IRC-Galleria

mooni1980

mooni1980

Kirjailija, kolumnisti, blogisti, tubettaja ja vapaa mediatoimittaja.

Selaa blogimerkintöjä

Katseet kesää kohtiPerjantai 20.05.2022 21:12

Nyt kun valtionvalta ei enää osaa puhua muusta kuin Natosta, olisi meidän tavallisten ihmisten syytä kääntää hetkeksi katseet kalenteriin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ven%C3%A4j%C3%A4n_juhlap%C3%A4iv%C3%A4t

Näin voimme ehkäpä ennakoida tulevia tapahtumia hieman, sillä moni on viime aikoina kokenut Venäjän liikkeet arvaamattomiksi (vaikka olen alempana tässä blogissa todennut, että Suomen valtiolla olisi ollut kaikki mahdollisuudet ennustaa näitä skenaarioita, jos vain olisivat tehneet riittävästi ulkopoliittista tutkimustyötä).

Aloitetaanpa siis kulttuurista. Tähän on syytä todeta, että tavallisilla ihmisillä ei koskaan ole mitään tekemistä sotien kanssa. Näin emme siis voi esimerkiksi ruveta haukkumaan venäläistä kulttuuria, joka on täynnä muun muassa upeita kirjailijoita.

Sitten on elokuvateollisuus. Itse jäin kaipaamaan Netflixissä sarjaa nimeltä ”Matka Järvelle”, joka oli taidonnäyte venäläisestä TV-tuotannosta upeilla näyttelijöillä höystettynä. Jatkokausia ei ilmeisesti tule, kun kaikki länsimaiset palvelut ryhtyvät boikotoimaan Venäjää.

Venäjällä vietetään 24.5. Slaavilaisen kirjoituksen ja kulttuurin päivää,
27.5. kirjastojen päivää ja 6.6. Puškinin päivää.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksandr_Pu%C5%A1kin

On erittäin valitettavaa että sodan myötä olemme joutuneet myös hautaamaan venäläiset kulttuurielämykset.

Jatkoa seuraa myöhemmin näihin kalenteripäivämääriin, sillä hyvin mielenkiintoisia päiviä on tiedossa.
Nähtäväksi jää, noudattavatko esimerkiksi kyberhyökkäykset tai niiden yritykset näitä päivämääriä nyt kun Nato-hakemus on vetämässä.

Tarpeellista työtäMaanantai 16.05.2022 18:17

Kokosin tähän muutaman linkin, jotka ovat omasta mielestäni olleet yhteiskuntaa ehkäpä eniten hyödyttäneet artikkelini Maikkarin ajoilta.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/perheensa-luona-asunut-ashley-14-kaannytettiin-filippiineille-suomessa-pienten-lasten-kanssa-asuva-aiti-kertoo-jaatavasta-tuskastaan-pelkaan-tyttareni-turvallisuuden-puolesta/7737442#gs.0wm1qx

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mtv-oli-mukana-kun-turun-metsista-loydettiin-metsanpeikon-kaltaisia-asunnottomia-luottamus-ihmisiin-mennyt-jo-vuosikymmenia-sitten/7704220#gs.0wm3am

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/uusi-tieliikennelaki-myllasi-pyoratiet-vastakarvaan-vetaminen-voi-olla-jopa-sakon-arvoinen-suoritus-nama-asiat-muuttuivat-nakyvimmin/8197146#gs.0wjlnw

Olen siis pian ryhtymässä freelanceriksi kolmen vuoden Maikkari-uran jälkeen. (Sitä ennen tein noin kymmenen vuoden uran Ylellä erilaisissa työnkuvissa).

Nyt olen ajatellut freelancer-kirjoittamisen lisäksi tehdä jotakin vielä hyödyllisempää: ryhdyn Punaisen Ristin vapaaehtoiseksi. Näin voin ihan konkreettisesti auttaa hädässä olevia ja koen sen kutsumuksekseni.

Totesin tässä hiljattain eräälle ystävälle, että kaikesta työstä mitä olen koko elämäni aikana tehnyt, kaikkein hyödyllisintä yhteiskunnan kannalta on ollut ilmaiseksi tekemäni työ - esimerkiksi videot Rauhan Rannasta (Suomen IOK-keskus), jotka ovat keränneet satoja katselukertoja kukin.
(Google tietysti pidättää mainostulot itsellään ennen kuin on se tuhat tilaajaa ja tietty määrä katselutunteja vai miten se oli...)

Tämä SPR-työkin on vapaaehtoistyötä, mutta se on hyödyllistä.

