IRC-Galleria

in flames - metaphorPerjantai 13.03.2009 01:28

ULKONÄKÖ
[ ] Minulla on pahasti rohtuneet huulet
[ ] Minulla on siniset silmät
[x] Minulla on mustat hiukset
[/] Hiukseni ovat oikeasti kiharat mutta suoristan kärsivällisesti
[ ] Minulla on useita korvalävistyksiä
[x] Pidän hiuksistani eniten ulkonäössäni
[ ] Minulla on pitkät etuhiukset
[ ] Minulla on leveät hartiat
[ ] Uskon, että olisin todella laihana kaunis
[ ] Minulla on paljon arpia käsissä
[x] Ulkonäössäni vihaan eniten lantioni seutua
[/] Oikea hiusvärini on blondi (HARMAA. :D)

LUONNE
[x] Olen ailahtelevainen
[x] Olen aamuisin yleensä äreä
[ ] Vihaan ulkonäköäni jopa niin paljon etten siksi elä täysillä
[x] Haaveilen paljon
[x] Nauran helposti
[x] Nautin positiivisesta huomiosta
[x] Suutun yhtä helposti kuin minut saa rauhoittumaan
[/] Itken paljon, yleensä pari kertaa viikossa
[/] Haluaisin ikävien ihmisten kuolevan
[ ] Kadehdin laihoja ihmisiä
[x] Osaan myös olla kiltti, järkevä, mukava ja luotettava, kun minuun tutustuu paremmin

PERHE/SUKU
[ ] Minulla on ainakin neljä lemmikkiä
[/] Perheessäni on lemmikkien lisäksi äiti, isä ja isoveli
[ ] Jotkut lemmikeistäni on vähän erikoisempia kuin yleensä, kotilo, lisko, käärme tms.
[ ] Isä hemmottelee minua
[ ] En siedä pikkuveljeäni/siskoa
[ ] Minulta on kuollut läheisiä ihmisiä
[/] Sukuni on molemmin puolin vähän outo

RAKKAUS
[x] Olen tällä hetkellä korviani myöten ihastunut
[ ] Piilottelen usein ihastumistani
[ ] Olen seurustellut omaa sukupuolta olevan kanssa
[x] Minulla on ollut ainakin yksi naurettavan lyhyt suhde
[x] Olen sutannut vihon sivulle sydämiä ja leijunut pilvissä

Tunnustan, että olen:
[x] luntannut kokeessa
[x] ajanut mopolla/autolla kännissä
[x] katsonut pikku kakkosta tämän vuoden aikana ainakin kerran
[x] jäänyt koukkuun johonkin tv-sarjaan
[x] kiroillut vanhempieni kuullen
[x] saanut arestia
[x] kävellyt päin seinää
[x] kiusannut tarkoituksella
[ ] tappanut eläimen
[x] soutanut veneellä
[x] epävarma
[x] lintsannut
[x] vittuillut
[ ] nukahtanut kirkossa
[x] nukahtanut tunnilla
[x] saanut nelosen jostain kokeesta
[x] polttanut tupakan ihan loppuun
[x] valehdellut

Oletko rakastunut/ihastunut?
[ ] Rakastunut
[x] Ihastunut
[ ] Toistaiseksi
[ ] Väliaikaisesti
[ ] En tällä hetkellä ollenkaan
[x] En ole aivan varma

Mitkä ovat arkivaatteidesi hallitsevimmat värit?

[x] Harmaa
[ ] Keltainen
[x] Musta
[ ] Punainen
[/] Ruskea
[ ] Sininen
[ ] Vaaleansininen
[x] Valkoinen
[x] Vihreä
[x] Jokin muu

Mistä olet riippuvainen?

[ ] Alkoholista
[ ] Huumeista
[x] Internetistä
[ ] IRC-Galleriasta
[ ] IRC:stä / chateista
[x] Kahvista
[x] Läheisestä ihmisestä
[x] Lääkkeistä
[ ] Rakkaudesta
[x] Shoppailusta
[ ] Suklaasta/karkeista
[ ] Teestä
[ ] Tiedosta
[x] Tietokoneesta
[ ] Tietokonepeleistä
[x] Tupakasta
[x kerran viikossa] TV:stä
[ ] Työstä
[ ] Urheilusta
[ ] En ole riippuvainen mistään
[ ] En osaa sanoa

Kuinka vastaat puhelimeen?

