IRC-Galleria

Oltiin tänään julia-hulian kanssa hietsussa, kun se hienosti keksi eilen yöllä, että se haluaa ottamaan aurinkoa. Sitten me tänään oltiin sielä ku mitkäkin idiootit vaatteet päällä kun muut oli alasti kekkuloimassa siel, ja mahtavaa oli.
Hietsusta siirryttiin sitten julia-hulian ihmebiisejä kuunnellen ruoholahden lastentalolle hengaamaan xDDDD

Päästiin me sitten jossain vaiheessa mäkkiinkin asti:

M(inä):"Neljä juustohampurilaista ilman kurkkuu ja sipulii, kiitos."
J(ulia):"Hahahaha."
T(umma ihoinen miesmyyjä):"Okei."

*Aletaan tsiigaa ku näytöllä vilkkuu "tuplajuustohampurilainen"*

M: "Tota ööö, siis tavallisia juustoja neljä?"
T: "Siis vielä neljä juustoa *virnistys*"
M&J: "Ööööööööööö.... Ei?"
T: "Häh?"
M: "Siis neljä JUUSTOHAMPURILAISTA ilman kurkkua ja sipulia."
T: *muminaa* "Ykstoista neljäkymmentä"
M: "Mitä vittua? Emmä kyl ihan noin paljoo neljästä juustosta maksa...."
J: "Muahahahaha xDDDDD"
T: "Kyl mä sen tiesin, mut tää kassa temppuilee."

*Katotaan järkyttyneenä kun hinta nousee jo viiteentoista euroon*

M: "Kato! Nyt se on jo viistoista euroo! Ei taas menny ihan ku elokuvissa... =.="

Hinta saatiin lopulta oikeen hintaseks ja me paineltiin pöytään istumaan. Siellä me sitten istuttiin ku tämä armas myyjämme saapuu ja ohittaa meijät vilkasemmattakaan meihin. Jäätiin sitten kuikuilemaan sen perään ja se tajus kysyy "Puuttuuks teiltä jotain?", johon ei keretty vastaa ku "Joo..." kun se heitti sen tarjottimen meijän eteen kun koiralle ja häipy ku pieru saharaan.
No eihän me vähästä välitetä, ni alettiin sitten syödä, kunnes:

J: "Mä haistan sipulin!!!!"
M: "...tää on sipulii täynnä!"

No me reippaina lapsina EI menty valittaa, mutta juostiin senkin edestä sitten pitkin stadia, että saatiin yks vitun palautelappu kirjotettua (niillä ei ollu lappuja, joten me pöllittiin s-marketista yks. Sit me rynnättiin ärrälle, et saatais kynä, mut siel oli kaikki vanhat gubet kattomassa raveja ja ne oli pölliny kaikki kynät, et ne voi naputella niitä siinä rivissä pöydän päässä. Jouduttiin siis käydä ostamassa kynä). Saatiin me se lappu sitten palautettua sinne, mutta joo, ei mennä enää sokoksen mäkkiin =.=

d87044g@yahoo.com.tw (Sähköpostiosoitetta ei ole vahvistettu) sanoo:
ur friend is really pretty

miya sanoo:
why u didn't said that for her?

d87044g@yahoo.com.tw (Sähköpostiosoitetta ei ole vahvistettu) sanoo:
i missed that cange

miya sanoo:
next time then

d87044g@yahoo.com.tw (Sähköpostiosoitetta ei ole vahvistettu) sanoo:
yes
u are not beautiful but ur friendly

miya sanoo:
thanks a lot

d87044g@yahoo.com.tw (Sähköpostiosoitetta ei ole vahvistettu) sanoo:
haha

KIITOS VAAN TÄSTÄKI -.- XD

”Oletko sä koskaan ajatellu onko se itsekästä lähteä täältä koska ittellään on paha olo, vai itsekästä meiltä, kun me suututaan niille, jotka ei jaksa ja jättää meidät yksin?” hän kysyi ja istui tytön viereen maahan. Maailma tuntui kadonneen hetkeksi heidän ympäriltään, ja oli kuin ilmaa olisi ollut helpompi hengittää ja huolet pyyhkiytyneet kauas huomiseen vaikka todellisuudessa se oli niin vaikeaa, että tunsi hukkuvansa pelkoonsa.

