IRC-Galleria

[Ei aihetta]Maanantai 12.11.2007 16:29

rakas päiväkirja,

olet jäänyt viime aikoina hieman vähemmälle huomiolle. tough luck. tässä kuitenkin joitain kuulumisiani. kasvatin noin viitisen päivää viiksiä. tämä jäi paljolti huomiotta, minkä takia siirsinkin tätä hanketta myöhemmin toteutettavaksi. ei oikeastaan muuta, hei hei.

[Ei aihetta]Lauantai 27.10.2007 00:53

raitiovaunupysäkit taivuttaa aika—avaruutta.

[Ei aihetta]Tiistai 23.10.2007 17:40

siti-ihmiselle sopii aakkosten ensimmäinen kirjain, näin kerrotaan …-kaupassa.

ote työpäivästäKeskiviikko 10.10.2007 19:17

— haluaisitko jäätelöä?
— kiitos.
— tässä!



toffeetuutti yllätti minut olemalla melkoisen hyvän makuinen.

[Ei aihetta]Lauantai 06.10.2007 21:32

olen viime aikoina partaa ajaessani miettinyt miltä näyttäisin viiksekkäänä — ennustan itselleni mielenkiintoista tulevaisuutta.

tavallisten ihmisten algoritmejaPerjantai 28.09.2007 02:33

tämän nimi on "mikosta läskiksi kuudessakymmenessä sekunnissa"

osa 1: kauppareissu

1. hanki pastaa. mieluiten sellaisia kivoja pikkusimpukkahommia kolmivärisenä, tricolori!
2. hanki aurinkokuivattuja tomaatteja. mieluiten mahollisimman pieniä paloja.
3. hanki pestoa. oon syöny tavallista, mut oisko punanen parempaa?
4. hanki vuohenjuustoa. näistä en tiedä mitään.

osa 2: kyökki

1. keitä pasta, al dente! mieluiten öljyä kattilaan, muuten ei maha kasva.
2. sillä aikaa ku pastat kiehuu, niin voisit leikata vuohojuustosta sopivaksi katsomiasi paloja. suosin aika pieniä itse.
3. iske pasta lautaselle.
4. laita sopivasti pestoa ja sekoita.
5. lisää aurikokuivatut tomaatit. paljon on parempi.
6. kippaa paloittelemasi vuohenjuustot lautaselle.

osa 3: romanttinen illallinen yhdelle

1. syö
2. lihoa
3. hymyile

kumpulasta kaisaniemeen wtfTiistai 25.09.2007 05:51

kuljin tänään kumpulasta kaisaniemeen siten, että lähdin vahingossa sörnäisten metroasemalta (tässä kohtaa voi jo kysyä mitä tein yleensä metrossa?) itään ja jäin pois seuraavalla pysäkillä kalasatamassa, jossa missasin kaksi(!) metroa länteen. miten se on edes mahdollista? rautaisella navigaatiokyvyllä.

--

ps. myöhäistyin silti vain kaksi minuuttia. I CONTROLS TEH TIME.

please speak upLauantai 22.09.2007 14:48

miksi suihkussa laulaminen kuulostaa niin hyvältä?

ote elämästäni / nörtein hetkiTiistai 18.09.2007 03:04

"mitä plugareita sulla on?"

autistiperheen veljeksetMaanantai 17.09.2007 00:37

ostin tänään coca-cola zeroa. mitä mediaa voin syyttää turmiostani?