jota viimeisimpänä kuuntelit?
en muista mitä kuuntelin... mut tuskinpa...

Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään?
ketähän ajattelin?

Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi?
jos oikein muistan ketä halasin viimeksi, niin sehän kyl tietää jo musta vaikka ja mitä, siis voin puhua ja puhunkin sille kaikesta :D

Muuttaisitko asumaan maahan, jossa kävit viimeksi?
JOO!!!:D Joko mennään? Spain here I come!! Tai eihän sitä tiedä, mut oon kyl haaveillut muuttamisesta sinne :)

Pukeutuisitko koulukuvaukseen vaatteisiin, jotka sinulla on nyt päällä?
No en kyl varmaan! Vaihtasin tämän tavallisen/tylsän mustan t-paidan tilalle hienomman...

Söisitkö koko loppuelämäsi ruokaa, mitä viimeisimpänä söit?
En... Olis aika yksipuolinen ravinto, jos leipää vain vetäisi naamaan...

Laulaisitko karaokessa kappaletta, jota viimeisimpänä lauloit?
En muista mitä lauloin, enkä kyl laulaiskaan...

Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit?
No en... Kenenhän takia itkin viimeksi?

Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit?
En muista ketä ajattelin... Lauraa... Voisin mä pusun poskelle antaa :)

Koska viimeksi sanoit jollekin rakastavasi häntä?
En muista... Kyl mä joskus sanon, mut tosi vaikeaa... Sitä ei haluais sanoa silleen, ettei sitten tarkoitakaan...

Kirjoittavatko ihmiset nimesi väärinpäin?
No ei... Joskus kyl kirjoitetaan Mia, vaikka onkin Miia...

Oletko hiljainen vai äänekäs?
Hiljainen suuremmassa porukassa, hyvän ystävän kans puheliaampi sitten...

Kenestä ihmisestä pidät eniten?
Monesta, mut onhan niitä joiden seurassa viihtyy parhaiten...

Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa?
Jaa-a... En ala tässä ketään nimeämään...

Kenelle haluaisit antaa pusun poskelle?
Lauralle, iskälle, Marille, äitille ja vielä vois joillekin kavereille :D

Rakastatko oikeasti ketään koko sydämesi pohjasta?
Tää on aika vaikea kysymys... Kyl mä välitän joistain ihmisistä tosi paljon...

Kuka viimeksi katsoi sua pitkään?
Enpä kyl tiiä...

Onko sinua pussannut kukaan viimeisen kuukauden aikana?
Eipä kai...

Herkku, mitä et voi vastustaa?
Se riippuu... Joskus voi kai melkein kaikkea ja välillä tuntuu ettei juuri mitään...

Kuka teillä kävi viimeksi kylässä?
No yksi ystävä kävi eilen :)

Mitä alkoholipitoista juomaa joit viimeks?
Hmmm... siideriä tai lonkeroa? Häissä viime kesänä otin pari-kolme tölkkiä

Mitä bestiksesi/poika-/tyttöystäväsi sanoi sinulle viimeksi
Varmaan jotain et hyvää yötä tai heippa... Tai jos tekstarit lasketaan niin puhuttiin et voisin lainata sen pyörää jos oman lukko ei sula ja aukee...

Kuka sinulle on viimeksi soittanut?
Iskä :)

Oletko rauhallinen ihminen?
Jaa-a...

Tylsistytkö helposti?
Välillä joo...

Kuka on paras ystäväsi?
No varmaan ainakin läheisin oon Lauran kans <3 Mutta myös on paljon muita hyviä ystäviä!<3

Joo eli ensimmäisestä päivästä on nyt tosiaan selvitty kuta kuinkin hengissä :) Oli kyl välillä tosi tylsää ja sai vain istua, menin sitten yhteen huoneeseen höpöttelemään yhden naisen kans kaikkea välillä, ku ei yksin jaksanut istua... En tiiä sitten vaikuttiko sekin kun se mun työpaikkaohjaaja ei ollut lainkaan tänään siellä, toivottavasti huomenna on ja muutenkin enemmän hommia, hope so! Se on raskainta ku ei oo mitään tekemistä :/ Mutta kyllä mä uskon et se tästä lähtee käyntiin, aluksi kai se on usein tällaista vähän tutustumista ja silleen... Kovasti kyl haluaisin jo päästä tekemään jotain analyysejä, tai nyt vaikka sitten tiskailemaan... Mutta mieluummin kyl ne analyysit tietty :D