”Mitä väliä sillä on?” tyttö hengitti raskaasti ja katsoi poikaa suoraan silmiin. ”Yhtä paljon se silti sattuu.”

”Ootsä koskaan miettinyt miltä tuntui hypätä katolta ja tietää, ettei sun tarvi huolehtii enää mistään?”

”En.”

”Se tuntuis varmaan helvetin hyvältä.”





.....joskus tapahtuu asioita, joille me ei voida mitään <3 ei oo väärin välittää toisista

kesäloman ekat päivät :D <3<3

eilen hietsussa ja tnä suomenlinnassa :D

huomenna shoppaamaan ;P <3

...sry XD tylsää...

Nyt se on sitte lusittu :P VIHDOIN VAPAA PERUSKOULUSTA :D

Eilinen oli paras päivä pitkään aikaan :) <3<3 Kiitos kullat :P

- Atsiuh!
- Ai seksiä vai?

XD

Otataan uusiks pian :):)

miya sanoo:
en sitten oo yrittäny mottasta sitä?

janina sanoo:
monestikin
mut silleen PUFF

miya sanoo:
puff?

janina sanoo:
P= power U= u ded F= face shot F= fuck

vittu aivan mahtavaa, en pääse mihinkään kesätöihin =.= VOI HELVETTI


P.S parasta tänään feat. Janina:
Janina: *yrittää matkii hälytysajoneuvoja* Miten se poliisin menikään? *alkaa hyräillä jäätelöauton tunnusta*
mä: No toi oli kyllä jäätelöauto
Janina: Oho, kato ruoka heti mulla mielessä ^^

+ liikkatunnit =.=

Särkyneitä unelmia


Ulkona satava lumi oli kuin vanhasta paikoilleen pysähtyneestä filmistä. Suuret ja valkeat hiutaleet satoivat maahan tiuhaan ja sitten, aivan yllättäen ne näyttivät ikään kuin pysähtyvän paikoilleen yhdessä ajan kanssa.

Luokan ikkuna oli peittynyt lumeen sokerikuorrutuksen tavoin ja auringon kelmeät säteet siivilöityivät arkoina sen lomitse.

– Mitäs sie tierät? Vaalea, kapeakasvoinen poika, jonka suuret, pälyilevät silmät tuijottivat villinä eteen, kysyi. Hän oli niitä ihmisiä, jotka kuvittelivat itsensä muiden yläpuolelle vain vaatetus ja hienostunut puhetapa – kuten hän sitä itse nimitti – jalustanaan. Siksi hän yrittikin usein puhua murtaen, mutta murteista hänkään sen enempää kuin muut ikätoverinsa tietämättä, nolasi itsensä aina uudelleen kaikkien muiden paitsi itsensä silmissä.

– Kunhan mietin, toinen poika vastasi ja siirsi katseensa ikkunasta pojan kasvoille, joiden iho roikkui kuin vanhalla, iän kuluttamalla työläisellä.

– Mitäs juippi sitte miettii? Soon silleen jot siun täytyy jottain tehhä, jos valmihiks tuan mielit, poika puhuin kuin mikäkin herrasväen poika, joka joskus ennen olisi saattanut kulkea talosi editse kalliissa puvussaan jossakin syvemmällä Suomen perukoilla, ja pysähtyä vaihtamaan sanan tai kaksi kanssasi. Tuo arvokkuus, joka hänestä olisi voinut hehkua, katosi hänen taitamattoman puhetapansa alle.

– Mitä on usko? Mihin me oikeastaan uskomme?

– Häh?

- Miksi me uskomme Raamattuun, Jumalaan ja Jeesukseen? Jotta täyttäisimme tyhjiön sisällämme ja saisimme kaikki selitykset sille, mitä emme itse voi käsittää? Kuka on Jumala, kuka on Jeesus?

- Mitä sie höpötät? poika pudisti kiihtyneen oloisena päätään ja kääntyi jälleen oman työnsä ääreen.

- Itsehän kysyit, toinen mumisi lähinnä itselleen, mutta hänen vieressään istunut tyttö tarttui kysymykseen.

- Kysyi ehkä niin, mutta pilkkaatko sinä Jumalaa, pilkkaatko sinä uskontoa, joka rakentaa meille kaiken? Tyttö kysyi ja kohensi vaistomaisesti asentoaan, kun pojan katse kääntyi hänen puoleensa.

