IRC-Galleria

tänään ensimmäistä kertaa moneen vuoteen, meillä asuvat kaksi pientä sijoituspoikaa saivat minut houkuteltua lumisotaan. aluksi epäröin tätä ajatusta, tunsin olevani liian vanha siihen hommaan, mutta sitten heittäydyin mukaan ilakoimaan. se oli positiivinen yllätys kuinka hauskaa lapsuudenleikit "vanhemmalla" iällä voisi olla. en ole koskaan pitänyt lapsista, en ole koskaan halunnut viettää aikaa näiden ilkeiden riiviöiden kanssa, mutta tänään se tapahtui-äidin vaistoni heräsivät ja tajusin vihdoin että olen itsekin ollut samanlainen pienenä, jopa raivostuttavampi kakara kuin nämä kaksi! tämä hauskuus vei minut pois tästä maailmasta missä en pärjää, tavallaan toivoisin että olisin vieläkin leikki-iässä jolloin ei ole mitään huolehdittavaa, elämä liiankin helppoa. mutta en voi kelata taaksepäin, elämä on tässä ja nyt, tekisin kaikki toisin jos saisin-virheistään oppii. nyt se alkaa, kasvaminen aikuisuuteen, se ei tapahdu hetkessä, ei ehkä koskaan. aikuisuutta ei ole 18vuoden ikä, vaan ainoastaan silloin kun kokee pystyvänsä huolehtimaan itsestään ja lähimmäisistään. voi tätä kapinallisuutta jota vieläkin harjoitan, minä en ole aikuinen, en ehkä koskaan halua olla. eikä koskaan pidä ajatella asioita liian pitkälle, sillä unelmat voi tuhoutua hetkessä ja vie mukanaan masennukseen, niinkuin minulle kävi. nyt kuitenkaan en halua miettiä liikaa, vaan katsella ulos ikkunasta, kun lumihiutaleet leijailevat hitaasti maahan, upeaa.