IRC-Galleria

Huom. Jos olet saanut jaetun linkin tekstiin ”Pöpökammoisten paratiisi”, tai ”Sammakon kattila”, Scrollaa alaspäin. Tämä on vain vuosikooste.

Tänä vuonna (ja viime vuonna) on puhuttu paljon vastuullisuudesta. Mitä on vastuullisuus? Mitä se ihan oikeasti on?
Se on sitä, että huolehtii lapsista, jotka on maailmaan synnyttänyt. Huolehtii läheisistään. Vastuullisuus on sitä että huolehtii lupauksista, jotka on tehnyt. On ajoissa. Ei jätä tapaamisia väliin. Ilmoittaa jos tulee myöhästymisiä tai esteitä. Vastuullinen ihminen ei hakkaa kumppaniaan, eikä juo itseään humalaan silloin kun on sopinut tekevänsä jotakin. Ei aja kännissä.

Omakehuvaroitus. Olen aina pitänyt itseäni vastuullisena ihmisenä. Sen takia minun on ehkä ollut hieman keskimääräistä vaikeampi seurata esimerkiksi läheisten alkoholismia. Se sisältää niin paljon holtittomuutta ja rikottuja lupauksia – läheisten ja kaikkien muiden asioiden asettamista toiselle sijalle siinä missä alkoholi menee aina etusijalle. Olen pohtinut pääni puhki sitä, miksi joistakin tulee alkoholisteja. Sairaudeksihan sitä sanotaan, mutta olen myös alkanut vakuuttua siitä, että (juovilta) alkoholisteilta puuttuu myös palanen vastuullisuutta.
Joskus kun kuuntelee alkoholistien läheisiä, niin tuntuu välillä siltä, että he tarvitsevat enemmän tukea kuin alkoholisti itse.

Vastuullinen ihminen ei ole se, joka kulkee kaikkialla maski päässä ja pitää jokaiseen viiden metrin turvavälin, mutta pettää lapsilleen antamat lupaukset viinan vuoksi.

Tänä vuonna olen myös alkanut pohtia uusia työkuvioita. Olen ollut Maikkarilla nyt yli 2,5 vuotta. Aiemmin sain tehdä myös radiovuoroja eli lukea radiouutisia useille eri kanaville. Mutta sitten tuli Nova-diili ja sain palautetta hieman matalasta ja erikoisesta äänestäni: Ei jatkoon. En siis ole enää osa radiotiimiä. Minut on survottu netin deskiläisten listaan ja teen lähinnä yksinomaan deskivuoroja, joissa tehdään lyhyitä juttuja – pieniä käännöksiä ja tiedotteita jopa kymmenittäin päivässä. Hyvin harvoin on enää laajempien juttujen vuoroja. Työnkuva on käynyt niin yksipuoliseksi, että ilmoitin viime kehityskeskustelussa lähteväni muualle heti kun jotain muuta löytyy. Pomo sanoi ymmärtävänsä.
Aion kuin aionkin ryhtyä jälleen freelanceriksi heti kun löydän riittävästi laskutettavia asiakkaita.

EDIT 10.5.22 : tein videon tähän liittyen
https://youtu.be/QFiITunXCCc

Jälleen omakehuvaroitus. Luulen että menettävät helmen. Mutta kun työntekijää ei arvosteta, niin ei arvosteta. Toiveita ei kuunnella. Jälkikäteen vasta ehkä huomataan, että mitä tulikaan menetettyä.

Tämän vuoden olen jälleen viettänyt kotimaassa sattuneista syistä. Mutta kaikkea mukavaa on kyllä tehty... Keväällä käytiin frendien kanssa Ahvenanmaalla. Oltiin vuokramökissä muutama päivä – todella hauska reissu! Pääsiäisenä oltiin Messilässä vuokramökillä. Kesällä oli palstaa, Pohjois-Karjalaa, terasseja, aurinkoa, juoksukilpailua... Ja syksyllä elämäni ensimmäinen Radio Rock risteily. Heh oikein hävettää, että minä vanha metallistirokkari olen vaan jotenkin onnistunut aina missaamaan tämän ilmiön. No tulipa koettua ja oli hauskaa, pitää mennä uudelleen!

Hyvät lukijat, toivotan teille oikein hyvää uutta vuotta 2022. Toivotaan että se sisältää vähemmän valtioiden päämiesten kontrollia!

Listaan tähän muutaman asian, jotka ovat hämmentäneet tämän pandemian aikana minua itseäni ja saaneet hälytyskellot soimaan. En usko mihinkään rokotteen mukana syötettäviin mikrosiruihin, mutta täytyy sanoa että minulla on pitkän aikaa ollut sellainen tunne, että tässä kaikessa on jotakin mätää.
En tiedä tarkemmin mitä, mutta sellainen something is not right -tunne. Tai että jotakin jätetään kertomatta.

1) Pandemian aikana on käytetty käyttäytymistieteilijöitä ohjailemaan ihmisten käytöstä. Tämä on ihan julkinen tieto ja löytyy linkistä alempaa (valtamedian tiedoista). Satuitteko esimerkiksi huomaamaan, että junissa ja kauppakeskuksissa alettiin kuuluttaa pandemian alusta alkaen jatkuvasti "turvallisuutta" ja "vastuullisuutta" kuin mantroja hokien?
Joka paikassa törmäsi ihmisiin, jotka toistelivat samoja asioita: Nuoret eivät ota tätä tarpeeksi vakavasti, pidetään turvavälit, ollaan vastuullisia, ollaan turvassa. Tällainen oli havaittavissa ihmisten massakäyttäytymisessä ja se näkyy yhä monin paikoin. (Huolimatta siitä että koskaan ei voi tietää, kuka on juuri yskinyt kaupan tai junan käytävällä, vaikka kuinka olisi turvavälit. Koskaan ei voi tietää missä pöpöt ovat ja siitä päästäänkin seuraavaan kohtaan).

2) Tämän pandemian aikana on aina tiedetty, mistä kenenkin tartunta on tullut. Poliitikko voi osoittaa sormella: Tämä tartunta tuli tämän kaupan kauppakärrystä. Tämä tartunta tuli tästä ja tästä kokouksesta. Tartunnan jäljittäjät tekevät työtään kuin salapoliisit ja pystyvät aina selvittämään, missä kukakin altistui ja kuka on saanut tartunnan mistäkin juhlista. Mistä he voivat tietää, onko henkilö saanut tartunnan vaikkapa taksin oven kahvasta matkalla niihin juhliin, jotka julistettiin pannaan siksi että tartunnan jäljittäjä sattui niin päättämään? Tällaista tartunnan jäljitystä muuten ei tehty esimerkiksi sikainfluenssan aikaan, jolloin satoja suomalaisia joutui sairaalahoitoon.