SymboleitaPerjantai 06.05.2022 17:06

Facebook-kehysten päivittämisestä tuli muotia jo korona-aikana – otitko rokotteen vai et ja niin poispäin.

Sitten alkoi sota ja rokotekehykset vaihtuivat Ukrainan lipun väreihin.

Minä en päivitä kuvaani minkään maan lipulla, enkä mihinkään terveydentilaan liittyvän asian symbolilla. Nämä jälkimmäiset ovat yksityisasioita ja huomautan, että moni on saanut haittavaikutuksiakin, eikä välttämättä voi ottaa täyttä piikkisarjaa.
Sehän ei muuten ole vielä kenelläkään edes ”täysi” ilman omikron -modauspiikkiä, joka on tuloillaan vasta syksyllä. Tämä merkitsisi monelle Suomessa asuvalle neljättä – jopa viidettä piikkiä.

Jos päivittäisin profiilikuvan kehykset, laittaisin siihen varmasti jotakin rauhaan liittyvää – ehkäpä sen valkoisen lintusen. Uskotko sinä, että näillä asioilla on merkitystä? Vaikuttavatko Facebookin kehykset rokottautumis-intoon, maailmanrauhaan tai sodan kulkuun?

Minä haluan vain rauhaa – niin itselleni kuin maailmaankin. Itse saan rauhan Ihmeiden oppikurssista. Mikä sinun rauhanlähteesi on? Mikä saa sinut tuntemaan itsesi rauhalliseksi kuin tyyni järvi? Tai joutsen joka tyynesti lipuu sillä järvellä?

Taistelutanner tömiseePerjantai 06.05.2022 17:00

Kreikassa yli 30 vuotta asunut tätini puuskahti kerran maailmanpolitiikasta puhuessaan, että miksi Yhdysvallat ”tulee meren takaa” puuttumaan asioihin, jotka eivät heille kuulu.

Tädille voisi vastata, että Yhdysvallat haluaa olla maailmanpoliisi. Tädille voisi myös vastata, että Yhdysvallat on kuin norsu posliinikaupassa.

Näinä jännittävinä aikoina voidaan havaita, että Nato oikein himoitsee itärajaamme. Ja piisaahan sitä: 1300 kilometriä veli-Venäjän läheisyyttä.

Suomen luonnosta viis veisataan siinä kohtaa, kun itäraja päästään miehittämään tukikohdilla. Suomen yli tullaan käytännössä ”tallaamaan”, jos Suomi liittyy Natoon. Puhumattakaan niistä konflikteista, joihin Suomi on pakotettu osallistumaan, jos astumme Naton riveihin.

Mutta näitä asioita eivät ymmärrä (tai ajattele) noin 68 prosenttia kansasta – tuoreimpien kyselyiden mukaan. Loput noin 30 prosenttia jäävät toivomaan rauhaa, joka tuskin jää osaltamme pysyväksi, mikäli kolmas maailmansota alkaa.

Täällä ajatellaan vain että Nato säilyttää turvan ja rauhan, mutta ei ymmärretä, että Nato saattaisi käyttää hyväkseen Suomen positiota ja turvattomuuden tunnetta.

Tavallaan kolmas maailmansota on jo alkanut. Sota Ukrainassa pitkittyy entisestään, kun länsimaat toimittavat maahan satamäärin raskasta kalustoa ja pääsevät samalla mahtailemaan omalla ase-arsenaalillaan kuin kylmässä sodassa konsanaan.
Ja Venäjä tietysti vastaa – mitäs muutakaan. Kun suurvalta päättää johonkin tulla, niin se tulee.

He eivät tiedä mitä tekevätSunnuntai 24.04.2022 11:13

Suomalaisilla poliitikoilla olisi ollut kaikki mahdollisuudet selvittää ulkopoliittista tilannetta ja ennustaa näitä skenaarioita jo vuodesta 2014.
Sen sijaan täällä on keskitytty siihen, osuvatko "Putin-juustot" oikeaan laariin Citymarketissa.

Iron Maiden: Run to the hills kuvaa jo tilannetta aika hyvin.

Rakenteet rapisevatPerjantai 22.04.2022 09:52

Nyt kun Suomen Nato-neuvotteluja käydään kiivaasti ja Naton uskotaan pelastavan Suomen kaikelta pahalta, olisi syytä kiinnittää katse hetkeksi Itämeren alueelle.

