IRC-Galleria

minun on nyt todella paha olla. miten tästä nyt jatkan, ei minua rakasteta, en ainakaan tunne sitä, minä vaan olen, kaikille se ihminen jota voitte vihata. se on periaatteessa aivan sama mutta kun on ihmisiä jotka haluavat olla tahallaan minulle ilkeitä. olen kärsinyt elämäni aikana monenlaisista iskuista, sekä henkisistä että fyysisistä, ettekä tämänkään jälkeen anna minun olla rauhassa. kun tarkemmin mietin en osaa itsekään enää rakastaa, se taito minulta on kadonnut, enkä tiedä haluanko sitä takaisin, sillä en halua tuntea olevani heikko, rakkauden viettelemä. en halua olla surullinen, en halua olla tässä pisteessä mistä en osaa jatkaa eteenpäin, jalkani ja ajatukseni ovat jääneet kiinni synkkyyteen, auttakaa minut pois täältä, tämä on helvettiä. ei minun kuulu olla täällä!! seinät kaatuu ympäriltäni, en ole turvassa missään, ei, älkää tehkä tätä minulle. kuulen ne huudot soivan korvissani, ne soi soi soi, eivät lopu vaikka kuinka yrittäisin. hengitys salpaantuu, olet hylännyt minut, vaikka sinua rakastin, rakkaudesta on nyt kyse. miksi ei mikään voi olla hyvin? päivästä toiseen tunnen syyllisyyttä että edes tunnen itseni, se on näin pienen tytön mielelle jo rankkaa. en hyväksy kuka todella olen, minua riivaa asiat, jotka eivät näe päivänvaloa, koska en uskalla uhmata ihmisiä, he eivät saatana kestä totuutta itsestään, niiden pitäisi olla heikkoja. tai ehkä he ovatkin, mutta kova ulkokuori peittää epävarmuuden. hävetkää. kaikkien pitäisi mennä itseensä ja ajatella muidenkin parasta eikä vain tuijottaa omaa napaansa. kaikki ovat samanarvoisia näiden tähtien alla, antakaa rauha. en enää jaksa jatkaa matkaani yksin, sinä teit minusta yksinäisen!

sinä minun pikku ihanuus tulit elämääni marraskuussa -94. olit kaunein ja temperamenttisin pikku olento koko sisaruslaumastasi. pienenä sinä höpönassuni pidit punaista tuttia suussasi jatkuvasti ja nukuit nuken vaunuissa. voin sanoa teille kaikille että tämä tyttö oli tähti jo syntyessään, hän tuli laulaen maailmaan ja pääsi laulaja perheeseen, meille. hän on aina ollut minun pikku ystävä, aina lohduttanut kun on vaikeaa. tätä karvapalleroa en ole koskaan pitänyt koirana vaan verrannut aina ihmiseen, hän on suurenmoinen veijari. nyt hänen voimansa hiipuu, silti hän aina yrittää ottaa meidät iloisesti vastaan kun tulemme töistä/koulusta. Sara on aina nukkunut vieressäni ja nukkuu siinä viimeiseen päiväänsä asti. kaipaan sinua jo valmiiksi kultani, rakastan sinua!!<3

tänään ensimmäistä kertaa moneen vuoteen, meillä asuvat kaksi pientä sijoituspoikaa saivat minut houkuteltua lumisotaan. aluksi epäröin tätä ajatusta, tunsin olevani liian vanha siihen hommaan, mutta sitten heittäydyin mukaan ilakoimaan. se oli positiivinen yllätys kuinka hauskaa lapsuudenleikit "vanhemmalla" iällä voisi olla. en ole koskaan pitänyt lapsista, en ole koskaan halunnut viettää aikaa näiden ilkeiden riiviöiden kanssa, mutta tänään se tapahtui-äidin vaistoni heräsivät ja tajusin vihdoin että olen itsekin ollut samanlainen pienenä, jopa raivostuttavampi kakara kuin nämä kaksi! tämä hauskuus vei minut pois tästä maailmasta missä en pärjää, tavallaan toivoisin että olisin vieläkin leikki-iässä jolloin ei ole mitään huolehdittavaa, elämä liiankin helppoa. mutta en voi kelata taaksepäin, elämä on tässä ja nyt, tekisin kaikki toisin jos saisin-virheistään oppii. nyt se alkaa, kasvaminen aikuisuuteen, se ei tapahdu hetkessä, ei ehkä koskaan. aikuisuutta ei ole 18vuoden ikä, vaan ainoastaan silloin kun kokee pystyvänsä huolehtimaan itsestään ja lähimmäisistään. voi tätä kapinallisuutta jota vieläkin harjoitan, minä en ole aikuinen, en ehkä koskaan halua olla. eikä koskaan pidä ajatella asioita liian pitkälle, sillä unelmat voi tuhoutua hetkessä ja vie mukanaan masennukseen, niinkuin minulle kävi. nyt kuitenkaan en halua miettiä liikaa, vaan katsella ulos ikkunasta, kun lumihiutaleet leijailevat hitaasti maahan, upeaa.