[ ] "Haloo"
[x] "Moi"
[ ] "Mo"
[ ] "Niin?"
[ ] "Joo?"
[ ] Epämääräisellä ynähdyksellä
[ ] Jollain muulla tavalla
[ ] Omalla etu- ja sukunimellä
[/] Omalla etunimellä
[ ] Omalla sukunimellä
[ ] En osaa sanoa
[ ] En vastaa puhelimeen

Kuinka tyytyväinen olet tähänastiseen elämääsi? Anna sille kouluarvosana 4-10.

[ ] 4
[ ] 5
[ ] 6
[x] 7
[ ] 8
[ ] 9
[ ] 10
[/] En osaa sanoa

Jos tekisit itsemurhan, mitä välinettä käyttäisit?

[ ] Ampuma-ase
[ ] Korkea paikka
[ ] Köysi
[x] Myrkky/lääkkeet/alkoholi/huumeet
[ ] Pommi
[ ] Veitsi
[ ] Vesi (hukuttautuminen)
[ ] Jokin muu
[ ] En osaa sanoa
MIKÄ KYSYMYS TÄÄ NYT OLI.

Kuinka usein halaat toista ihmistä?

[ ] Halaaminen on homojen hommaa. En halaa koskaan.
[ ] Joka päivä, yli 10 kertaa päivässä
[ ] Joka päivä muutaman kerran
[ ] Kerran-pari viikossa
[x] Useimpina päivinä viikossa
[ ] Viikoittain
[ ] Kerran kuussa
[ ] Kerran, pari vuodessa
[ ] Vieläkin harvemmin
[ ] Vaihtelee
[ ] Äiti halailee mua
[ ] Viimeksi tänään

Mitä näistä "hyvistä käytöstavoista" noudatat?

[x] Avaan oven tuntemattomille
[/] En aloita syömistä ennen kuin naapurissa istuneet ovat saaneet annoksensa
[ ] En pidä kyynärpäitä ruokapöydällä
[ ] Laitan käden suun eteen kun aivastan
[/] Laitan käden suun eteen kun haukottelen
[ ] Päästän mummon istumaan bussissa

Suru & henkinen tuska

[x] Itkenyt riidellessäsi jonkun kanssa
[x] Itkenyt silmäsi turvoksiin
[x] Itkenyt pääsi kipeäksi
[ ] Halunnut vahingoittaa itseäsi
[ ] Tuntenut oikeasti henkistä tuskaa
[x] Itkenyt kahtena päivänä peräkkäin saman asian takia
[ ] Itkenyt viikon putkeen (samalla periaatteella kuin edellinenkin)
[x] Kärsinyt jonkun ihmisen takia hyvin paljon

Viha

[x] Inhonnut jotakuta
[x] Vihannut jotakuta
[x] Oikeasti vihannut jotakuta sydämesi pohjasta
[ ] Olet hakannut jonkun
[x] Haukkunut jotain päin naamaa
[x] Pettynyt johonkin ihmiseen
[x] Tuntenut vihaa jonkun toisen puolesta
[x] Halunnut kostaa
[ ] Itkenyt vihasta

Fyysinen tuska

[x] Saanut pahan tällin päähäsi
[ ] niin pahan, että muut kyselivät sinulta "mikä nimesi on"-kaltaisia kysymyksiä
[x] Tuntenut todella kovaa fyysistä kipua
[x] Kaatunut
[x] Hypännyt jostain korkealta ja satuttanut itsesi
[x] Ajatellut "milloin tämä kipu loppuu?"
[ ] Olet tullut hakatuksi

Kateus & mustasukkaisuus

[x] Ollut kateellinen jollekin
[x] Ollut mustasukkainen jostakusta
[/] ...ja se sai sinut tekemään jotain typerää
[ ] Pannut välit poikki kateuden takia
[x] Ollut mustasukkainen ihastuksestasi/seurustelukumppanistasi
[ ] Lyönyt jotakuta kateuden takia
[x] Joku on joskus ollut minusta mustasukkainen
[x] ...ja se aiheutti suuren riidan

Rakkaus

[x] Halannut ihastustasi/seurustelukumppaniasi
[x] Itkenyt rakkaudesta/välittämisestä
[x] Menettänyt sinulle tärkeän ihmisen
[x] Kokenut sydänsuruja
[x] ...ja itkenyt niiden takia
[x] Ajatellut, ettet pääse ikinä jonkun henkilön yli

moi.Keskiviikko 11.02.2009 22:32

1) sain eilen ajokortin, inssi ekalla läpi.

2) huomenna on penkkarit.

3) kauheesti tekemistä enkä tiiä mistä alottaa.

