IRC-Galleria

muhku56

muhku56

Kimmo Käärmelahti

Alan selvitä juhannuksestaTiistai 26.06.2007 11:12

Kuten edellisestä päiväkirjamerkinnästä Tampereelta voitte lukea, on Rakkaalla Vaimolla paha kesätauti. Tuohon köhimiseen ja kurkkukipuun, päänsärkyyn ja voimattomuuteen, aivasteluun ja vatsavaivoihin ei edes sulfakuuri auta. Tauti vaan jatkuu.

Minuun tuo pöpö tarttui juuri juhannukseksi, tosin paljon lievempänä kuin RV:oon. Mutta mies on tautiasioissa heikompi lenkki, joten melkoisena reporankana olen joutunut sängyssä makaamaan minäkin.

Tillin varpaan mursi lomapaikassa ah niin rakas ja ihana Dolly. Sellainen karvainen, nelijalkainen, hännällinen elukka. Jonniin sortin hevonen se kai on, en minä niitä toisistaa erota. Siis rotuja. Mutta ei tässä vielä kaikki.

Juhannuspäivänä Mikolla ei oikein mennyt skeittirampilla temppu päälle ja mies rojahti rampille liukumaan. Saadakseen saatanallisen vaneriviilun piikin reiteensä. Tai oikeammin lähes kankkuunsa. Kotikonstein sitä ei ollut kokonaan irroitettavissa joten ei muuta kuin terveyskeskuksen viikonloppupäivystykseen. Josta apu löytyikin Mikolle Mikkotohtorin muodossa. Mukava nuori lääkäri, juuri oikea tyyppi juhannuksen hässäköihin päivystykseen. Mutta ei tässä vielä kaikki.

Sunnuntaina Tiitus pääsi kalaan Jannan ja Risto I:n kanssa. Varsinaisen kalastusreissun loputtua jäivät Tiitus ja Janna vielä rantaan. Tässä vaiheessa onnistui mies säheltämään uistimensa rantakaislaan, napakka veto ja lasikuituvapa ampui uistimen kuin ammuttuna reiteen. Yksi koukku niin syvälle lihaan että ei edes paljon mutkaa näkynyt. Joten ei kun terveyskeskuksen päivystykseen. Jossa taas päivysti Mikkotohtori, poisti uistimen Tiituksen jalasta ja toivotti rauhallista juhannusta.

Mutta ei juhannuksen seutu pelkää sairastelua ja vammoja ollut. Oli mukavaakin. Erityisesti Rinsessa Aavan ja hänen hovinsa ansiosta. Rinsessa on edennyt huimaa vauhtia kehityksen tiellä. Jossa tietysti jotkut pahan ilman linnut näkevät riskejäkin ja aiheuttavat niine puheineen meidän Erikoiselle pahaa mieltä. Jonka olin joistakin kommenteista huomaavinani. Miksi ihmiset ovat niin pahansuopia ja ajattelemattomia. Eivät voi hyväksyä, että toiset lapset vaan kehittyvät toisia nopeammin. Ja kasvaminen on portaiden kulkua, joskus toinen kipuaa hieman korkeamman portaan jäädäkseen täysin oikeutetusti odottamaan ikätovereitaan taas tämän askeleen otettuaan. Ei tuon asian ymmärtäminen pitäisi kovin vaikeaa olla.

Rinsessa Aava hurmasi kaikki Käärmelahdessa. Enot ja tädit touhusivat innoissaan pikkuneidin kanssa, Ahku ja Muhkukin olisi halunnut nauttia enemmän, mutta tässä taudissa oli pakko pysyä sylietäisyyttä kauempana. Mutta siitä huolimatta Rinsessalla riitti Käärmelahdessa sylejä ihan vaihteluun saakka.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.