IRC-Galleria

Erikoinen kirjoittaa blogissaan:

Nuori nainen ajaa autoaan. Hän on nauttinut alkoholia ja kyyneleet valuvat pitkin hänen poskiaan. Hän uskoo ettei kukaan välitä hänestä. Hän uskoo että hänet on hylätty.
Samassa nainen kuulee kovan äänen ja näkee edessään rekka-auton ajovalot. Kuuluu rysäys. Nainen pudottaa lompakkonsa jossa näkyy kuva pienestä pojasta.
Kaksi päivää myöhemmin tämä sama poika istuu orpokodissa ilman ihmistä joka peittelee hänet nukkumaan. Ilman ihmistä jonka suusta kuulee joka päivä maailman ihanimmat sanat.
Lapsi ei puhu koskaan, paitsi tiettyyn aikaan illalla jolloin hän nousee pöydälle seisomaan. Hän katsoo ylös lähettäen lentosuukon ja sanoen: "Hyvää yötä äiti. Mä lakastan sua."

Herättipä Erikoisen kirjoitus ajatuksia. Kipeitäkin sellaisia.

Olisinhan minä halunnut hänetkin peitellä, mutta mene nyt peittelemään kuusitoistavuotiasta tyttöä. Läheskään aina hän ei ollut edes omassa sängyssään vielä siihen aikaan kun minä jo rötkähdin sänkyyni.
Ehkä en aina osannut sanoa, että minä rakastan sinua. Mutta teoillani yritin, ja yritän edelleenkin, sen osoittaa. Ehkä se pitäisi vaan sanoakin useammin. Yli kaksikymppinen sen ehkä ymmärtääkin paremmin kuin kuusitoistavuotias. Jolloin noista sanoista saattaa syntyä jopa väärinkäsityksiä.
Olisin minä halunnut antaa iltapusunkin kuten vielä nykyisin hänen ikäisilleen annankin. Mutta he ovatkin tottuneet siihen jo lapsesta alkaen. Kuusitoistavuotiaan opettaminen iltapusuun tuntui mahdottomalta vaikka kuusivuotias pikkusisko sen joka ilta saikin. Ja saa edelleen.

Takaisin tarinaan. Jokainen meistä omaa tunteita tuota orpoa lasta kohtaan. Moni myös hänen äitiään. Jotkut miettivät, oliko alkoholi törmäyksen syy vain huomiokyvyn heikentäjänä vaiko rohkeuden antajana. Kännissä moni tekee tekoja, joita krapulassa katuu. Mutta entäpä jos ei enää tulekaan krapulaa jossa katua?

Mutta kuka ajattelee nuoren äidin sukulaisia ja ystäviä. Mitä lapsen isälle on tapahtunut kun lapsi jää orvoksi? Onko hänkin tehnyt oman ratkaisunsa jo aiemmin?

Entäpä "orpokodin" väki? Olipa se sitten kunnan lastenkoti tai kriisiperhe, perhekoti tai adoptioperhe. Mitä he aikanaan kertovat lapselle, kun tämä kysyy mitä elämässä on tapahtunut? Miten he vastaavat lapsen kysymykseen, miksi äiti ja isä hylkäsivät minut? Entäpä uteluun, näenkö äidin taivaassa? Onko äiti nyt enkeli?

Entäpä tuon rekan kuljettaja ja hänen perheensä? Olisinko jotenkin voinut välttää yhteentörmäyksen? Oliko se onnettomuus vai tahallinen teko? Jos en olisi käynyt edellisellä huoltoasemalla kahvilla niin olisimmeko silti sattuneet tiellä kohdakkain?

Kuinka paljon kysymyksiä ja ajatuksia yksi kirjoitus voikaan synnyttää?

Saatika tositapahtumat, joista tuokin kirjoitus voi kertoa?

Liian paljon.