4) ylihuomenna abiristeily. mahtia.

jeeeeeee.Perjantai 09.01.2009 01:51



OLETKO KOSKAAN?

1. Suudellut kauemmin kuin 3 minuuttia?
- oon mä joo.

2. Nukkunut jonkun toisen sängyssä?
- oon mä joo sitäki.

3. Suudellut elokuvissa?
- oon mä joo sitäki myös.

4. Suudellut kahden eri ihmisen kanssa samana iltana?
- auts, JEP.

5. Ollut rakastunut?
-

7. Ajanut ylinopeutta?
- joo, autokoulus. taidan olla kovanaama. ;))

8. Maalannut huoneesi?
- hmmm. maalauttanut, ite en oo omaa huonetta maalannu, idan kylllä.

9. Tanssinut peilin edessä?
- no esim tanssitunneil. :)

11. Varastanut rahaa kaveriltasi?
- emmä.

12. Mennyt juuri tapaamiesi ihmisten auton kyytiin?
- kyllä joo. ajelu jatkui kuuteen aamulla.

13. Ollut nyrkkitappelussa?
- en onneks.

14. Karannut kotoasi?
- öö. itseasias en oo, kuinka ihana lapsi olenkaan.

15. Suudellut tuntemattoman kanssa?
- jep.

16. Lähtenyt kotoasi, ilman, että kerrot vanhemmillesi?
- monestiki.

17. Lintsannut koulusta, että voit tehdä jotain kivempaa?
- no melkee aina lintsaan sen takii. vaik oikeesti ei oo mitään kivempaa ku koulu.

18. Nähnyt jonkun kuolevan?
- en huh.

19. Ollut lentokoneessa?
- jeij, oon.

20. Suudellut valokuvaa?
- muistan ku junnun piti antaa julisteille hyvänyön suukot, et bäkkäri pojat nukkuis paremmin. <3