3) Poikkeuksellisen aggressiivinen rokotemarkkinointi. Näin ei toimittu edes sikainfluenssan Pandemrix-rokotteen kanssa.
Ymmärtäisin jos kyseessä olisi vaikkapa uudelleen puhjennut isorokko, joka aikoinaan ehti tappaa puoli miljardia ihmistä. Mutta tämän koronan kohdalla en kyllä ymmärrä.
Moni tuttava joka on koronan sairastunut, on selvinnyt melko lievillä flunssan kaltaisilla oireilla.
Nuoret menehtyneet ovat tilastollisia poikkeamia ja kuolleiden keski-ikä oli pitkään 84 Suomessa, nyt se taitaa olla hieman vähemmän, mutta joka tapauksessa yli 80. Toki vanhusten kanssa on noudatettava erityistä varovaisuutta, kun mikä tahansa tartuntatauti on liikkeellä. Heidän kanssaan toki kaikki varotoimet olivat tarpeen.
Todettakoon vielä että parisen viikkoa sitten Uudenmaan 1,5 miljoonasta asukkaasta oli sairaalassa nelisenkymmentä koronan vuoksi. Noin puolella heistä oli jokin perussairaus.

Pikkuhiljaa ollaan Suomessakin ottamassa käyttöön niin kutsuttuja terveyspasseja – ehkäpä kansan kielellä koronapasseja. Nehän käsittävät kolme kohtaa: 1) Täysi rokotesarja 2) sairastettu tauti 3) Tuore negatiivinen testi.
Näiden koronapassien avulla sitten saadaan palveluita, jotka ovat olleet tähän asti kaikkien perusoikeuksia (ravintolat, kirjastot, uimahallit, junat... ties mitä näiden piiriin keksitään laittaa).
Voisin lyödä vetoa, että testit muuttuvat täällä pian maksullisiksi, jolloin tuo luettelemani kolmas vihreää valoa näyttävä koronapassin vaihtoehto poistuu ainakin varattomien ihmisten listalta.
Koko ajan on seurattu, mitä isommissa maissa tehdään ja nyt esimerkiksi Ranskassa testit ovat jo muuttumassa maksullisiksi.

Iso kysymys kuuluu, miten tehdään niiden kohdalla, jotka ovat saaneet ensimmäisestä piikistä vakavan allergisen reaktion tai muuta oireilua? Heilutellaanko heidän nenänsä edessä koronapassia, että otapa toinen piikki tai rupea käymään testeissä muutaman päivän välein?
Tässä on nyt jäämässä kokonainen ihmisryhmä jalkoihin (itsekin tunnen heitä).

Käyköhän tämän rokotekampanjan kanssa lopulta niin, että länsimainen demokratia on pian historiaa? Hehkutetaan valinnan vapautta, mutta samalla lenkkiä kuristetaan pikkuhiljaa niin, ettei vaihtoehtoja jää. Kuten siinä vanhassa sadussa: Sammakko ei huomaa kun vettä kuumennetaan pikkuhiljaa...
Painostetaan henkisesti: Olet vastuuton, jos et ota rokotetta. Vaarannat muiden turvallisuuden (aivan kuin se ei voisi mistään muusta vaarantua). Olet potentiaalinen uhka terveydenhuollolle.

Entäpä jos rokotteesta myöhemmin selviäisi joitakin pitkän ajan kuluttua tulevia haittavaikutuksia? Kukahan terveydenhuoltoa sitten kuormittaisi?

Maailmassa on jaettu yli neljä miljardia koronarokoteannosta tähän mennessä. (Osa on ns. vektoripohjaisia, joissa adenovirus on kantajana. Osa mRNA-rokotteita).

Laboratoriotekniikan alalla työtä tekevä ihminen on sanonut minulle, että on ihan tervettä että hälytyskellot soi. Eihän ihmisen tarvitse mihinkään 5g-siruihin uskoa, että tällainen yhteiskunnan toiminta tuntuu oudolta.

Mistä lähtien tutkimustiedon odottamisesta on tullut foliohattuilua? Mistä lähtien terve kyseenalaistaminen on ollut salaliittoteorihoihin uskomista?

Hämmästyttävää (ja samalla iso pettymys) on ollut huomata, ettei tässä monen mielestä ole mitään outoa.
Asiat niellään purematta ja luotetaan sokeasti siihen, että kaikki tarvittava tutkimus on tehty. (Eikö siihen pitäisi normaalisti käyttää useita vuosia ja pienempiä vapaaehtoisten ryhmiä?)

Ihmisiä on helppo ohjailla. Jos tätä joskus kadutaan, että yhtäkkiä rokotettiin näin laajasti valtaosa maapallon väestöstä uudentyyppisellä rokotteella, niin ei voi kyllä mitään muuta osoittaa kuin lajimme kollektiivista älykkyysosamäärää. Evoluutiotahan tämäkin on.

Itse olen huomannut eurooppalaislääkärien tutkivan nyt sitä, miten nämä mRNA-rokotteet vaikuttavat kehon muuhun immuniteettiin. Tuota alla olevaa tutkimusta ei ole vertais-arvioitu, mutta jään odottamaan lisää tutkimuksia aiheen tiimoilta.
Perinteiset rokotteet minulta toki kaikki löytyy (paitsi sikainfluenssaan tarkoitettu Pandemrix, koska minua varoitettiin aikoinaan ottamasta sitä).

Huomautan, etten ole lääkevastainen ihminen missään tapauksessa. Monista lääkkeistä ja rokotteista on ollut ihan valtavasti hyötyä ihmiskunnalle ja toivottavasti tulee olemaan jatkossakin.

Tässä vielä kaksi lupaamaani linkkiä, eli tämä käyttäytymistieteilijöiden käyttö:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mista-kiikastaa-kun-maski-unohtuu-ja-muista-rajoituksista-laistetaan-asiantuntija-kun-on-tehty-pitkaan-hyvaa-ajatellaan-helposti-etta-nyt-voi-vahan-lipsahtaa/8073652#gs.7ztg4j

Ja eurooppalaislääkärien tutkimusta mRNA-rokotteen mahdollisista vaikutuksista muuhun immuniteettiin:

https://www.news-medical.net/amp/news/20210510/Research-suggests-Pfizer-BioNTech-COVID-19-vaccine-reprograms-innate-immune-responses.aspx?__twitter_impression=true

Huom! Jos olet saanut jaetun linkin tekstiin "Pöpökammoisten paratiisi", se löytyy selaamalla viime vuoden tekstejä.

Saan silloin tällöin kuulla olevani typerä blondi, jonka päässä ei liiku mitään. Pelkkä hyvännäköinen keho ja hyvät tissit ja sitä rataa. Tällaisia kommentteja tulee erityisesti humalaisilta miehiltä, joka toki jo sinänsä asettaa kommentit omaan melko arvottomaan kastiinsa, mutta kyllä ne toki pahalta tuntuvat.
Erityisesti kun ikää alkaa kertyä, sitä rupeaa tarkemmin pohtimaan, millaisessa seurassa haluaa aikaansa viettää, kun aika lopulta kuluu kuitenkin aika nopeasti.

Mutta millä perusteella sanomme jotakuta "tyhjäpääksi"? Millä perusteella toteamme, että joku ihminen on typerä? Tai "ei se terävin kynä penaalissa" ja mitä kaikkia näitä nyt on.