Itämeren turvallisuustilannehan muuttui jo viime syksynä.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ruotsalainen-kommodori-kehottaa-ruotsalaisia-varautumaan-venajan-laajenevaan-reviiriin-tarvitsemme-kaikkia-ystavia-jotka-vain-saamme/8243016#gs.y52z5p

Britannia on keskittynyt Australian ja Yhdysvaltojen kanssa omaan Aukus-liittoonsa. Näin ollen esimerkiksi Ranska on kokenut liittolaistensa pettäneen sen.

Lisäksi Ranskaa varjostaa omituinen kuvio, jossa presidenttiehdokas Marine Le Peniä on syytelty jopa Venäjä-riippuvuudesta.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/presidentti-macron-syyttaa-haastajaansa-le-penia-riippuvuudesta-venajaan/8407820#gs.y554fq

Voisiko siis Ranska ryhtyä jopa "Venäjä-mieliseksi", jos Le Pen valitaan Macronin jatkajaksi?

Saksa puolestaan on riippuvainen Venäjän energiasta ja saattaa jopa ajautua talouskriisiin tämän sodan vuoksi. Voisi kuvitella, että Saksa haluaisi säilyttää hyvät välit Venäjään.

Se minkä verran Yhdysvallat mahtaa välittää Itämeren alueesta, jää nähtäväksi, jos jokin selkkaus syntyy.
Voisiko Nato jopa hajaantua kun kyseeseen tulee Suomen ja Ruotsin alueiden hallinta ja turvallisuus?

Nato-maista Itämeren ympäristöä vahtimaan jäisivät tässä skenaariossa Baltian maat, Puola ja Tanska. Norja saattaisi tulla myös apuun.

Mitä Itämeren turvallisuuteen tulee, Venäjän sukellusveneidenhän epäilleen vierailleen Ruotsin saaristossa jo pitkään.

https://yle.fi/uutiset/3-7536630

Ehkäpä kaikkein eniten kohua herättäneitä välikohtauksia sattui vuonna 2014.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tukholman_saariston_etsint%C3%A4operaatio_2014

Tämä tietysti kiistettiin Venäjän puolelta täysin, mutta havaintoja oli paljon ja niistä kohuttiin pitkään. Osa havainnoista oli epäluuloisiksi tulleiden mökkiläisten väitteitä siitä, että meressä olisi näkynyt omituista liikehdintää.

– Lehtien etusivuilla on sensaatiojuttuja, joiden mukaan olette löytäneet Venäjän sukellusveneitä. Kun muutaman viikon päästä on selvinnyt, etteivät ne ole venäläisiä, eikä niitä ole useita, juttu päätyy lehtien takasivulle, totesi Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov Iltalehden kääntämässä ruotsalaismediaan pohjaavassa jutussa.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2016042821489117

Omituinen välikohtaus syntyi myös siitä, kun suomalainen toimittaja kävi sukellusvenejahtien aikoihin haastattelemassa Lavrovia aiheeseen liittyen.

Muistelen nähneeni pätkän tällaisesta tv-haastattelusta, mutta en löydä netistä artikkelia aiheeseen liittyen. Muistaakseni Lavrov pisti koko homman leikiksi ja ryhtyi vitsailemaan toimittajalle. Lavrov kysyi toimittajalta, miten tämä reagoisi jos hän kertoisi toimittajalle kesken haastattelun, että tämän miehellä on rakastaja. Seurasi omituista katseiden vaihtoa ja Lavrov sanoi, että kyllähän toimittaja ensin vaatisi todisteita tällaisesta väitteestä.

Koko homma jäi mysteeriksi. Itse uskon että Venäjän sukellusveneet ovat hyvinkin saattaneet vaivihkaa käydä pitkällä Ruotsin saaristossa ja ne ovat voineet tehdä sitä jo pitkään.

Mistä voimme tietää, etteikö Itämeren pohjassa kulkisi jo parhaillaan venäläisiä sukellusveneitä tekemässä kartoitustaan esimerkiksi Ahvenanmaan ympäristössä?

Ahvenanmaa on vielä kysymys erikseen.
Jos Suomi ja Ruotsi liittyvät Natoon, syntyykö Ahvenanmaan ympäristöön jonkinlainen selkkaus?
Ahvenanmaan demilitarisoitua asemaa valvoo venäläinen konsulaatti.

https://yle.fi/uutiset/3-12387977

Suomella on Ahvenanmaan puolustusvelvollisuus. Ahvenanmaalaisten itse ei tarvitse käydä armeijaa. Alueella on säilynyt rauha pitkään.
Rauhallisuutensa vuoksipa se saattaisi sopia vaikka neuvottelupöydäksi mahdolliselle tulevalle Venäjän ja Naton väliselle konfliktille, joka on jo hyvää vauhtia kärjistymässä.