21. Nukkunut kolmeen saakka?
- voi kuule, olen.

22. Maannut selälläsi ja katsellut pilvien lipuvan ylläsi?
- rannalla aina. :)

23. Tehnyt lumienkeliä?
- joo, tänä talvena vaan yhden. :((

24. Ollut naamiaisissa?
- ööö. hetkinen. :o en oo ees varma. ainaki pienen. oks teemabileet naamiaiset?

25. Huijannut pelissä?
- useinki. oon huijari.

26. Ollut yksinäinen?
- kyllä joskus niinkin pääsee käymään.

27. Nukahtanut töissä/koulussa?
- kerran oon nukahtanu koulus ihan sillee syvään uneen.

28. Tuntenut maanjäristyksen?
- heurekas.

29. Koskettanut käärmettä?
- en muistaakseni. sen ehkä muistais kyllä. en.

30. Kävellyt/ajanut päin punaisia?
- useinkin.

31. Ollut jälki-istunnossa?
- ehkä kerran.

32. Inhonnut omaa ulkonäköäsi?
- en ikinä, oon niin kaunis. <333333333

33. Todistanut rikoksen?
- joo. :D

34. Eksynyt?
- kerran syrjälän koulun metsään.

37. Laulanut karaokea?
- joo. haha. sääliksi käy.

38. Tehnyt jotain, mistä vannoit ettet tekisi?
- JEP. :DD mut en kerro mitä.

39. Nauranut niin, että juoma tuli nenästäsi?
- en kai.

40. Metsästänyt lumihiutaleita kielelläsi?
- mitä isompii hiutaleit, sen parempi.

41. Suudellut vesisateessa?
- kyllä varmasti.

42. Laulanut suihkussa?
- kuuntelen aika usein musaa suihkus, ni saatan EHKÄ joskus vahingossa laulaa mukana.

43. Nähnyt unta, että menet naimisiin?
- hyi, en kai.

44. Leikkinyt meneväsi naimisiin?
- hyi, en kai.

45. Laittanut kielesi rautapaaluun talvella?
- pienenä joo. huitin puistossa.

46. Mennyt kouluun puolialasti?
- aina.

47. Istunut katolla?
- jooooo.

48. Matkinut kanaa?
- mitääää. mä OON kana.

49. Kuullut tuntemattomalta olevasi hyvännäköinen?
- joo. :D

50. Rikkonut luitasi?
- en yhtäkään. jokainen on ihan ehjä.

51. Huvitutko helposti?
- joo. ERITTÄIN. :D

52. Nauranut niin, että kyyneleet valuu silmistäsi?
- joo. aika usein idan kans.

53. Luntannut kokeissa?
- ööö, en oo varma, en. oon kunnon oppilaski. ihana ihminen mä oon.

54. Menettänyt muistisi ryypätessä?
- aina. ihan aina.

55. Tehnyt kepposia?
- khihih, ooon.

56. Mennyt myöhässä elokuviin?
- en ikin sillee et leffa ois jo alkanu.

57. Rakastellut jotakin, joka ei ole ihminen?
- ÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖ.

58. Jäänyt luokalle?
- en en.

59. Tukehtunut johonkin, jota sinun ei olisi pitänyt laittaa suuhun?
- tukehtuneena olis hyvä kirjotelle. (Y)

60. Soittanut jotakin soitinta yli 10 tuntia?
- suutani, senkin kakkanaamat.

61. Juhlinut Itsenäisyyspäivää?
- noooo, sitä tulee joka vuos juhlittuu ku oon SYNTYNY SILLOIN JEEEEE.

62. Tuntenut olevasi joku toinen?
- aika usein on sellanen olo et mulle ei tapahdu jotain vaan jolleki toiselle, vaik se onki mä. hehe.

63. Halunnut juosta pakoon?
- joo, toki.

64. Juossut pakoon?
- joo, mut en sillee aidosti peloissani.

65. Jättänyt menemättä jälki-istuntoon?
- emmä.

66. Saanut vanhempasi itkemään?
- oon, yhyy, kadun sitä. :(((((

67. Itkenyt jonkun vuoksi?
- toki.

69. Omistanut koiraa?
- en onneks, hyi.

70. Omistanut jonkin soittimen?
- huuliharppu ja nokkahuilu mul oli. ja semmonen torvi.

71. Ollut bändissä?
- haha. oooon. :DDD joskus pienen perustettii bändi ja sen yhen jäsenen sisko lupas hankkii meille spice girls kengät kaikille. ei ikinä saatu niitä.

72. Juonut 25 lasia soodaa päivän aikana?
- hyi, en.

73. Rikkonut cd:n?
- jeap, omiani en ikinä kylläkään.

74. Ampunut aseella?
- softispyssyl. ;) kovanaama mikä kovanaama.

75. Päivystänyt galtsussa yli 5 tuntia?
- hyvin mahdollista. :D

76. Antanut rahaa kerjäläisille?
- enen. paitsi mun kavereille. hehheh.

77. Ollut tekemisissä poliisin kanssa?
- en vissii oo.

78. Ajatellut, mitä ihmiset puhuvat hautajaisissasi?
- ennn. (haluisin jo nukkuu)

79. Ollut lähellä kuolemaa?
- enn.

80. Tehnyt mitään laitonta?
- kai mä.

MUITA

81. Onko sinulla ollut tunteita ihmistä kohtaan, joka ei ole tuntenut samoin?
- on mulla, se on aika kauheeta. :/

82. Ovatko vanhempasi eronneet vai naimisissa?
- eronneita ovat.

85. Mitä koruja käytät?
- sormusta, kaulakoru(j)a ja korviksia.

86. Syötkö?
- usein, nyt en

87. Meikkiä?
- käytän kyllä joo.

88. Puhelin?
- Sony Ericsson W200i

89. Menisitkö ikinä plastiikkakirurgille?
- voisin mennäki. ;)

90. Myöntäisitkö ikinä olleesi kauneusleikkauksessa?
- en tietenkää. :D oisin vaa kaunis.

91. Lähtisitkö ikinä ulos pukeutuneena vastakkaiseksi sukupuoleksi?
- no öööö. en kai. sillee,

92. Mitä sinulla on ylläsi sängyssä?
- sukat, pikkurti, yöhousut/kollarit, iso t-paita ja fleece.

93. Saatko pyöritettyä kieltäsi?
- joo saan. jee.

94. Nypitkö kulmakarvasi?
- nypin kyllä.

95. Abortti?
- puolesta.

96. Hiusten väri?
- musta.

97. Kuorsaatko?
- en. onneks.

98. Nukutko pehmolelujen kanssa?
- en.

99. Lontooseen, caribialle vai Nykiin?
- lontoon kautta nykiin ja siit caribialle.

100. Jos voittaisit lotossa, mitä tekisit ensimmäisenä?
- huhhuh. leijuisin kaikille.

101. Kultaa vai hopeaa?
- hopeaa.

102. Hampurilainen vai hot dog?
- hamppariii.

103. Jos voisit valita vain yhden ruokalajin, mitä söisit loppuelämäsi, mitä se olisi?
- yksituplajuustoaterialaittikokiksellakiitos.