Ihan ensinnäkin totean, ettei älykäs ihminen ylipäätään sano tuollaista. Älykäs ihminen ei useinkaan koe tarvetta loukata muita tai jos kokee, hän ei tee sitä näkyvästi ja kömpelöillä sanavalinnoilla.

Toisekseen väitän että älykkyys — niin monia tapoja kuin sitä onkin mitata — on kulttuurisidonnaista.

Otetaanpa esimerkki. Olet afrikkalaistaustaisen ihmisen kanssa aavikon laidalla hiljaisella ja pimeällä tiellä. Tuo ihminen, joka on seurassasi, ei välttämättä osaa laskea edes perusmatikalla ja hän saattaa olla myös lukutaidoton, mutta hän kykenee varoittamaan sinua minuuttia ennen kuin villikoira ilmestyy eteen: "Jokin on tulossa, ota veitsi esiin varmuuden vuoksi". Sanoisitko sellaista ihmistä tyhmäksi? Vai onko hänen älykkyytensä vain orientoitunut erilaisiin asioihin kuin mihin länsimaissa on totuttu?

Se miten määrittelemme älykkyyden riippuu suurelta osin kulttuurista ja siitä millaiseen älykkyyteen meidät on orientoitu.

Yksi asia, joka myös vaikuttaa siihen, kuinka "terävä" ihminen on, on keskittymiskyky. Jos ihmisellä on synnynnäinen taipumus vilkkauteen, hän ei aina jaksa perehtyä keskittymistä vaativiin tehtäviin vaikka tuo maaginen IQ olisi korkeakin.

Ihmisellä saattaa olla myös synnynnäinen hahmottamishäiriö tai vaikkapa lukihäiriö. Historiasta löytyvät varmasti ajat, jolloin tällaistakin on pidetty vähä-älyisyytenä.

Ihmisillä saattaa myös olla uupumusta, masennusta tai stressiä, jotka ovat kaikki omiaan vaikuttamaan terävyyteen. Kuulin kerran tapauksesta, jossa loppuun palanut kolmen lapsen yksinhuoltaja veti ekonomistien palaveria, eikä huomannut ruudulla aktiivisena näkyvää Windowsin herjaa ja ihmetteli jumittaen vain, miksi klikkaukset eivät toimi. Tuskinpa hän silti olisi toiminut työssään sellaisessa asemassa, jossa toimi, mikäli hän olisi ollut "tyhmä".

Eräs mies pelkäsi joutuvansa perheensä edessä naurunalaiseksi ja leimautuvansa "tyhjäpääksi", eikä uskaltanut kertoa heille kyvystään harjoittaa meditaatiota työpäivän jälkeen niin voimallisesti, ettei yhtäkään ajatusta liikkunut mielessä. Oli pelkkä tyhjyys ja rauha. Arabitaustaisena hänellä kuitenkin oli syytä olettaa, että tyhmäksi saattoi leimautua jopa tuollaisen perusteella ja perheyhteisön edessä oli säilytettävä uskottavuutensa.

Olen huomannut että eri kulttuureissa on erilaisia perusteita "tyhmyydelle" tai "älykkyydelle". Joissakin kulttuureissa tyhmän leiman saa huomattavan helposti.

Erään tanskalaisen tuttavani mielestä jopa re-inkarnaatioon uskominen ja erilaiset muut vakaumukset merkitsevät ihmisen tyhmyyttä. Lakkasinpa hyvin nopeasti puhumasta "syvällisiä" hänen kanssaan, kun tuo asia selvisi.

Eräs mies puolestaan kertoi että hänen työpaikkansa nuoremman sakin älykkyysosamäärät olivat pienempiä kuin hänen kenkänsä numerot. Mutta entäpä jos kyseessä olikin vain nuoruuden villitykset ja halu hullutella?

Mistäpä me tosiaan koskaan tiedämme.

En ole Mensan jäsen — tuskin sinne pääsisinkään — mutta en myöskään halua päästä, sillä miksi älykkyyttä pitäisi lokeroida? Miksi älykkyyttä, joka on sinänsä huomattavan laaja käsite, pitäisi rajata matemaattisilla ja geometrisillä tehtävillä, joihin kaikkia ei ole orientoitu? Miksi käsityksemme älykkyydestä on niin suppea?

Miksi Mensan pitäisi olla jalustalla älykkyyden määrittämisessä? Voiko sitä ylipäätään määrittää?

Matemaattisen älykkyyden varmasti voi, mutta se on vain yksi osa-alue elämäntaitojen kirjossa.

Jos älykkyys tarkoittaisi sitä, että pitäisi olla katkeruudessa rypevä mies, joka puutteessaan haukkuu kauniin naisen tyhjäpääksi vain siksi ettei saa tältä seksiä, en toden totta haluaisi olla älykäs.

Yhdysvaltain viimeaikaiset tapahtumat pistävät miettimään, millaisia "hillbillyjä" Atlantin takana oikein lymyää. Ensimmäiseksi itselleni tulee mieleen, että kongressiin tunkeutuneiden täytyy olla sellaisia ihmisiä, joita vankilaan meno ei syystä tai toisesta haittaa.

Eräänä vuonna Helsingin dokumentaaristen elokuvien festivaalilla näytettiin elokuva "The other side". Siinä seurattiin sellaisten amerikkalaisten elämää, jotka esimerkiksi heittelivät räjähteillä autoa, johon oli maalattu Obaman kuva. Samat tyypit pyörivät suolla kiväärien kanssa omatekoisessa sotaharjoituksessa. Se, mitä tai ketä vastaan nämä ihmiset olisivat sotineet, ei käynyt elokuvasta ilmi.

Tuon pätkän nähtyäni ymmärsin, kuinka pahasti hukassa olevaa sakkia tuolla "unelmien" mantereella asuu. (Olisi intiaanien sietänyt eurooppalaiset työntää reservaatteihin - eikä toisinpäin. )
The other side antoi ainakin minulle sellaisen perspektiivin Yhdysvalloista, että en varmastikaan ollut se kaikkein yllättynein ihminen Trumpin tultua valituksi. Vaalituloksen muuten ennusti jo useita kuukausia ennen vuoden 2016 vaaleja Yleisradion silloinen päätoimittaja Atte Jääskeläinen. Kannatuskyselyt kertoivat muuta ja muistan silloisena Ylen työntekijänä tuijottaneeni silmät pyöreänä Jääskeläistä:"Meinaako hän oikeasti niin?"

Yhdysvaltain sisäpoliittinen tilanne on viime vuosina muokkautunut sellaiseksi farssiksi, että se oikeasti naurattaa. Vedet silmissä.
Tästä saa toki maustetta omaankin työhön, mutta ajatelkaapa, taivas sentään, siinä mellakassa kuoli ihmisiä.
Nyt emme voi muuta kuin seurata, toimivatko nämä tapahtumat alkusysäyksenä jollekin, mitä on tulossa kun Biden nousee valtaan. Seuraako siitä lisää mellakointia - tai jopa sisällissodan kaltainen tila?
Voimme huokaista helpotuksesta siinä mielessä, että itse asumme Euroopassa, jossa vaalitappiot tunnustetaan reilusti.