Unirytmikin päin jotain... Tulin kotiin joskus viideltä, söin ja menin lepäämään joskus ennen kuutta... sitten heräilin välillä, mut nousin vasta tuossa yhdentoista maissa, vähän katkonaista tää nukkuminen, en yönäkin ehkä jotain 4 tuntia... No mut onneksi huomisiltana on menoa, niin ei pääse nukkumaan niin pitkään... tai eihän tuota tiiä, ku ei se mitään pakollista ole... seurakunnalla pitäis pyörähtää kuuden aikoihin ja puoli kahdeksalta mennä opiskelemaan espanolii :D Mut jees eipä tässä... taidan tässä vielä kirjoitella yhden mailin ja vetäytyä sängyn puoleen lueskeleen ja sit joskus nukkuu... Siukkuja ja öitä!

[Ei aihetta]Tiistai 08.01.2008 01:46

Mene Wikipedian nettisivuille ja etsi syntymäpäiväsi (esim. 28. toukokuuta). Etsi kolme tapahtumaa, jotka tapahtuivat kyseisenä päivänä sekä kolme syntymää, kolme kuolemaa ja kaikki juhlapäivät.


Tapahtumia
1071 – Robert Guiscard valloitti Barin päättäen Bysantin valtakunnan vallan Italiassa.
1917 – Vladimir Lenin palasi Pietariin oltuaan maanpakolaisena Suomessa.
1972 – Apollo-ohjelma: Apollo 16 laukaistiin Cape Canaveralista kohti Kuuta.

Syntyneitä
1728 – Joseph Black, hiilidioksidin ja magnesiumin keksijä (k. 1799)
1921 – Peter Ustinov, brittiläinen näyttelijä, kirjailija ja elokuvaohjaaja (k. 2004)
1979 – Tiia Piili, suomalainen aerobicin maailmanmestari

Kuolleita
1828 – Francisco de Goya, espanjalainen taidemaalari (s. 1746)
1947 – Rudolf Höss, SS-Obersturmbannführer (hirtettiin Auschwitzissä)
1991 – David Lean, brittiläinen elokuvaohjaaja

Juhlia
Mihin olet mieltynyt/koukussa?

Tietokone
[x] Olen koneella tunteja
[/] Elämä ei olisi samanlaista ilman tietokonetta
[ ] Jos tietokone menisi rikki itkisin
[/] Minulla on paljon kuvia ja muita tiedostoja koneella
[x] Minulla on oma tietokone ja se on huoneessani
[ ] Ostan netistä tavaroita usein
[x] Olen mieluummin koneella kuin tekemässä läksyjä
[x] Olen ollut myöhään hereillä koska en ole jaksanut liikkua koneelta pois
[ ] Vanhempani uhkaavat ottaa nettijohdon irti seinästä koska se olisi heidän mielestään suurin rangaistus
[/] Olen itse myöntänyt jollekulle olevani ehkä hieman nörtti *tai oon sanonut olevani nettiriippuvainen

5½

Elokuvat
[ ] Käyn katsomassa vähintään neljä elokuvaa elokuvateatterissa kuussa
[ ] Minulla on niin monta DVD'tä etten tiedä missä kaikki on
[ ] Minulla on huoneessani DVD-soitin ja käytän sitä usein
[ ] Ostan jokaisen elokuvan josta pidän
[ ] Säilytän kaikki leffalippuni
[ ] Lainaan sanontoja elokuvista
[ ] Osaisin kertoa 20 lempielokuvaani heti
[ ] Katson Oscareiden jakoa säännöllisesti
[ ] Elokuvat ovat parempia kuin televisio-ohjelmat ja musiikki yhteensä
[ ] Minulla on yli viisi lempinäyttelijää ja -näyttelijätärtä
0