104. Ranta, kaupunki vai maaseutu?
- kaupunki of course.

105. Ketä kosketit viimeksi?
- maickii.

106. Missä syöt?
- missä milloinki.

107. Koska viimeksi itkit?
- ku diana kuoli -96.

108. Oletko rakastanut jotakuta niin paljon, että olet itkenyt hänen vuoksi?
- dianaa.

109. Rullaatko spaghetin haarukan ympärille vai katkotko sen?
- spagetin katkon mut nuudelit rullaan.

110. Puhutko unissasi?
- en. se ois kyl aika siistii. :P

111. Ranta vai uima-allas?
- molemmat.

112. Saatko silmäsi ristiin?
- ai niinku kieroon. en kunnolla. :((

113. Lempibiisi tällä hetkellä?
- LADY GAGA - POKER FACE. :DDD

114. Ikkuna- vai käytäväpaikka?
- ikkunapaikka.

115. Oletko ikinä tavannut kuuluisaa bändiä/laulajaa/näyttelijää?
- no oon nähny, emmä ikin tavannu oo. paitsi sittenki yhen kyl. ;)

116. Onko sinulla ikinä mielestäsi ollut täysin onnistunutta suhdetta?
- on mulla.

117. Oletko kauan suihkussa?
- yleensä oon. se on paskaa mennä sinne ja tulla sielt pois, siel olo on kivaa. :E

118. Kakkua vai jäätelöä?
- kinuskikakkua. <3

119. Missä haluaisit olla nyt?
- nukkumas vantaanjänne 1a5:ssa.

120. Oletko ikinä särkenyt kenenkään sydäntä?
- oon mä ikävä kyllä tainnu.

121. Saanut sormusta?
- joo, mut jouduin palauttaa sen. kuinka julmaa. :|

122. Pisin parisuhde?
- 10kk.

123. Viimeisin lahja jonka sait?
- NOH. tos oli joulu just, en ala luettelee.

124. Viimeisin urheilulaji jota harrastit?
- tänää juoksin! hahaha. :D

125. Mihin kulutat paljon rahaa?
- ruokaan.

126. Missä asut?
- maman kans klaukkalas.

127. Koulutus?
- lukion abivuosi menossa jauu.

128. Viimeisimmät häät?
- ÖÖÖÖ. joskus 90-luvulla joittenki en muista edes kenen.

129. Paras pikaruokala?
- mäkki. ahhh. <3

130. Missä työskentelet?
- koulus. huhhuh. joskus DATA MATEL.

131. Osaatko laittaa ruokaa?
- osaan kyllä.

132. Mitä ruokaa inhoat?
- kaikkee mis on tonnikalaa. :/

133. Osaatko laulaa?
- hehehe, en.

134. Viimeisin keikka?
- unessani olin Gods Of Sexin keikalla, herranjumala ne oli hyviä.

135. Paras alkoholiton juoma?
- pepsi max. tai battery.

136. Paras alkoholillinen juoma?
- virtanen tai kulta lonkero.

137. Tämän hetkinen ihastuksesi?
- bemari.

138. Tämän hetkinen mielialasi?
- väsytttäää. :(

139. Kuka sai sinut viimeksi suuttumaan?
- ööö. een muista.

140. Kuka sai sinut viimeksi nauramaan?
- bemari.

141. Mikä kaduttaa?
- parit jutut. :(

142. Kenelle lähetit viimeksi tekstarin?
- bemarille.

143. Kenelle viimeksi sanoit rakastavasi häntä?
- oho. en muista.

144. Kuka viimeksi sanoi rakastavansa sinua?
- nääääh.

145. Minkä elokuvan näit viimeksi?
- Bruce taivaanlahja, tuli neloselt. se oli paska.

146. Asutko vanhempiesi kanssa?
- maman kans.

147. Kenen kanssa keskustelit viimeksi ja mitä asia koski?
- maman kans juttelin salaisuuksia.

149. Oletko koskaan ollut ilman alushousuja?
- never. mul on ollu nyt reilu 18 vuotta nää samat.

150. Paitasi väri?
- mul on niit neljä. kaks mustaa, yks mustavalkonen ja yks harmaa.

151. Onko sinulla ollut yhden illan juttuja?
- on mulla ollut joo.

152. Oletko ollut rannalla yöllä?
- ööö. en.

153. Hyvä neuvo retkelle?
- neeext..

154. Oletko huonoa seuraa?
- ikinä en koskaan!

155. Viimeisin kuulemasi laulu?
- se mikä alkaa sillee "kkun neljän ruuhkaa, katselen.." "ja jokainen onneaan etsii, ja jokainen siitä unelmoi"

156. Käytätkö silmälaseja?
- pitäis käyttää mut en ikinä jaksa. :S

157. Viimeisin asia, jonka joku sinulle osti?
- öö. bemari toi kallioon herkkui. <3

158. Seuraava keikka jonne aiot?
- ööööö. en osaa sanoo. joku hyvä.

159. Pidätkö tanssimisesta?
- pidän. :)

160. Viimeisin baari jossa olit?
- Red Onion. <3

161. Missä olit kolme tuntia sitten?
- bemarin autossa.

162. Oletko valvonut koko yötä?
- oon mä kyllä joo.

163. Ketä aiot seuraavaksi suudella?
- bemarii i think.

164. Viimeisin muisto?
- äiti oli ostanu mulle ruokaa.

165. Suihku vai sauna?
- suihku, saunas on liian kuuuma.

166. Milloin viimeksi juoksit?
- tänää. ;)

167. Onko farkuissasi reikiä?
- rokkireikiä. :D

168. Milloin viimeksi näit ihmisen josta olet kiinnostunut?
- tänääään. :)

169. Nukutko kahdeksan tuntia yössä?
- en ikinä oikeestaa.

170. Ottaisitko exäsi takaisin?
- puuh mikä kysymys.

171. Kuka viimeksi kouraisi takapuoltasi?
- bemari.

172. Omistatko Converset?
- omistan.

173. Syötkö taikinaa?
- makeet taikinat menee hyvin alas.

174. Voisitko elää ilman tietokonetta?
- EN. "oho, jäin koneelle. "

175. Pukisitko poika-/tyttöystäväsi vaatteita?
- pukisin jotain joo.

176. Mitä teet huomenna?
- perjantai! <3 en tiedä.

178. Onko sinulla astianpesukonetta?
- ikioma. ei oo. :D

179. Selviäisitkö vankilassa?
- JEP, kovanaama kun olen.

180. Unelma-autosi?
- musta ford fiesta.

181. Kuka/ketkä merkitsevät eniten sinulle?
- lähimmäiset.

182. Monetko kengät omistat?
- n. 27 paria.

183. Mitä söit viimeksi?
- ruokaaaa.

184. Mikä on toinen nimesi?
- -Liina. yhdysnimi.

185. Pidätkö sushista?
- ennoo maistanu, en kyl usko.

186. Leikkautatko hiuksesi joka kuukausi?
- en. :D

187. Onko kukaan muuttanut elämääsi?
- on joo.


JES NYT NUKKUMAAN.

[Ei aihetta]Tiistai 16.12.2008 23:41

Here's the day you hoped would never come
Don't feed me violence just run with me
Through rows of speeding cars

The paper cuts, the cheating lovers
The coffees never strong enough
I know you think it's more than just bad luck

There, there baby, it's just textbook stuff
It's in the ABC of growing up
Now, now darling, oh don't loose your head
'Cause none of us were angels and you know I love you
Yeah

taisin rakastua imogen heapiin. :o Tiistai 16.12.2008 23:37

Mmm, what you say?
Mm, that you only meant well? Well, of course you did.
Mmm, what you say?
Mm, that it's all for the best? Ah off course it is.
Mmm, what you say?
Mm, that itÂ’s just what we need? And you decided this.
Mmm what you say?
What did she say?

18181818181818. Lauantai 06.12.2008 15:02

mul on muutama sananen teille tässä..

TÄNÄÄN ON BILEET, KAIKKI SILEEX.

olispa jo toRRstai.Tiistai 18.11.2008 22:09

"laita mitä vaan musaa paitsi jotain poikabändii"
"AA eli pitäiskö mun laittaa jotai cheekkii liekeissä JOU! :oo"

greyn anatomia.Torstai 13.11.2008 00:48

cristina yang : "sorry, but I don't speak girl."

päde kertoi vizin.Torstai 13.11.2008 00:18

äiti ja pieni tyttö menivät metroon. he istuivat alas, heitä vastapäätä istui rastatukkainen tyttö. pikku tyttö tarkkaili rastatukkaista tyttöä eikä päästänyt tätä hetkeksikään silmistään.
rastatyttö poistui seuraavalla asemalla.
"äiti, miksei tuolla peikolla ollut häntää?"