- Rakentaa meille kaiken? Mitä se on meille rakentanut? Teitä, joita pitkin tunnemme kuuluvamme johonkin, mutta jotka liian varkain päättyvät? Teitä, jotka valitessamme olemme astuneet synnin tielle, ja jonka vuoksi helvetissä kärsimme? Pojalle uskonto ei ollut tärkeä. Se oli vain yksi asia muiden joukossa, jolle hän etsi vastausta. Mutta tyttö kuului uskovaiseen sukuun. Yhdessä äitinsä, hurskaan uskovaisen, joka kaduilla rukoili ihmisille pelastusta, kanssa he kävivät kirkossa kuulemassa papin aamenen, ja rukoilemassa maailmalle rauhaa.

- Helvettiinhän sinä luulet pääseväsi, tyttö puhahti ja yritti peitellä kämmenellään avointa miehustaansa, josta kermanvaalea iho hohti paidan silkkiä vasten. Häpeissään poika mietti oliko tyttö nähnyt hänen vilkuilevan tämän povea, joka niin kauniisti korostui paitaa vasten. Ehkä tämä oli huomannut, ja sen vuoksi niin vaikeana kiemurtelee paikallaan, kuin yrittäen väistää pojan katsetta.

– Miksen minä saisi katsoa, onhan nainen asia, jota jokainen mies halajaa ja kun noin tarjotaan…
Huomenna tästä tietää varmasti koko luokka.

- Jo sinä onnettomuuden päivänä kun sinä synnyit, on Jumala määrittänyt sinun paikkasi. Et sinä helvettiin mene, palat jossakin paljon pahemmassa paikassa kuin helvetti. Tytön puhe oli vihaista ja levotonta. – Ehkä hän pelkää Jumalan rankaisevan häntä puheistaan tai luulee minun tekevän jotain sopimatonta. Tiesi varmasti mitä tuleman pitää, siksi alkoi puhua moisesta asiasta. Tuskin häntä itsekään koko asia kiinnostaa, pitää minua vain narrinaan.

- Nytkö sinä pilkkaat jo syntyperääni? Kaikkea mitä Jumala on luonut, tulee rakastaa, sitähän sinä tahdot sanoa? Silti tuomitset minut vain oman itseni takia, tällaiseksi on sinun Jumalasi minut luonut. Poikakin alkoi olla hermostunut. Tytön arvosteleva katse sai hänet tuntemaan suunnatonta vihaa, ja tietämättä mihin kohdistaa sen, se alkoi velloa hänen vatsanpohjassaan voikirnun tavoin.

Tunti loppui ennen kuin kumpikaan ehti enää jatkaa, ja keskustelu jäi avoimena leijumaan heidän ympärilleen. Pojan mielessä pyörivät yhä ajatukset tytöstä, mutta niihin sekoittuivat itseinho. – Hän tiesi varmasti mitä aikoisin sanoa, hän johdatteli minut keskusteluun. Suunnitteli koko jutun ja kertoo nyt kaikille kuinka sivistymätön olen. Totta kai kertoo, aivan varmasti. Miksei kertoisi? Mitäpä hän minunlaisestani pojasta? Kuljen vanhoissa vaatteissa, kun hän taas… Hän on jotain saavuttamatonta, jotain joka koskettaessa särkyy palasiksi.

Nopeasti poika pakkasi tavaransa ja kiirehti ulos luokasta. Tyttö oli aikoja sitten kadonnut käytävän vilskeeseen, ja taas poika tyytyi pitämään hänet unelmanaan. Unelmanaan, jota ei voisi koskaan tavoittaa, unelmana, jonka arvoinen hän ei koskaan olisi. – Mihin ihminen tarvitsee unelmia? Ovatko ne osoitus siitä, ketä me olemme, määrittävätkö ne, ketä meistä tulee? Entä jos lankojen päät eivät silti yhdisty, ja elämämme palapeli pysyy kokoamattomana. Kuinka unelma voisi sen koota kun emme itse siihen pysty, kuinka se voisi täyttää tyhjyyden sisällämme ja tuoda puuttuvat palat?

