IRC-Galleria

Äitimyytin pohdinta on ollut viime aikoina pinnassa.

Oma äiti kävi viikonvaihteessa kolmannen kerran kuoleman portilla mutta taitaa taas sinnitellä elämään. Erikoisen äidin kuolemasta tuli kuluneeksi pari päivää sitten kaksitoista vuotta ja asia nousi irc-kirjoituksissa sekä Erikoisen että hänen siskojensa toimesta pintaan. Saipa samassa yhteydessä myös Rakas Vaimo Erikoiselta osuutensa uusioäitiydestä. Tuli tunne, että emme ole aivan epäonnistuneita. Ainakaan äitinä.

Mutta vastaavasti äitinsä hylkäämien lasten vihakin kohdistu ensisijaisesti juuri uuteen äitiin. Kai me olemme niin eläimiä, että uroksen katoamisesta selviämme niin fyysisesti kuin henkisestikin, mutta naaraan eli emon katoaminen on elämän ja kuoleman kysymys.

Niinpä "emon hylkäämien pentujen viha" kohdistuu varaäitiin, siihen uuteen emoon joka parhaansa mukaan yrittää paikata kaikkia niitä aukkoja joita lapsensa hylännyt biologinen äiti on jättänyt. Tässä uroksen rooli jää samanlaiseksi kuin luonnossakin. Notkut jossain lähimailla, yrität mahdollisesti kantaa naaraalle syötävää tai jäät vahtimaan pesää kun naaras lähtee saalistamaan omaa elantoaan.

Ei ole koiraasta synnyttäjäksi tai munijaksi. Ainakaan suvunjatkamismielessä. Melkoiset rinnatkin saattaa koiraalla olla mutta täysin turhat nännit niiden pässä. Että ei ole emoksi, ei äidiksi.

Miksi nämä sukupuoliroolit ovat niin tiukassa? Jos jumala olisi olemassa niin tuskin hän viisaudessaan olisi näin epätasa-arvoista suhdetta rakentanut. Taas yksi todiste, että olemme evoluution tulosta.

On tämä ihmeellistä.