East is risingTorstai 21.04.2022 10:43

Tässäpä MTV-Uutisten Kauppalehti-yhteistyössä julkaistu artikkeli alla.
Näinä aikoina on hyvä pitää huolta turvallisista salasanoista. Jos esimerkiksi yksi salasana pääsee vuotamaan - ja samainen salasana on käytössä muissakin palveluissa, niin huono juttu.

Salasanoista on annettu ohjeistuksia aiemminkin: turvallisen salasanan on hyvä sisältää isoja ja pieniä kirjaimia, numeroita ja erikoismerkkejä. Esimerkiksi: MargaretThatcher_is_a_100%sexy.

Toinen homma on sitten palvelunestohyökkäykset. Niitä pystyy tekemään kuulemma jopa amatööri. Tilanne on yksinkertaisesti se, että johonkin palvelimeen kohdistetaan monta palvelupyyntöä yhtä aikaa ja palvelin ruuhkautuu ja sen käyttö jumiutuu. Tällaiset ovat jo yleistyneet.

Pahinta sorttia (tällä hetkellä) on se mihin esimerkiksi Anonymousin kaltainen liikehdintä pystyy. Silloin puhutaan jo kriittiseen infrastruktuuriin iskemisestä. Tietojeni mukaan osa Venäjän kyberjoukoista pystyy tällaiseen.

Kiinasta en vielä tiedä - jää nähtäväksi.


https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/idasta-nousee-uusi-uhka-kiinalaistaustaiset-kyberiskut-lisaantyneet-rajusti-ilmiosta-ovat-karsineet-nato-maat-ukrainan-sodan-aikana/8387002#gs.xhk62n

Ruususen uniTiistai 19.04.2022 21:25

Ystäväni kysyi hiljattain, miten on mahdollista, että Euroopan energiantuotannon omavaraisuuteen on herätty vasta nyt.
Toimittajakollegani (eri ystävä) kuvaili Venäjää "puolen Euroopan bensa-asemaksi".

No. EU:ssahan meininki on se että mentaliteetiltaan erilaisia maita on yhdistetty:
Pohjoismaissa ollaan jämptejä ja viilataan pilkkua. Mitä etelämmäs mennään, sitä enemmän höllätään menoa. Italiassa ja Ranskassa mussutetaan patonkia. Kreikassa nukutaan siestaunia. Viinin kulutuksen määrästä puhumattakaan...

Euroopassa ollaan "nukuttu kuin Ruususen unta" - lainatakseni tasavallan presidentti Sauli Niinistön sanoja. (Tosin tuolloin hän puhui Suomesta ja koronakriisistä).

Sofi Oksanen on jo pitkään puhunut siitä että Venäjä on jo tullut. Krim vallattiin jo 2014.
Itse ennustelin näitä skenaarioita jo viisi vuotta sitten mutta puheeni leimattiin hullujen huoneelle joutavan puheeksi ja jouduin sensuroimaan blogiani.
(Mainittakoon että kärsin tuolloin kilpirauhasen hoitamattomasta tyreoidiitista. Oireet googlaamalla voi päätellä, että kyseinen tila on omiaan lisäämään pelkotiloja).

Mutta onko järjen käyttö pelkoa? Olisiko Euroopassa voitu miettiä energian omavaraisuutta jo viisi vuotta sitten?

Eipä se nyt vielä haittaa. Nythän on kevät ja lehdetkin puhkeavat pian kukkaan.
Mutta jospa nämä patonginsyöjät olisivat hieman miettineet sitä, että toisinaan talvet ovat kylmiä myös Euroopassa - jopa eteläisessä.

Sitä tuuli- ja aurinkovoimaa kannattaisi rakentaa nyt. Mutta vähän vaikeaa kun talous on *askottu koronatoimilla.
Laitoin tämän videon englanniksi, koska se menee myös ulkomaisille kavereille nähtäväksi.

https://www.youtube.com/watch?v=6ZNVBPNMyh0

Osa kaksi: https://www.youtube.com/watch?v=CU9HS28AAiw

TubeiluaTiistai 05.04.2022 19:48

Kuten osa tietääkin, minulla on youtube -kanava tällä samalla nickillä kuin täälläkin.
Olen silloin tällöin koonnut ajatuksiani sinne muutamien minuuttien pituisiin videoihin. Aiheita ovat yhteiskunnan erilaiset ilmiöt.

Tässä on video Saariselän reissulta (englanninkielinen), jonka tein maaliskuussa.
https://www.youtube.com/watch?v=fhEgUe4i-SY