- - - Ulkona satoi edelleen lunta kun poika astui ulos koulun raskaista ovista. Oppilaiden jäljet peittyivät nopeasti uuden lumen alle ja kohta piha olisi jälleen koskematon.

- Hei, uskotko sinä Jumalaan? Pojan sydän jätti lyöntejä väliin kun hän näki tytön ulkona. Tämän tummissa hiuksissa koreili hiutaleita aivan kuin kruununa, ja hänen pitkät ja hoikat säärensä hohkasivat hankea vasten.

- Jumalaan? Kuka on Jumala? Onko hän oikeasti olemassa, mistä me sen voisimme tietää? Poika vastasi hieman takellellen kun tyttö yhtäkkiä painoi kasvonsa aivan lähelle hänen omiaan. Vihreät silmät tuijottivat tarkkaavaisina odottaen vastausta. – Mitä se nyt oikein odottaa minun vastaavan? Varmasti odottaa, että vastaan jotain typerää ja kertoo siitä sitten kaikille. Kuinka tyhmänä hän minua oikein pitää? Luulee minua aivan uunoksi.

- Minä en usko. Uskon kohtaloon, uskon maallisuuteen. Uskon ihmisiin. Tyttö painoi nopeasti kylmät huulensa pojan huulia vasten, työnsi tämän sitten nopeasti pois ja katosi lumisateeseen.

- Pitäisikö sitten uskoa unelmiinsa? Särkyessään se värjää ihomme sateenkaaren väreillä.
Särkyessään se vie meistä osan mukanaan koska ei ole olemassa enää mitään koskematonta. Usko ihmisiin on usko unelmiin, mutta mitä ovat unelmat…?

Voi helvetti XDXDXDXDXD

Kylmä, mutta keväisen aringon saattama tuuli puhalsi sisään luokan avoimesta ikkunasta. Verhot sen vierellä tanssahtelivat tuulen tahdissa ja niiden lävitse paistava aurinko värjäsi lattian ja seinät punaisiksi tummien varjojen sulautuessa siihen kuin taidokkaasti maalatut siluetit.

Poika oli painanut otsansa vasten viileää pöytää ja naputteli tylsistyneenä merkityksettömiä kirjaimia. Hän ei edes katsonut mitä painoi, antoi vain sormien juosta pitkin vanhaa näppäimistöä ja tuijotti eteensä.
"Joko sä kuolit?" poika hänen vieressään kysyi huvittuneena ja tönäisi toista poikaa leikkisästi.
"Mmmmm", poika mumisi ja lopetti näppäimistön tarpeettoman kuluttamisen. "Joko tunti loppuu?"
"Vastahan se alko", vaaleahiuksinen poika heidän edestään huomautti ja kääntyi tuolillaan ympäri. Hän työnsi tietokoneiden näytöt pois tieltään ja nojautui eteenpäin. "Missä mättää, Doon?"
"Ei vaan kiinnosta", Dooniksi kutsuttu poika mumisi vasten pöytää.
"Että mitä?" vaaleahiuksinen poika härnäsi ja nojautui yhä lähemmäksi.
"Että ei vain kiinnosta", Doon murahti ja oikaisi itsensä rennosti tuolilleen. Hänen silmänsä olivat väsymyksestä sameat ja tummat hiukset sojottivat harjaamattomina päässä. "Ei todellakaan kiinnosta."
"Helvetti jätkä, susta on tullu tosi outo, suo ei kiinnosta enää mikään", Doonin vieressä istuva poika marisi ja veti pipoaan yhä enemmän silmiensä peitoksi. Hän ei koskaan riisunut sitä ja varmisti aina, että se peitti vähintääkin puolet hänen kasvoistaan. Siksi pipon reunat olivatkin venyneet muodottomiksi samoin kuin itse koko pipo.
"Turpa kiinni", Doon sanoi ja risti kätensä niskansa taakse haukotellen teatraalisesti. Juuri tällä hetkellä häntä ei voinut kiinnostaa ystäviensä huomautukset.
"Herrat Doon, Jared sekä Daniel, lopettavat sen juorukerhon pitämisen ja keskittyvät töihinsä", äkäinen naisen ääni huomautti kireästi heidän vierestään. Pojat säpsähtivät ...



JATKUUUUUUUUUUUUU

ATK tunti loppu :D:D:D:D: