IRC-Galleria

Simpeleellä.Tiistai 27.02.2007 00:44

Eli kuten jo aiemmin kirjoitin, ollaan nyt Samun kanssa Simpeleellä, viimeistä kertaa pitkiin aikoihin. Lyhykäisyydessään kuluneet viikot ovat menneet seuraavasti:

- 3.2. oli Samun ristiäiset.
- 4.2. Antti lähti illalla ajamaan Lieksaan Peugeot täynnä tavaraa, mie ja Samu jäätiin Simpeleelle pakkaamaan.
- 5.2. oli Antin ensimmäinen työpäivä DeliPapin tehtaalla. Iskä, Merja ja Jami veivät pakettiautolla yhden muuttokuorman Lieksaan. Mie jatkoin pakkailua.
- 9.2. Antti tuli illalla Simpeleelle pakkailemaan miun kanssa.
- 10.2. Jari-kummieno ja Satu vahtivat Samua yön yli, kun mie ja Antti lähdettiin vähän viihteelle Ruokolahdelle Alppimajaan laulamaan karaokea.
- 11.2. heräiltiin vaarin luota ja mentiin kotiin vapauttamaan Jari ja Satu, pakkailtiin vähän lisää. Lähdettiin koko perhe Lieksaan Peugeot taasen kerran tupaten täynnä tavaraa ja Antti meni yöhön töihin.
- 12. - 15.2. möllöteltiin Samun kanssa Lieksan kämpällä ja laiteltiin joitakin tavaroita paikoilleen. Antilla oli yö-viikko, joten aamupäivät meni vaan ollessa, iltaisin käytiin tutustumassa paikallisiin kauppoihin yms.
- 16.2. tultiin Simpeleelle pakkaamaan lisää tavaroita. Plaah.
- 17.2. Samu meni iso-mummulle hoitoon että myö saatiin pakkailla ja purkaa kirjahyllyt yms. rauhassa. Illalla kyllästyttiin/väsyttiin pakkailuun ja "eksyttiin" Särkisalmelle Pegos-baariin laulamaan jälleen kerran karaokea.
- 18.2. eräät (Antti) poti pientä krapulaa. Pakkailtiin taas vähän tavaroita. Iskä ja Antti lähtivät viemään tavaroita pakettiautolla Lieksaan, mie menin iso-mummulle syömään, hakemaan Samun ja Jamin ja oltiin vaarilla. Antti ja iskä tulivat illalla takaisin Simpeleelle.
- 19.2. lähdettiin aamusella ajelemaan Lieksaan, Antilla alkoi iltavuorot eli ennen klo 14.00 piti olla Lieksassa. Miusta ja Samusta tuli virallisesti Lieksalaisia.
- 20. - 23.2. möllöteltiin taas Samun kanssa kotosalla, pakkasta oli sen verran paljon, ettei vaunuilusta tarvinnut edes haaveilla. Pesin siis pyykkiä ja "siivoilin".
- 24.2. tultiin taas Simpeleelle, jari vahti Samua kun Antin kanssa vietiin roskia, pakkailtiin viimosia tavaroita ja voivoteltiin. Illalla käytiin Sirpakassa, mie otin kahvia ja Antti pari bisseä.
- 25.2. Samu menikin Lasse-ukille hoitoon kun mie ja Antti pakattiin vihonviimoset tavarat Peugeottiin. Antti lähti illalla ajamaan Lieksaan ja mie jäin Samun kanssa viel tänne Simpeleelle.

Tänään mie sitten kävin siivoomassa kämpän lopullisesti eli imuroin, pyyhin kaikki kaapit ym. tasot ja luuttusin lattiat. Enää ei tarvi ku viedä yks jalkalamppu roskiin ja hakee tuoli ja miun nahkatakit. Sitte käyn viemässä avaimet takasin kuntaan ja se on sitten siinä. No more Asemakatua in my life.

Antti tulee 28.2. illalla Simpeleelle suoraan töistä ja lähetään saman tien ajamaan Lahteen. 1.3. Antilla on työhaastattelu Lahden Polttimolle. Et jos ei vaikka tarviiskaan muuttaa minneen Tammisaareen, vaan päästäskin Lahteen. Tykkään ajatuksesta tosi paljon. Lahdesta kotiudutaan sitten viikonloppuna, tarkkaa suunnitelmaa ei olla viel laadittu.

Että näin. Kyllä tää elämä tästä.

Toinen *huokaus*Lauantai 24.02.2007 23:02

Eipä myö viime viikonloppuna saatu kaikkee pakattuu, ihan hullun hommaa. Samu viihty kuitenkin miun mummulla lauantain ja sunnuntain ihan kivasti. Väsyttää enkä edes tiedä mitä piti kirjottaa. Ollaan siis viel täällä Simpeleellä, vaarin luona hottelliloimassa. Antti lähtee huomen takas Lieksaan ja mie jään pojun kaa tänne. Sitte keskiviikkona lähetään Lahti-cityyn. Jee. Mut nyt pitsan paistoon ja sitte Sirpakkaan kahville :D Ihan aikuisten oikeesti!

*huokaus*Lauantai 17.02.2007 00:36

Tänään saavuimme Simpeleelle pakkaamaan viimeiset tavarat kasaan, sunnuntaina pitäs viedä ne Lieksaan ja sitten se onkin siinä, ollaan virallisesti Lieksalaisia. Mentiin Samun kanssa sinne 11.2 kun Antti tuli viikonloppuvapaille ja kaappasi meidät mukaan. Voi voi. Mutta nyt katoan, laitan poissaoloviestin ja niin edelleen. Palaan asiaan kun taas voin. Ja jaksan.

Jos yhdelle mentäs..?Tiistai 06.02.2007 20:06

http://www.pelkotilat.org/?Viihde_Ryyppykaverilaskuri

_^jake^_ 24 %

Jari hermostuu DJ:lle, kun ei saakaan kuulla toivebiisiään enää kuudetta kertaa. Minna tulee hätiin, mutta kahakassa kaatuu juoma DJ-laitteiden päälle, mikä tekee reissusta kalliin. Porttikieltokin siitä tulee.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: lonkero

http://irc-galleria.net/view.php?nick=%7C%5Esatu%5E%7C 0 %

Tuntomerkkinne täsmäävät kuumeisesti etsittyihin pankkiryöstäjiin, ja poliisi nappaakin molemmat jo heti alkuillasta.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: Campari tuoremehulla

^^james^^ 71 %

Minna hörppii etukäteen talon kirkkaita ja korvaa puuttuvat viinat vedellä. Loput juo Joni, ihmetellen poikkeuksellisen hyvää viinapäätään.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: long island ice tea

thanjaaa 37 %

Ilta menee hyvin jatkoihin asti. Siellä Tanja huomaa, että illan isäntä kaivelee horjuen sänkynsä alta haulikkoa, joten päätätte häipyä vähin äänin, ja viinat jäävät juomatta.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: halpa punaviini

J3nnif3r 58 %

Juhlinta sujuu muuten hyvin, mutta lopulta Jenni palailee reissulta ilman housuja. Minna on vähällä saada slaagin nauraessaan tilanteelle.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: musta ryssä

Laaranen 59 %

Pieni leikkimielinen kisailu verenmaku suussa voi häiritä iltaanne.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: ruuvimeisseli

MDK 57 %

Jatkot keskeytyvät ikävästi, kun ovelle ilmestyy naapureiden hälyttämiä poliisisetiä. Minna onneksi saa selitettyä ettei Teppo ole niin vaarallinen kuin nämä luulevat, ja bileet saavat jatkua.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: caipiroska

saduh 76 %

Minna huomaa kukkaronsa piilotaskuun unohtuneen ison setelin, ja vietätte ikimuistoisen illan, josta ette muista mitään.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: B52

LunchboxX 60 %

Rahat saattavat loppua ikävästi kesken vauhdikkaan illan, mutta muuten homma toimii.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: Campari tuoremehulla

dreams 21 %

Vahvasti päihtynyt Minna alkaa heilumaan jalkalampun kanssa. Myös Heidi saa siitä kunnon tällin päähänsä, joten tiedossa on reissuja sairaalaan ja raastupaan.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: olut jäillä

^^Annieh 17 %

Ilmaisen viinan toivossa Anni ottaa vastaan vapaaliput tapahtumaan, joka paljastuu herätysliikkeen kokoukseksi juuri paikalle saavuttua, samalla kun Minna kiroilee auton hajoamista.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: rommitoti

Tannja%5E 70 %

Sekä Minna että Tanja juhlivat aivonsa narikkaan, eikä fiilistä pilaa muu kuin aamulla odottava kuolettava kanuuna, joka pilaa molempien suunnitelmat.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: ville vallaton

~Ja parit extrat~

Antti 12 %

Minna jää rekan alle, eikä rahaton Antti löydä rytäkässä kadonnutta lompsaa, ja homma menee pelkäksi kuivin suin kiroiluksi.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: mummon tohveli