Jälleen on vuosi lopuillaan ja pikkuhiljaa perinteeksi muodostuvaa tapaa noudattaen haluan kirjoittaa pienen vuosikoosteen. Tästä tulee hiukan lyhyempi teksti – toisin kuin noista aiemmista. Minulla onkin ollut tänä vuonna monta valittua sanaa sanottavana tästä koronamouhotuksesta ja näitä mietteitä voit halutessasi lukea alempaa.

Mutta joo, mitä tulee terveyteen ja hyvinvointiin, niin on toki muitakin teemoja kuin korona sitä ja korona tätä.
Itselläni oli tänä vuonna työterveystarkastus, joka onkin ollut harvinaista herkkua lyhyitä määräaikaisuuksia ja tarvittaessa työtä tekevälle. Nykyinen työnantajani tämän luksuksen kuitenkin tarjoaa.
No, siinäpä kävi ilmi, että ferritiini – eli varastorauta-arvot – olivat romahtaneet täysin. Ohjeeksi sain syödä pitkäkestoisen rautakuurin kunnollisella annoksella.
Sen verran mitä itse tiedän ravintoaineiden imeytymisestä, niin rautaa ei kannata kalsiumin kanssa syödä – tämä jälkimmäinen, joka myöskin on tärkeä ravintoaine, häiritsee ensimmäisen imeytymistä. Olenkin rakentanut itselleni oikein kunnon terveysohjelman: Aamulla jonkin C-vitamiinipitoisen juoman kanssa rautaa ensin tyhjään vatsaan. Sitten esimerkiksi Chian siemenistä ja marjoista rakennettua ja yön yli lionnutta tuorepuuroa.
Kalsiumin nauttimiseen on hyvä ottaa väliä muutama tunti ennen ja jälkeen raudan.

Kannattaa tarkkailla omaa vointiaan. Väsymykseen ja ”zombimaisuuteen” tottuu pikkuhiljaa, jos se alkaa pikkuhiljaa. Siitä tulee niin luonnollinen osa arkea, ettei sitä välttämättä huomaa ennen kuin joku terveydenhoidon ammattilainen tulee ja kysyy ”miten jakselet” tai sanoo että ”nämä ja nämä arvot ovat pielessä”.
Itse olen huomannut piristyneeni huomattavasti kun aloitin rautalisän syömisen. Ja tämä siis jo valmiiksi liikunnallisen ja suhteellisen tervellisen elämäni päälle – silti vain pääsi raudanpuutos yllättämään. Aina ei kaikki ole ihan kohdallaan, vaikka luulisi niin. Vinkkivitonen siis: Tsekkauta välillä veren perusarvot ja tunnustele omaa vointiasi. Hemoglobiini putoaa vasta kun ferritiini on tyhjä – pyydä siis kattava valikoima verikokeita.

No, mitäpä muuta tähän vuoteen kuului? Ihana joulu ainakin! Ja myös tyttäreni muutto omilleen ja ihanan uudistunut äiti-tytär suhde, kun voi aina tavata iloisissa merkeissä ja höpötellä kuulumisia. Aikaa ei kulu tyhjänpäiväiseen vääntöön esim. siivousvuoroista. Hänkin on tyytyväinen itsenäistymiseensä (vaikka kauhistelijat kauhistelevat, että onpa nuorella iällä omilleen muutto. No, lukioikäisenä minäkin aikanaan muutin...)

Vähemmän reissaamista oli tänä vuonna – mutta tuo sama tilanne on varmaan ollut melkein kaikilla.
Mutta aikaa kuluikin sitten iloisesti kotimaassa: Mökkeilyä ja puutarhapalstan hoitoa. Palstan sain keväällä ja täytyy sanoa, että se on aivan mahtava juttu! Olen aina rakastanut puutarhan hoitoa. Hyvä sato tuli avomaakurkkuja, porkkanoita ja nam nauriita.

Toivotan sinulle, hyvä lukijani, oikein hyvää uutta vuotta 2021!

(Jos olet saanut välitetyn linkin tekstiin ”Pöpökammoisten paratiisi”, scrollaa alaspäin, teksti on tätä tekstiä edeltävä teksti)

Lähes vuoden odottelu on päättymässä, kun markkinoille saadaan rokote koronavirusta vastaan.
Oletan että lähivuosina alkaa tämän ”kriisivuoden” jälkispekulaatio, jossittelu ja arvosanojen antaminen hallituksen toiminnalle. Tämän vuoksi esitän tässä tekstissäni omat pohdintani asian tiimoilta.
Toki rokotteen jakelussa varmaan menee useampi vuosi, joten eipä nyt vieläkään herätellä toiveitä siitä ”normaalista”. (Ja kuten aiemmassa tekstissä totean, en edes usko että ”normaali” on enää tulossa.)

Äkkiseltään tiedän ainakin kaksi ihmisistä, joille vatsatauti merkitsisi välitöntä sairaalareissua. Toisella on paha ykköstyypin diabetes ja toisella jatkuvaa lääkitystä vaativa epilepsia. Tässä jälkimmäisessä lääkkeiden on siis ehdottomasti pysyttävä henkilön sisällä, joka on saanut vakavia epilepsiakohtauksia, joiden yhteydessä puhutaan pahoista kaatumisista ja muistinmenetyksistä.
Muistan myös opiskeluaikojen työharjoittelusta erään paikallisen radiokanavan päällikön, jolla oli jotakin häikkää sisäelimisssään. Hän ei koskaan määritellyt tarkemmin, mikä hänen sairautensa oli, mutta sen muistan, että se vaati jatkuvaa tarkkailua.
Kun vatsatautiepidemia jylläsi kaupungissa ja lapseni oli tuolloin päiväkoti-ikäinen, tämä päällikkö totesi ainoastaan, että mikäli vatsatauti hänelle iskisi, merkitsisi se hänelle sairaalareissua. Näin ollen hän toivoi, etten tulisi töihin, mikäli lapseni sairastuisi vatsatautiin. Tämä oli tietysti itsestäänselvyys muutenkin. Mutta hän ei vaatinut ”lockdownia”. Hän ei vaatinut kokoontumisrajoituksia, etätyötä, ravintoloiden sulkemista... Hän ainoastaan totesi kohteliaasti ja rehellisesti, mikä hänen tilanteensa on vatsatautiepidemian jyllätessä. Silti hänen oli vain yksinkertaisesti elettävä asian kanssa. Jokainen työpäivä oli hänelle riski silloin kun vatsatautia oli liikkeellä.

Maailmassa on noin puoli miljardia diabeetikkoa. Näiden lisäksi on paljon muitakin ihmisryhmiä, joille vatsatauti voi olla vaarallinen. Iso kysymys kuuluu, onko korona nostettu jollakin tavalla ”jalustalle” kuolintapana tai sairautena? Selkeästi se on, koska muutenhan tällaisiin järeisiin rajoitustoimenpiteisiin olisi ryhdytty aiempien influenssa-aaltojen ja vatsatautiepidemioiden aikana.