Televisio
[ ] Katson televisiosta vähintään viisi ohjelmaa joka päivä
[ ] Katson yli viisi tuntia televisiota joka päivä
[ ] Olen koukussa johonkin ohjelmaan
[ ] Jos en näe lempiohjelmani jaksoa, suutun
[ ] Katson televisiota ennen kuin menen nukkumaan
[ ] Televisio on herätyskelloni
[ ] Olen nähnyt jokaisen MTV'n ohjelman vähintään kerran
[ ] Televisiossani on yli 500 kanavaa
[ ] Katson usein kahta ohjelmaa samaan aikaan
[/] Mainosten aikana vaihdan kanavaa katsoakseni jotain muuta
½

Urheilu
[ ] Katson urheilua joka päivä
[ ] Olen ollut urheilujoukkueessa vähintään viisi kertaa
[ ] Urheilen aina jos siihen on mahdollisuus
[ ] Olen tosi hyvässä kunnossa
[ ] Kuntoilen koko ajan
[ ] Lenkkeilen tai uin usein
[ ] Minulla on lempiurheilija sekä -joukkue jota kannatan
[ ] Olen ulkona paljon mieluummin kuin sisällä
[/] Minua ei haittaa hikoilla *ei se liikunnan aikana juuri haittaa, voihan mennä suihkuun...
[ ] Liikunta numeroni on/oli koulussa vähintään 9
½

Ruoka
[x] Rakastan ruokaa
[/] Haluan kokeilla kaikkea
[/] Syön aina kun minulla on tylsää, olen stressaantunut, katson tv:tä jne.
[ ] En välitä painostani, haluan vain syödä
[ ] Olen kokeillu mexicolaista, italialaista, kiinalaista, thailaista, intialaista yms.
[/] Minulla ei ole paljoa inhokkiruokia
[/] Menen juhliin ruuan takia *no miten sen ottaa, tuskin pelkästään kuitenkaan, mut onhan se monesti mielessä, et kiva et saa hyvää ruokaa...
[ ] Kaverini sanovat minua possuksi
[ ] En voi lähteä kaupungilta ilman että olen syönyt jotain
[/] Herkuttelu on lempitekemistäni vapaa-ajalla *no onhan se välillä kivaa :)
3½

Sosiaalinen elämä
[ ] Käyn monissa bileissä joka vuosi
[/] Jos joku kutsuu minut jonnekin, menen, vaikka minulla olisi huono olo *vaihtelee
[/] Elokuvateatterit, huvipuistot ja kauppakeskukset ovat lempipaikkojani *mieluummin jonkun kämpillä, uimassa, keilaamassa, syömässä tms...
[ ] Inhoan sisällä olemista, olisin mieluummin ulkona 24/7
[x] Tietokone on kiva, mutta bilettäminen kivempaa *tai yleensä jonkun kivan tekemien frendien kans
[/] Teen kavereitteni kanssa hauskoja juttuja *riippuu, välillä, välillä tylsempää...
[ ] En voi keskittyä tunneilla koska juoruilen kavereitteni kanssa
[/] Kenen tarvitsee mennä töihin jos voi olla kavereitten kanssa? *onhan se tietty kivempaa yleensä mut kai se työ/opiskelu vain kuuluu elämään...
[x] Aina jos lähden jonnekin pidemmälle matkalle otan jonkun kavereistani mukaan, jos se on vain mahdollista
4

Shoppailu / vaatteet
[ ] Shoppailen vähintään kaksi kertaa viikossa
[ ] En välitä kuinka paljon minulla on kenkiä ja asusteita, niitä tarvitsee aina lisää
[ ] Kaapissani on aina tilaa uusille vaatteille
[ ] Seuraan muotia
[ ] Minulla on yli kymmenet farkut
[ ] Minulla on yli 30 paria kenkiä
[ ] Kauppakeskus on maailman paras paikka
[/] Tuhlaan paljon rahaa
[/] Jos olen kaupungilla minun on pakko ostaa jotain
[ ] Haluan töihin lempikauppaani että saisin alennuksia
1