Iskäni Jyrki 17 %

Ilmaisen viinan toivossa Jyrki ottaa vastaan vapaaliput tapahtumaan, joka paljastuu herätysliikkeen kokoukseksi juuri paikalle saavuttua, samalla kun Minna kiroilee auton hajoamista.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: rommitoti

Iskän Merja 20 %

Joukko naamiomiehiä ryöstää arvotavaranne syrjäkujalla, joten viinaa ei saada kitusiin.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: umpijäinen lager

Saila 99 %

Pelkoguru suosittelee juomaksi: tumma olut

Hanna 63 %

Minna vetäisee iltaa häiritseville poliisisedille ripaskat, ja kaikkien suureksi hämmästykseksi viranomaiset antavat juhlien jatkua.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: kossubattery


~Epäilen, että kutakuinkin näin se homma etenisi :) ~

Mikä oli?!Tiistai 06.02.2007 18:46

January- I murdered
February- I slapped
March- I had sex with
April- I looked at
May- I masturbated with
June- I slept with
July- I laughed at
August- I stabbed
September- I shot
October- I made love to
November- I wrestled
December- I crapped

Now pick the day of your birth

1. A prostitute
2. Your boyfriend/girlfriend
3. A Woman with HIV
4. A sexy Girl
5. Santa Clause
6. A playboy bunny
7. A married mom
8. My stuffed bunny
9. Your mom
10. The Easter Bunny
11. A football player
12. The devil
13. An asian
14. My teacher
15. The Rock
16. A DVD player
17. A porn Star
18. The phone
19. My computer
20. Your house
21. The tape measurer
22. The Lamp
23. The pope
24. Governor Swartenegar
25. Mr. Incredible
26. A transvestite
27. A pencil sharpener
28. Your hot sister
29. George Bush
30. A tape recorder
31. The printer

Now the THIRD letter of your LAST name

A- Because I like chocolate
B- Because I was bored
C- Because my pants were on too tight
D- Because Fruit cakes fly
E- Because my heart is two sizes too small
F- Because I didn't get any presents for Christmas
G- Because I like eggs
H- Because the world will end tomorrow
I- Because I slit my wrists
J- Because I don't have a bf/gf
K- Because I like football
L- Because I was high
M- Because I was drunk
N- Because my mom told me to
O- Because I'm a homosexual
P- Because I'm lonely
Q- Because my parents fight a lot
R- Because I'm horny
S- Because I want to commit suicide
T- Because I hate school
U- Because I need to masturbate
V- Because I love slumber parties
W- Because it calms me
X- Because I like brownies
Y- Because I like to spoon
Z- Because I was drunk

= I laughed at a porn star because I need to masturbate eli Nauroin pornotähdelle koska minun täytyy masturboida.

Mahtavaa!

My day, my way.Tiistai 06.02.2007 14:38

Eli siis klikkaa satunnaisia gallerian-käyttäjiä ja etsi vastaukset seuraaviin asioihin:

MINUN PÄIVÄNI:

HERÄSIN JA NÄIN EDESSÄNI PAVIAANIN. KIRKAISIN:
- Hoi

ÄITINI JUOKSI KATSOMAAN MITÄ OLI TAPAHTUNUT JA SANOI:
- Ketkä pelaa runee nosta käden ylkkään!*nostaa käden ylkkään*

MENIN AAMUPALALLE. LEIPÄNI OLI HOMEESSA JOTEN TOKAISIN:
- na vetru

LÄHDIN KOULUUN JA KOULUMATKALLA LAULOIN:
- How could I have burned paradise?

KAVERINI TULIVAT MUKAAN LAULAMAAN, JA YKSI HEISTÄ KAATUI JA HUUSI:
- Nuorii ja Komeit

KOULUSSA OLI LIIKUNTAA. KIROSIN OPETTAJALLE JA HÄN VASTASI:
- :) jennankin<3 markon (kovis) :DD maiju<3

KOULUSSA OLI RUOKANA KAALIKÄÄRYLEITÄ, NE OLIVAT LEMPIRUOKAANI JA IHASTELIN:
- villen kanssa saa vaan vakavia kuvia

KOULUN JÄLKEEN MENIN BAARIIN JA HUMALASSA OLLESSANI HUUTELIN KAIKILLE:
- minä ja kulta laivalla<3 18.07.05 12:33 <HaNNuBEE> salla-mari ja jaakkohan se siinä ;> ootteku siitä lokkimainoksesta xD

MINUT HAETTIIN PUTKAAN JA SAMMUIN SINNE. UNESSA TAPASIN KÄÄPIÖN JOKA VAROITTI MINUA:
- anne tiiätsä hei mikä on ilotyttö?