Jotkut ravintola-alan työntekijät ja matkailualan työntekijät ovat jo tämän vuoden aikana kyseenalaistaneet hallituksen järeät toimet. Osa pitää nykyisiä maaraja-asetuksia liioiteltuina. Esimerkiksi Lapista on katoamassa tuhansia työpaikkoja, jotka pohjaavat turismiin. Ravintoloitsijat puolestaan muistuttavat, että ravintoloissa ”turvaväleistä” huolehditaan paljon paremmin kuin kotibileissä ja pöpöt voivat tarttua muualtakin.

Hallituksen vastaus siihen, miksi näin järeisiin toimenpiteisiin on ryhdytty, ei voi olla se että rajojen sulkeminen ja Uudenmaan eristäminen antoi kivat adrenaliinihöyryt, kun hetken aikaa oltiin kuin sotatilassa. Vastaus ei voi olla että maskien ilmestyminen katukuvaan oli jännittävä uusi muoti-ilmiö.
Jos vastaus on se, mikä oletankin sen olevan, eli ”halusimme säästää ihmishenkiä”, hallituksen täytyy pystyä vastaamaan myös kysymykseen siitä, mikä on diabeetikkojen ja epileptikkojen ihmisarvo vatsatautiepidemian uhatessa. Mikä on vanhusten ja muiden riskiryhmien arvo influenssa-aallon aikana? Miksi diabeetikoille ja muille ryhmille, joilla vatsatauti on vaarallinen, ei ole kehitetty omaa vatsatautivilkku-sovellusta?

Itse en todennäköisesti aio äänestää seuraavissa kunnallisvaaleissa, enkä eduskuntavaaleissakaan. Perusteluni kansalaisvelvollisuudesta kieltäytymiseen on se, etten ole tähän mennessä löytänyt yhtään poliitikkoa minkään puolueen riveistä, joka allekirjoittaisi nämä ajatukset kanssani.
Oppositiosta ei kukaan inahtanutkaan vastaan, kun hallitus aloitti järeät eristämistoimenpiteensä. Korjatkaa, jos olen väärässä ja kertokaa ihmeessä, jos tiedätte poliitikon, joka olisi jotakin inahtanut.

Kun vallassa on liuta uusavuttomia, joille sairaudet ja kuolema ovat epäluonnollisia asioita, ei voida enää muuta tehdä kuin kysyä, miksi näin ei ole toimittu kaikkien muidenkin epidemioiden tai pandemioiden kohdalla.
Saattaa hyvinkin olla, että korona-aaltoa seuraavat talouskriisi ja työttömyys aiheuttavat enemmän uhreja kuin mitä itse tauti olisi aiheuttanut (joka muuten pääsi leviämään rajoituksista huolimatta, kuten arvelinkin jo alkuvuodesta).

Pöpökammoisuus on nyt ainakin tehokkaasti istutettu yhteiskuntaamme. Siitä tuskin enää eroon päästään.
Miksi käsidesiläträäjät lopettaisivat läträämisen, kun he eivät kuuntele biologeja, jotka sanovat että se tuhoaa normaalisti toimivaa immuniteettia? Miksi kauppoihin asennetut pleksit purettaisiin, kun lähikontakteista on tullut saastaisia ja vastenmielisiä? Miksi etätöistä luovuttaisiin kun sitä Microsoftiltakin jo hehkutetaan pysyvänä järjestelynä?
Ja viimeisenä esimerkkinä mainitsen kasvomaskit. Hallituksen juupas-eipäs-pelleilyyn en tässä mene, sillä se oli oma farssinsa, mutta itse asiassa maskisuositus on ollut näistä rajoitustoimenpiteistä sellainen, joka ei ole vienyt kenenkään työpaikkaa. Maskin käyttäminen ei paljon vaadi ja se ei tuhoa kenenkään immuniteettia. Esimerkiksi lentokentät ovat tunnetusti kaikkien mahdollisien pöpöjen leviämispaikkoja ja lentomatkojen jälkeen flunssaan sairastuminen on pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Tämän maskisuosituksen voimaan jääminen esimerkiksi lentoliikenteeseen ei minua haittaisi lainkaan.
Sivutaan nyt hitusen vielä maskifarssia kuitenkin, ja todetaan että kyllä niitä kankaisia maskeja kansalaiset olisivat valmistaneet vaikka vanhoista pikkuhousuista ja sukkahousuista, jos niistä olisi pulaa tullut. (Tämähän oli yksi hallituksen perusteluista sille, miksi suositusta ei annettu).

Muutama sananen vielä näistä tartuntaketjujen jäljittämisestä, koronavilkusta ja niin kutsutuista turvaväleistä.
Mielestäni on ollut huvittavaa kun joku julkisuudesta tunnettu henkilö – esimerkiksi poliitikko on saanut koronavirustartunnan ja sitten kerrotaan aivan pokkana, mistä tartunta tuli. Kysymys kuuluu, mistä sen kukaan varmuudella tietää, mistä tartunta tuli?
Ja sen pohjalta, mitä olen kuullut puhuttavan koronavilkusta, kerron vielä muutaman faktan tietoa janoaville. Koronavilkku ei kerro sitä, onko sinulla korona. Sovellus ei kerro myöskään, kuka on juuri yskinyt kaupan käytävällä tai kaivanut nenää ja puristanut junan kaidetta, jota sinä puristat minuutin tämän jälkeen. Se kertoo ainoastaan, oletko jossakin tilanteessa ollut lähellä henkilöä, joka on ilmoittanut tartunnastaan.
Maskeista. Maski suojaa muita ihmisiä räkä – ja kuolapisaroiltasi, joita lentää suustasi esimerkiksi puhuessasi. Maskia käyttämällä et ”pelasta henkiä” tai voi käyttää somessa hashtagia ”savelives”.
Ja turvavälistä. Koronaturvaväli ei ole ”turva” liikenteessä, eikä se ole turva väkivallalta, syövältä, onnettomuuksilta, sodilta, nälänhädältä tai tuhansilta muilta asioilta, jotka ovat syitä siihen että kuolleisuusprosentti on lopulta tasan sata. Sinä et siis ole ”turvassa” kuolemalta, etkä välttämättä sairastumiseltakaan. Koronaturvaväli on termi, jolla viitataan etäisyyden pitämiseen ja tämä etäisyys vaihtelee kaupasta ja työpaikasta riippuen metristä jopa kolmeen metriin. Se on termi, joka ei ole ollut käytössä vatsataudin tai influenssan aikaan. Se on termi, joka on keksitty aikana, jolloin turvallisuudesta puhuminen on tullut muotiin.