Tupakka
[ ] Poltan säännöllisesti
[ ] Säästän aina alitajuisesti rahaa tupakkaan
[ ] Ahdistun jos olen paikassa jossa ei voi polttaa
[ ] Aamu ei voi lähteä hyvin käyntiin jos en saa poltettua aamu tupakkaa väh. 1 heräämiseni jälkeen
[ ] Kaapeissani tai pöydilläni on useita vanhoja tyhjiä askeja/venttipusseja/rislapaketteja tai vastaavia tupakka välineitä
[ ] Vanhempani tietävät että poltan
[ ] Olen polttanut jo vähintään 5 vuotta
[ ] Poltan vaikka kukaan ei olisi seuranani
[ ] Tupakka on minusta ihan hyvän makuista
[ ] Ympärillä oleva tupakan savu ei häiritse minua
0


Alkoholi
[ ] Olen juonut itseni viim. 1kk:n sisällä sellaiseen humalaan ette en muista ihan kaikkea mitä sinä iltana tapahtui
[x] Olen oksentanut juomiseni vuoksi
[ ] Juon alkoholia yleensä joka viikonloppu, ellei mikään isompi asia estä juomistani
[/] Olen joutunut tekemisiin juomiseni takia useasti virkavallan kanssa
[ ] Joku on ollu huolissaan juomisestani viimeisen 3kk:n aikana
[/] Olen lintsannut koulusta/töistä ja lähtenyt juomaan
[ ] Oletko perunut tärkeitä viikonloppu suunnitelmiasi jotta pääsisit juomaan
[ ] Muistan vähintään 10:n alkosta saatavan juoman hinnan ulkoa
[ ] Seuraan kaupoissa säännöllisesti kaljojen/siidereiden hintoja
[ ] Olen juonut joskus 7 päivää putkeen
2


Huonot asiat
[ ] Varastan säännöllisesti
[ ] Tupakoin säännöllisesti
[ ] Olen mennyt kouluun/töihin/kirkkoon kännissä tai krapulassa
[ ] Juon kavereitteni kanssa ja teemme tyhmiä juttuja
[ ] Kiroilen koko ajan
[ ] Joudun aina tappeluihin
[x] Olen joutunut tekemisiin virkavallan kanssa
[ ] Minulla on porttikielto vähintään kahteen paikkaan
[/] Olen lintsannut koulusta/töistä 3 päivää putkeen *en muista...
[ ] Olen karannut kotoa
1½

Pelit
[/] Pelaan rahasta *harvoin kyllä...
[x] Olen hävinnyt joskus useita kymmeniä euroja pelihimon iskettyä
[ ] Lottoan säännöllisesti
[ ] En pysty kävelemään pelikoneen ohitse pudottamatta sinne taskun pohjalle jääneen 20sent.
[ ] Olen pelannut noppaa rahasta
[x] Ostanut väh. kolme raha-arpaa kerralla omaan käyttöön *kai mä joskus...
[x] Olen ollut voitollla useita euroja mutta hävinnyt kuitenkin lopulta kaikki
[/] Pelaan yleensä siihen asti ettei minulle jää enään yhtään rahaa
[ ] Säästö rahani ovatkin menneet pelikoneeseen, suuremman potin toivossa
[/] Rahasta pelaaminen on minusta hauskaa *satunnaisesti joo...
4½

Musiikki
[ ] Koneellani on vähintään 1000 biisiä
[/] Ollessani kotona kuuntelen lähes kokoajan musiikkia
[/] Joskus ollessani pois omasta huoneestani musiikki saattaa silti olla päällä
[ ] Omistan ainakin 30 levyä
[ ] Mottoni: "Musiikki on elämä"
[/] Osaan soittaa jotakin instrumenttia
[ ] Olen soittanut/laulanut bändissä
[ ] Osaan tehdä itse musiikkia koneella
[/] Hyvän biisin tullessa radioista unohdan kaiken muun ja keskityn kuuntelemaan musiikkia
[ ] Omistan mp3:n ja se on aina mukanani
2