HERÄSIN JA LÄHDIN KOTIIN. MATKALLA PUMMI HALUSI RAHAA JA KEKSI SYYKSI:
- Tämän kuvan laittamisesta tulee vielä sanomista...

EN ANTANUT RAHAA VAAN JUOKSIN KOTIIN JA ÄITI KYSYI MISSÄ OLIN OLLUT, JA VASTASIN:
- tupareista 11.11.06 me&Iivi

SITTEN MENIN OMAAN HUONEESEENI, MUTTA SE OLIKIN TÄYNNÄ HÄMÄHÄKKEJÄ! KILJUIN TÄYTTÄ KURKKUA:
- [?]

PIKKUVELJENI OLI TÄYTTÄNYT HUONEENI KUMIHÄMÄKEILLÄ. TARTUIN PIKKUVELJEENI JA HUUSIN:
- hmm... Mikolle <3<3<3<3333!!!!111one

RANKAN PÄIVÄN PÄÄTTEEKSI AJATTELIN MENNÄ SUIHKUUN, MUTTA YLLÄTYKSEKSENI SIELLÄ OLIKIN ISOSISKONI JOKA LAULOI:
- I'll be right there, in your nightmares

JÄRKYTYIN SISKONI PUHEISTA JA SANOIN HÄNELLE:
- FAMILY_NURMINEN

SISKONI LÄHDETTYÄ, PÄÄSIN ITSE SUIHKUUN, MUTTA SUIHKUSTA LÄHTIESSÄNI LIUKASTUIN JA KILJAISIN:
- GoMmAdGaAh MuOh !11!11!1! xDDD

LÖIN PÄÄNI PAHASTI, JA JOUDUIN SAIRAALAAN. SAIRAALASSA LÄÄKÄRI KERTOI ETTÄ:
- etuhiukset päi vittua:DSanna rakkalle ;) (kauhee pirulainen) ;)<333333

KÄVI SITTEN NIIN ETTÄ KUOLIN, HAUTAKIVEENI KIRJOITETTIIN TEKSTI:
- Muahahaa!! :D

~Aika kakka stoori, mut rehellisesti täytetty, en "poiminu parhaita" vaan otin aina seuraavan kuvatekstin. Pitää joskus kokeilla uudestaan..~

Sunrise Avenue - Choose To Be MeSunnuntai 04.02.2007 22:41

I was raised by this town
To believe the words they put inside me
They made me hide
Inside their loving arms around me

I turned away
I choose the path that I believe in
I stand today
Above the shady nights behind me
I fear nothing
But the fact that IÂ’m afraid of everything
I knew my name
Would only be for lonely riding

Choose to be me
To be free to be my way
I saw the light shining right in my eyes
Choose to be me
To be free to be my way

Inside the night
I write the lonely story of my life
It makes me cry
But I want to know it 'til last line
I fear nothing
But the fact that IÂ’m afraid of everything
Destiny – blow it away
IÂ’m made for lonely riding

Choose to be me
To be free to be my way
I saw the light shining right in my eyes
Choose to be me
To be free to be my way
With a smile on

Every day my sun keeps rising
Giving me the strength that I need
All the faith I need for only you and I

Happiness is here with me
ItÂ’s made for all the days I see
Happiness is holding me around and round and round and round

Nyyhkis.Sunnuntai 04.02.2007 19:17

Antti lähti just ajamaan Lieksaan ja mie jäin Samun kanssa tänne pakkailemaan. Mie oon vissii ihan paniikissa, kun ei yhtään osaa päättää, et mistä sitä alottas ja niin päin pois. Joka paikka on nyt ihan sekasin, eikä oikeen voi mitään suurempaa pakatakkaa, ku huomen saan vasta jätesäkkejä ja pahvilaatikoita. Voi jessus.. Mitäköhän sitä nyt sitten tekis. Katsellaan.

Ristiäiset.Lauantai 03.02.2007 21:16

Tänään oli pojan ristiäiset ja nimeksi tuli Samu Pekka Juhani Neuvonen. Kaikki meni hyvin, Jari hoiti sylikummin homman todella mallikkaasti ja oli ihan mukavaa. Mitä nyt miun äiti jätti tulematta. Eipähän huoli Samua sitten enää tulla kattomaan tai nähä muutenkaan. Kun tässä nyt on ollu vähän muutakin..