Jotkut ihmiset tuntuvat tämän koronakriisin keskellä odottavan ”normaalia” elämää. Puhutaan jossakin hamassa tulevaisuudessa häämöttävästä ajasta, jolloin ”koronakriisi on ohi” ja tehdään kaikkia niitä asioita, "joita ennen tehtiin".
Väitän, että sellaista aikaa ei tule. Paluuta entiseen ei enää ole.
Rokote tätä kyseiseistä SARS-CoV-2:sta vastaan saattaa tulla ja on mahdollista, että COVID-19 tauti aikanaan kitkeytyy laumasuojan ja rokotteen avulla.
Mutta ihmiskunnan asennemuutosta ei kitke mikään ja koronakriisi on paljastanut sen, mitä kohti olemme menossa. Rajoituksia saatetaan ehkä hetkeksi höllentää, mutta olemme väistämättä matkalla kohti pysyvää ajattelutavan muutosta. Tämä johtuu ihmiselle luonteenomaisesta tavasta tottua asioihin ja perusvietistä kehittyä paremmaksi lajiksi.

Kun isäni puhuu kuolemasta, hän suhtautuu siihen hyvin luonnollisesti. Isäni kasvoi lapsuutensa Pohjois-Karjalan maaseudulla, jossa kuolema kohdattiin tuohon aikaan, 1940-luvulla, hyvin arkisena asiana. Vainajaa saatettiin pitää kokonainen päivä laverilla tuvan tai riihen lattialla. Sukulaiset ja ystävät kävivät katsomassa kuollutta omaistaan ja hyvästelemässä tämän.
Kuolema oli yhtä luonnollista kuin syntymäkin, eikä kukaan pitänyt sitä lääketieteen epäonnistumisena tai jonakin, jota olisi kartettava viimeiseen asti hinnalla millä hyvänsä (en viittaa tällä talouteen, vaikka sekin on koronakriisin aikana kärsinyt).
Myös sairastaminen oli luonnollista. Rokotteita kyllä oli, mutta yhteiskunnassa jylläsi paljon tauteja, joita ei voinut välttää. Ihmiskuntaa piinasivat kaikenlaiset loiset ja virukset.
Kukaan ei tuohon aikaan kulkenut käsidesipurkin kanssa ympäriinsä valistamassa toisia hygieniasta ja julistamassa sotaa bakteereita ja viruksia vastaan.
Isä sanoi kerran leikiten, että: ”Ennen vanhaan taloissa haisi virtsa ja uloste”. Todettakoon, että hän käytti kyseisistä jätöksistä hieman arkisempaa kieltä, mutta siistittäköön tämä teksti sääntöjen mukaiseksi.
Tuolloin keskustelimme vauvojen hoidosta ja siitä, miten entisaikaan oli ehditty hoitaa valtavia lapsikatraita, joita löytyi yhdestä jos toisesta talosta.
Isä puhui siitä, ettei hygieniasääntöjen kanssa ollut niin ”nokonuukaa”. Lapsiperheiden ei tarvinnut asettaa tavoitteekseen sitä, että kaikki pinnat kiiltäisivät puhtauttaan ja yllä olisi jatkuvasti juuri pesusta tulleet vaatteet.

Nyt olemme tulleet äärilaidasta toiseen. Emme ole kaukana siitä pisteestä, että yskimisestä ilman suun suojaamista rapsahtaa sakot.
Olen kuullut, että Singaporessa purkan sylkäisemisestä kadulle saa sakot – näin kertoi siellä asunut serkkuni jo yli 20 vuotta ennen koronakriisiä.
Ympäristösyistä en kannusta ketään sylkemään purkkaa kadulle, mutta taivas sentään, jos Suomi ottaa mallia ulkomailta, kuten se tuntuu kovaa tahtia tekevän, niin mihin tässä ollaan menossa?
Pöpökammoisten paratiisiin ainakin ja sellaisessa yhteiskunnassa elämme parhaillaan.
On varmasti monia, jotka nauttivat nähdessään uutisvideolta, miten lentokoneen sisätilat puhdistetaan suihkuttamalla ne täyteen desinfiointiainetta.
Kaupat tarjoavat käsidesiä sisäänkäynnillä ja sillä läträtään varmasti jokaisella työpaikalla viimeiseen asti.

Mitä ihmisten väliseen kommunikaatioon tulee, olemme mullistavan muutoksen edessä.
Elämme sellaisen pelon vallassa, että tohdimmeko enää edes katsoa kaupassa ketään silmiin, kun häpeämme niin paljon sitä, että olemme astuneet ulos ”saastuttamaan” muita? Varomme ohittamasta ketään liian läheltä ja auta armias, jos puolitoistametriä on hetken ajan puoli metriä. Puhumattakaan yskimisen tai aivastamisen aiheuttamassa syyllisyydestä.

Yksittäinen pöpökammoinen ei ole ongelma yhteiskunnalle – se on neuroosi muiden joukossa. Ongelma nykytilanteessa on se, että hallitus ohjaa koko kansaa pöpökammoiseksi ja se iskostetaan jo pikkulasten mieliin.
Millaiset muistot jäävät pienelle lapselle, kun häntä kielletään menemästä isoisän syliin sanomalla: ”Sinä olet likainen. Sinussa voi olla jotakin, joka voi tappaa isoisän”? Ikään kuin isoisä ei voisi kuolla enää mihinkään muuhun kuin koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.

Harva uskaltaa kyseenalaistaa hygieniatoimet, mutta tämä biologi https://verkkosaro.sarolehti.net/koronatarina-huutaa-uutta-nakokulmaa/?fbclid=IwAR18_K4iS7xDiLhCz8HmmQmPGgwbziUT9-eERgIGtR2xN4ZVwik6eHDp9tw teki sen – tosin nimettömänä, mikä on täysin ymmärrettävää. Kukaan alan asiantuntija ei taatusti halua googlediagnooseja tekevää käsidesiläträäjää pauhaamaan ovelleen sairastumisen ja kuoleman kauheudesta.

Biologit, jotka bakteerien ja viruksien elämää oikeasti tuntevat, joutuvat hiljenemään yhteiskunnassa, jossa pöpökammoiset ovat esimerkin osoittajia. Yhtäkkiä viruksista ja bakteereista tietävät nyt eniten kaikki muut paitsi alan asiantuntijat. Biologit nähdään nyt karskeja puhuvina toisinajattelijoina, kun yleinen suuntaus on sota bakteereita ja viruksia vastaan.
Mikäli et jaksa perehtyä oheiseen linkkiin, voin tiivistäen todeta, että tämä biologi tuntuu olevan sitä mieltä, että ylihygienisyys taltuttaa normaalisti aktiivista immuniteettia.
Lisäksi hän tuntuu hyväksyvän sairastumisen ja kuoleman osana luonnon normaalia kiertokulkua. Hän mainitsee tekstissään jopa sen, että joillakin vanhuksilla on elvytyskielto.

Itse torjun ”perus”flunssaa nenäkannun avulla ja vatsatautia maitohappobakteereilla. Vietän ”perustervettä” elämää siten, että pyrin liikkumaan ja syömään terveellisesti.
Nämä keinot ovat omalla kohdallani toimineet ja pitäneet yllä hyvää elämänlaatua yleisesti ottaen. Influenssaa en ole sairastanut kahdeksaan vuoteen ja vatsataudin kaltaisia oireita olen saanut viimeksi Balilla lomaillessani vuonna 2018, jolloin minuun tuntui iskeneen jokin eksoottinen mikä-lie-pöpö.
Verrattain terveellisistä elintavoistani huolimatta hyväksyn sen, että kuolleisuusprosentti on lopulta tasan sata.
Joskus täytyy myös sairastaa. Joskus on maltettava jäädä kotisohvalle makaamaan ja otettava särkylääkettä. Sairastaminen silloin tällöin on osa normaalia elämää.