Eläimet
[ ] Omistan jonkun lemmikin
[ ] Minulla on ollut useita lemmikejä, joiden vastuu on ollut yksin minulla
[ ] Harrastan/ olen harrastanut jotain eläin läheistä asiaa jossain kerhossa/ryhmässä tai muussa vastaavassa
[/] Pidän eläimiä viisaina otuksina
[x] Olen saanut nimetä jonkin eläimen itse
[x] Olen ollut eläinlääkärissä
[/] Eläin on ihmisen paras ystävä
[/] Pidän lähes kaikkia eläimiä ihanina
[ ] Voisin vaarantaa oman henkeni eläimen vuoksi
[x] En ikinä tappaisi nyrkkiä isompaa eläintä muutakuin pakosta/velvollisuudesta
4½


Tietokone eniten 5½, oli kyl aika arvattavissa... Sitten pelit, eläimet ja sosiaalinen elämä...

[Ei aihetta]Torstai 20.12.2007 17:44


01. Missä vietät joulusi tänä vuonna?
- kotikotona äitin kans...

02. Keiden kanssa?
- kts. ylempi

03. Mitä olet pyytänyt joululahjaksi?
- sisustuskrääsää... en oikein mitään...

04. Mitä aiot antaa joululahjaksi?
- en tiiä... yhden jo annoin kyllä...

05. Aiotko koristella joulukuusta?
- eipä oo sellaista

06. Aiotko leipoa pipareita/joulutorttuja?
- oon tehnyt jo pipareita, tosin valmiista taikinasta

07. Aiotko syödä joulukinkkua?
- oon jo syönyt ja varmaan vielä syön

08. Entä laatikoita?
- sama ku edellinen

09. Aiotko laulaa joululauluja?
- ehkäpä... yksinään jo hoilottanut :D

10. Aiotko juoda viiniä?
- enpä usko

11. Missä vietit viime vuoden joulun?
- kotikotona

12. Mikä on ensimmäinen muistamasi joulu?
- en muista

13. Entä ensimmäinen muistamasi joululahja?
- en muista

14. Kun olit lapsi, koristelitko kuusen?
- jep!

15. Onko jotain, mitä toivoit monta vuotta joululahjaksi, muttet koskaan saanut?
- en muista

16. Tuleeko teille vielä joulupukki?
- eipä tuu

17. Miten uskosi joulupukkiin lopahti?
- en muista

18. Pelkäsitkö pienenä joulupukkia?
- en muista

19. Pelkäätkö joulupukkia nykyään?
- en

20. Onko täällä kilttejä lapsia?
- tottakai ;)

21. Katsotko jouluisin jouluelokuvia?
- kai mä jotain

22. Jos katsot, mitä?
- no mitä nyt tulee

23. Entä katsotko joulukalentereita telkkarista?
- vaihtelee

24. Onko sinulla joulukalenteria? Minkälainen?
- eipä oo

25. Onko sinulla mitään tiettyjä joululauluja, joita tykkäät kuunnella?
- aika monia mut lemppari on se "tulkoon juhla todellien, tulkoon Jeesus Herraksi sen, tulkoon raukkaus ihmismieliin, silloin joulu luonamme on...!"

26. Lempijoululaulusi?
- kts. edellinen

27. Esiinnyitkö koskaan koulun joulujuhlissa?
- kyl oon ainakin tonttuna joskus ollut :)

28. Miksi/miksi et?
- jaa-a...

29. Miten tahtoisit viettää joulusi? Kenen kanssa? Missä?
- kyl se perheen kans on hyvä viettää :)

30. Onko teilla varsinainen joulu 24. vai 25. päivä?
- 24.päivä ehkä enemmän...

31. Pidätkö joulusta? Miksi?
- kyllä... on lomaa, saa syödä ja lahjoja... hyvää aikaa rauhoittua ja olla perheen kans...