Nyt puhaltavat muutoksien tuulet. Minusta tuntuu, että koronavirusta vastaan tehdyt toimet ovat vain alkusysäystä sille, miten pöpökammoisuus istutetaan yhteiskuntaamme.
Lockdowneja ei tullut sikainfluenssan aikaan, eikä vuoden 2018 influenssaepidemian aikaan, jolloin taudin leviäminen yltyi ennätyksellisen pahaksi ja sai aikaan kuoleman aallon koko Euroopassa.
Nykyajan lockdown on kokeiluasteella oleva ilmiö, josta ei taatusi tulla luopumaan.
Luulenpa, että kielitoimistolle ehdotetaan pian tämän uuden lainasanan hyväksymistä osaksi kieltämme muiden lainasanojen joukkoon, sillä lockdown on uutta kulttuuria.

Rajoituksia höllennetään ehkäpä ajoittain, mutta lockdownista kehitetään varmasti versioita, jotka eivät vahingoita taloutta.
Ajatelkaapa, millaiset taloudellisen kasvun mahdollisuudet se luo pleksien ja maskien kehittäjille – tietotekniikasta puhumattakaan.

Nähtäväksi jää, testataanko lockdown-malleja esimerkiksi seuraavan vatsatautiepidemian aikana. Mainittakoon, että on olemassa ihmisryhmiä, joille vatsatauti voi olla erittäin vaarallinen. Hallituksemme tuntuu olevan niin suojelunhaluinen, että pian heiltä varmasti kysytään, miksi he eivät suojele kansakuntaa kaikilta muilta taudeilta. Nyky-yhteiskunnassa en ihmettelisi tällaisia kysymyksiä lainkaan.

Lopuksi totean olevani iloinen siitä, että synnyin vuonna 1980. Sain elää lähes 40 vuotta maailmassa, jossa oli konsertteja, festivaaleja, teattereita ja ravintoloita.
Tulevaisuus lienee sitä, että ruoka toimitetaan ravintolasta dronella kotiin ja se mennään vastaanottamaan rappukäytävän ulko-ovelta avaruuspukua muistuttavassa asussa.
Ystäviä tavataan etänä ja työt tehdään etänä. Konserteista ja teattereista tulee virtuaalielämyksiä.
Uuden normaalin ”elämys” on virtuaalinen ja aidot kohtaamiset jäävät historian lehtien havinaan muistoksi ”saastaisesta” yhteiskunnasta, jossa eli ”likaisia” ihmisiä.

Sanotaan, että ihminen hakkaa päätään seinään koko ikänsä, mutta iän myötä oppii vain valitsemaan pehmeämmät seinät.
Tämä on suomalaisen kakkahuussin seinältä luettu lause, mutta Amy Winehousesta kertovassa dokumentissa tuli esiin vähän saman tyylinen toteamus:
“Life teaches you how to live that, if you live long enough”.
“Elämä opettaa sinulle, miten elää sitä, jos elät riittävän kauan.”
Tuo lause jäi mieleen. Tämän viisauden laukoi joku hänen avustajistaan tai keikkamanagereistaan. Hyvin sanottu.
Tosin Amy Winehouse ei koskaan elänyt niin pitkään.

Olen huomannut, että itsekin olen muuttunut paljon siitä parikymppisestä tytöntylleröstä, jonka hius- ja pukeutumistyyli vaihtui tiheään.
Poukkoilin levottomana asusta toiseen ja paikasta toiseen. Milloin asunto ei vaihtunut, silloin vaihtui huoneen järjestys. Kaikkea oli päästävä kokeilemaan – myös köyhän reppuselkäreissaajan elämää.
Siltoja polteltiin välillä suuntaan jos toiseen ja elämä kulki rosoista polkuaan eteenpäin. Fyysistä terveyttä en juuri koskaan pysähtynyt ajattelmaan, koska minähän olin kuolematon parikymppinen.

Teen toki vieläkin asioita hetken mielijohteesta, enkä aina mieti nenääni pidemmälle, ennen kuin säntään tekemään. Se on kai osa luonnettani.
Mutta tietyistä asioista on tullut rutiinia. Tietyistä asioista haluan pitää kiinni, koska yksinkertaisesti ymmärrän nyt, että tietyt asiat ovat hyväksi.
Mikä ihanuus onkaan olla nelikymppinen.
Tietää, mitä haluaa, eikä suostu mihinkään, mitä ei halua.

Liikunnasta on tullut pysyvä osa elämääni. Takana ovat ajat, kun tupakkaa paloi aski päivässä ja kroppaa liikutti vain, jos oli tarve päästä festaripellon poikki tai tien liftauksen kannalta optimaaliseen kohtaan.
Nykyään liikun, koska huomaan sen tekevän minulle hyvää. Vieläpä olen löytänyt sen kuntokeskuksenkin, jonka jäsenenä olen malttanut pysyä jo kolme vuotta.
Lenkkeilen samoja polkuja ja irvistän, jos on pakon edessä valittava joku muu reitti.
Tutut ravintolisät matkaavat arjessa mukana. Aamiaiseni on ollut samanlainen ainakin kuusi vuotta.
Moni miettii ruokavaliotaan vasta siinä kohtaa, kun sairastuu vakavasti.
Mutta ehkäpä olisi hyvä tunnustella oikeaa ruokavaliota jo hyvissä ajoin ihan arjessa jaksamisen kannalta.

Mitä ulkonäköön tulee, hiustyylini on ollut samanlainen kymmenen vuotta.
Olen myös kuullut niin moneen kertaan aurani olevan vihreä, että arkivaatteiden kaapista löytyy luonnonläheisiä värejä. Ja kyllä, juurikin sitä vihreää.
Olenko jääräpää? Ehkä sitäkin, mutta vähintään tyylini hyväksi havainnut ihminen.
Miten ihanaa ja helppoa onkaan kangistua kaavoihin. Enää ei tarvitse voihkia peilin ääressä: ”Miksi helkkarissa leikkasin tämän tukan näin lyhyeksi, kestää varmaan vuosia, että se kasvaa takaisin... tai oh shit, rastat eivät sovikaan pehmeään tukkaani, mikä tuo kakkapötkylän paksuinen tukko tuolla takana on?"

Kaikkea pitää kokeilla. Myös elämää. Mutta ehkä kuitenkin on hyvä jossakin välissä oppia valitsemaan ne pehmeämmät seinät.

Äsken tuli radiosta tieto, että Katri Kulmuni on tehnyt n. tonnin taksimatkan valtion piikkiin Pieksänkoskelta Helsinkiin.
Muistan, kun Tarja Halonen (presidenttikaudellaan) tuli kerran vastaan VR:n sinisessä pikajunassa n. 15 vuotta sitten. (Kyllä, ne oli niitä, missä jätökset huuhdotaan raiteille.)Siinä oli Halosen puolelta jotenkin asennetta, että "olen samanlainen kansalainen, kuin te kaikki muutkin".
Mikähän Kulmunilla oli, ettei voinut mennä Pieksämäen juna-asemalle? Ehkä hänellä oli omat syynsä, mutta jotenkin kuitenkin toivoisin, että poliitikot käyttäisivät julkisia kulkuvälineitä aina mahdollisuuksien mukaan. Ihan esimerkkinä ja muistuttajana:"Minäkin välitän ympäristöstä ja valtion budjetista"..

Huomasin, ettei sivua tarvitse paljoakaan scrollata alaspäin, kun päädytään jo edelliseen vuosikoosteeseen. Kirjoittaminen tänne galtsupäiväkirjaan, niin nostalgista kuin se onkin, on vähentynyt viime vuosina. Osasyy on se, että kirjoitan myös työkseni, jolloin vapaa-ajan kirjoittaminen on jäänyt hiukan vähemmälle. Lisäksi olen kirjoittanut myös Uusi-Suomeen omia ajatuksiani yhteiskunnallisista asioista.
Mutta nyt hyvät lukijani, tämän vuoden lähestyessä loppuaan, haluan kiittää teitä kuluneesta vuodesta ja kirjoittaa tiivistelmän myös tästä vuodesta. Tässä se tulee:

Tämä vuosi on kokonaisuudessaan ollut elämässäni suurten muutoksien vuosi. Se on sisältänyt kaksi muuttoa ja yhden työpaikan vaihdoksen.
Takana on myös erittäin paljon voimiani vienyt ihmissuhde ja olen lukuisia kertoja kysynyt itseltäni, miten minä vannoutunut sinkku saatoin tehdä sellaisen "emämokan", että siihen suhteeseen rupesin?
Koko parisuhde –konseptin kyseenalaistaminen oli vakaumukseni ja se oli alkanut olla erikoisalaani. Olinhan asunut lapsen kanssa kahdestaan noin seitsemäisen vuotta ja sinä aikana minulla oli muutama satunnainen deitti ja kesäromanssi. Ei mitään sen vakavampaa.
Ja sitten tuli tämä yksi rakkaus, joka huumasi minut täysin. No huumaa kesti sen muutaman kuukauden verran, kunnes hän paljasti "todelliset karvansa", mutta tuossa vaiheessa olimme jo ehtineet muuttaa yhteen.
Itse asiassa nopeasti eteneminen hokemalla, "tykkään siitä, että arki alkaa nopeasti", olisi ollut yksi niistä asioista, jonka olisi pitänyt jo soittaa hälytyskelloja. Mutta minäpä luulin sitä rakkaudeksi... Todellisuudessa näissä tällaisissa tapauksissa se on omistamisen ja kontrolloimisen halua.
Luulin kohdanneeni sukulaissieluni ja vasta jälkikäteen huomasin, ettei mikään olisi voinut olla kauempana totuudesta. Hänen persoonassaan ei ollut mitään, mikä olisi ollut samankaltaista nykyisen minäni kanssa.
Onneksi rautainen elämänkokemukseni ja sisuni auttoivat minua irtautumaan nopeasti ja aloin pikimmiten etsiä uutta asuntoa, kun huomasin erehtyneeni pahemman kerran.
Iso kiitos ystävilleni, Tuulia-sisarelleni ja Paavo-serkulleni, jotka olivat apuna ja tukena. Ilman heitä olisi ollut huomattavasti vaikeampaa.
Elämä jatkuu. Sen sijaan, että jäisin rypemään itsesääliin ja itseni syyttelyyn tästä "emämokasta", voin ajatella positiivisesti.
Kuten armeijan pojatkin sanovat tj:n ollessa nolla: "Ohi on".

Lisäksi voin tietoisesti keskittää huomioni positiivisiin asioihin. Oli muutama sellainen asia, jotka opin häneltä. Ne liittyvät arkiseen elämään ja sopivat kyllä ihan hyvin ohjenuoraksi.
Opin häneltä myös yhden hyvin olennaisen asian, jota olin vaatinut itseltäni useamman vuoden ja sitä en aio enää koskaan tehdä.
Tiedän myös, ettei minun, eikä kenenkään muunkaan, tarvitse vaatia sitä itseltään. Se liittyy tietynlaiseen miellyttämisen haluun henkilökohtaisessa elämässäni ja sitä en aio tässä enempää avata. Mutta se oli tärkein asia, jonka häneltä opin ja siitä olen kiitollinen.

Iso muutos on tänä vuonna ollut myös työpaikan vaihdos. Se tapahtui niin odottamattomasti, että olen vieläkin ällikällä lyöty, vaikka olen ollut nykyisessä työpaikassani huhtikuun alusta asti.
Suuri vaikutus tähän oli ihanalla ja sydämellisellä Pekka Hyysalolla. #fightback.
Katsoin jokunen vuosi sitten TV-haastattelun, jossa hän totesi: "Ymmärsin, että voin joko jäädä rypemään itsesääliin tai sitten tehdä joka päivä parhaani sen eteen että unelmani toteutuisi".
Tämä lause jäi mieleeni ja sen avulla laitoin eteenpäin useita työhakemuksia, joista se yksi johti unelmani toteutumiseen.

Monet tietävät, että olen toiminut media-alalla usealla eri sektorilla – myös tekniikan puolella. Mutta se, mitä olen nuoresta asti janonnut on toimittaminen. Siihen en vain nuorempana kyennyt, kun elämäntilanteeni oli kuormittavampi ja Egypti oli tietyllä tapaa jättänyt jälkensä minuun (näistä asioista enemmän kirjoissani).
Kuinka ollakaan, kävi niin, että sain lopulta haluamani. Ihan pelkällä sinnikyydellä ja asenteella. Fight back.

Onnittelen kyyneleet silmissä itseäni vieläkin siitä, että kaiken tuon yllä mainitsemani ihmissuhteen mylleryksen ja muuttojen keskellä pystyin sopeutumaan uuteen työpaikkaan ja rakentamaan uraani siihen suuntaan, mihin halusin sen menevän.
Suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu itsekehu, mutta minä olen vahva ja rohkea nainen. Sanokoon tai ajatelkoon kuka mitä hyvänsä.

Näihin sanoihin päätän tämän vuosikoosteen 2019. Joulu tulla jolkottaa ja eiköhän ensilumikin pian sada. Jospa se toisi vähän valkeutta tähän pimeyteen. Ja kukin voi omassa mielessään napsauttaa oman sisäisen positiivisuutensa valon päälle :)

P.S. hyviä reissuja mahtui tähänkin vuoteen: Roskilde, Wacken, Irlanti. Uudenvuoden aattona vielä Köpikseen Tanskis –kamuja moikkaan. (Damn me ja mun hiilijalanjälki... mutta paikkaan sitä muilla ympäristöteoilla...)